peilista alkaa katoon mun kuva jo vähitellen
päivät punasella tussil valokuvii väritellen
käy aika vähiin ellen mä tuu pian takas järkiin
mut tartun vodkapulloon vedän ykkosellä lärviin
mä alan nauttiin tästä, ei enää mikään estä
on vaikee irti päästää, sairaasta elämästä
en tieda kauan kestän, mun silmätkin verestää
kuin heräisin vedestä, oon pudonnut veneestä
ei enää mikaan auta, ei enää kantaa naulas
kun köysi roikkuu kaulas, on elämä niin hauras
ite saat kantaa kaunas, siks en oo enää rauhas
ei homma enaa hanskas, vaan hanska roikkuu haudas