IRC-Galleria

entten

entten

rohtuneet suupielet

[Ei aihetta]Sunnuntai 31.08.2008 23:07

en ole varma, teinkö virheen, mutta olen sitäkin onnellisempi.

utuinen, hyvä olo.

[Ei aihetta]Lauantai 09.08.2008 02:06

älkää ihmiset tehkö noita päiväkirjakyselyitä. kukaan ei lue niitä, mutta ne leviävät kuin rutto.

:)Torstai 07.08.2008 17:03

sain eilen voittoarvan

raavi mun kasvojaTiistai 05.08.2008 01:15

Ihmissuhteita saattaa joskus verrata koiran hankkimiseen. Ne ovat joko sisäsiistejä tai kusevat joka paikasta, joka paikkaan. Niiden ruokkimiseen joko on varaa tai sitten ei, pienemmät syövät huomattavasti vähemmän kuin isommat. Ne voivat kuitenkin viedä tilaa, vaikka vaikuttaisivatkin ulospäin lähes mitättömiltä. Ja ennen kaikkea: jos niitä ei kykene hoitamaan kunnolla, niistä on parempi luopua.

Ihmissuhteet myös eroavat koiran hankinnasta monin tavoin. Pitäkää edellistä vertauksena.

Suhteet ovat yleisestikin koiria hankalampia otuksia. Niillä on välimuotoja, niistä ei näe päällepäin, ovatko ne tyytyväisiä vaiko eivät. Kaikki säröt eivät parane, vaikka niiden nuolemisessa auttaisikin. Kaulan ympärille kietaistavat asiat eivät saa unohtamaan sitä sietämätöntä syyhyä, joka jää mietityttämään.

Ihminen on siitä kummallinen, että vaikka jotakin antaa anteeksi, sitä ei välttämättä unohda. Ja vaikka yrittäisi uskotella itselleen, ettei jokin tee kipeää tai jokin ei saisi tehdä, se vaan tekee. Ihminen on kovin kykenemätön siinä tilanteessa, kun jotakin olisi pitänyt tehdä toisin. Ainakaan minä en kykene kuin pyytämään ja antamaan anteeksi. Se ei vain aina riitä, ei sitten alkuunkaan.

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.07.2008 03:20

hei päiväkirja
tänään taas
tididi

[Ei aihetta]Perjantai 27.06.2008 03:51

Menepä "Päiväkirjat"-osioon ja rullaa kilometritestit läpi.

Jumatsuka. Oikein ärsyttää.

hungh!Keskiviikko 25.06.2008 11:10

kävin lenkillä
oon atleetti

[Ei aihetta]Tiistai 24.06.2008 00:43

ahiih

sataa ropisee plits riprip
swoosh ränni syöksee
pläiskis voi vittu! sukka märkä
kishhh kuivaa patterilla

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.05.2008 22:51

lukeekoymmärtääköhajoaako

aivastelenPerjantai 21.03.2008 23:52

kävin lääkärissä, kun poskionteloissa tuntui painetta
se setä sanoi, ettei siellä mitään tulehdusta ole. käytävät vaan turvottaa, niin kuin mulla pukkaa tekemään.
ja se tökkäs pumpulipuikolla hirssiä mun nenään. >:---O
nyt nokka tippuu koko ajan, enkä koskaan ole aivastellut tunnin sisään näin paljon.
koskaan ei ole hyvin.
ei koskaan.
tyhmä setä.

nih.

angstasinpa pahasti viime merkinnässä.