IRC-Galleria

tosi outoa.
tänää se tapahtuu sit mitä muutaman vuode on miettiny. tänää mä lähen. (noni tähän asti kestin itkemättä kiitti vaan)
kauheeta itkua ollu nää viimeset päivät, eilen hajoilin koko ajan ja tänää jatku. ku istuin bussissa ja kattelin kuinka porvoo jäi hiljallee selän taa itkin vaa. jokane paikka muistutti josta kusta, jokane metri pois tuntu vaa kauheemmalta.
toisaalta oon hiton onnellinen että nyt se tapahtuu. aina voi puhua ja miettiä et kuinka siistiä olis, mutta aina ei tuu mahollisuutta oikeasti mennä ja kokea. vaikka olis ihan paskaa, sentään menin.
en tiedä koska tää ikävä helpottaa, oon koko ajan iha pala kurkussa ja ku saan tsemppi viestejä ni hajoilen. enkä mä tiedä helpottaako ikävä missään vaihees, en usko. mä saan vaa muuta ajateltavaa ja muita syitä olla ilone. mutta ikävä on varmasti koko aja iha kauhea.
ootte kaikki ystävät järjettömän rakkaita. näinhän se on, aina sitä miettii mite siistii ois mennä, mut sit ku menee, ni tajuaa kuinka siistiä täällä on. enkä mä sen takia meen että tarttisin jotain uutta mun elämään. mulle riittää ku on näin ihania ihmisiä mun ympärillä, se on sitte sama vaikka asuisin uzbekistanissa. tuntuu pahalta lähteä kauemmas, ku ootte niin lähellä, enkä tarkota vaan maantieteellisesti. onneks toisaalta tiedän, että tällanen ystävyys ei katoa mihinkää, kuten eräiden kanssa laulettii tossa viime viikolla "ei etäisyys, ei vuodetkaan, ei mikään meitä erota".
ja se on myös ihanaa lähteä ku on joku jota ikävöidä vaikka se tuntuu näin inhottavalta. mutta tietää että on joku jota rakastaa, tässä tapauksessa monta jokua. ja tietää että voi aina tulla takas. on inhottava lähteä niiden luota joita rakastaa, mut ilman niitä eli teitä se ei ikinä olis ollu mahdollisuutta. te ootte antanu mulle rohkeutta, te ootte antanu voimaa ja uskoa. mä en olis mitään ilman teitä, koska mä en olis onnellinen. kiitos.
ja koska mä nyt oon kerran kärsiny nää itkut ja kaiken mahdollisen, mä aion todellaki pitää hauskaa ja kokea ja nähdä tän vuoden aikana. perhana turhaa mä en sinne lähde menemää. tästä vuodesta tulee varmasti tosi kokemusrikas enkä mä epäile että tekisin virheen ku lähden.
tää on tosi hassua että tää tuntuu näin kovalta vaikka enhän mä minnekkää toiselle puolelle maailmaa mee enkä katoa ikuisiks ajoiks. mut ei sille mitään voi, ei tää oo helppoa...
mut nyt pitää alkaa pakata autoon kamoja ja lähteä matkaan. (pahinta tää hajoilu ei en kestä..) olette rakkaimpia ja tärkeimpiä. kukaan ei voi teitä korvata eikä teiän paikkaa mun sydämessä lunastaa. eikä mulla ole mitään hätää tässä maailmassa ku tiedän että mulla on teiät. mulla on ystäviä joihin luottaa, joille soittaa, joille tilittää, ja joiden luokse mä voin aina mennä, ja jotka on mua aina lähellä, vaikka olisin missä.