IRC-Galleria

addictionary

addictionary

lovely bitch <3

Kosto on suloinen, myös mummon kosto :DSunnuntai 12.04.2009 11:41


Vanhahko nainen meni kauppaan ja pisti koriinsa kaikkein kalleinta
kissanruokaa, mitä hyllystä löytyi. Sitten hän meni kassalle ja
sanoi kassaneidille: "Vain kaikkein parasta minun mirrilleni."

Kassaneiti siihe tokaisi: "Sorgen nyt vain, mutta kissanruokaa ei
myydä ilman todisteita. Monilla vanhuksilla on nimittäin tapana ostaa
kissanruokaa ja syödäkin ne itse, joten johtajamme vaatii
todisteeksi nähdä kissanne."

Niinpä mummomme joutui lähtemään kotiin hakemaan kissaa, ja
palattuaan todisteiden kanssa sai ostettua ruuat.

Seuraavan kerran mummo meni samaan kauppaan, ostaen tällä kertaa
laatikollisen parhaimpia koirankeksejä: "Koiralleni parasta, kun
joulukin on tulossa."

Kassa jälleen vaati todisteita koska jotkut vanhukset
söivät koirankeksejä omaksi ruuakseen, joten mummo laahusti kotiin ja
palasi koiransa kanssa saadakseen joulupiparit ostetuksi.

Seuraavan kerran mummon tullessa kauppaan, hänellä oli valmiiksi
mukanaan laatikko, jossa oli pieni reikä kannessa.
Hän pyysi Kassaneitiä työntämään> sormensa laatikkoon. "En minä voi,
siellä on kuitenkin jotain, joka puree minua." Mummon vakuuttaessa, ettei
laatikossa ole mitään, mikä voisi vahingoittaa sormea, kassaneiti
työnsi sormensa laatikkoon ja sanoi: "Tämähän haisee aivan paskalle!"

Nyt mummolla levisi hymy naamalle ja hän sanoi: "No niin, saanko nyt
ostaa kolme rullaa vessapaperia, kiitos.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.