IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Tokion päiväkirjat osa 7.Lauantai 18.08.2012 17:05

Tokio 15.8

Uusinnassa keisarinpuutarhat, tällä kertaa päästiin portista sisälle asti... Tokion kaupungin osaan päästiin samoin kuin viime perjantaina, ainoo vaan että nyt tiedettiin mihin piti mennä ^^

Tänään oli oikeasti todella kuuma päivä, mikä vähän haittasi palatsialueella pyörimistä, suurin osa oli avointa nurmikenttäää ja erilaisia puita ja aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta, ja se tuntui vievän viimeisetkin energiat mitä oli... mutta olihan sielä palatsi alueella ihan hieno puutarhan osa missä oli kaunis lampi, pieni vesiputous ja puita yms, täällä sitten viihdyttiin vähän kauemmin.. mutta kokonaisuudessaan palatsialue oli aika laimea ilmestys, eli jos olette menossa tokioon lyhyeksi aikaa en suosittelisi käymään välttämättä, koska täällä on tosi paljon kaikkee muuta kivaa nähtävää :D

Mutta me ainakin ollaan menossa vielä käymään yhdessä isommassa ja mielenkiintoisemmassa puutarhassa käymään joten ehkä sielä on enemmän nähtävää...



Oltiin lähdetty palatsille "aikasin" ja päivää oli kumminkin siinä vielä jäljellä, joten porhallettiin jälleen asakusaan metrolla,

koska edellisellä kerralla reissusta tuli liian lyhyt. Asakusassa löysin taas kaikkia niin ihania kauppoja, täällä käytetään paljon eläinaiheita tavaroissa, etenkin kissoja mikä on mulle niiiin taivasta :D Kaytiin sellasessa japanilais ravintolassa mikä viittasi olevansa perinteinen japanilainen ravintola, noh ei se nyt niin erikoinen ollut, tilasin jotain jauheliha pihviä ja kalaa ihan tavalliselta maistu, minkä takia ruoka oli liian ylihinnoiteltua. Oli aika hauskaa huomata et kokki siellä työtiloissansa vaan sauhutteli... mikä teki myös kokemuksesta vähän huonon. Mutta onnellisesti olen saanut melkein kaikki tuliaiset ostettua, kaikkee tekis vaan mieli ostaa. Iskälle lupaama keittiöveitsi löytyi myös Kappa-bashi kadulta mikä on on kokkien ja ruuanlaittajien luvattu maa.. Jalat alko oleen lopussa taas joten oli pakko lähteä takasin päin, Ikebukuroon tuli kuitenki jäätyä pyöriin muutamaan putiikkiin..



tämän päivän saldona oli mieletön hiki, ja paljon tavaraa, sekä ihan kivasti ruskeeta tuli nahkaan palatsireissulla, toisin kuin kaverilla, joka paloi vähän..


Tokio16.8


Nyt on puolet reissusta kulutettu, ja tänään tuntu siltä että oli vieläkin ihan kuollut eilisestä. Mut oli pakko lähtee silti käymään jossain ettei mene kokopäivä ihan löhöilyks, ja päädyttiin valitseen sitten ikebukuro, minne on inhimillinen junamatka. Sielä kaytiin syömässä semmosta pihvisettiä... oli kiva tietää siinä vaiheessa ku ruoka tuli pöytään et talossa ei ollut yhtään haarukoita, tartti siinä sitte kesken kaiken lähtee ettiin jotain muovihaarukkaa mettästään mikä löyty onneks melko läheltä yhdestä kaupasta :D oli kerrassaan hienoa syödä välillä jotain oikeaa lihaa... mut piti jossain vaiheessa mennä katsastaan Ikebukurossa sijaitseva Sunshine city mitä mainostetaan samalla tyylillä täällä, kuin meillä esim ideaparkkia... eli siis ostoskaupunki. No sinne tuli sitten lähdettyä se oli sellanen ihan perus jättimäinen ostoskeskus mitä täällä on jo muutenkin tosi monta, tosi sekava sellainen ei meinattu löytää mitään mitä piti ja kartta oli kans vähän epäselvä.. Löysin itselleni ihan maailmankaikkeuden hienoimmat talvipopot ja hintaakin oli sellaset 50 e, mut oli ne kyl kivat.



Niin ja käytiinhän me myös Nekobukurossa, mikä on nyt sitten sellainen paikka missä on paljon kissoja ja niitä sitten ihmiset käyvät sielä paijaamassa ja silittelemässä.. paikka oli kyllä aika mielenkiintoinen, kissat olivat aika tottuneen oloisia ihmisten käpälöintiin, mutta suurin osa oli kuitenkin paennut nukkumaan jonnekkin korkealle missä saavat olla rauhassa.. Pääosin ne kuitenkin nukkuivat, ainoa elämä mitä niihin saatiin oli kun hoitajat tulivat antamaan niille jotain herkkupaloja, jotta niistä saisi jotain viihdykettä... yksi nainen tuntui olevan sielä ihan kanta-asiakkaana, vaikutti tietävän kaiken niistä, huuteli kissoja nimillä ja esitteli niitä muille asiakkaille....



Tänään ei muutoin tapahtunut hirveästi mitään :) tää viikko saattaa olla vähän hiljanen muutenkin, ei ainakaan missään turisti kohteissa välttämättä tule käytyä koska, japanilaisilla on joku loma ja sen takia jotuu ehkä jonottaan pitkään jos haluaa mennä johonkin.


Tokio 17.8

Tänään oli sovittu tapaaminen erään Miyki nimisen naisen kanssa Ikebukuron asemalla aamusta... lähdettiin siinä sitten ensi töiksi lounastamaan miykin valitsemaan ranskalaistyyppiseen ravintolaan, joka osoittautui erittäin hyväksi. Syömisen jälkeen jatkettiin matkaa Shinjukun pilvenpiirtäjä alueelle missä mentiin yhden talon 42:kerrokseen missä oli taidenäyttely, taulut olivat eripuolilta maapalloa mutta ainoa jonka itse tunnistin kuuluisaksi oli Vincent Van Gogh:in teos "sunflowers".

Sieltä lähdettyä mentiin juomaan hyvät pirtelöt kahvilaan, johanna ja päivi kuolasivat jotain myyjäpoikaa mutta itse en ole vielä löytänyt ketään miellyttävää, tai sitten vaan en osaa arvostaa aasialaista ulkonäköä :D btv teinitytöt täällä pukeutuvat jokseenkin härösti, ja sitten ne kännykkäkorut mitä myydään joka puljussa, niitä oli yhellä likalla puhelimessa kiinni sellanen oikeen massiivinen mötti... korut paino varmaan kilon :) mutta täytyy vissiin omistaa joku päivä ihan vaan sille että kertoilen mitä olen kokenut täällä olevan erilailla kun kotosuomessa,... ja niitä on paljon.



Koska viimekerralla kaikki eivät päässeet käymään Tokyo govermental buildingissa, päätimme mennä sitten sinne, tosin eri torniin kuin missä viimeksi oltiin. Tämän tornin katselualue oli paljon avarampi ja sieltä näki ehkä paremmin, tänään oli myös sellainen opas joka kertoi meille ympärillä olevista rakennuksista, tämän tornin vieressä Park Hyat Tokio hotel, mikä näkyy aika monessa leffassa ja sarjassa, mm Lost in translation on kuvattu pääosin sieltä. Talosta yhteen suuntaan pitäisi näkyä Mt. Fuji mutta nyt oli niin pilvinen sää että ei näkynyt kovin kauas. Pilvenpiirtäjässä vierailun jälkeen mentiin johonkin ostarille, jossa pyörittiin jonkin aikaa.. jalat oli jälleen kipeät kävelystä jonka vuoksi tarvitsi luovuttaa... mutta menemme miykin kanssa seuraavalla viikolla katsomaan temppeli aluetta joka on jossain vähän kauempana tokiosta... Ainiin ja me saatiin mukavaksi yllätykseksi juuri suomesta palanneelta miykiltä ruislimppua... jee nyt on jotain järkevää aamupalaa kuppinuudeleiden vastikkeeksi :D



Illalla oli ukkosmyrsky jota siinä sitten seurailtiin, hienoja salamoja oli ainakin.

Tokion päiväkirjat osa 6.Keskiviikko 15.08.2012 21:02

11.8

Tänään piti suunnata katselemaan ilotulitus näytöstä Odaibaan, mutta sitä ennen piti etsiä posti, jotta saadaan rahaa nostettua, nämä varaamani matka rahat nyt eivät oikein tunnu riittävän...heh.....:/ thanks god että mulle tuli palkka.....

no mut sitä postia etittiinkin siinä sitte pieni tovi.... haahuilemisen jälkeen se löytykin epämääräiseltä sivukujalta johon ei ollut minkään näkösiä opasteita yms... ennen lähtöä käytiin kuitenkin vielä syömässä sellasessa vähän paremman oloisessa lounasravintolassa, jossa tilasin spagettiannoksen mikä maistui siltä että, siihen oli lautaselle lyöty vaan kasa spagettia ja joku bolognese mömmö purkista päälle.....



Odaiba on eräänlainen tekosaari tokion kyljessä, sinne pääsee Rainbow bridge nimistä siltaa pitkin autolla, monoreilillä tai kävellen... Nyt oli siis tarkoitus mennä katsomaan Tokio Bay fireworks tapahtumaa, tähän saarelle koska siitä oli kuuleman mukaan hyvät näkymät, itse tapahtuma alueelle ei viitsitty maksaa kun se oli aika kallis. Silta on suljettuna tapahtuman ajan eli 19-20.30. Junalla ensteks ikebukuroon ja sit vaihdettiin junaan mikä menee lähimmäks odaibaa, ensi piti mennä kävellen siltaa pitkin, tämän takia lähdettiin aikaisin ja että saataisiin hyvät paikat... se nyt ei mennyt taas ihan kuin elokuvissa sielä oli pari muutakin jotka olivat samalla ajatuksella liikenteessä.... ööö joku miljoona... ja sit vielä huomattiin et siltakin on suljettu aikasemmin joten oli pakko maksaa kalliista monoreilistä että pääsee saarelle :(

Saarella meidän piti löytää johannan ja päivin kaveri jonka kanssa meidän piti tavata.. nooh eihän siitä väen paljoudesta ketään löytänyt, pitkän ja uuvuttavan harhailun jälkeen luovutimme ja jysähdimme jokun pikkutiellä rotvallin reunalle mistä arvelimme ilotulitusten näkyvän... kaikkein näyttävimmät kyllä näkyivät ja oli ihan mukavaa katsella niitä siittäkin. Tapahtuman päätyttyä saarelta ei niin vaan lähdettykään... kuljimme ihmismassassa poispäin kirjaimelliseti tietämättä mihin ollaan menossa... monoreiliin ei ainakaan tehnyt mieli mennä koska siihen oli oikeasti joku 2 km jono... väen paljoudessa PITKÄN aikaa vaellettuamme löytyi joku junaasema. Yhdellä kadulla näimme muuten sellaisaen hienon kissakahvilan, missä oli ihan pakko mennä käymään, sielä oli paljon kissa aiheisia tavaroita sekä huone missä pääsi olemaan kissojen kanssa ja silittelemään niitä, jotain maksua vastaan.. paikka tuntui kyllä melko spookilta sen jälkeen kun huomattiin et taustalla soi erilaisia biisejä mihin on sanojen päälle korvattu kissojen mau'untaa

Takaisin randomille asemalle väkeä oli edelleen tungokseksi ahtauduimme kumminkin kaikkien muiden ohella yhteen junaan mistä pääsisi lähelle jotain tunnetumpaa asemaa...junassa mun ahteri oli siinä kirjaimellisesti melkein yhden pojan naamassa... poika parka...pääsimme sieltä sellaiselle asemalle mistä pääsee junaan mikä menee ikebukuroon ja sieltä oizumiin.. talolla kaikki oli kyllä ihan kuolleita pelkästään odaibasta pois pääsemisestä kesti 3 tuntia päästä talolle huh huh


12.8

Ihanaa tänään ei tarvinnut lähtee junalla mihinkään, jeee! sai olla päivän ihan hissunkissun. Illalla talolla oli kuitenkin summer partyt heh :D tähän osallistui talon japanilainen omistaja, hänen tyttärensä, sekä sukulaislapset, 3 muuta japanilaista, tsetsenialinen, amerikkalais/kolumbialainen pariskunta ja pari amerikkalaista.... aluksi oli soumen nagashi, jossa on pitkä bambu halkaistu kahtia mihin pistetään virtaamaan kylmää vettä ja nuudelia, ruokailijat seisovat bambun vieressä ja noukkivat puikoilla nuudeleita vedestä, kastavat ne sitten kippoon missä oli jotain soijakastiketta ja sipulia... musta tuntui kyllä vähän siltä että olin vähän outsider koska olin ainoo joka käytti haarukkaa :D

Pöydältä sai ottaa myös kaikkea muuta naposteltavaa mm. hyviä lohi onigirejä jotka yksi japanilaisnaisista oli itse tehnyt... tämän jälkeen pelattiin kolmikielistä bingoa, josta lahjaksi sellaisen kivan meikkipussukan. Tämän jälkeen menimme ulos ampumaan raketteja ja polttamaan sädetikkuja. Täällä saa näköjään ampua raketteja milloin vaan, missä vaan niinkuin me tehtiin tässä omakotitalo asuinalueella, lisäksi raketteja saa myös ostettua joistain isommista kaupoista. Poltin siinä sitten muutaman sädetikun ja annoin lasten hoitaa loput, jotka olivat muutenkin onnesta sekaisin rakettiensa kanssa. Kun raketit oli kulutettu palasimme takaisin keittiötiloihin missä oli jo keritty siivoamaan ja bambukourukin oli hävinnyt taivaan tuuliin :) muttan vuorossa oli kuitenkin seuraavaksi meloninmätkintää, mikä on suosittu kesäpeli täälläpäin... tämäkin homma oli lasten hallussa. Pelinkulku on aika paljolti sellainen että lattialle asetettiin meloni, silmät sidottuina "mäiskijä" meni noin metrin päähän melonista suuri puukeppi mukanaan, jonka jälkeen pelaaja alkoi etenemään muitten ohjeistamana melonia päin ja sai yhden hakkausvuoron kerrallaan...Tovin verran lasten pelaamista siinä katselimme, kunnes suurta väkivaltaa kohdannut meloni halkesi vanhimman pojan toimesta...:DDD melonista tuli sitten myöhemmin iltapala.. juhlat loppuivat kymmenen aikaan illalla ja lapset lähtivät nukkumaan, nuo ukot tuntuvat tuolla ainakin vielä ryypiskelevän, siltä ainakin kuulostaa :) mutta oli kyllä kerrassaan mukava päivä vaihteeksi, kun ei tarvinnut tehdä mitään fyysisesti rasittavaa.


13.8


Vuorossa tänään oli Asakusan kaupungin osa, mutta ensin käytiin syömässä... otin vähän tietämättäni mitä olen tilaamassa yhden annoksen missä oli tofua ja jotain kastiketta... ja täytyy kyllä sanoa että oli ensimmäinen kerta kun ruoka jäi melkein kokonaan syömättä, se oli jotain aivan kammottavaa... kastike oli törkeen suolasta ja se tuntui siltä niinkun siihen olisi laitettu paketillinen liivatetta ja kaikin puolin muutenkin ruoka oli koostumukseltaan ja ulkonäoltään niin ällöttävää etten pystynyt syömään sitä kun muutaman lusikallisen...



Jälleen ikebukurosta jatkettiin uenoon, ja sieltä metrolla asakusaan joka on tokion perinteisimpänä säilyneitä kaupungin osia, lähdimme kävelemään kohti Senso-ji:ä tokion vanhinta muinaista temppeliä, tämä on tunnettu turistikohde tokiossa. alueelle pääsee menemällä kuuluisasta Kaminarimon-portista. Portista sisään tultaessa näkyy kauas kauppakojujen täyteinen kävelytie mikä oli käytännössä kaikenlaisten perinteisten japani aiheisten tavaroiden luvattu maa... täältä jos mistä saa siis ostettua tuliaiset vaikka koko suvulle...heh ja mää menin sielä kuolaten kaikkien hienojen tavaroiden perässä, oltiin jälleen vähän turhan myöhään liikenteessä ja kaupat alkoivat sulkeutu vasta parin tunnin shoppailujen jälkeen. Mutta kyllä sieltä tuli taas jotain mukaan otettua, pakko sinne on silti vielä mennä uudestaan ostamaan tavaraa ja iskälle tarvii hommata hieno kokkiveitsi, löysin sitä varten tosi upean veitsikaupan missä myytiin kaikenlaisia veitsiä ja osa oli itse tehtyjä, hinnatkin oli aika huimat, en tosin odottanutkaan että ne olisivat halpoja.. Kauppakadulla tuli muuten yksi japanilaispappa ottamaan kuvaa jalastani :D just nousi katuuskottavuus... tatuoinnit ovat japanilaiselli vähän sellanen karhee aihe, koska niitä ei juuri näe paikallisten keskuudessa muutoin kuin yakuzoilla...:)



Nyt onnistui tapaaminenkin sen kaverin kanssa mikä piti pari päivää sitten tavata sielä ilotulitus hanabissa. Nelisteen siisä sitten hengailtiin kulkemalla pitkin asakusan katuja... löysimme sitten sellaisen kylpylän mihin mäkin sitten pääsin rantautumaan tatskojeni kanssa (joihinkin paikkoihin ei pääse jos tatuinnit näkyy).. sisään mennessä oli sellainen automaatti mihin sisäänmaksu suoritettiin. Automaatissa oli myös valintanappeja mistä sai lisämaksusta kaikkea hammastahnasta partateriin...siinä sitten mentiin ensi suihkun kautta sellaseen altaaseen lillutteleen missä tunsin itseni ihan ravuksi jota keitetaan elävältä vesi oli meinaan ihan p******en kuumaa!!! varsinkin kun tässä on viimeset pari viikkoa suihkuteltu kylmällä vedellä, vaihdoinkin siinä sitten hetkeksi kylmään altaaseen kun se tuntui hieman paremmalta vaihtoehdolta... kylpylästä päästessämme olo tuntui kyllä freessiltä ja mukavalta hetken kunnes tuli taas kuuma :/

Tokion päiväkirjat osa 5.Keskiviikko 15.08.2012 20:56

7.8


Tuli nukuttua vähän liian myöhään mut, ei se nyt oikeestaan haitannu, lähdettiin liikenteeseen ruualla, käytiin syömässä coco curry housella ruuat otin sellasen vahvemman version annoksen oli tosi hyvää parasta mitä on täällä syöty vaikka mulla vähän silmät ja nenä alko vuontaankin :D Junaasemalta suunta kävi kohti Akihabaraan jota kutsutaan elekroniikan mekaksi täällä... ja sellainen se hyvin paljolti olikin... paikassa näytti olevan enemmän kuitenkin miespuolista väkeä... kierreltiin siinä sitten ympäri paikkaa, joka puolella oli pelikauppoja ja mangaa mielinmäärin... käytiin mm. segan nelikerroksessa pelitalossa (pelitalolla tarkoitan nyt sellaista mihin ihmiset menevät pelaamaan erilaisia liike ja ampumispelejä, ja kourapelejä jossa otetaan kouralla tavaraa säiliöistä).

Tästä joku saattaa olla kateellinen :D löydettiin sellaiinen hieno kauppa mikä oli omistettu vain nintendo 64 peleille ja konsoleille... suomessa näitä on vaikea löytää käytettyinä edes mistään! konsolin hinta oli n 36 e ja pelit 5-12 e

Kauppa missä myytiin vain nintendo 64 pelejä ja konsoleita.... :D muahahaaaa! (Nintendo 64 game store)


Matkaan tarttui taas kaikkea ihanaa tavaraa ja johannakin osti läjän mangaa joka on täällä aivan hävyttömän halpaa..syötiin muuten jossain vaiheessa sellaset ihanat krepit ( lätty joka on kääritty ryllaksi sellaseen tötteröön, välissä mantelia kermavaahtoa ja mansikoita :P) Päivä vierähti siinä sitten sitä kaupungin osaa kierreltäessä, ja jalkojen sanottua itsenä irti lähdettiin takaisin talolle. Matkalla ostin yhdestä kirjakaupasta Shonen jumpin elokuun lehden joka maksoi vain 2,5 e

8.8

Tänään lähdettiin jälleen curryn kautta, junalla Ikebukuroon ja vaihdettiin junaa Uenoon missä on paljon erilaisia museoita, ja japanin vanhin eläintarha, siellä on yli 2600 eläintä ja 464:ää eläinlajia :D oltiin sielä joskus vähän ennen kolmea ja huomattiin et se menee jo viideltä kiinni, mut päätettiin silti mennä kun hinta ei ollut kovin paha n. 6 e siinä sit kierrettiin tärkeimmät ja eksoottisemmat eläinlajit, ja ihan hyvin siinä nyt kerkes ne tärkeimmät kattoon, pari juttua jäi kyllä uupumaan..

Tarhan mentyä kiinni lähdimme Uenon puistoon mikä oli aikas suuri, se sisälsi pyhäkön ja suuren lammen missä ihmiset menivät polkuveneellä vaikutti olevan enemmänkin sellainen ihmisten treffailupaikka, kun näkyi olevan paljon pariskuntia liikkeellä.. Suuri osa uenon puiston vesistöalueesta oli täynnä sellaista isoa lumpeen/lotuksen näköisen kasvin peitossa, kasvit kohosivat n 1-2 metriin, oli kyllä tosi kivan näkönen paikka...

Ueno zoo


Jalat eivät kerrankin olleet sanoneet itseänsä irti joten takaisin Ikebukuroon päästyämme päätimme vielä mennä vähän lauleskelemaan karaokea ja katselemaan iltameininkejä. Nähtiin jonkin verran matkalla miehiä joita johanna ja päivi kutsuivat hosteiksi.. tällä tarkoitetaan erittäin hyvin pukeutunutta ja yleisesti ottaen hyvän-näköistä miestä, näiden tehtävä on houkutella naisia baariin jossa ne sitten pitävät juttuseuraa ja viihdyttävät naisia.. ilmeisesti niiden tarkoitus on saada asiakkaat juomaan paljon koska se on kallista ja hostit saavat provikkana palkkansa sen mukaan kuinka paljon heidän asiakkaansa juovat... no ei kyllä lähdetty kenenkään mukaan :D täällä on muutenkin joka kulmassa joku "ravintolaan heittäjä" mutta meijät on aina yllättävän hyvin blokattu palvelun tarjonnasta,,, mikäköhän lie syy, ehkä sitten jos oltas laitettu itsemme viimesen päälle ja näytettäs siltä että meillä olis paljon rahaa :P



Haluttiin sitten mennä kokeilemaan sitä kuuluisaa KFC:tä (kentuchy fried chicken), täytyy kyllä sanoa että oli muuten aivan schaibaa ylihinnoteltua ja pahaa... kanat oli niin rasvasia että tuli paha olo... ei ihme että yli puolet amerikkalais väestöstä on läskejä kun ne vetää noita kaiken muun uppopaistetun ohessa....



Oizumi-gagueniin (talopaikka) palattuamme käytiin vilasemassa yhtä kaytettyjen kirjojen kauppaa jossa sai taas odotella manga hyllyssä jumittavaa johannaa :P sori J

Mut nyt unten maille...


10.8

Eilen ei tehty mitään, joten en jaksanu kirjoittaa mitään :)

Mut tänään oli aurinkoinen keli joten ajateltiin lähtee katsomaan tokion Chiyodan kaupungin osaan jossa on keisarillinen palatsi ja keisarin asunto, itse palatsin sisäosaan ei pääse kuin keisarin syntymäpäivänä ja uutenavuotena... palatsin alueen itäisiin puutarhoihin on kuitenkin vapaa pääsy.... noh tokion asemalta vaelsimme palatsia kohti, palatsi alueen leveys on n. 3 km ja kierrettiin kaikki linnan portit läpi jotta päästiin toteamaan viimeisellä, lukemastamme kyltistä että palatsialue on kiinni maanantaisin ja perjantaisin.....jeee..... no ei siinä muuten mitään mutta lämpöö oli taas ihan riittävästi niin että alko oleen oikeesti jonkin näkönen nestevajaus... ei nähty yhtään sitten juomaautomaatteja tai ruokapaikkoja, mitä normisti on joka kulmassa. Ärsytys oli aika suunnaton kun huomattiin sitten et oli aivan turha reissu...tämä chiyodan alue oli muutenkin harvinaisen tylsän oloista seutua joka paikka oli täynnä korkeita taloja ja lähinnä suurten yritysten pääkonttoreita..Onnistuttiin kuitenkin eksyyn yhteen liikerakennukseen missä oli starbucks joka sammutti janoa...



Tämän jälkeen todettiin että siellä ei ole mitään ja tullaan varmaan sitten tiistaina takasin katsomaan ne puutarhat, joten lähdettiin sitten pois jäätiin junasta kuitenkin Shibuyassa jossa yritettiin änkee siihen legendaariseen starbucksiin mistä on hyvät näkymät shibuya crossingille, tilaa oli niukasti mutta saatiin kumminkin ikkunapaikka...katseltiin siinä vähän ihmisvilinää ja huomattiin semmonen outo työmies voimistelemassa siinä keskellä tietä :D meille ei edelleenkään ole selvinnyt miksi ukkeli seisoskeli haarat levällään varttin ajan keskellä ruuhkaista katua mutta ei todellakaan olleet ainoot jotka sille nauraa räkätti siellä....koska se vaan käveli samanlailla kun muutkin ihmiset siitä ja sit vaan pysähty siihen tönöttään...wtf!!!!????



No sit vihdoinki ku päästiin seuraamasta tätä esitystä, lähdettiin etsiin sitä perinteistä kaiten sushi baaria, sellanen sitten löytykin. Nää on nyt siis niitä paikkoja missä ne annokset tulee liukuhihnalla ja siitä saa sitten valita mitä ottaa, tämä toimii sillä periaatteella että lautaset ovat erivärisiä ja niillä on joku tietty hinta... söin siinä sitten kolmea erihintaista annosta, en oikeen vieläkään tiedä että pidänkö sushista vai en...tän jälkeen oli jo jalat niin kipeenä kävelystä et lähdettiin takas talolle...



tää päivä ei menny muutenkaan ihan putkeen :D otin tossa hetki sitten iltateetä ja laskin sen tohon lattialle, ja sit johanna potkas sen kumoon ja se lenteli tonne tatamille ja johannan mangojen päälle,,,, ja sit jossu sekos :P

Tokion päiväkirjat osa 4.Keskiviikko 15.08.2012 00:31

6.8

Oli kahdeksi liput Ghibli museoon, joten lähdettiin junalla taas liikenteeseen. Mitakan asemalta oli museolle matkaa vähän yli kilsa, saavuttiin myöhästymättä sinne, se mikä siinä oli tyhmää niin museon sisätiloissa ei saanut ottaa kuvia, muuten museo oli ihan kiva kokemus sielä näki ghibli elokuvissa nähtyjä piirroksia, animointia yms. pienelokuvakin sielä katsottiin muutoin olin vähän pettynyt museon pienuuteen se oli aika nopeasti kierretty.



Museon jälkeen lähdettiin viereisen puiston läpi Kichijojin asemalle minne oli hiukan pidempi matka, edo kaudelta (1700-luku) olevan puiston vieressä oli iso lampi missä nähtiin aivan valtavan kokoisia karppeja jotka ilmeisesti luonnonvaraisina kasvoi siellä, yksi kilpparikin tuli vastaan matkanvarrella.
Ghibli museo (Ghibli museum)



Hieman epäselvien ohjeistuksien läpi kuitenkiin löydettiin asema, sieltä sitten lähdettiin jälleen Harajukuun ostamaan kaikkia hienoja tavaroita ja sinne tulee varmaan lähdettyä vielä pari kertaa uudestaan, ostin sieltä sellaset hienot housut ja aivän törkeen hienon kissapehmon.. jalat oli jo ihan hajalla joten lähdettiin takasin nerimaan, ja arvaa oltiinko junassa sitten taas kaikista ruuhkaisimpaan aikaan.. huoh :O mut ny pääsee nukkuun ja rauhottuun taas

7.8


Tuli nukuttua vähän liian myöhään mut, ei se nyt oikeestaan haitannu, lähdettiin liikenteeseen ruualla, käytiin syömässä coco curry housella ruuat otin sellasen vahvemman version annoksen oli tosi hyvää parasta mitä on täällä syöty vaikka mulla vähän silmät ja nenä alko vuontaankin :D Junaasemalta suunta kävi kohti Akihabaraan jota kutsutaan elekroniikan mekaksi täällä... ja sellainen se hyvin paljolti olikin... paikassa näytti olevan enemmän kuitenkin miespuolista väkeä... kierreltiin siinä sitten ympäri paikkaa, joka puolella oli pelikauppoja ja mangaa mielinmäärin... käytiin mm. segan nelikerroksessa pelitalossa (pelitalolla tarkoitan nyt sellaista mihin ihmiset menevät pelaamaan erilaisia liike ja ampumispelejä, ja kourapelejä jossa otetaan kouralla tavaraa säiliöistä).

Tästä joku saattaa olla kateellinen :D löydettiin sellaiinen hieno kauppa mikä oli omistettu vain nintendo 64 peleille ja konsoleille... suomessa näitä on vaikea löytää käytettyinä edes mistään! konsolin hinta oli n 36 e ja pelit 5-12 e
Kauppa missä myytiin vain nintendo 64 pelejä ja konsoleita.... :D muahahaaaa! (Nintendo 64 game store)

Matkaan tarttui taas kaikkea ihanaa tavaraa ja johannakin osti läjän mangaa joka on täällä aivan hävyttömän halpaa..syötiin muuten jossain vaiheessa sellaset ihanat krepit ( lätty joka on kääritty ryllaksi sellaseen tötteröön, välissä mantelia kermavaahtoa ja mansikoita :P) Päivä vierähti siinä sitten sitä kaupungin osaa kierreltäessä, ja jalkojen sanottua itsenä irti lähdettiin takaisin talolle. Matkalla ostin yhdestä kirjakaupasta Shonen jumpin elokuun lehden joka maksoi vain 2,5 e

8.8

Tänään lähdettiin jälleen curryn kautta, junalla Ikebukuroon ja vaihdettiin junaa Uenoon missä on paljon erilaisia museoita, ja japanin vanhin eläintarha, siellä on yli 2600 eläintä ja 464:ää eläinlajia :D oltiin sielä joskus vähän ennen kolmea ja huomattiin et se menee jo viideltä kiinni, mut päätettiin silti mennä kun hinta ei ollut kovin paha n. 6 e siinä sit kierrettiin tärkeimmät ja eksoottisemmat eläinlajit, ja ihan hyvin siinä nyt kerkes ne tärkeimmät kattoon, pari juttua jäi kyllä uupumaan..

Tarhan mentyä kiinni lähdimme Uenon puistoon mikä oli aikas suuri, se sisälsi pyhäkön ja suuren lammen missä ihmiset menivät polkuveneellä vaikutti olevan enemmänkin sellainen ihmisten treffailupaikka, kun näkyi olevan paljon pariskuntia liikkeellä.. Suuri osa uenon puiston vesistöalueesta oli täynnä sellaista isoa lumpeen/lotuksen näköisen kasvin peitossa, kasvit kohosivat n 1-2 metriin, oli kyllä tosi kivan näkönen paikka...
Ueno zoo



Jalat eivät kerrankin olleet sanoneet itseänsä irti joten takaisin Ikebukuroon päästyämme päätimme vielä mennä vähän lauleskelemaan karaokea ja katselemaan iltameininkejä. Nähtiin jonkin verran matkalla miehiä joita johanna ja päivi kutsuivat hosteiksi.. tällä tarkoitetaan erittäin hyvin pukeutunutta ja yleisesti ottaen hyvän-näköistä miestä, näiden tehtävä on houkutella naisia baariin jossa ne sitten pitävät juttuseuraa ja viihdyttävät naisia.. ilmeisesti niiden tarkoitus on saada asiakkaat juomaan paljon koska se on kallista ja hostit saavat provikkana palkkansa sen mukaan kuinka paljon heidän asiakkaansa juovat... no ei kyllä lähdetty kenenkään mukaan :D täällä on muutenkin joka kulmassa joku "ravintolaan heittäjä" mutta meijät on aina yllättävän hyvin blokattu palvelun tarjonnasta,,, mikäköhän lie syy, ehkä sitten jos oltas laitettu itsemme viimesen päälle ja näytettäs siltä että meillä olis paljon rahaa :P



Haluttiin sitten mennä kokeilemaan sitä kuuluisaa KFC:tä (kentuchy fried chicken), täytyy kyllä sanoa että oli muuten aivan schaibaa ylihinnoteltua ja pahaa... kanat oli niin rasvasia että tuli paha olo... ei ihme että yli puolet amerikkalais väestöstä on läskejä kun ne vetää noita kaiken muun uppopaistetun ohessa....



Oizumi-gagueniin (talopaikka) palattuamme käytiin vilasemassa yhtä kaytettyjen kirjojen kauppaa jossa sai taas odotella manga hyllyssä jumittavaa johannaa :P sori J

Mut nyt unten maille...

Tokion päiväkirjat osa 3.Keskiviikko 15.08.2012 00:22

Tokio 4.8

Joo tänään lähdettiin aikaseen liikenteeseen, olimme sopineet jo aikaisemmin tapaamisen Haruka nimisen suomi-fanin kanssa... joten lähdimme junalla kohti Ikebukuroon josta vaihdoimme Harajukukuun jota sanotaan muodin mekaksi, haruka tavattiin sitten pienen pyörimisen jälkeen asemalta.. huomattiin sitten että paikka oli nimensä mukainen lukemattomia kauppoja silmän kantamattomiin. Yhdessä vaiheessa rupes sataan aika rajusti joten lähdettiin pakoon sitä lounaalle, söin sit sellasen riisi-liha-omeletti hässäkänKävelimme siinä Omotesando joka on yksi tokion nähtävyyksistä muotikauppojensa takia sielä oli myös ostoskeskus Omotesando Hills joka oli ihan kivan oloinen paikka, ilmeisesti monista tv sarjoista tuttu paikka... Haruka myös antoi meille lahjaksi Ghibli museon liput maanantaille, josta vastavuoroisesti annoimme salmiakkia, tervasaippuaa ja muumipurkkaa.


Koska ei keksitty mitään muuta enään harajukussa lähdimme Shibyjaan katsomaan maailman vilkkainta risteysaluetta, josta saattaa ruuhka aikana ylittää samanaikaisesti 10,000 ihmistä, oli kans ihan mielenkiintosta kokea sellanen ihmisvilinä... ja mä kun luulin että sillon muutama päivä sitten se juna-asema oli ruuhkainen :D

Shibyjassa haruka vei meidät sellaseen ihan randomiin kuvanotto laitteeseen missä otettiin yhteiskuvia, oli hauska huomata et automaatti teki jo valmiiks meistä ihan epäaidon nukkemaisen näkösiä ;P tämän lisäks siihen sai vielä lisätä kaikkia "söpöjä" juttuja...

Shibuya



Lähdimme vielä käymään Shinjukussa, jossa kävimme yhdessä pilvenpiirtäjässä, sen hissiin jonotimme jotain 40 min mutta näky ylhäältä oli kyllä sen arvoinen,aurinko oli juuri laskemassa ja ylhäältä alkoi juuri näkyä kaikki valot mitkä vilkkuivat kaupungissa... tämän jälkeen lähdimme takaisin talolle ja tiet erkanivat harukin kanssa, mutta ehkä tapaamme sitten vielä.

Wiew's in the skyscraper


Junassa kotiinpäin tullessamme tuntui kyllä ihan silta että jaloilla ei jaksa seistä enään mut nyt ollaan talolla ja kohta sännätään nukkuun, tänään oli kyllä tapahtumarikas päivä :D

Tokio 5.8


aateltiin taas vaihteen vuoks pitää hiljaiseloa yksi päivä, joten aamupäivä meni lähinnä vaan olemiseen...Iltapäivällä lähin käymään yksinäni kävelemässä ja katsastamassa sellaisia paikkoja missä ei oltu vielä käyty, löysin siinä reissullani ihan oikean kaupan, niitä on aika vaikee näemmä löytää täältä kaikki tuntuu olevan sellasia pieniä kioski tai siwa tyyppisiä ratkasuja... no kummiskin tää marketti nyt kuitenkin oli sellanen normi k-marketin kokonen ainoo vaan että puolet kaupasta oli oikeasti pelkkää kosmetiikkaa no oli siinä nyt silti parempi valikoima ruuassa kun noissa kioskeissa... oon edelleen katkera kun mitään hyvää leipää ei löydy mistään, näin kuitenkin takas tullessani leipomon minkä ikkunassa oli näytillä tähän asti herkullisimman näkönen leipä mitä oon täällä nähnyt, no pakkohan se oli sit mennä hakeen, hinta ei ollut niin herkullinen 7 e! en oo ikinä maksanu leivästä noin paaljon... no mut takas tullessani tuntu kyllä siltä että tein uutta järveä siihen kadulle, varmaan kaikki vuoden hiet tuli kerralla valutettua, silmiäkin kirveli.. lämpötilahan oli taas sellaset kevyet 32-35 astetta :/



Japanissa tuntuu olevan sellanen tapa että ostellaan lahjoja toisille, no jossain vaiheessa tuo meidän venäläis sihteeri tuli ilmoittamaan että talossa asuva vanha japanilaispappa oli ostanut meille jäätelöt, no siinä sitten h-moilasena mentiin hakeen jäätelöt pakastimesta ja kiiteltiin kovasti papparaista... kyseinen pappa on myös järjestämässä talon asukkaille jonkin näköistä perinne iltaa ensviikon sunnuntaina johon luvattiin mennä..

Sama pappa alkoi myöhemmin illalla tarjoilemaan mulle ja johannalle viiniä, juustoa ja hauskaa juttuseuraa... mies ei osaa kyllä yhtään englantia mutta johanna tulkkas. Oli mielenkiintoista huomata että japanilaiset vanhat ihmiset on ihan samanlaisia kun suomessa silloin kun ovat pienissä sievissä....:D No jossain vaiheessa sillä papalla alkoi vähän tasapaino heittää ja jutut tulla erikoisemmaksi... mut kaiken kaikkiaan mukava mies ehkä vähän yksinäinen ja siksi yrittää jutella mullekkin aina jotain vaikka tietää etten siitä mitään ymmärrä :)

Tokion päiväkirjat osa 2.Keskiviikko 15.08.2012 00:21

Tokio 2.8

No niin elämä jatkuu ja hyvät unet tuli nukuttua, käytiin tossa aamulla yhdellä hautausmaa/temppeli alueella joka sijaitsee melkein täs talon naapurissa... sielä oli vähän eri meininki kun suomessa tosi kaunis paikka etenkin temppelialueen piha laitan niitä kuvia sit reissun jälkeen erikseen... ja mitäs sitte



Sen jälkeen suunnattiin junalla Ikebukuroon seikkaileen, käveltiin sielä vähän ympäriinsä ja löydettiin yks kiva halpa kauppakin ja muita miljoonia putiikkeja... noh ravintoloita täällä on ainakin joka korttelissa 50 että varmasti ei kuole nälkään... yhdessä niistä sit söin currya joka oli ihan hyvää. Täysimahaisina käytiin katsastamassa osa Toby ostoskeskuksesa joka oli ihan jäätävä ostos paratiisi, tosin kaikki oli vaan aikalailla samoissa hinnoissa kun esim suomen sokoksella... ja miehet jos olette menossa muijanne kanssa tokioon kannattaa jättää tää paikka käymättä koska ei löydetty sieltä yhtään "äijäparkkia" eli ei penkkejä missään kaikki vaan kaytävää tavaraa ja ihmisiä :D



Jännä karaoke paikka löyty kans, otettiin parin tunnin varaus hinta oli n 8,60 e hintaan sisältyi yksityinen karaokehuone, kaikki juomat ja jätskit mitä oli tarjolla aulassa,niitä sai syödä ja juoda niin paljon kun jaksoi sekä tosi hyvä oli valikoima. Itse en ollut ihan mukana lauluissa mutta Johanna ja Päivi lauloi ihan antaumuksella ;P



Hianosti sitten huomattiin kun oltiin suuntaamassa Ikebukuron asemalle takasin, että on ilmeisesti ihmisten töistä pääsy aika, joten sielä oli ihan miljoonämäärin porukkaa ja kaikki näytti kiireisenä santäilevän kaikkialle, no mut löyty se oikee junalaituri kummiski, täällä on kaikki jotenkin ihan yli järjestelmällistä laiturille on merkattu kohdat missä ovi aukee, sit siinä menee sellanen punanen viiva laiturissa junasta n 1 m ulospäin.. ihmiset meni jonottaan kolme viereikkäin aivan suoraan jonoon oven aukeamispaikoille merkittyihin kohtiin, siinä ne sit seisoskeli aivan tasasissa jonoissa kunnes juna tuli... no junassa oli kans kauhee väkipaisumus, ihmiset poistuivat junan ja punaisen viivan välistä pois ja kukaan ei yrittänytkään astua junaan jalallaankaan ennen kun viimenen junassa olleista tyypeistä oli kävellyt laiturilta pois, tämän jälkeen porukalle näytti taas palaavan kauhea kiire ja ne alkoivat paisua junaan... oltiin sielä sitten kaikki kiinni toisissansa...mentiin vahingossa pari pysäkkiä liikaakin kun sielä jäi oizumi-gakuen kuuluttamatta vaikka kaikki muut paikat kuulutettiin... palattiin sitten kohta takasin eri junalla niitä onneksi menee n 10 minuutin välein... ja on vähän eri kun vr:än jutut ei varmaan kertaakaan juna ole lähtenyt muulloin kun tasan sillon kun se on merkitty aikapalkkiin..



Tänään on kyllä tullu käveltyä ja jalat on kyllä ihan jumissa... meitä päin meinas leijua semmonen ihan älyttömän kokonen joku koppakuorias/torakka yhdistelmä, sit mm yököttäviä löytöjä tuli lisää kun nähtiin laulukaskas ja sekin oli ihan kiitettävän kokonen... puusta löyty rukoilijasirkka mikä ei ollut iso mutta silti ihan tarpeeks inhottavan näkönen...

Tokio 3.8

Ajattelin eilen etten kirjota mitään tänään kun piti rauhassa viettää tää päivä... mut tässä nyt tulikin yllättävän paljon tekemistä...


nukuin vähän huonosti ja heräsinki aikasin, aamupala haettiin tosta naapurin 7eleven:istä ostin jotain kuppinuudeleita hieman varastoon ja muutaman sellatteen kolmion muotosen riisipallon. Päivällä tuli pestyä pyykkiä, pesukone oli aika erikoinen ilmestys, pyykin peseminen maksaa btw 200 jeniä eli pari euroo, mut kumminki siitä painettiin yhtä nappia jonks jälkeen se alkoi täyttyä vedellä vettä tuli niin kauan kunnes se oli täynnä, jonka jälkeen se aikoi suoraan tekemään suoraan pesuohjelmaa, tätä ennen olisi ilmeisesti pitänyt heittää pyykit ja aineet sekaan :D ohjeistus tähän tapahtumaan oli neljä kuvaa seinässä..


koti hommien jälkeen lähdin tylsyyttäni vaeltelemään lähialueen kauppoihin, löysin sieltä hyvän ruoka torin... täällä on muutenkin aika erikoinen ruoka kulttuuri esim verrattuna omaan aamupalaani... täällä ei kukaan tunnu syövän leipää, jugurttia tai hedelmiä aamuisin, sitä paitsi ainakin jugurtti ja hedelmät maksavat täällä tosi paljon ja niitä ei oikeen hyvin löydykkään...Leipää ei ees löydy muutakun yhtä laatua kaikkialta sellasta perus vitivalkosta neliön mallista pullamössö paahtoleipää mikä on aika pahaa, lihaa ei myöskään löydy muualta kun noista ruokatoreilta ja lihakaupoista. Matkaan tarttu kuitenkin munia ja siitakesieniä.



Just kun pääsin reissultani takasin, noi ilmottaa että niillä on nälkä ja haluavat syömään, lähin taas melkein samalla oven avauksella liikenteeseen, tääkin reissu osoittautui ihan hyväksi koska huomattiin että hirveesti pyörii kaduilla perheitä jonka lapsilla oli kimonot päällä, lähdettiin siinä sitten käveleen samaan suuntaan mihin yks perhe oli menossa, vähän matkan päästä alkoi näkyyn kaikenvärisiä paperilyhtyjä ja väkee oli ku missä... mentiin katsoon vähän aluetta, sielä oli joku bändi soittamassa lastenlauluja, joka puolella myytiin kojuissa perinteisiä japanilaisia snack tyyppisiä ruokia.. myöhemmin illalla juhla muuttui hieman perinteisemmäksi sielä näkyi myös aikuisten tanssiesityksiä sun muuta musiikkikin muuttui paljon perinteisemmäksi.

Talolla paistelin sit munakkaan niistä munista ja sienistä, ja nyt tarvis nukkuun mennä kun huomenna olis taas vaikka mitä ohjelmaa :D AIII Niin!! ja koettiin me sitten se eka maanjäristyskin :P

Tokion päiväkirjat osa 1.Keskiviikko 15.08.2012 00:18

Tokio 31.7-1.8

Niinkuin osa jo tietääkin, lähdettiin siis toteuttaan tällästä omatoimimatkaa kolmen naisen voimalla, lentoliput oli Aeroflotilta meno-paluu n. 580 e. Majapaikka varattiin tuossa aikaisemmin joka maksaa yoltä n 8 e ja risat.
Kirjottelen tänne nyt tällästä "blogin" tapasta, myös omasta ilosta sekä sen takia ettei tarvitse kaikille kertoo erikseen miten menee :), lukekoot ne keitä kiinnotaa...



Elikkäs reissu aloitettiin lentämällä ensin Moskovaan 1,5 tuntia ja jäätiin sinne sitten välilaskuun joka oli kevyet 22 tuntia... en kyllä suosittelisi moskovan kettää kellekkään, kentällä kaikki penkit mitä lötyi oli käsinojallisia ja aivan älyttömän kovia, mikä teki nukkumisesta hivenen vaikeaa, itse nukuin kyseisissä tuoleissa erlaisissa ei niin mukavissa asennoissa nelisen tuntia ja johanna mukavasti lattialla maanantain ilta-sanomien päällä :D kyseisen kauhujen yön jälkeen ei helpottanut yhtään nähdä että joillaki oli sentään löytyny edes uimapatja alle kun ne nukku... no siinä sitten tuli koko seuraava päivä haahuiltua ympäriinsä kenttää, ja tehtyä havaintoja yksikulmakarvisia venäläisistä, kentän antimetkaan ei olleet mikään kovin kehuttavat halvin kahvi makso noin 4,30 e lisäks kauppojen tarjonta oli lähinnä viina-parfyymi-koru pohjaisia. Yksi positiivinen asia kentältä kuitenkin löytyi se oli ylättävän siisti, olisin odottanut ehkä pahempaa.. Nooo mutta kyllä se lähtö 22 tunin jälkeen kuitenkin tuli ja se lento kestääkin Moskova-Tokio välin 9 t 10 min se lento meni aika hyvin nukkuessa, ja toistaiseksi myöskään lentoyhtiöstä ollut mitään negatiivista kerrottavaa vaikka se venäläinen olikin..



Mutta vihdoin perille päästyä ja koneesta poistuttua saatiin sellanen 32 asteen kuuma puhallus naamalle..ihan jees fiilis... eivais täällä ooon KUUMAAAA!!!

Naritan kentältä lähti juna Shinjukun asemalle matka kesti noin 1,4 tuntia jonka ajan matkasimme Tokion eri kaupungin osissa. Shinjukussa vaihdettiin junaa mikä lähti Ikebukuron kaupungin osaan ja sieltä vaihdettiin vielä junaa josta päästiin Nerimaan ja sieltä lähdettiin jalkasin tekeen loppumatkaa, matkaa asemalta talolle on joku 800 m tuskaisen kassien raahauksen ohessa, etittiin tätä taloa pienen harhailun jälkeen talo löytyi näytti luonnossa hieman ränsistyneemmältä kun netissä olevista sivustoista antaa ymmärtää...



Yoshida Guest housen vastaanotossa oli venäläinen mies joka ei osannut englantia mutta japania kylläkin :D no saatiin kuitenkin huone asiat hoidettua, noh tää huone on just sellanen minkä saa 200-300 e kuukaudeksi, pienen alkushokin jälkeen ollaan sopeuduttu...Tää meijän huone on n 15 m2 kaks sänkyä ja futoni, on täällä nyt sentään ilmastointi mikä helpottaa meijän kuukauden asumista PALJON (paitsi täällä haisee ihan ummehtuneelta kesämökilta) :D keittiö, vessatilat ja pesuhuone oli erikseen yhteisessä käytössä talon asukkaiden kesken, tuli sit testattua ensin suihkua, jos haluat lämmintä vettä sitä saa 13 min 100 jenillä (n 1 e) no mulla oli valmiiks ihan törkee hiki, riitti kylmä suihku ei se nyt ollut kun jotain järviveden lämpöstä... sitte ku tavarat oli levitetty pitkin kämppää lähettiin käymään syomässä täällä on joka kulmassa joku nuudeli putiikki, nautittiin sitten siinä oyakudon annokset (ruoka missä oli jotain kanaa,riisiä ja munaa) muut tykkäs mut ei ollu ihan mun juttu... mut anyway käytiin kotimatkalla sit vielä marketissa hakemassa seuraavalle aamulle ruokaa yritin ettiä leipää mitä ei löytyny kun pari pakettia, koko seinällinen oli varattu instant noodeleille... niillä noi ihmiset näyttää täällä elävän samaten riisiä löytyy kaikissa muodoissa ja kaikkialta...


tää on vasta alkua :D kyl se tästä lähtee hyvin käyntiin ku tottuu tohon ainaiseen kuumuuteen, kello on nyt 23.22 illalla ja tarvis varmaan yrittää nukkua hyvät yöunet vihdoinkin, täällä on muute edelleen 25 astetta lämpöö eikä laske tost enempää :P
- Vanhemmat »