IRC-Galleria

entten

entten

rohtuneet suupielet

Ei vieläkään krapulaaKeskiviikko 07.01.2009 19:39

Viihdyin loppiaista edeltävänä yönä pilkkuun asti Tresissä. Kaverin tuttu vietti paikan päällä syntymäpäiviä ennen yhtätoista, jolloin ovet aukenivat muillekin kuin VIP-henkilöille. En tiennyt asiasta mitään, vannon! Olin jo tyytyväisenä vastaanottanut muutaman ilmaisen kelkan ennen kuin sain selville, mistä oli kyse. Kiittelin aluksi mielessäni erityisen ystävällistä baarimikkoa. Olisi pitänyt kiitellä vuosia täyttävää DJ:tä, joka oli erityisen ystävällinen, ettei heittänyt ulos pippaloistaan arvioivasta tiirailusta huolimatta. Hävetti. Onneksi ovet avautuivat pian muullekin väelle ja hukuin massaan.

Ilta oli kuitenkin paras tähänastisista - olen pahoillani, jos jonkun kustannuksella. Maksoin juomistani neljäsosan, voitin Black Jackista 14 euroa - joista kahdeksan nuoren miehen pelimerkillä - eikä kukaan pokailijoista käyttänyt avauksena perseelle läpsäyttämistä. Suussa ei maistunut pahalta edes aamulla.

Pakkasen puremasta terassinedustasta jäi kuitenkin flunssa rienaamaan. Kankkunen jäi saavuttamatta, vaikka syytä siihen olisi. Muistakaa, arvon leidit, että nuoren tytön terveellinen kerta-annos on korkeintaan 5 paukkua. Äidin kuullen rajaa ei sovi ylittää. Ei varsinkaan, kun tiskijukka lykkää ilmaista lasia eteesi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.