IRC-Galleria

viikonloppuun mahtui paljon hyviä mutta myös huonoja hetkiä. perjantaina otin ihan rauhassa ja katsoin everwoodin 3 tuotantokauden ryynejen ja viinan voimalla. lauantai kuitenkin alkoi heti pitkin vittua, herättyäni huomasin että smundot jotka olin säästänyt la aamuksi olivat kadonneet eikä syyllistä tarvinnut kaukaa etsiä sillä itsehän olin ne sitten lopulta yön hämärinä tunteina naamaani popsinut. ei pitäisi juoda viinaa. juon kuitenkin joka päivä :(

no vastoinkäymisen yritin kuitata muutaman xanorin ja kaljan voimalla, mutta siitäkin huolimatta töihin lähteminen tuntui vittumaiselta, vaikka hyvä kuosi olikin päällä. töissä sitten muutama pilleri ja yhteensä reilut 30 nugettia naamaan, olo alkoi olemaan jo kohtalainen ja aloin jo odotella lauantai illan sekavia tunnelmia. Mutta eihän vittu mikään voi mennä putkeen, kun lähdin pyöräilemään mäkiltä kotiin jaska soitti ja kertoi, että piriä ei sitten olekkaan tulossa. vitutti niin paljon että hakkasin jonkun esitteitä jakaneen pikkupojan matkalla kotiin. kotiin päästyäni ryntäsin heti ensimmäisenä herska jemmoille, mutta mitäs vittua eihän siellä mitään ollut. vainot alkoivat jo pikku hiljaa puskea eikä hatsikaan enää auttanut. turha varmaan mainita että illasta ja yöstä tuli tuli tuskallinen taival josta yritin selvitä ryynejen ja alkoholin avulla.. aamulla olin juuri niin paskana kuin loppuunajettu narkki voi olla. kymmenen aikoihin sain vihdoin sitä vitun amfetamiinia ja loppupäivä menikin hyvillä mielin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.