IRC-Galleria

kallopallo

kallopallo

the one who always swears.

Selaa blogimerkintöjä

kiirus.Maanantai 04.04.2016 18:16

Kiirettä pitää työharjoittelupaikan vuoks. Tänään aamussa ja huomenna iltaan, sitten taas kolme aamua. Yövuoro saa odottaa viä pari viikkoa, ja sitten pääsen kokeilemaan, että nukahdanko paikoilleni silmät auki vai pääsenkö kunnialla kotiin.

Koulutöitä saa painaa työn ohessa, vaikka mieluiten nakkaisin peet tällaisen turhan paperisavotan kanssa. Kyllähän kaikesta aina oppii, mut eiks voitais vaan keskittyä olennaiseen eli vanhusten hoitamiseen? 2/4 koulutyötä tehty tänään, pari saa odottaa loppumetreille kaiken muun hässäkän kanssa.

On jotenkin "maaninen" olo, sillä ei väsytä, vaikka viime yönä nukuin liian vähän ja vikat tunnit nautin ihanasta painajaisesta, jossa yhden muijan (Paula Abdul?!!) pää litistettiin kuin limpsatölkki kasaan. Olisin kai ollut seuraava, mutta onneks K:n puhelimen herätysääni herätti mut. Toivon kovasti, että en näe painajaisia vähään aikaan, koska oon saanut katsella niitä tarpeeks viimeisen puolen vuoden sisällä. Ei oo kiva herätä peloissaan ja miettiä, että onko se kirvesmurhaaja sängyn alla, kaapissa vai oven takana.

Sais tulla K kotia jos se tahtoo mennä lenkille. Mauno-kissakin selvästi odottelee sitä kotiin, koska ilmeisesti mää en ole yhtä ilahduttava tapaus kuin K. Miellän itseni laumanjohtajaks, koska pidän kuria tässä taloudessa. Maunokin tietää sen, koska ymmärtää poistua jos sanon "perkele". Fiksu elikko!

Nyt ruokaa kissalle ja vahtaamaan puhelinta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.