IRC-Galleria

Katseessani kirkas valo
Matkaan läpi autiuden.
Kenttä taistelun taakse jäänyt
Vain toistaa vaimeita kirouksiaan.

Veljeni ja viholliseni;
Ei kukaan heistä sano sanaakaan.
Miekan terän tunsin rinnassani,
Nyt kuulen kutsun Tuonelan.

Sade huuhtoo tuhot taistelun,
Vereni virtaansa vie.

Alla tähtitaivaan pohjoisen
Vaan en (enää) päällä maan...
Turhaan pelkäisin saapumista
Kuolemattomien keskuuteen.

Käsi kädessä ikuisuuden
Hyppään reunalta tyhjyyden.

Jumala on ollut hiljaa
kaksituhatta vuotta
kiikkustuolissa kiikkuu, itsekseen puhuu
kuluttaa vanhuuttaan

tekohampaat lonksuvat suussa
joku vaihtaa vaipat
ei muista viikonpäiviä, ei
suurta luomustaan

Poika kyttää perinnöksi
taivaan valtakuntaa
tajuton maailma on
Perkeleen syli

eikä sitä voi ohjata enää
mihinkään suuntaan
on peli pelattu, pallo
menetetty on

Syvissä vesissä unelmat kuolevat
ja maailma on kuin Perkeleen syli
murheen kielet mielet, haavat nuolevat
ja maailma on kuin Perkeleen syli
Kylmä syli!

Kuka uskoo kirjoituksiin
jaksaa asuttaa maata
unelmat kuolevat
jo kohtuihin

tai jos sattuvat syntymään
on murhe kumminaan
kuolema päätä silittää, sylkee
tulta lohtuihin

Lähestulkoon sokea neuvoo rampaa ylittämään katua
Likimain kuuro nauttii päänsä sisällä soivasta sävelmästä

Arkunkantaman päässä kodista
Olen jo melkein perillä
Arkunkantaman päässä kodista
Olen jo melkein perillä

Lähestulkoon sokea neuvoo rampaa ylittämään katua
Likimain kuuro nauttii päänsä sisällä soivasta sävelmästä

Arkunkantaman päässä kodista
Olen jo melkein perillä
Arkunkantaman päässä kodista
Olen jo melkein perillä

Arkunkantaman päässä kodista
Olen jo melkein perillä
Arkunkantaman päässä kodista
Olen jo melkein perillä

A raven came to me,
Spoke to me in my dream.
A long lost prophecy,
A forgotten legacy.

Echoes of yesterday,
Won't let these dreams fade away.
All the beauty I adored,
At the edge of the world.

Across the universe,
time is to be reversed.
No shelter can be found,
to this fate, we are bound!

Behold the final hour,
the last times will be dour.
All life falls into gorge
of the end of the world!

"burning skies
on the vengeances night.
Devastating scythe,
of the ancient Light."

I saw the might,
of the ancient Light!
And the beauty of the perishing world,
theres no tomorrow.
We have been warned.

"The sky's bird struck fire,
made a flame flare up.
The north wind burnt the clearing.
The north-east quite consumed it:
it burnt all the trees to ash and reduced them to dust."

Tuli kokko, iliman lintu,
havukka, tuolt' tuulten päältä,
litti lintu, syöksy sääksi,
sinitaivon selänteiltä.

Siivet sil' ol' suuremmoiset,
hövhenkarvat hurjanlaiset,
nokkanuoli kovin kopra,
silmäpari salamoiva.

Kuni kokonkaunis kaatos,
kuni havukan luova lento,
niin on mieli miunki ylväs,
niin on aatos miunki vappaa.

Toinen siipi maata viisti,
toinen taivon kantta raapi,
nokka koukki kuusiloit,
silmät näki tähtein' päähän.

Kuli halki kolmen kosken,
kolmen kosken, neljän virran,
kaunoisehen metsänmaahan,
suloisehen Suomenmaahan.

Kuni kokon kaunis kaarros,
kuni havukan luova lento,
niin on mieli miunki ylväs,
niin on aatos miunki vappaa.

Niin hilijaisen
näen hilijaisen
näen kulkeen niin mustan.
Niin tumman mustau
hiljaisen näen surussa kulkevan.
Kädet on siipinä, niin on kädet suojana
suojana siivet silmäin.
Surun silmäin, kädet siipinä
eessä mustan hunnun.

Kulkueen näen länteen
hiljaa, niin lipuu hiljaa länteen.
Kulkueen niin tumman leskein,
niin mustan nuornain leskein.
Jol kädet siipinä, suojana silmäin
kädet siipinä leskein.
Jol kädet siipinä, suojana silmäin
kädet siipinä leskein.

Hiljaa kuulen surun laulun
kuulen laulun katheran.
Hyrinän hyisen leskein
kivun tunnen kivun kuoleman.
Näen minä tumman taivaan,
palavan taivaanrannan minä nään.
Tuulesta kuulen hyisen huuon
sodan kylmän huuon.
Tuulesta kuulen hyisen huuon
sodan kylmän huuon.
Tuulesta kuulen hyisen huuon
sodan kylmän huuon.

Let chaos entwine on defenseless soil
Remove errors of man and sweep all the weakening kind

I am war, I am pain
I am all you've ever slain
I am tears in your eyes
I am grief, I am lies

Bygone are tolerance and presence of grace
Scavengers are set out to cleanse the human filth parade

I am pure, I am true
I am all over you
I am laugh, I am smile
I am the earth defiled

I am the cosmic storms
I am the tiny worms
I am fear in the night
I am bringer of light

1

"Muistan, kuinka katsoin sinä yönä ulos ikkunasta. Meri oli tyyni, ja taivaan tähtiä peitti ohut, harsomainen
sumu. Ranta oli hiljaisempi kuin koskaan, mutta minä en saanut unta. Katselin lintujen värisevän oksillaan;
ihmettelin miksi ne ovat niin levottomia, aivan kuin olisivat odottaneet jotain. Myöhemmin ymmärsin, että
kuolema oli kuiskannut niille, aivan kuten se olisi kuiskannut meillekin jos olisimme osanneet sen kieltä."

2

"Aamun vielä viipyessä he saapuivat. Kuusi pitkää ja kapeaa, kauniisti koristeltua laivaa piirtyi sumuun alle
virstan päässä siitä ikkunasta, josta minä niitä katselin. Seurasin, kuinka aseistetut miehet yksi toisensa jälkeen
kahlasivat rantaan ja sytyttivät tulen soihtuihinsa; ja he olivat ensin vaiti, yhtä hiljaa kuin rantakin. Sammutin
kynttilän ikkunaltani toivoen että miehet eivät olleet huomanneet minua, ja pakenin."

Aseet esiin! Soihdut esiin! Nyt menkää ja tuhotkaa! Kaikki polttakaa!
Sääliä ei ansaita, jokainen asukas surmatkaa!
Jätitte kotinne kostaaksenne, se tehkää ja täyttäkää kohtalonne!
Tahdoitte verta, nyt siihen itsenne tahrikaa!

Meri peilaa korkeita liekkejä, lohikäärmeet lepäävät ylpeinä kaiken keskellä.
Katselevat hävitystä, seuraavat tappajan kirvestä ja miekkaa.
Joku pakenee, repii nuolen selästään. Niin moni verivanaan hukkuu.
Meri peilaa korkeita liekkejä, aurinko tulen mustaan henkeen peittyy.

Niin nousee... tulimyrsky!
Mustaa verta sylkee!
Taivaan maalaa... tulimyrsky!
Liekein maata nylkee!

3

"Se oli kostoretki, vaikka en tiennyt sitä vielä silloin. Miehet olivat kotoisin siitä samasta kylästä, kaukaa
meren toiselta rannalta, johon me olimme vuotta aiemmin hyökänneet... ja minä muistan, kuinka yksi
heistä oli silloin jäänyt tekemään kauppaa kanssamme; luopio, joka ei halunnut palata omiensa luo, ja me
ostimme häneltä avaimet hänen kansansa hävittämiseen."

Ryöstäkää! Raiskatkaa!

Aamu valkenee kaukana.
Matkojen takana jo miehet miekkoinensa.
Ei näy ihmistä täällä.
Suojaa vailla on kylä, ei sitä kukaan aavista.

Hyökkäyksen nopean sarastus lähettää, jo talo toisensa jälkeen palaa.
Päivä lyhyt monelle lie. Sen jokainen muistaa mistä myöhemmin kerrotaan.
Kun hän saapui, kun hän katsoi kattojen palavan, näki rakkaiden kaatuvan.
Ei aseita laskettu. Kuolevan suulla se mistä he tulivat.

4

"Ei heillä paljon eloonjääneitä ollut. Taistelutahtoa heillä kuitenkin oli, ja uusia miekkoja saattoi aina takoa.
Talven ja kevään kestäessä he rakensivat kuusi upeinta koskaan näkemääni laivaa, ja kokosivat niihin miehiä
kaikista heille suopeista naapurikylistä, kolmenkymmentä väkivahvaa pohjanmiestä kuhunkin. Heidän
laivansa eivät pelänneet merta, ja miehet itse eivät pelänneet mitään."

Niin miehet matkalleen saatetaan.
Ja väki rannalla odottaa, kenties peloissaan.
Huuto kauas jo kiirii, nyt soutakaa!
Niin täynnä uhoa nuoret hetkeään vartovat.

Kunnes salmen suulla tyhjästä myrsky nousee.
Vaivatta repii vahvankin kannelta aaltoihin.
Pohjatuulelle Orm jo raivoissaan huutaa.
Tätä laivaa et kaada! Miehet köysiin tarttukaa!

5

"Ehkä se oli joku heidän jumalistaan, joka sai koko kesän rannikkoa piinanneen vimmaisen tuulen viimein
laantumaan. Eihän kukaan meistä arvannut, mikä tuho meitä sen tähden kohtaisi; muistan vain jonkun
kironneen sitä, kuinka karja pitää sumun takia koota takaisin aitaukseen. Mutta linnut tiesivät, ja ne pysyivät
vaiti, ja kuuntelivat."

Ei hiljaista rantaa niin.
Merta katso, tunne veden paino.
Mitä vihaa se päällään kantaa.

On niityillä vihreillä noilla rauha kuin kuolemassa.
Liike pysähtyy. Usva pelloilla raskaana makaa.
Pian päivä jo hämärtyy. Ei merelle näy.

Torilla jokunen kauppaansa vielä käy.
Osa kotiin kai aamulla jäänyt on.
Jossain lammas apeana heiniään syö.
Vierellä paimen nälkäinen ja levoton.

Sumu tiheä ei avita kenenkään matkaa.
Ei kukaan tiedä mitä meri matkaan saa.

6

"Sinä yönä, kun sytytin kynttilän ikkunalleni... se ei kavaltanut minua, vaikka uskon, että sen olisi pitänyt.
Muistan katsoneeni, kuinka soihtu toisensa jälkeen syttyi, mutta miehet itse odottivat jotain; ja he
keskustelivat. Juoksin läheisille kukkuloille herättämättä ketään, ja toivoin että he heräisivät itse ja tietäisivät
paeta. Eivät ne miehet minua tulleet hakemaan, eivätkä ketään niistä jotka pian saisivat surmansa."

Vimma katseista loistaa, pelon kohtaa.
Ja talo toisensa jälkeen palaa.
Ristin kantaja nyt verta kaavullaan.
Jos kultaa vain löytyy, se otetaan.

Ryöstäkää! Polttakaa! Tappakaa! Nyt kosto haetaan!

7

"Henkipatto, jota he etsivät, tuli aikoinaan rannoillemme pohjanmiesten ryöstöretken mukana, yhteen niistä
läheisistä kaupungeista joissa kauppamiehet usein käyvät. Hän oli voimallinen soturi, mutta ei välittänyt
maineesta, sillä kulta oli sokaissut hänet. Ja hän saapui myöhemmin luoksemme, tarjoten meille
mahdollisuutta ryöstää hänen kansansa rikkaudet; ja me maksoimme hänelle siitä tiedosta jonka hän meille antoi."

Niin teilleen mennyt kylän viimein löytää.
Miekka vyöteisillä lepää, auringossa välkehtii.
Tuopistaan juo, pitkään puhuu.
Moni puheesta luopion kiinnostuu.

Meren takaa jostain hän tänne saapui.
Meren taakse hän sukunsa jätti.
Hetken epäröi, palmikkoaan haroo.
Hän tuskin aikoo takaisin.

Suvullaan on rahaa, sen hän kertoo.
Ja sen kylänmies ahnas kuulee mielellään.
Vielä kuoppaansa lankeaa, sitä vielä ei tiedä.
Jokaisen petoksen kuolema lunastaa.

8

"Ja sinä aamuna, kun me olimme laskemassa vesille ja suuntaamassa kohti kanssamme kauppaa tehneen
petturin kylää, hän lähti luotamme. Näin hänet itse, kun hän oli kävellyt viimeiseltä talolta jo puolen virstaa
antamamme kultasäkki harteillaan; ja siksi tiedän, että nämä kyläämme myöhemmin hyökänneet miehet
eivät häntä täältä koskaan löytäneet."

On veri luopion meidän!
Sen saamme vaikka kaikki pitäisi polttaa.
Saa siitä maksaa minkä myi.
Hornaan veljensä hylännyt joutaa.

Eikä kukaan sitä tiedä, ei voinut nähdä.
Kun jo kaukana maa haastoi typeryyden.
Päätöksen tarinalleen, häpeän hiljaisen sai.

9

"En tiedä, kuinka monta päivää lopulta vietin piilopaikassani, sillä palavien talojen yllä makaava musta savu
peitti auringon; ja ne talot paloivat pitkään. Ehkä he lähtivät laivoinensa jo samana iltana, mutta minä en
uskaltanut palata kylään vielä silloin. Ja rannalla oli edelleen hiljaista, kun tulimyrsky viimein laantui; mutta
ihmiset olivat kuolleet, ja linnut olivat lentäneet pois."

Pian tanssivat liekit yksin.
Yksin jää kaunis ranta alle taivaan.
Hiljainen paikkaa haavojaan.
Niin matkaan laivat lasketaan.

Kiirii särkynyt ääni jossain.
Jossain mies yksin soutaessaan laulaa.
Taskut täynnä, kohti itää.
Tulen hehku näyttää öisen tien.
Niin tuuli kotiin meidät vie.

Dødningbein og skadevold
Trolleri og voldsmagi.
Prosesser av sort magi
Svir demoner til evig tid.

Bedrag av overtroisk kunst
Bedrag av overnaturlig kraft
Bedrag av den sorte makt
Bedrag.

Ilden svir mellom svart og hvit
Klorer seg fast mellom hat og svik
Prosesser av sort magi
Svir demoner til evig tid
Tufsende og klodd i sort
Rives av negler som fører oss bort
Bort.

Haugfolk, hekser, vetter og demoner
Svartebok, trollfolk, hulder og nøkk.

Høyt deroppe står jeg i tiden;
i den grønne, vakre og varme,
sterke trekronen, i hvite skyer,
omgitt av de vakre og vennlige få.

Jeg faller.
Helt ned.

Høyt deroppe står jeg i tiden;
i toppen av verdenstreets krone.

Fra høyt deroppe faller jeg fra tiden;
ned i det bunnløse, tomme og tidløse.

I fallet endrer treets bark form.
Grener og kvister, løv og nøtter,
farrer forbi meg i voldsom fart.
Røttene og marken nærmer seg.

Tiden min renner bort og ned til et annet sted.

Inn i døden, ut fra døden.
Inn i livet, ut fra livet.
Nedover og over elven
som ingen kilde har.
Inn i mørket, ut fra mørket;
inn i kulden, ut fra kulden.
Gjennom tiden, ut fra tiden;
derinne hvor guddommene smiler.

Jeg drikker fra glemselens elv,
ror tørrskodd over hatets hav;
seiler med vinden i ryggen,
til maktenes ende, begynnelse og mening.