IRC-Galleria

kallopallo

kallopallo

the one who always swears.

Selaa blogimerkintöjä

Ding ding.Sunnuntai 29.05.2016 20:48

Käytiin eilen pitkästä aikaa viihteellä, ja voin sanoa, että krabbe oli aamulla aivan kamala. Oli aika lyhyt ehtoo enkä sanois, että ryypiskelyn hauskuuden olevan pahan olon arvoista. Nyt menee taas korkki pidemmäks aikaa kiinni. Kun ei ole krapulassa tai juhlimassa, niin ehtii tehdä kaikkea fiksua, mm. levätä. Juhannuksena palaan asiaan, kun lähdetään laivalle porukoiden kanssa.

Tämän päivän ykkösjuttu on ollut Ozin tuijottaminen todella monen jakson muodossa. Whee.

Huomenna taidejuttuja koulussa. Ei paha, ei lainkaan. Saan varmasti hyviä ideoita tulevaa harkkaa (mielenterveyspuolen hommia) ajatellen. Musiikki ja piirtäminen, kuten myös kirjoittaminen, on hyviä purkukeinoja, kun mielessä myllertää ja masilma tuntuu synkältä paikalta.

Kohta Forssan poliiseja töllöstä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.