IRC-Galleria

Huomasin tossa kuinka monesti ajattelen viikossa ellen jopa päivässäkin, että millaiset hautajaiset mulle järjestettäis, jos kuolisin nyt.

Kuinka moni tulisi paikalle? Millasia muistopuheita pidettäisi? Soiko musiikki ja millainen musiikki? Kuka oikeasti jäisi kaipaamaan ja ennen kaikkea
Millaisena ihmisenä minut muistettaisiin?

'Cause life is silly if you see like me

Olen ensinnäkin psyykannut itseni siihen että jos se kuolema tulee niin sitten on minun aikani. Olin sitten nuori tai vanha.
Tottakai minulla on edelleen unelmia, tavotteita ja intohimo elämään, mutta aina on se pieni "jos".

Because life is so hard to explain

Elän jokaisen päivän ajatellen lausetta: Millaisena minut muistetaan.
Toivon, että jään positiivisesti ihmisten mieleen. Saa minusta pahaakin puhua, sehän on ihan realistista.

'Cause life is just a melody so why don't all the pissy people go ahead and sing it with me

Tämä saattaa joillekkin antaa sen kuvan, että välittäisin maailman tappiin asti siitä mitä mieltä kukakin on minusta. Mulle itseasiassa on aika sama mitä jotkut ajattelee mun tekemisistä tai ulkonäöstä. Pointtina on itsensä järjestyksessä pitäminen. Tämä on yksi tavoite johon pyrin vaikkei sillä sen suurempaa merkitystä olisi.
Ja se että ympäristö on muokannut minusta tälläisen mitä olen. Ympärilläni olevat ihmiset. Tottakai haluan lopussa, että he ajattelevat minusta hyvää. Etten nyt ihan täysi mulkku ollut vaikka välillä siltä tuntuisi.
Tätä minua ei olisi ilman tiettyjä ihmisiä.

You are the missing half of me

Mietitkö sinä?