IRC-Galleria

mria

mria

emme tienneet kun läksimme silloin
Muutin viime lauantaina toverini Maijun kanssa kaksioon. Tästä syystä internettini on poikki noin kuukauden puoleenväliin. Sitten saan Soneran laajakaistan käyttööni. Pääsen nettiin muualla, eli lähinnä koulussa, kirjastoissa ja kuomasilla. En siis ole täällä nyt niin paljon kuin ennen ja ihan hyvä välillä vähän vieroittua.

Muuten menee olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisen hyvin. Uusi asunto on nätskä ja kaunistuu päivä päivältä. Eilen ostin Iskusta uuden hienon Passion-maton. Myös uuden kodin Kikilo-lamput ovat oikein näyttäviä.

Koulu on kohtuu jees ja töitä tuntuu olevan enemmän kuin jaksaisi tehdä. Tänään taas koulun jälkeen 8,15 tunniksi töihin. Varsinkin sunnuntaivuoroja on viimeaikoina riittänyt. Koputan puuta, jotta riittää jatkossakin :D

Marraskuun lopussa menen Italiaan viikoksi. Milano-Firence-Rooma olisi suunnitelmissa. Menopaluulennot maksoivat veroineen ja lisineen 130e. Ei paha. Saa suositella kohteita, jos on saapasjalkamaassa käynyt!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.