IRC-Galleria

minerva

minerva

this is where i belong

[Ei aihetta]Perjantai 30.11.2007 00:28

ihmiset sanoo että suhteet tulee ja menee mutta ystävä pysyy.

mitä jos suhteessa oleva ihminen onkin melkein paras ystäväsi ?

elämältä voi pyytää kaikenlaista, mutta itse ei voi sitä ohjailla. toiset suhteet kariutuu toiset jää sydämeen sellaisina kun ne saattoivat ollakkin. Miksi ihminen haluaa saada ystäviä ? Kukaan ei kestä olla yksin. Ei ainakaan kauaa. Jokainen tarvitsee sen kenelle voi puhua suurimmat salaisuutensa ja uusimman vitsin, sekä kaikki mitä päivänaikana on kuullut tai kokenut. Miksi sitten riidellään? miksi hypitään suhteesta toiseen, loukataan ihmisiä ja kuvitellaan että satuttamisen jälkeen kaikki olisi ennallaan ? syyllinen on välillä syytön ja syytön on välillä syyllinen.

miksei ihminen siis halua unohtaa vanhoja ja jatkaa mihin oli jäänytkin. ? tai miksi ihmeessä pitää edes loukata toista sellaisella tavalla mitä itse ei haluaisi itselleen tekevän ? miksi ihminen kuvittelee syytöksiä itsestään, selkäänpuukotuksia ja sellaisia mitkä hajottavat suhteen ? miksi ihminen uskoo sellaista syytösten hetkellä kehen ei ole koskaan ennen luottanut mutta ei siihen jolle on uskonut kaiken pienestä elämästään ?

rakkaus on ystävyyttä sillä hetkellä kun molemmat ymmärtävät toisensa. Voit vain yhtäkkiä pillahtaa itkuun kesken tv-ohjelman ja hän on heti halaamassa sinua eikä nauramassa että olipa tuo taas hassua. ystävä kuuntelee.

[Ei aihetta]Maanantai 26.11.2007 22:12

Onko sinusta koskaan tuntunut että päässäsi soivat biisit merkitsisivät jotakin ?

Minä en.

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.11.2007 19:28

Maksavikaset namusedät_____________________________Tahdon sun viereen,
vetelee lolita- nukkeja takaapäin._______________________sua koskettaa.
_________________________________________________Kukaan muu ei sua
Mahtaa sekin olla masentava ilmiö.______________________niin paljon tahdokkaan.
Kuvitelkaa jätkä vaan häärää__________________________Tahdon sua vielä
eikä mitään tapahdu,_________________________________enemmän rakastaa
ämmä venaa petissä ja_______________________________enkä koskaan sun
kaikki, mut jätkä ei voi painaa.__________________________kosketustas unohtaa.
Siinä sitä vaan naksuteltas sormia ja_____________________Oot mun, mä oon sun,
tuijoteltas seinätapetteja._____________________________eikä mikään maailmassa
__________________________________________________voi meitä erottaa
_____________Häräntappoase - Anna-Leena Härkönen
________________________________________________________minerva









[Ei aihetta]Sunnuntai 28.10.2007 23:38

kiitäs jesseä, syraa, sofiaa, akkea ja altsua kun piditte mulle seuraa naantalissa sekä raisiossa. Turussa oli hienoa (;

kiitän myös steissiä kun nauroitte mun ajatuksia..

[Ei aihetta]Maanantai 01.10.2007 00:22

elämä vois ol helppoo,
mut helpoks sitä ei mikään tee.

tunteepurkaustTorstai 27.09.2007 22:19

missä nousee elämä,
koska koittaa kuolema ?
kaikkee satsii vois saad menee,
mut miten, siit en sit taid saad selkoo.
monet miettii nyt, mite jatkaa koulu jälkee,
mut tietääks kukaa silti tosissaa
et mihi yhteiskuntaa haluu pakkaa,
toistaa sitä samaa paskaa.
vai haluuko sossul men vittu kerjää,
"joo mul ei oo massii, heittäkkees vähä ylimääräst"
siin sit eletää, ku mitää ei oltas koskaa tehtykkää.
ei vittu tätä paskaa,
pitäiskö oikeesti jaksaa?

tunteenpurkausTorstai 20.09.2007 01:10

juosta kun voisi karkuun,
jalat kantaisi maailman ääriin.
Ei jaksa kuunnella, ei huutaa.
Ei jaksa enää muistaa.
Hukutaan ihmeisiin,
toivottomiin unelmiin.

tunteenpurkausPerjantai 14.09.2007 00:42

Hänellä on silmät kuin auringonnousu
Niistä paistaa pelastus.
Tiedän että pärjään,
Kunhan vain näen sinut.

Saanko koskea,
Tuntea sinut ?
Saanko painautua kylkeesi,
Unohtaa kaiken muun.
Muistaa vain miten
Hengität hiuksiini,
Seikkailet kädelläsi.

tunteenpurkausta v. -05Sunnuntai 09.09.2007 22:09

I think of you, it's killing me.
I will always love you.
One more murder in this town

tunteenpurkausta v. -05Sunnuntai 09.09.2007 22:07

Sä kai luulit musta paljon parempaa,
ja kai mä yritin itseäni valheilla koristaa.
Kun nyt oon riisunut päältäni julmat koristeet,
paljastuu valheet ja enkeleiden elkeet.

Mä en tiedä mitä sanoa,
on päässäni pelkkä sumuinen soittorasia,
joka soittaa samaa lausetta uudelleen ja uudelleen,
täyttää pienen anteeksi pyynnön elkeen.

Koko vartaloni tärisee,
oi se haluaa uudelleen yllensä valheiden riimin.
Kun ei ole mitä näyttää tai satuttaa,
satuttaa enemmän kuin luuleekaan.

Kai on opittava vaikeimman kautta,
kerran tekee,
siihen se jää.
Jos ei vaan ole enää mitään selitettävää.