IRC-Galleria

Ja näinä aikoina kävi niin, että sieluni pirstoutui. Sydämeni särkyi sen tuhansiksi palasiksi, pieniksi siruiksi pitkin maailman kyliä. Ja ilma jota hengitin saastui. Ajatukset jotka ennen niin kirkkaina kulkivat sumentuivat. Silmäni peittyivät vuolaista vesistä, samentaen näköni niin etten enää erottanu väkijoukoista ketään. Se mitä vaalin ja mihin halusin uskoa katosi. Se kaikki toivo jota joskus tunsin kulkeutui repalaisten myrskypilvien mukana kaukaisuuteen niin etten niitä enää tavoittanut vaikka miten yritin. Sillä hetkellä jouduin nöyrtymään, laskemaan katseeni ja polvistumaan. Maan kylmyys tunkeutui sisimpääni ja silmäni mustuivat. Sydämeni jäätyi ja silmiini syntyi jääriitteinen verho. Tuo hyinen maan syleily iskosti mieleeni pelon. Sen suuren valtavan kuristavan pelon. Sen tunteen joka on ihmiselämän helvetillisimpiä oloja. Ja sinä päivänä, sinä piinaavan jäisenä hetkenä, lupasin itselleni sen pyhimmän. Ei enää ikinä.