IRC-Galleria

SYNNYTYSTIETOPAKETTISunnuntai 15.11.2009 17:20

SYNNYTYSTAVAT
1. Normaali alatiesynnytys
Normaali alatiesynnytys on luonnollisin, ja vastasyntyneen kannalta paras, synnytystapa. Synnytyksessä lapsi kehittyy. Hän erittää stressihormoneja, jotka valmistavat häntä kohdun ulkoiseen maailmaan. Stressihormonit auttavat muun muassa hengityksen käynnistymisessä. Alatiesynnytyksessä lapsi saa normaalin bakteerikirjon, eli hänen suolistoonsa kulkeutuu normaalisti suolistossa esiintyviä bakteereja. Tämä edesauttaa suoliston toimintaa. Suurin osa synnytyksistä sujuukin normaalilla tapaa alateitse.
2. Toimenpidesynnytys
Joskus kun lasta autetaan ponnistusvaiheessa ulos, joudutaan turvautumaan niin sanot-tuun toimenpidesynnytykseen eli imukuppi- tai pihtisynnytykseen. Sitä voidaan kutsua myös niin sanotuksi päästäväksi alatieoperaatioksi. Tällöin autetaan sikiötä liikkumaan synnytyskanavassa joko imukuppia tai pihtejä apuna käyttäen. Imukuppisynnytykseen voi johtaa esimerkiksi ponnistusvaiheen pysähtyminen tai hidastuminen, äidin uupuminen tai sikiön hapenpuute.
3. Keisarinleikkaus eli sektio
Osa synnytyksistä hoidetaan keisarinleikkauksella. Keisarinleikkaukseen johtavat syyt ovat joko äidistä, sikiöstä tai molemmista johtuvia. Tavallisimmat syyt ovat sikiön poikkeavat asennot synnytyksen aikana, synnytyksen pysähtyminen, ennen kuin kohdun suu on kokonaan auennut, tai sikiön muu ahdinkotila.
Mikäli äiti on kovin ylipainoinen, tai hänellä on diabetes, voi muodostua sikiö-äiti -epäsuhta. Tällöin päädytään keisarinleikkaukseen. Keisarinleikkaus on turvallisin vaihto-ehto myös poikkeavissa perätilatarjonnoissa sekä monisikiöraskauksissa, joissa ensimmäisenä syntyvä lapsi on muussa kuin päätarjonnassa.
Keisarinleikkaus eli sektio tehdään yleensä puudutuksessa; joko spinaalipuudutuksessa tai epiduraalipuudutuksessa. Tällöin äiti on valveilla, ja saa nähdä vastasyntyneen heti syn-tymän jälkeen. Isä ei yleensä pääse päivystysleikkaukseen mukaan. Suunnitellussa keisa-rinleikkauksessa isä voi toki halutessaan olla mukana. Noin puolet keisarinleikkauksista on ennalta suunniteltuja.

SYNNYTYKSEN KÄYNNISTYMINEN…
Synnytyksen käynnistymisen perussyytä ei tunneta. Raskaus on täysiaikainen 37 rv:n jäl-keen ja yliaikainen raskaus on yli 42 rv. Kohtu supistelee kivuttomasti koko raskauden ajan, mutta viimeisillä viikoilla supistukset alkavat lisääntyä ja kohdunkaula kypsyy.
Ennakoivat oireet
Synnytykseen liittyy ennakoivia oireita. Loppuraskaudessa esiintyy usein synnytystä enna-koivia supistuksia. Ne voivat olla säännöllisiä, mutta loppuvat muutaman tunnin kulues-sa. Ne ovat yleensä lyhytkestoisia ja voimakkuudeltaan samanlaisia. Synnytystä saattaa edeltää myös limatulpan irtoaminen: limatulppa on kirkasta, venyvää limaa, jossa voi olla ohuita veriviiruja. Limatulpan irtoamisen jälkeen äidin EI TARVITSE lähteä sairaalaan, jos vointi on muuten normaali.
Ennakoiviin oireisiin kuuluu myös paineen tunne alavatsalla sekä kuukautiskivun tyyppi-set kivut. Synnytys voi siis alkaa joko supistuksilla tai lapsiveden menolla.
Varsinaiset synnytyssupistukset ovat säännöllisiä ja tulevat alussa vähintään 10 minuutin välein ja sitten tihentyvät. Synnytyssupistukset kestävät yleensä yli 30 sekuntia. Supistuksen aikana kohtu tuntuu kovalta ja supistus tuntuu kivuliaalta. Supistusten aikana kohdunkaula lyhenee ja avautuu, mihin voi liittyä verislimaista vuotoa.
Synnytys voi alkaa lapsiveden menolla, kun sikiökalvot puhkeavat. Useimmiten supistuk-set alkavat vähitellen muutaman tunnin kuluessa, mutta jos näin ei käy, supistukset käyn-nistetään. Tähän käytetään joko oksitosiinitiputusta tai emättimen pohjukkaan asetettavaa prostaglandiinitablettia tai geeliä.
Koska voi lähteä sairaalaan: kun supistukset tulevat säännöllisesti, eli alle 10 min. välein, ovat kestoltaan lähes minuutin pituisia ja niitä on tullut 1-2 tunnin ajan. jos lapsivesi menee, soita sairaalaan ja kysy ohjeet lähtemisestä. (Laita side, että kätilö voi tarkastaa sen värin) sairaalaan pitää lähteä heti, jos lapsivesi on vihertävää tai jos alkaa kirkas verinen vuoto sairaalassa sinulta kysytään: koska säännölliset supistukset alkoivat kuinka tiheästi supistuksia nyt tulee ja miten kipeitä ne ovat jos lapsivesi on mennyt – kellonaika ja väri
Synnytyksen vaiheet:
1.
avautumisvaihe
2.
siirtymävaihe
3.
ponnistusvaihe
4.
vauva syntyy
5.
jälkeisvaihe

1. AVAUTUMISVAIHE
Avautumisvaiheessa kohdunkaula ja kohdunsuu, joiden läpi lapsi siirtyy synnytyskana-vaan, avautuvat halkaisijaltaan 10 cm suureksi. Ensisynnyttäjillä avautumisvaihe kestää yleensä 9 – 15 tuntia. Ensimmäiset viisi senttiä vievät pisimmän aikaa. Aluksi supistukset tulevat harvakseen, noin puolen tunnin välein ja noin minuutin pituisina. Myöhemmin ne voimistuvat ja tulevat yhä tiheämmin.
Paras tapa auttaa kehoa avautumisvaiheessa on rentoutua ja olla vastustamatta kehon työtä. Siksi tämän vaiheen aikana on tärkeää saada rentouttavaa kivunlievitystä, aluksi mennä kylpyyn tai ottaa lämpimiä suihkuja, hierontaa tai akupunktiota, myöhemmin ilokaasua ja ehkä myös epiduraalipuudutus.

Rentoutus ja hengitys synnytyksen aikana hengitä aivan normaalia, rauhallista hengitystä niin pitkälle, kuin supistukset sen sallivat. Kun et enää voi hengittää normaalisti, pyri keventämään hengitystäsi (pinnallinen hengitys) supistuksen alkaessa voit ottaa kiintopisteen. Keskity hengittämiseen ja yritä pysyä mahdollisimman rentona huokaisu auttaa, jos hengitysrytmi menee sekaisin valitse asento, joka tuntuu hyvältä ja yritä rentoutua ainakin supistusten välillä mahdollisimman hyvin.

Synnytyksen aikana seurataan äidin verenpainetta, pulssia ja lämpöä. Sikiön vointia seura-taan sykekäyrällä (kardiotokografia, KTG). Myös lapsiveden värin tarkkaileminen kuuluu seurantaan. Avautumisvaihe päättyy, kun kohdunsuu on täysin auki ja tarjoutuva osa on lantionpohjalla.

2. SIIRTYMÄVAIHE
Avautumis- ja ponnistusvaiheen välissä on usein niin sanottu siirtymävaihe. Silloin odo-tetaan, että vauva laskeutuu alemmas synnytyskanavassa, ja että vauvan tarjoutuva osa kääntyy suotuisaan asentoon.
Siirtymävaiheessa kätilö tunnustelee kohdun tilannetta emättimen kautta. Joskus koh-dunsuu aukeaa täyteen kymmenen sentin mittaansa nopeasti, mutta tarjoutuvan osan las-keutuminen tapahtuu hitaammin. Tällöin jäädään odottamaan, että esimerkiksi sikiön pää laskeutuu supistusten myötä. Supistuksia voidaan tarvittaessa parantaa niin sanotulla oksitosiini-infuusiolla.

3. PONNISTUSVAIHE
Äidille tulee ponnistustarve, kun sikiö painaa peräsuolta ja välilihaa. Lapsi syntyy äidin ponnistaessa supistuksen aikana, avustajan tukiessa välilihaa. Joskus väliliha joudutaan leikkaamaan. Ponnistusvaihe kestää lyhimmillään muutaman minuutin ja pisimmillään jopa pari tuntia. Joskus synnytystä nopeutetaan imukupin avulla.

4. VAUVAN SYNTYMÄ
Sitten vauva viimein syntyy. Äidin ponnistaessa alkaa vauvan pää pikkuhiljaa pilkistää emättimestä. Pää tulee vähitellen enemmän näkyviin. Kätilö kannustaa äitiä työntämään lisää kertomalla esimerkiksi, että hiukset näkyvät jo. Jos äiti haluaa, hän saa itse sormil-laan tunnustella emättimen suulla tuntuvaa vauvan tukkaa. Vauvaa voi myös katsoa pei-lillä. Se antaa monille lisäpuhtia, jos on meinannut tulla uskonpuute tai väsymys.
Vauvan pään syntyessä kätilö tukee välilihaa, ja auttaa vauvan päätä syntymään hallitusti. Kun pää syntyy vähitellen, ja äidin kudokset venyvät pikkuhiljaa, repeämisvaara vähenee. Tarvittaessa voidaan emättimen ja peräaukon välinen väliliha puuduttaa ja tehdä episiotomia eli välilihanleikkaus.
Episiotomia joudutaan tekemään aina silloin kun on kyse toimenpidesynnytyksestä (eli kun on käytetty imukuppia tai pihtejä). Normaalisynnytyksissä episiotomian tarve arvioi-daan kudosten venymisen ja sikiön pään koon perusteella.
Vauvan pää on yleensä kovin ja tiukin saada syntymään. Kun pää on syntynyt, vauva monesti syntyy kokonaan jo seuraavalla supistuksella. Kun vauva on syntynyt, supistuk-set lakkaavat välittömästi. Se on monien äitien mielestä sekä helpottavaa että kummallis-ta. Vauvan syntymä on mahtava tunne molemmille vanhemmille.
Kun lapsi on autettu ulos, hänet kuivataan ja nostetaan äidin vatsalle lepäämään. Vauva peitellään lämpimästi. Vauva tarkistetaan yhdessä äidin ja isän kanssa. Katsotaan, kuka pieni ihminen sieltä nyt on syntynyt: onko hänellä riittävä määrä sormia ja varpaita, onko hänellä silmät, nenä, korvat, suu ja kaikki niin kuin olla pitää.

5. JÄLKEISVAIHE
Kohtu supistuu voimakkaasti sen jälkeen, kun lapsi on syntynyt. Kohdun nopea supis-tuminen ehkäisee verenvuotoa. Supistusten myötä istukka irtoaa. Vauvan synnyttyä is-tukka irtoaa kohdunseinämästä ja noin kymmenen minuutin kuluttua kohtu alkaa vetäytyä kokoon ja naisen on hieman ponnistettava, jotta istukka ja vauvaa peittäneet kalvot poistuvat kohdusta.
Lapsen koosta riippuen istukan paino yleensä vaihtelee 500 grammasta kiloon. Kätilö tarkastaa istukan ja varmistaa että se on kokonainen, mikä on tärkeää. Jos kohtuun jää istukanpalanen, seurauksena voi olla tulehdus tai/ja verenvuotoa.

JÄLKITOIMENPITEET
Vauvan synnyttyä hänet nostetaan äidin syliin, ja kuivatellaan puhtailla liinoilla. Äidin rinnan päällä vauva kuulee tutut sydänäänet, pysyy lämpimänä ja rauhoittuu alkupar-kaisujen jälkeen. Jos lapsivesi on synnytyksen aikana ollut vihreää, imetään vauvan hengi-tystiet tyhjiksi ennen äidin rinnalle nostamista.
Isä tai muu tukihenkilö saa halutessaan katkaista napanuoran. Kätilö auttaa häntä, ja näyttää mistä leikataan. Isä saa halutessaan myös kylvettää vauvan. Vauvan paino punnitaan ja pituus mitataan. Lisäksi mitataan hänen lämpönsä. Vauvalle annetaan sisäisiltä verenvuodoilta suojaava K-vitamiinipistos.
Yleensä vauva on kohtalaisen virkeä ensimmäisten tuntien aikana. Vauva myös tuntee herkästi kosketuksen. Hellittely ja kehon läheisyys ovat siis tarpeen. Äidin ja lapsen vointia ja toipumista seurataan synnytyssalissa noin kaksi tuntia.
Istukan irtoamiseen ja mahdolliseen episiotomiaan liittyy usein jonkin verran verenvuotoa. Mikäli episiotomia on leikattu, tai äidille on tullut repeämiä, ne puudutetaan hyvin ja ommellaan huolellisesti heti istukan syntymän jälkeen. Ompeleita ei tarvitse erikseen poistaa, vaan ne sulavat itsestään pois noin kahden viikon kuluessa.
Äiti ja vauva autetaan alkuun imetyksessä. Vauva saa imeä pitkäänkin, oman halunsa mu-kaan. Maitoa tulee aluksi määrällisesti vähän, mutta maito on erittäin ravitsevaa.
Kaikille Suomessa syntyville lapsille annetaan Apgar-kuntoisuuspisteet. Vauva pisteyte-tään hengityksen, pulssin, ärtyvyyden, jäntevyyden ja värin mukaan. Pisteet annetaan kun vauva on minuutin, viiden minuutin ja viidentoista minuutin ikäinen. Viiden minuutin iässä annettavat pisteet ovat tärkeimmät. Kymmenen pistettä on maksimi, jonka vauva voi saada. Lapsista 97 % saa 7-10 pistettä. Kaikkein yleisimmin vauva saa yhdeksän pistettä: suurin osa vauvoista menettää väristä yhden pisteen.

KIVUNLIEVITYS
Lähes kaikki synnyttäjät pitävät synnytystä kivuliaana. Vaihtoehtoja on useita: alkuvai-heessa asentohoito voi auttaa, samoin kävely tai suihkussa käynti. Kipua voidaan lievittää kipulääkkeillä tai ilokaasulla. Puudutukset ovat tehokkain tapa hoitaa kipua. Epiduraali-puudutusta käytetäänkin noin puolella synnyttäjistä.
Seuraavassa on lyhyt kuvaus tavallisimmista kivunlievitystavoista.
Kylpy
Joillakin synnytysosastoilla on kylpymahdollisuus, muuten on aina olemassa suihkumah-dollisuus. Vesi ja lämpö auttavat synnyttäjää rentoutumaan, ja tätä voidaan käyttää koko avautumisvaiheen ajan, mikäli tilanne sallii.
Hieronta
Tässä kumppanisi voi olla aktiivisesti mukana auttamassa. Hieronta auttaa rentoutumaan, ja sitä voidaan käyttää koko synnytyksen ajan.
Akvarakkulat
Steriiliä vettä ruiskutetaan ihon alle ristiselän alueella. Tämä stimuloi kehon omia endor-fiineja ja vaikuttaa erityisen hyvin avautumisvaiheen selkäkipuihin, kunnes kohdunsuu on avautunut 6 - 7 cm.
Ilokaasu
Oikealla tekniikalla hyvä kivunlievityskeino, voidaan käyttää koko synnytyksen ajan.
Epiduraalipuudutus
Sen antaa nukutuslääkäri. Puudutusainetta ruiskutetaan jatkuvasti pumpun avulla sel-käydinkanavan epiduraalitilaan. Käytetään avautumisvaiheessa.
Spinaalipuudutus
Annetaan kerran, jolloin ruiskutetaan puudutusainetta selkäydinkanavan spinaalitilaan. Käytetään avautumisvaiheessa. Annetaan uudelleensynnyttäjille, joiden synnytys on ai-emmin sujunut nopeasti.
Paraservikaalinen puudutus, PCB
Kohdunkaulan puuduttaminen avautumisvaiheessa. Puudutuksen antaa synnytystä hoita-va lääkäri, ja se on tehokas nopeasti tapahtuvassa avautumisessa, varsinkin uudelleensyn-nyttäjillä. Puudutuksen vaikutus ei kestä kovin kauan, minkä vuoksi usein päädytään epi-duraalipuudutukseen.
Pudenduspuudutus
Tunnetaan paremmin nimellä lantionpohjanpuudutus. Käytetään ponnistusvaiheessa tai kun synnytyksen jälkeen joudutaan mahdollisesti ompelemaan repeämiä.

VAUVAN SYNTYMÄN JÄLKEEN
Sairaalassa ollessa kannattaa rauhassa tutustua uuteen perheenjäseneen, levätä ja opetella imettämistä. Muistathan levätä tarpeeksi myös vauvan kanssa kotiin tultuasi. Vauvan unet kannattaa käyttää hyödyksi ja levätä myös itse silloin. Kerro sukulaisille ja tuttaville, että vauvaa saa tulla katsomaan vain terveenä ja silloin kun vanhemmat jaksavat ottaa vastaan. Ilmoita neuvolaan kotiin paluustasi – äitiysneuvolan työntekijä tulee kotikäynnil-le vauvan ollessa n. 1 viikon ikäinen. Seksuaalielämän voi aloittaa kun siltä tuntuu ja kun jälkivuoto on loppunut. On erittäin tärkeää huolehtia ja hoitaa parisuhdetta myös vauvan syntymän jälkeen!
Mukavaa synnytysmatkaa!

viikot poksuu xDLauantai 14.11.2009 11:51

viikko 37+0 täynnä enää ei oo pitkä aika kun saa vaavin kainaloon <3

ultrassa käytyMaanantai 09.11.2009 17:04

lapsivettä normaalisti ja kaikki muutenkin ok poika on kasvanu hyvin tän hetkinen painoarvio oli 3200g saas nähä kuin iso täst mönkelöst kasvaa viel ois kuitenkin H hetkeen noin 4 viikkoa aikaa kasvaa jos nyt sinne asti pysyy masussa nyt siis viikkoja 36+2 :)

neuvola kuulumisetKeskiviikko 04.11.2009 11:29

raskausviikko 35+4
painon muutos/viikko -233
turvotus +/+
RR 114/76 pulssi 98
u-prot -
u-guk -
Hb 122
kohdunpohjan korkeus 34.5
sydämen sykkeet 130+
liikkeet ++

eli kaikki ok :) maanantaina onkin sit se ultra ja seuraava neuvola on 18 päivä.

35. raskausviikkoLauantai 31.10.2009 16:27

Sikiön paino: 2300 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 30 cm
Koko pituus: 41 cm
SIKIÖ

35. raskausviikko

Tämän viikon alussa sikiö on 32 viikkoa vanha. Se ei enää kellu lapsivedessä vaan lepäilee kohdussa. Silmät avautuvat kun sikiö on hereillä ja sulkeutuvat kun se nukkuu.

Vauvan silmien väri on tavallisesti sininen, riippumatta siitä, mikä tulee olemaan niiden lopullinen väri, koska silmien pigmentointi ei ole vielä valmis. Silmien värin kehittyminen vaatii, että silmä altistuu valolle. Vasta kun lapsi lähestyy toista ikävuottaan, on silmien väri yleensä kehittynyt lopulliseksi.

Sormien kynnet ovat nyt niin pitkät, että sikiö voi raapia itseään.

NAINEN

Kehosi voi tuntua ajoittain todella painavalta. Jotkut tuntevat olonsa epämukaviksi oudolta tuntuvan ja normaalista poikkeavan vartalonsa kanssa. Toiset taas ovat sen kanssa heti sinut ja tuovat vatsansa näytille tiukoissa vaatteissa ja taputtelevat massuaan ylpeydestä säteillen. Kumpaan ryhmään sinä kuulut?

Olet ehkä huomannut, että rinnoistasi tulee hiukan nestettä. Hormonit saavat rintasi paisumaan ja täyttymään maidolla. Tätä ensimmäistä, väriltään kellertävää maitoa kutsutaan kolostrumiksi. Eikö ole hienoa, että kehosi osoittaa sinulle, että se on valmiina tositoimiin? Elimistösi valmistautuu uusiin tehtäviin. Äidinmaitosi on erikoisvalmistetta vatsassasi olevalle vauvalle.

Mutta tiesitkö, että samat hormonit, jotka vaikuttavat rintoihisi, vaikuttavat myös sikiön rintarauhasiin, jotka myös paisuvat. Joskus vastasyntyneen tyttölapsen rinnoista voi jopa tulla hiukan nestettä.

Kohdunpohjan korkeus häpyluusta (sf-mitta) on n. 31 cm.

Neuvola kuulumisetTorstai 29.10.2009 13:47

raskausviikko 34+5
painon muutos/viikko +233
turvotus +/+
RR 115/76 pulssi 87
u-prot -
u-guk -
Hb ei nyt mitattu
kohdunpohjan korkeus 34
sydämen sykkeet 128+
liikkeet ++

sf mitta on parissa viikossa kasvanu sen 2 cm seuraava neuvola onkin sit 4.11 nyt kuulemma ne on aina viikon välein ultra mul on sit 9.11 ton rd takia näkee sit mönkelön koon :) alapään tilannetta ei katottu vaik suppareit on kun meinas et siit on enemmän haittaa kuin hyötyä...niin ja tiistaina kävin sen possurokotteen ottamassa niin ei oo muuta tullu kuin käsi on kipee :)

viikko 34Sunnuntai 25.10.2009 15:23

torstaina ois neuvola ja sit ultraan pääsen 9.11 kattomaan mönkelön kokoa :) viime neuvolassa oli kaik ok unohin vaan merkkailla tänne ne...nykyään on muisti niin pirun hyvä et varmaan unohtaisin päänikin jos se ei ois kropassa kiinni xD kyl on nopiaa menny tää aika koht pääsee hoitaa pikku nyyttiä taas <3 vointi kyl itelle semmonen et sais jo tulla mut kyl se sielt tulee kun on sen aika :)
no niin nyt oli vaavilla kaikki hyvin sydän sykki keskimäärin 130 <3 :) ja napanuora virtauksetkin oli hyvät eli kaikki näyttäis olevan hyvin.kotona tehä sitä sikiön liikelaskentaa et nyt ei tarvi enää mennä äippäpolille et normi neuvola käynnit riittää kuhan vaavi vaan liikuskelee toivottavasti kyl toi säikäytti mut onneks nyt on taas kaikki hyvin :)

NeuvolakuulumisetKeskiviikko 30.09.2009 16:03

raskausviikko 30+4
painon muutos/viikko +500
turvotus +/+
RR 115/75 pulssi 82
u-prot -
u-guk -
Hb ei nyt mitattu
kohdunpohjan korkeus 32
sydämen sykkeet 140+
liikkeet ++

huomen on sit neuvola lääkäri noitten supistuksien takia.

[Ei aihetta]Torstai 24.09.2009 15:33

nyt on diabetes hoitsulle käyty :) sain ruoka ohjeita ja neuvoja ja mittarin millä sit ite mittailen 2 päivänä viikossa 5 x päivässä verensokerit eiköhän se täst :) sit tulee se ultra mis katotaan vauvan kokoa ettei oo mikään jätti :D
ens viikolla ois neuvola sit keskiviikkona :)