IRC-Galleria

kallopallo

kallopallo

the one who always swears.

Selaa blogimerkintöjä

koulujuttui.Tiistai 09.02.2016 15:07

Lääkehoidon tenttikysymykset ja minä pelataan ihan hyvin yhteen, joskin käsi puutui. Opin parhaiten kirjoittamalla ja samalla ajattelemalla asiaa. Mulla on sillain harva pää, etten pelkällä kuuntelulla sisäistä asiaa, mutta kun kirjoitan sen ylös, niin jotain jää mieleen. Tässä aihealueessa on tosi paljon opittavaa eikä ulkoluku auta mitään, noi pitää osata selittää ja tajuta itte. Kuulostaa tyhmältä, mut jotain asioita voi vain opetella ulkoa ja se riittää. Vähän hölmö esimerkki, mutta aakkoset ja kuukaudet opin ala-asteella ulkolukuna.

Haluaisin leipoa laskiaispullia, mutta en uskalla käyttää kaapissa olevia jauhoja. Löysin yks päivä hyvin pienen valkoisen toukan piparkakkupaketista. Hyi saatana. Heti kun mulla on ylimääräistä aikaa, niin tyhjennän kaapin kaikesta avatusta, ostan uudet tuotteet tilalle ja desinfioin kaapin. Kiva jos täällä on syöpäläisiä, yhhh. Viime asunnossa oli niitä superkammottavia ötököitä (joiden nimen unohdin tässä vaiheessa täydellisesti), jotka hilluu kuiva-aineissa. Kuinka monta kertaa inhotuin ja menin kananlihalle, kun näin sellaisen oikein kehittyneen paskapään kävelevän hellan päällä. Kuvottaa vieläkin. Mutta jos tässä asunnossa perusteellinen kaapin peseminen ei auta, niin VVO saa tulla myrkyttämään ne paskat hengiltä.

Sunnuntaina laskin lääkematikkaa serkkuni kanssa. Oli hauska tuokio, vaikka yleensä koen matematiikan puuduttavaks töhertelyks. Nyt ymmärsin sanalliset tehtävät ja sain samalla treenata yksikönmuunnoksia ja roomalaisia numeroita. Pakko olla itserakas, mutta oon tyytyväinen itteeni. Matematiikka on looginen laji, mutta jostain syystä mun logiikka ei ole niin yksinkertaista kuin matikka parhaimmillaan on. En puhu naisten logiikasta, koska tää on mun omaani enkä aina tajua muitten naistenkaan ajatuksenjuoksua.

Ystävänpäivä on näemmä sunnuntaina. Olispa se Jenkkilän tapaan Valentinuksen päivä eli vois hömppäillä oman rakkaansa kanssa. Ja sinkut vois hömppäillä omiaan tai halia ystäviään. Tai sitten koko päivä pois, koska Suomessa on paljon yksinäisiä. Joskus mää olin yks niistä, vaan enää en ole, ja siitä olen kiitollinen.

pikaiset.Keskiviikko 03.02.2016 14:16

Oon pattitilanteessa loogisen ajattelukykyni kanssa. Mulle ei aukea lääkelaskujen sanalliset tehtävät, ellei ne ole järkyttävän helppoja. Onneks serkkulikka lupasi auttaa meikäläisen luupäätä tajuamaan. Roomalaiset numerot ja yksikönmuunnokset osaan, mutta mikä helvetti siinä on, että oon näin jääpää muuten matematiikkaan liittyvissä jutuissa? :'D

Eljas on torkuilla ja Eeli pelaa tabletilla. Itse yritin laskea matikkaa, vaikka mieluummin tiskaisin. Elämä on.

Huomenna tulee kuluneeksi neljä vuotta K:n tapaamisesta. Hemmetti, että silloin oli kylmä! Näemmä meitin pakkasrakkaus kestää edelleen. On kestänyt isoja ongelmia (mm. mun työttömyyden ja sairastumisen). Entistä vahvempina yhdessä eteenpäin! <sydän>

Niin ja hei, huomenna koulun jälkeen alkaa viikonloppu tatskaamisen muodossa. Uuuu!

mietityttää.Perjantai 29.01.2016 11:50

Yksi sana kuvaa tämän hetkistä olotilaa: toivoton.

Ehkä huomenna on jo parempi fiilis.

sattuu ja tapahtuu.Maanantai 18.01.2016 19:43

Ensimmäinen ryhmätyö odottaa. Aihe on onneks mielenkiintoinen; mun aiheena on nivelrikko. Kiva päästä tutkimaan asiaa, josta en tiiä oikein mitään.

Viikonloppuna juhlittiin poikia, ja tein hemmetin hyvän kakun pojille. Oli kaikenlaista suklaata päällä, kuten myös sisällä. Onnistuin tällä kertaa alusta asti erittäin hyvin. Jeejee. Sunnuntaina käytiin Torronsuon kansallispuistossa paistamassa makkaraa ja katselemassa maisemia lintutornista. Mukana oli Salla, Antti, vanhemmat, K ja pojat mun lisäkseni. Tapahtumarikas viikonloppu jatkui ehtoollakin auton mentyä osittain sököks. Kotimatkasta tuli yllättävän pitkä... Mutta hei, nähtiin sentään neljä peuraa pellolla syömässä. On aina hienoa nähdä villieläimiä.

Odottelen uutta puhelinta. Vanha menee äitille, joten en siis säilö mihkään laatikkoon toimivaa puhelinta. Ja se tatska-aikakin on vasta edessä. Kivoja juttuja luvassa, tykkään!

vuosi 2016.Tiistai 12.01.2016 14:24

Aika se näemmä kuluu, vaikkei konetta avaakaan.

Aloitin eilen opiskelut ammattikoulussa. Jospa tällä kertaa lähtisin sieltä vasta valmistuneena, enkä joutuis jättämään opintoja jäähylle erinäisten syitten takia. Ryhmä, johon pääsin, vaikuttaa mukavalta; aikuisia ihmisiä kaikki ja jopa pari miespuolesta opiskelijaakin on läsnä. Arvostan sitä, et miehetkin haluavat hoitaa ihmisiä työkseen. Ens viikolla alkaa vasta kunnon toiminto, koska tää eka viikko on tutustumista kouluun ja sen toimintatapoihin. Odotan innolla, et saan opiskella lääkelaskuja ja laboraatioita, vaikka neulat inhottaa suurelta osin meikäläistä.

Viikonloppuna pidän synttärit - vihdoin ja viimein - lapsilleni. Oon suunnitellut, että Eljas saa jotakin rakennuspalikoita lahjaks. Eeli sai uuden fillarin jo syyskuussa synttärilahjaks, niin se puoli on kunnossa. Ehkä ostan sille jonkin pienen jutun lisäks, koska lahjoja on kiva saada ja avata. Kakunkin oon jo suunnitellut valmiiks. Tulee kunnon suklaakakku, nam!

Varasin itselleni tatuointiajan ens kuun alkuun, jeejee. Ollaan myös ystäväporukan kanssa varaamassa pidennettyä viikonloppumatkaa Puolaan. Tää vuosi tulee olemaan hyvä, sillä kaikkea hyvää on luvassa. Lapsetkin kasvaa, vaikka se tuntuu olevan välillä todella haasteellista, mutta kasvaa ne silti. Tänä vuonna pääsee nuorempikin kouluun, vaikka ajattelenkin jatkuvasti, että se on sellainen äitin vauva. Pitää lopettaa tällainen, tai nolaan Eljaksen 15-vuotiaana sen kavereitten edessä sanomalla sitä pikkuiseks tai äitin vauvaks. Eeli onkin jo sen verran iso, etten jaksa enää edes nostaa poikaa syliin ilman, että selkä paukkuu ja rutisee. Tai ainakin mää koen hankalaks nostaa lasta syliin, joka on alle 40cm lyhyempi kuin mää. Mutta ehkä hankin isommat hauikset, niin nostaminen onnistuu ilman kauheeta ähellystä.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

bussi alle ja menoks.Perjantai 25.12.2015 17:23

Aikuisten joululoma, päivä 2. Tänään Helsinkiin tapaamaan ystäviä pitkästä aikaa. Mahtavaa, kun on aikaa pyöriä muualla kuin kotona. Jeejee.

lähtö noin kello 16:30.Perjantai 18.12.2015 11:58

Tänään Tammelaan K:n kanssa. Käydään ostamassa lahjat lapsille ja mää hommaan pikkujoululahjan yhdelle seurueen tytöistä. Huomenna sitten auto täyteen akkoja ja tavaraa, mm. VHS-laite ja videoita, ja sitten nokka kohti Susikasta. Ollaan siä kuin herrankukkarossa, tuskin siä ees on kamalasti naapureita, joita vois kyylätä. Huippua! Ostettiin oikein hienoa kolmen euron kuoharia viime Tallinnan reissulla, ja päästään huomenna nautiskelemaan niitä gourmet-juomia. Bon appètit me neljä!

Piti ostaa pitkästä aikaa Vire-juomaa, mutta kun en sitä löytänyt pienestä K-kaupasta, niin ostin sen tilalle joulutähden. Melkein sama asia? Alkuillasta kävästään ennen lähtöä hakemassa K:n kihlasormus kultasepänliikkeestä, sillä se rinkula vääntyi ovaalin muotoiseksi työpaikalla. Saapahan ny korjatun ja puhdistetun korun nimettömäänsä takaisin. Tuumas, ettei pidä sormusta enää työpaikallaan, ettei se taas muistuta jotakin muuta kuin ympyrää. <peukku>

Jospa kohta liihottais keittiöön tiskaamaan, sillä en oo ihan satavarma onko K:lla huomenna illanistujaiset meitin kavereitten kanssa vai ei. Toisaalta osaahan K ittekin tiskata. Miks mun tars siistiä kaikki tiptop-kuntoon, kun tiiän niitten sotkevan? Kiva tulla ens viikon alussa kotia, koska täällä tuskin on siivottu meikäläisen kotiintulon kunniaksi. Luulen, että saan heti tarttua joko tiskiharjaan tai imuriin, mut emmää valita, oon vaan parempi siivoamaan kuin K.

kissa, avain ja väsymys.Keskiviikko 16.12.2015 14:51

Oon ottanut tavakseni tarkkailla meitin Mauno-kissaa. Saa sekin tuta miltä kyylääminen tuntuu (kissa nimittäin kyttää meikäläistä, vaikka vain yhdellä silmällä ovenraosta). Meitin kissa on kasvattanut aikamoisen talvirasvan mahaansa, vaikkei sitä syötetä liikaa. Meillä on tapana antaa herkkuja, jotka ukko saa hakea pömpelinsä eri tasoilta eli joutuu liikkumaan. Nyt toi lyllerö ei jaksa kiivetä katolle, vaan yrittää etutassulla kahmia herkkuja suuhunsa. Onko tässä kämpässä tai ilmapiirissä jotain omituista, kun kaikki tänne tulevat tuntuu laiskistuvan ja pulskistuvan? Täällä nimittäin on tarjolla aina jotakin - on se juotavaa, syötävää tai kumpaakin. (Tänään on herkkuja, kahvia ja limonaatia Elban synttäreitten kunniaks.) Pitänee ottaa Maukka mukaan kevätlenkeille, jotta ollaan kesäkunnossa ens kesänä. Juostaan vaikka kilpaa - minä perässä ja Mauno hihnan päässä edellä. Vähän niinkus tää mies ja musta kissa; https://www.youtube.com/watch?v=zz8hlLcjIbQ

Laitoin ulko-oveen lapun, joka muistuttaa mua ottamaan avaimet mukaan uloslähtiessä. Jäi avaimet kotiin, yritin soittaa huoltoyhtiöön, mut onneks K soitti siinä välissä. K läks töistä asti avaamaan taulapää-ämmälleen oven ja meni takaisin. Mun unohduksen takia se tekee tunnin pitemmän päivän, mut ainakin säästyin siltä 50 euron ylimääräiseltä laskulta. On se ihana, vaikka välillä ärsyttääkin.

Hienoa, että tää väsymys iskee juuri silloin, kun ei sais nukkua. Pitänee säätää tarjoomusten kanssa, jotta energiataso nousee ja jaksan olla ehtoisa emäntä.

kuopukseni.Keskiviikko 16.12.2015 07:17

Rakas kuopukseni on tänään 6-vuotias. <sydän> Onnea Eljas, vaikket tätä näekään.

suuria suunnitelmia.Maanantai 14.12.2015 12:19

Haen netistä inspiraatiota Eljaksen synttärikakkuun. Ihan valmispohjasta meinasin loihtia meille keskiviikoks herkkukakun. Taidanpa taas tehdä värikkään sateenkaarikakun pojan kunniaksi. Värikkyys nimittäin kuvaa meitin tulevaa 6-vuotiasta täydellisesti - aivan kuten hänen isoveljeensäkin. Ilosta kiukkuun, kiukusta nauruun parissa sekunnissa.

Voisin kohta vaihtaa makkarin pääkalloverhot toisiin, koska alkaa tympiä synkät verhot. K tykkää mustasta ja haluaa ostaa uuden mustan sohvan. Mää yritin puhua ruskean puolesta, mutta ilmeisesti mun tarttee luovuttaa. Löysin eilen Askon kuvastosta hyvän MUSTAN sohvan, tosin hintaa sillä on 995e. En oikein tiiä mitä K kaavaili sohvan hinnaks, koska sehän sen maksaa kerralla pois. Mää voin lyhentää sitä sille kuukausittain. Tai hommaan meille uudet patjat tms. Joka tapauksessa vaihdan neet verhot ja laitan pääkallot pesuun - heti kun saan lisää pyykinpesuainetta.

Hyvä fiilis jatkuu, vaikka tajusin vaatekaupassa lauantaina olevani aika punkero. Hankala kroppa, kun oon lyhyt (157,5cm), pyöree ja kurvikas. No, onneks on sentään perse eikä sellaista lattapersettä. Tammikuussa si puhaltaa uudet tuulet, sillä mää en jouluani pilaa. Kelpaan kuitenkin K:lle, perheelleni ja ystävilleni. Muutama viikko ja sitten alkaa teholenkkeily koulumatkojen tapaan ja järkevämpi ruokavalio. Tällä kertaa pysyn päätöksessäni, koska ikää rapisee koko ajan lisää ja pienentyminen vaikeutuu. Suklaan taidan jättää kokonaan ja jos makeeta tekee mieli, niin ostan salmiakkia. Jep, niin mää teen.