IRC-Galleria

akumiitti

akumiitti

jemina jasmin.
Oli taas mielenkiintoinen aamu kun äiti tulee herättään kysyen "Tunnetkos sellasta Markus (enmuistasukunimeä) ?", no en tietenkään tunne, ei tunne pahemmin ketään lempääläisiä enää, kiitos tamperelaistumisen. "Sinut on kuulemma nähty sen kanssa kävelemässä käsi kädessä ja mun työpari sano, että te seurustelette.", meikäläisen reaktio "MITÄ VITTUA". En edes tunne kyseistä tyyppiä ja pian selvisi, että minut sekoitetaan usein yhteen lempääläiseen pissikseen, jonka kanssa olin kaveria yläaste aikoina. Oltiin ehkä neljä vuotta sitte jonkin verran samannäköisiä mutta EI ENÄÄ LAINKAAN.
Sanoin äitellä, että sanoo kaikille, että minä oon se tyttö, kellä on valkonen naama, perkeleesti meikkiä ja joka pukeutuu mustaan ja JOTA EI NÄE LEMPÄÄLÄSSÄ. Äite sano sitten, että on sanonutkin mutta silti kaikki sekoittaa minut siihen pissikseen.

Voin sanoa, että vituttaa ja olen loukkaantunut. Tampereella mut tunnetaan, muttei omalla kotipaikkakunnalla. Shit. 8D

Todiste, että olen oikeastikin nainen.Keskiviikko 22.07.2009 04:10

Cookie. sanoo:
MUN HUONEES ON HÄMÄHÄKKI
Cookie. sanoo:
MILLÄ MÄÄ TAPAN SEN
Cookie. sanoo:
APUA
Cookie. sanoo:
APUA
Cookie. sanoo:
HIUSLAKALLA !
zam zam sanoo:
ammu tamppoonilla sitä
Cookie. sanoo:
HAHa, tapoin hiuslakalla<3
zam zam sanoo:
se oli vaan hämähäkki :D
Cookie. sanoo:
MITEN NI VAAN ?!?!
zam zam sanoo:
huoh naiset :D
zam zam sanoo:
minkälaisen paniikkikohtauksen saisit jos sulla olis satiaisia
Cookie. sanoo:
voi vittu, ny mun toinen puoli meikkipöydästä on lakassa
Cookie. sanoo:
sinne minen lakkaa laita !
Cookie. sanoo:
piisamirotta parka
zam zam sanoo:
ei vittu sun kanssa :D piti mennä suihkuttaa :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.07.2009 03:30

Hmm, koska näemmä kirjoitukseni on ollut kommentteja herättävä ja lukijoita on tullu iha vitusti niin päätin ihan teidän lukijoiden iloksi laittaa näitä irstaita viestejä luettavaksi heti kun niitä lisää ilmaantuu. Viestejä on tullu mm. mieheltä, joka halusi minusta salarakkaan, mieheltä, joka halusi minun potkivan hänen muniaan korkokengillä ja mieheltä,joka halusi minun pilkkaavan häntä samaan aikaan kun hän riisuutuu ja lopuksi ilkosillaan olevana. Kaikki olivat yli 30 vuotiaita.

Tähänkö se menee, että miehet ku pääsee 30v-rajan ylitse muuttuu himot ja halut. Hei kai täällä on viä sentäs iha "normaalejakin" miehiä ?
Sinulla on kuuma ja inspiroiva ilmoitus. Olen hakemasi mies. Olen erittäin "mittava", komea ja hyvällä itsetunnolla, hyväkäytöksinen, luotettava. Olen 189cm, 90kg ja 35v, erittäin kestävä + jaksava + mittava (oikeasti! 23cm!).

Olen kaikin tavoin terve, miellyttävä, mielikuvituksekas seksissä. Olen tasokas ja menestynyt, korkeassa asemassa oleva mies. Haluaisin sinusta pidempiaikaista nautittavaa kuumaa vakkariseuraa.
Olen sportti ja kuten sanoin niin ihan komeaksi sanottu. Uskalla - edetään nautintoihin. ;D

Mikael

[Ei aihetta]Tiistai 21.07.2009 20:46

Päätin et Halloweenia pukeudun Nikki Sixxiks tai jokski muuks herkkurokkariks tai hevariks, sit kaikki tytöt on iha lääpällään muhun ja yrittävät iskeä mua ja kaikki ernut luulee et soitan jossain bändis ja pyytää nimmaria.

Pitäs vaa tissit jotenki piilottaa..

[Ei aihetta]Maanantai 20.07.2009 19:40

JA NYT MÄÄ SITTE SAATANA SUUTUIN.

Vittumaiset ämmät.Maanantai 20.07.2009 00:08

Kuinka ollakaan eilen tuli taas huomattua kuinka vittumaisia ämmiä suurin osa suomalaisista naisista onkaan. Mikä siinä on, että joka ikistä vastaan tulevaa toista naista ( etenkin jos tämä toinen eroaa massasta ) on pilkattava jollakin tavoin ja vielä niin, että tämä toinen kuulee sen? Vaikka itekin olen erittäin paha suustani ja näen jokaisessa ihmisessä jotain vittuilemisen arvoista niin en sentäs alennu kakaroiden tasolle ja sanomaan esmes "Hyi vittu" kun toinen on mennyt ohitse mutta on kuulomatkan sisällä. Kun jonkun ulkonäkö herättää mielessäni negatiivisia ajatuksia, niin pidän ne joko pääni sisällä tai sanon seurassani oleville, kuitenkin niin, että kyseinen henkilö itse ei kuule sanomisiani.

Mikä siinä ylipäätään on, että pitää huudella toisille tuolla kaupungilla ja kommentoida jokaista vastaantulevaa, joka erottuu jollain tavalla massasta. Muistuu mieleen tapaus, kun pissisryhmä meni ohitseni ja kommentoi TEKORIPSIÄNI sanomalla negatiiviseen sävyyn "vitun kivat tekoripset" . Itse kyllä olin hetken aikaa, että "mitä vittua" ja repesin nauramaan. Tottakai olisin voinut huutaa perään vaikka mitä mutta en alennu 13v. teinin tasolle.

Toinen on tämä akkojen kateus toisiaan kohtaan. Pitäisi varmaan kulkea kyltti kourassa, jossa lukisi " ANTEEKSI, että meikkaan, laitan hiukseni ja mietin tarkkaan minkä näköisenä astun ulos ovesta". On oma asiani, että käytän pelkkään meikkaamiseen aikaani reilun tunnin ja hiuksiini puoli tuntia. Vaatekaapilla vietän aikaa 10-30 min. Ei ole minun vikani jos itse ei viitsi/jaksa/osaa/kerkeä/kiinnosta panostaa ulkonäköönsä. Loppujen lopuksi kun nainen vielä enemmän rupsahtaa ( lue: kun saa lapsen) ni peli on menetetty. Ei ihme, että mies lähtee pettämään. Ei ketään kiinnosta ruma eukko, jonka perse on levinny,tukka ku pelättimellä ja naama on ruma ku Nasaretin vaakuna.

Tässä yksi päivä kun olin alessa ja istuin kutsun saaneena pöytään, jossa istui miespuolinen kaverini lisäksi kaksi naishenkilöä. Toinen mulkkasi minua niin pahasti eikä osallistunu keskusteleen ollenkaan illan aikana kun taas tämän toisen kanssa tulin oikein hyvin toimeen. Mikä siinä on, että kun pöytään tulee yksi nainen lisää ni muilla naisilla kohoaa heti vittuuntumispiste. Sitten ollaan hiljaa ja leikitään loukkaantunutta ja tarrataan vielä kovemmin poikaystävän kättä jos sellainen on. Tämän kyllä ymmärrän silloin jos pöytään istuu kunnon lutka, joka yrittää kaikkea mikä liikkuu, on liikkunut tai tulee joskus liikkumaan.

Jos nainen näkee exänsä uuden naisensa kanssa vaikkapa baarissa ni johan ollaan taas vittumaisia ja pilkataan aiheetta tätä uutta naista, tajuamatta kuitenkaan sitä, että jos itse seurustelee samalla niin on myös jonkun naisen exän nykyinen. Toisinaan ja aiheestakin kyllä alennun tähän mutta en kuitenkaan puhu asiasta minuuttia kauempaa ja enkä kiinnitä enää sen jälkeen edes huomiota asiaan.

Toisinaan toivon, että omistaisin pesäpallomailan ja olisi oikeus hakata sillä jokainen idiootti, joka tulee vastaan. Joka ikisen päivän jälkeen toivon yhä enemmän ja enemmän olevani murmeli.

Cookie murmeli

Tyttöjen ilta<3Perjantai 17.07.2009 19:42

MULLA ON AIVAN KAAMEA KAPULA.

Plus, että mulla on varmaan koko Pirkanmaan kauneimmat tissit tällä hetkellä. Toinen tissi on palanut ja toisessa on jonkun tuntemattoman herrasmiehen hampaan jäljet.

Mutta oli hauskaa<3