IRC-Galleria

Helsingin sanomat uutisoi 10-14 vuotiaiden tyttöjen klamydia-tartunnoista, kertoen niiden kaksinkertaistuneen viime vuoteen nähden. Hämmästyksekseni asiassa ei kuitenkaan moralisoida tähän johtanutta seksuaalikäyttäytymistä, vaan raportoidaan asiat sellaisenaan. Luulisi olevan selvää että sukupuoliteitse leviävä tauti ei tule alunperin oman ikäryhmän joukosta vaan itseään vanhemmilta nuorilta, joten potentiaalisesti jokainen tartuntatapaus voisi olla merkki lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nämä 10-14 vuotiaathan eivät lain mukaan ole kykeneväisiä itse päättämään seksielämästään joten tartunta on aina merkki hyväksikäytöstä.

HS kertoo että tutkijoiden mukaan luvut ovat vain jäävuoren huippu, ja että joka viides 14-vuotias on aloittanut seksielämän. Odotan innolla josko lastensuojelujärjestöillä olisi jotain sanottavaa ilmiöstä. Jos lasketaan yhteen näin suuri määrä alaikäisiä harrastamassa seksiä ja digikameroiden yleistyminen, saattaa tästä maasta löytyä tuhansia alaikäisiä jotka hallussapitävät itse kuvattua "lapsipornoa". Sehän tässä onkin hilpeää, että kun lapset puuhailevat keskenään niin sitä ei katsota pahalla mutta jos hommasta jää kuva-aineistoa talteen niin kyseessä on äärimmäisen vakava rikos. Ulkomaillahan joitain lapsia on jopa tuomittu lapsipornon hallussapidosta ja lapsen (siis itsensä) seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kun on tullut otettua itsestään alastonkuvia.

Toisaalta taas, jos lapset pelkäisivät hyväksikäyttöön liittyvää tutkintaa tauteja testatessa, voisi käydä niin että seksuaalinen käyttäytyminen pysyisi mutta tauteja ei hoidettaisi. Tämäpä se vasta palvelisikin yhteiskuntaa, ongelman lakaiseminen maton alle on aina hieno ratkaisu. Tämä kuvio kuitenkin tuntuu toistuvan aina tähän aihepiiriin liittyvissä asioissa. Asioita tehdään moraalin ylläpitämiseksi ja todellisuudesta ei niin ihmeemmin välitetä, kunhan moraaliarvot saavat "ansaitsemaansa" huomiota. Hyvänä esimerkkinä tästä on internetin sensurointi, jota suunnitellaan moraaliarvojen perusteella eikä teknisten seikkojen vaikka kyseessä onkin tekninen ratkaisu sosiaaliseen ilmiöön.

Ja toisaalta, alan ymmärtää miksi internetin sensuuria ajetaan. Syynä on se, että poliisi on kykenemätön ja kiinnostumaton tekemään mitään lapsipornon levitykselle. Itse olen seurannut yhtä asiaan liittyvää sivustoa avoimessa internetissä joka pyörii yhdysvaltalaisella palvelimella. Olen ilmiantanut sen operaattorille, nettivihjeelle, jne. Siellä se yhä tätäkin kirjoittaessa on, hardcore-materiaalia gigatolkulla kenelle tahansa. Todellisuus on tosiaan se että ketään ei kiinnosta sulkea kyseistä sivustoa. Internet Watch Foundation sentään on saanut googlen sensuroimaan sivuston hakutuloksistaan, mutta lapsipornosivustojen nimillä etsien googlesta löytyy kuitenkin salasanoja ja käyttäjätunnuksia näille sivustoille. Hupsista! Eipä ole sielläkään tämä asia ykkösprioriteetilla. Hilpeintähän tilanteessa on se, että materiaalin hankala saatavuus on juurikin se asia joka tekee sen tuotannosta kaupallisesti kannattavaa.

Kaupallisesta lapsipornosta tulikin mieleeni, mistä hitosta ne löytävät asiakkaat? Pelastakaa Lapset ry muistaakseni sanoi jossain artikkelissa (tietokone.fi tms?) että lapsiporno on nopeiten kasvava bisnes internetissä ja sivustot tuottavat miljoonia rahaa. Voisi kuvitella että asiakkaat löytyvät vain roskapostituksen avulla tai muulla vastaavalla, mutta tällöin viranomaiset saisivat tiedot maksujärjestelmästä tasan yhtä nopeasti kuin potentiaaliset asiakkaatkin. Miten homma siis voi ensinkään toimia? Toiseksikin, pedofiilien verkostot internetissä levittävät samaa materiaalia ilmaiseksi, ja siis kilpailevat kaupallisen toiminnan kanssa. Näistä verkostoista ei tule juurikaan asiakkaita kaupallisille palveluille, ja näissä verkoissa lähinnä paheksutaan koko kaupallista toimintaa. Kaikki mistä joutuu maksamaan nähdään pahana, kun ei haluta tukea lasten hyväksikäyttöä. Hämmästyttävä moraalinäkemys, eikösvain? Lapsipornoa levitetään ilmaiseksi että lasten hyväksikäyttäjät eivät hyötyisi taloudellisesti toiminnastaan. Pistää ainakin minut miettimään hetkeksi jos toiseksikin.

Vaan mitä tulee tämän postauksen alkuperäiseen otsikkoon, tosiasia on se että alaikäiset harrastavat yhä enemmän ja enemmän seksiä nykyään. Yhä useammat näistä ottavat kuvia tai videoita tai tekevät tätä webcameissa, ja yhä useammalla on saatavissa korkealaatuisia digikameroita ja webcameja. Lapsiporno ilmiönä tulee räjähtämään ajan kanssa, eikä sitä enää tuoteta pelkästään köyhillä alueilla nälänhädässä elävien lasten avulla, vaan myös rikkaiden länsimaisten lasten toimesta oma-aloitteisesti. Tämä on suoraa seurausta nuorison yleisestä seksuaalikäyttäytymisestä, ei niinkään pahojen setien ja muiden hyväksikäyttäjien toimista. Tilanne saattaa kehittyä vielä tätäkin radikaalimmin jos tulee maailmanlaajuinen lama esimerkiksi yhdysvaltain ekonomian kärsiessä.

Tuntuu kovasti epätoivoiselta että mitään voisi tehdä asian tiimoilta, kun lastensuojelujärjestötkin tuntuvat vain ajavan omia poliittisia tarkoituksiaan eivätkä ole kiinnostuneita tosiasioiden kertomisesta. Nettivihje kyllä julkaisee tietoja siitä miten paljon ilmiantoja on tullut, muttei suostu kertomaan montako eri sivustoa on ilmiannettu, tai miten kauan sivustot ovat elossa saati sitten mitään lähdetietoja väitteille miljoonabisneksistä aiheen ympärillä. Hittoako tässä voi tehdä yhtään mitään kun kaikki tosiasiat pitäisi ensin selvittää itse. Vai luottaisitko SINÄ järjestöön jolla on poliittinen agenda ja motiivi vääristellä totuutta?

GRR. Koko aihealue on täysin järjetön ja täynnä miljoonia erilaisia yksityiskohtia. Mille kaikille asioille ensinnäkään pitäisi tehdä mitään? Jos alaikäiset ottavat kuvia itsestään ja levittävät niitä, onko ongelma alaikäisen seksuaalisuus, kuvien levittäminen, itse kuvien olemassaolo vai se että alaikäinen häpeää ja katuu myöhemmin kuvan levittämistä? Häpeähän on sosiaalisen paineen seurausta, kun muut katsovat asian vääräksi, onko lapsi siis tehnyt väärin levittäessään kuvia itsestään? Jos on, tarkoittaako tämä sitä että vanhemmilla on määräysvalta lastensa seksuaalisuuteen, vai että valtiolla on määräysoikeus lasten seksuaalisuuteen? Eikö tämä ole täydessä ristiriidassa sen kanssa että lapsella on itsemääräämisoikeus omasta kehostaan? Ja jos ei ole tehnyt väärin, miksi niitä kuvia pitäisi hävetä? Ainoa looginen syy olisi että ongelma on itse alaikäisen seksuaalisuus, joka nyt sattuu olemaan ristiriidassa todellisuuden kanssa.

Jopas lähti taas aihe käsistä. Odotamme että joku tekee tutkintapyynnön poliisille näiden tekstien sisällön johdosta, ovathan nämä vähintäänkin yleistä moraalia kyseenalaistavia. Ja sananvapauttahan sai rajoittaa moraalin ylläpitämiseksi niinkuin EU:n neuvoston ihmisoikeuksien sopimus tarkentaa ylimalkaisesti ilmaistua ja liian laajaksi levinnyttä YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Syytän tästä blogauksesta rikkinäistä unirytmiäni ja sitä että herään kahdelta yöllä umpiväsyneenä lukemaan uutisia ja blogaamaan.

PS. Ostetaan mielenterveys, mielenrauha, tai yleensäkin hetki hiljaisuutta ja eristystä kaikelta ikävältä. Mielellään kokonainen erillinen todellisuus jos jollakulla olisi myynnissä. World of Warcraftia ja vastaavia ei lasketa tähän, toistaiseksi.

PPS. Jos mielenterveyttä ei ole kellään tarjota, tyydyn myös riittävän isoon pehmoleluun jota voi rutistaa aina kun maailma tuntuu liian pahalta paikalta. Paikka eduskunnassa, presidentin linnassa tai euroopan neuvostossa olisi myös tyydyttävä, olettaen että kukaan sielläkään kuuntelisi mitä minulla on sanottavaa.

PPPS. Miksi hitossa minusta on tullut tämmöisenkin alan asiantuntija? DOES NOT WANT! Missä on undo-nappi? Ai että semmoista ei ole? Arrgh!

Kaupallinen lapsiporno ja rahavuot kiinniKeskiviikko 10.01.2007 03:12

Vuosi sitten kun suodatuksesta puhuttiin ja ideana oli, että se kohdistettaisiin lähinnä kaupallisiin palveluihin, esitin että suodatus on huono idea ja parempi tapa olisi katkaista rahavuo. Perusteeni tähän ovat yksinkertaiset, ongelmana ovat ihmiset jotka ostavat ja myyvät materiaalia, ei yksittäiset myyntikanavat. Suodatus lakaisisi ongelmaa maton alle, syyllisten kiinniottaminen sensijaan toimisi pelotteena tarttuessaan kiinni itse rikollisuuteen.

Nyt näkyy tapahtuneen, uutiset kertovat Saksassa tapahtuneen seuraavaa: "BERLIN (Reuters) - German police used the help of the nation's 14 credit card companies to track down 322 men suspected of subscribing to an illegal child pornography Web site based abroad, authorities said on Tuesday."

Pankit ja rahalaitokset ovat ensisijaisessa roolissa tämänlaisen rikollisuuden kitkentään, ja lainsäädännön tulisi sallia tarkkaan määritellyt haut pankkisiirroissa. Tässä tapauksessa poliisi määritti aikavälin, täsmällisen summan ja kohdetilin jolle rahat siirrettiin. Tämän jälkeen luottokorttiyhtiöt kaivoivat siirtotiedoistaan 322 henkeä poliisin pyynnöstä. Tiukkaan rajatut vaatimukset haulle pitävät huolen ettei tämmöistä valtaa väärinkäytetä.

Rahan liikkuminen on välttämätöntä mille tahansa liiketoiminnalle, eikä kaupallinen lapsiporno ole tästä mikään poikkeus. Mikäli asioille oikeasti halutaan tehdä jotain, tämä on miten asiaa tulisi lähestyä. Kaupallinen toiminta aiheen ympärillä pitää tehdä kannattamattomaksi jos siitä tahdotaan päästä eroon, opportunisteja kun riittää maailmassa.

Ja lopuksi vielä linkki siihen vuoden takaiseen kirjoitukseeni:
http://lapsiporno.info/kaupallisuus.html

LISÄYS 2007-01-10:

Mainittakoon vielä se, että maksu ei suoraan tarkoita syyllisyyttä. Esimerkkinä käy surullisen kuuluisa Landslide-tapaus, jossa maksuyrityksen kaikkia asiakkaita epäiltiin lapsipornon ostamisesta ja kovisteltiin ympäri maailmaa poliisin toimesta suurilta osin perusteettomasti. Koneiden takavarikot ja muiden pakkokeinojen käyttö tulisikin olla tarkkaan rajoitettu asia ettei virkavalta suinpäin toimi sokkona ja aiheuta valtavasti harmia syyttömille.

Saksassa on näiden lapsipornotutkimusten osalta tehty isoja virheitäkin, esimerkiksi foorumille rekisteröityneiden käyttäjien sähköpostiosoitteiden perusteella tehdyt takavarikot. Ongelmana vain se, ettei foorumi varmistanut käyttäjien antamia osoitteita mitenkään, joten niissä sai olla mitä tahansa. Täysin syyttömän tahon käyttämä osoite sitten löytyi sieltä, ja tapauksesta seurasi kolmen kuukauden takavarikko jossa ei löytynyt mitään. Pankkien maksuliikenteestä tietää ainakin että kyseinen siirto on tehty.

Nähtäväksi jää moniko kolmestasadasta epäillystä todetaan tässä on todella syyllistynyt juuri lapsipornon ostamiseen. Jos sama maksuyhtiö on hoitanut jonkun muunkin laskuja, joka on myynyt samaan aikaan samalla summalla jotain muuta palvelua, voidaan olla pattitilanteessa. Tällöin pitäisi saada kansainvälisiä lainsäädännöllisiä toimia aikaan että maksuyhtiöltä saataisiin tieto kenelle mitkäkin rahat ovat menneet, että voitaisiin eritellä eri palveluiden tilaajat epäiltyjen joukosta. Jos ulkomainen maksuyhtiö ei suostu yhteistyöhön, se pitäisi jollain keinolla voida pakottaa siihen. Rajojen yli liikkuva anonyymi raha on asia jota ei voi sallia jos halutaan valvoa palveluiden tarjontaa ja määrätä niistä lailla.

Roskapostin hallussapito voi olla laitontaPerjantai 05.01.2007 18:36

Korkein oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen joten tapaus roskapostin hallussapidosta on käynyt nyt kaikki oikeusasteet läpi.

Jos roskapostissa on esim. lapsipornoa, sen hallussapito on laitonta:
- Vaikka poistaisit sen heti nähtyäsi
- Vaikka et olisi sitä tarkoituksella hakenut
- Käytät palvelua josta tiedät saavasi roskapostia
- Olet tietoinen siitä että roskapostin joukossa voi olla joskus harvoin myös lapsipornoa

Jos roskapostia jää vahingossa koneelle ja joku sen löytää, tulee siis isot sakot. Sakkoja ei ilmeisesti tulisi, jos materiaali olisi osana jotain palvelua. Jos siis vahingossa myös levität lapsipornoa hallussapidon lisäksi, et välttämättä riko lakia ja homma on OK. Itseasiassa, vaikka tietäisit 100% varmuudella levittäväsi lapsipornoa niin homma on yhä OK, koska palveluntarjoaja on eriarvoisessa asemassa lain edessä.

Lapsipornoa MINUN internetissäni?!Perjantai 05.01.2007 05:25

WWW:n päältä löytyy siis lapsipornoa.

Pitkän ja tuskaisen etsimisen jälkeen olen löytänyt sen maailmanlaajuisen www-sivujen ympärillä pyörivän lapsipornoverkoston. Sellainen siis "on olemassa", mutta muoto jotain aivan muuta kuin mitä voisi kuvitella kun puhutaan että internetistä löytyy lapsipornoa. Pitäisi kirjoittaa asiasta jonkinlainen raportti kunhan ehtisi, mutta en toistaiseksi jaksa. Esitän tänne blogiin tämänhetkisen näkemyksen järjestelmän rakenteesta ja toiminnasta.

1. Lapsipornon levitysverkko koostuu kahdesta osasta, kommunikaatio ja tiedostonvälitys.

Kommunikaatiolla tarkoitan viestien välitystä. Viestien sisältö on että mistä tiedostot saa, ohjeita tietoturvan ylläpitämiseen kuten salauksen ja välityspalvelimien käyttöön, jne. Tiedostonvälitys sitten itse laittoman materiaalin liikuttamista. Joissain valtioissa ensimmäinen on harmaata aluetta eikä poliisi puutu nopeasti kun levitetään vain linkkejä ja keskustellaan aiheesta, jälkimmäiseen reagoidaan nopeammin joten sisältö on eristetty kommunikaatiosta.

2. Lapsipornon levitykseen perustettuja sivustoja on todella vähän ja ne ovat lyhyteloisia.

Ovat päivän tai pari pystyssä, joskus viikon. Itse jouduin todistamaan yhden lapsipornopalvelun olemassaoloa yli kuukauden ajan siitä kun raportoin asian operaattorille (ja vähän sen jälkeen nettivihjeelle). Linkit tähän palveluun olivat saatavilla julkisesti, salasanat oli postattu jo 4chaniinkin. Reaktionopeus on välillä todella hidas koska ketään ei oikeasti asia kiinnosta. Paitsi siis jos siitä tulee taloudellisia tappioita, PR-vahinkoa tms.

3. Viestinvälitys tapahtuu missä tahansa missä saa tekstiä kulkemaan. Vieraskirjat, keskustelufoorumit, mikä tahansa mihin saa tekstiä sivulle ilman valvontaa.

Suosittuja ovat ilmaiset vieraskirjapalvelut, varsinkin löysemmin toimivissa valtioissa (esim myguestbook.ru). Aina ei perusteta omaa vieraskirjaa tai foorumia vaan kaapataan jonkun muun olemassaoleva, joka on unohdettu. Varsinkin japanissa on tuhansia kuvakeskustelufoorumeja, joita löytää hakukoneilla helposti. Ylläpitäjä on joskus asentanut järjestelmän ja sittemmin unohtanut, ja paikalle ilmestyneiden pedofiilien keskustelu saattaa pysyä foorumilla kuukaudenkin ajan.

4. Viestinvälitys ei ole keskitettyä

Pedofiilit tuntuvat muodostavan pieniä joukkoja, joista jokainen tuntee muutaman foorumin tai keskustelupalstan. Näiltä sitten etsitään linkkejä uusiin paikkoihin joissa välittää viestejä. Koska järjestelmä ei ole keskitetty, sillä ei ole yksittäistä heikkoa pistettä. Jos suomessa sensuroidaan jokin palvelu, suomalaiset käyttävät toista palvelua kun muissa maissa olevat pysyvät sensuroidulla palvelulla. Viestit, eli linkit ja ohjeet sun muut kulkevat eri foorumien ja järjestelmien välillä niiden käyttäjien kautta jotka tuntevat useamman paikan. Viestit leviävät koko verkon yli parissa päivässä, uusia lukijoita löytyy monen päivän ajan, pienemmissä määrin jopa yli viikon ajan. Jotta sensuuri toimisi, järjestelmät pitäisi saada nurin nopeammin kuin käyttäjät niistä lukevat viestit, uusi viesti kun voi sisältää aina tiedon mistä löytyy uutta keskustelua ja linkkejä. Keskusteluhubit siirtyvät jatkuvasti.

5. Tiedostonvälitys suoritetaan tietämättömien kolmansien osapuolten kautta

Yleiset tiedostonjakopalvelut kuten rapidshare, useboost, filefactory, jne ovat käytössä ja niiden kautta jaetaan salasanasuojattuja zip/rar-tiedostoja. Tiedostonjakojärjestelmän ylläpito ei siis voi tietää mitä tiedostot sisältävät koska ne ovat salasanalla suojattu, salasana sensijaan löytyy samasta paikasta kuin linkki tiedostoon. Tiedostoja lähetetään myös liitteinä unohdetuille keskustelufoorumeille, joiden ylläpidon aktiivisuus ensin testataan lähettämällä testiviestejä. Netissä on valtava määrä paikkoja jonne saa tiedostoja muodossa tai toisessa, vaikka sitten ilmaisten kotisivupalvelujen muodossa. Tiedostojen ei ole tarkoitus elää kovin kauaa, ne usein lähetetään useampaan paikkaan kerralla ja toivotaan että pysyvät useamman päivän toiminnassa.

6. Verkosto ulottuu jo nyt salattuihin ja kryptattuihin verkkoihin

I2P, Tor Hidden nodet, Freenet jne ovat jo käytettyjä paikkoja niin viestinvälityksen kuin materiaalin jakamisenkin kannalta. Esimerkiksi TOR-verkosta tätä kirjoittaessa löytyy palvelu jossa on yli 30000 lapsipornoksi luokiteltavaa kuvaa, ja useampi keskustelupalvelu jossa aihetta käsitellään ja linkkejä levitetään. Kriittinen massa on jo ylitetty, käyttäjät tulevat siirtymään näihin ennenpitkää mikäli vanhat konstit lakkaavat toimimasta. Näitä ei sitten suodata enää mikään.

7. Kaupallista lapsipornoa ei arvosteta

Jos materiaalista pitää maksaa, se tarkoittaa rahaliikennettä jonka voi jäljittää. Vaikka naiiveja yksilöitä löytyy paljon jotka ovat valmiita maksamaan saadakseen materiaalia, suurin osa pedofiileista ei ole ymmärtääkseni kiinnostunut maksullisista palveluista. Keskustelujärjestelmissä katsotaan pahalla jopa sivustoja jotka vaativat rekisteröitymistä tai email-osoitteen antamista. Jotkut ovat sitä mieltä että mikäli järjestelmä vaatii edes nimimerkin käyttöä, se ei ole heille hyvä. Materiaalia halutaan jakaa ja hakea täysin anonyymisti, mahdollisista riskeistä (virukset jne) välittämättä.

8. Hakukoneilla löytää lapsipornoa jos tietää mitä on etsimässä ja tietää riittäviä yksityiskohtia levityksestä

Jos tietää esimerkiksi materiaalin levittäjän käyttämän nimimerkin, monilla hakukoneilla voi löytää keskustelufoorumeja joissa kyseistä nimimerkkiä käyttävät henkilö on aktiivinen. Tällöin voi muuten täysin tyhjältä pöydältä löytää tusinoittain viestihubeja. Hakukoneet pyrkivät sensuroimaan suurimman osan lapsipornon levitykseen käytetyistä hakusanoista, mutta hakukoneilla voidaan etsiä toisia hakukoneita ja ulkomaiset pienemmät hakukoneet eivät suodata aina samoja asioita. Vastaavasti hakukoneisiin voi syöttää pari päivää sitten perustetun foorumin osoitteen ja katsoa josko hakukone olisi parin viime päivän aikana törmännyt sivuun jossa osoite olisi sanottu. Tällöin löytyy uusia viestinvälitysverkkoja.

9. Jos verkostoon on kerran päässyt riittävän syvälle sisään, sinne on helppo löytää uudestaankin.

Jotkut foorumit ovat olleet olemassa ja kantaneet samaa nimeä yli kymmenenkin vuotta, linkkejä näihin voi löytää anonyymiverkkojen päältä tai hakukoneista. Vastaavasti jos muodostaa kontakteja muihin samanhenkisiin ihmisiin, näiltä saa tietoa siitä missä foorumit milloinkin ovat olemassa, mikäli ihmisiin saa kontaktin sähköpostilla, irc-verkosta, puhelimella tai muiden yhteyksien kautta.

10. Verkostoa vastaan taistelu aiheuttaa vastareaktiona sen aktiivisuuden kasvun.

Monilla foorumeilla käy niin että jotkut yrittävät lähettää viruksia tai floodaavat järjestelmää sadoilla kuvilla esimerkiksi tummaihoisista ylipainoisista naisista tai muulla roskaviestinnällä. Tämä toimii koska järjestelmät ovat lähinnä kaapattuja, niillä ei ole ylläpitoa. Kuitenkin monissa tapauksissa niin Usenetissä, anonyymeissä palveluissa kuin kaapatuilla keskustelufoorumeillakin on nähtävissä vastareaktio-ilmiö. Kun joku hyökkää ja koittaa häiritä, sitä lähes poikkeuksetta seuraa suuruusluokassaan vastaava pedofiilien kannalta aiheenmukainen materiaalinlevitys. Muuten hidas ja passiivinen foorumi saattaa herätä täyteen aktiivisuuteen ja levittää satoja megatavuja kuvia päivässä mikäli joku tulee häiritsemään. Halutaan näyttää että ollaan itsevarmoja, ja että kenelläkään ei ole mitään sanomista menoon. "Täällä ollaan, ettekä mitään voi".

....

Summa summarum:

- WWW:n päältä löytyy lapsipornoa.
- Sen suodattaminen vaatisi nopeampaa reaktionopeutta kuin mitä materiaalin levittäjät kollektiivisesti reagoivat.
- Ilmiö on sosiaalinen, ei tekninen. Eikä se ole organisoitua vaan pääosin spontaania.
- Verkoston toimintaa voidaan heikentää lähinnä rikkomalla osallistujien luottamusta toimintaa kohtaan ja särkemällä yhteishenkeä. "Hajoita ja hallitse".

Mainittakoon vielä, että en ole löytänyt niitä lastensuojelujärjestöjen mainitsemia miljoonia kuukaudessa tekeviä palveluita. Miljoonatulot vaatisivat kymmeniä tuhansia käyttäjiä (per palvelu), ja luulisi että tämmöisellä skaalalla operoiva taho jäisi kiinni ja olisi laajalti tunnettu. Tämmöistä käyttäjäkantaa ei saada ilman jonkinsortin mainostusta, jota ei juuri näy. Poikkeuksena tästä tietysti palvelut jotka menevät nurin päivässä parissa, kun viranomaiset lukevat samoja foorumeita kuin pedofiilitkin.

Tehkää tästä omat päätelmänne niinkuin haluatte, minä siirryn purkamaan turhautumistani muualle. Uskon yhä että internetin suodattamisen yrittäminen on typerää ja hyödytöntä. Uskon yhä että sillä ei ratkaista mitään, vaan luodaan lisää ongelmia.

PS. Terveisiä Pelastakaa Lapset Ry:lle ja Viestintäministeriölle. Tutkikaa ennenkuin toimitte, saakeli, tai julkaiskaa riippumattoman kolmannen osapuolen tarkistettavissa olevia tietoja jos tiedätte jotain suodatus-asiaan liittyen mitä minä en tiedä. Kaikkien tähän asti löytämieni tietojen perusteella en näe miten suodatus vaikuttaisi MITENKÄÄN mihinkään asiaan, mitä sanotte yrittävänne ajaa.

HiljaistaTorstai 14.12.2006 12:24

Eipä ole tullut ihmeemmin blogattua tänne, en oikein osaa tätä blogaamisen jaloa taitoa. Mitäpä tässä sanottavaa olisi kun en ole juuri mitään puuhastellut. Jotain tullut piirrettyä, vähän koodattua, miiteissä käytyä siellä sun täällä ympäriinsä, jne.

Dreamcastilla pelaaminen on yksi suurimmista harrastuksistani nykyään, kunhan joku tulee käymään. Ainoa pelini sille kun on Soul Calibur, joka on hauskinta kaksinpelinä. Pääsee mätkimään kavereita miekalla tai kepillä nassuun joka on harvinaisen vapauttavaa. Stepmania on myös vallannut hieman alaa, ja rupesinpa pelaamaan Diablo II:täkin.

Harmittaa suorastaan että on aito ja alkuperäinen Diablo II, kun meni ensin tolkuttomasti aikaa cd-levyjen etsimisessä ja sitten ne mokomat eivät oikein toimi. Mahtaa olla cd-asemassa jotain vikaa kun lukeminen tökkii. Ei siinä muuta, mutta jos kesken pelin (esim bossien tappamisen jälkeen) luetaan cd:tä, saattaa tulla helposti jumitus joka kestää jopa kymmenestä sekunnista ylöspäin. Tähän päälle se että pelaan vain ja ainoastaan hardcore-moodissa, eli kerrasta kuolee, niin hohhoijaa. Jos lähistöllä on jotain vihuja kun iskee moinen viive, se on sitten henki pois ja viikkojen ellei kuukausien työ hukkaan. Kaikki tämä sentakia että minulla on alkuperäinen peli, ware-versiossa ei olisi cd:tä lainkaan eikä täten moisia tökkimisiä. Mikä siinä on kun maksava asiakas palkitaan tällätapaa, kun taasen laittoman kopion käyttäjät pääsevät nautiskelemaan paremmasta ja ongelmattomasta elämyksestä?

Runo, "Kuolemaa ja nallekarkkeja"Perjantai 03.11.2006 15:04

kun yön sydämessä musta piiskaava sade ruoskii haavoja sieluuni,
ja syksyn synkät lehdet muodostavat verenpunaisia kasoja ennen kuihtumistaan,
pimeys ja kuolema peittää koko maan ja ajaa minut epätoivoon;
tahdon nallekarkkeja.

Nalle Luppakorva oli pedofiili?Lauantai 15.07.2006 13:55

"Olen pieni nalle vain, pullea.
Lasten kanssa viihdyn ain.
Olen pieni nalle vain, pörheä.
Lapset mua rakastaa"

"Hyvää yötä piltit,
nalle silmät sulkee.
Lapsosista näkee nalle monta unta."

http://www.yle.fi/pikku2/historiikki/nalle_luppakorva/nalle_luppakorva.html

Ihmismäisillä eläinhahmoilla esitetään usein tarinoita, joista otetaan sitten oppia tosielämään. Millainen sitten on ihminen, jota kuvataan karhulla? "Pullea" ja "pörheä" ovat sanoja joilla Nalle Luppakorva itseään kuvailee, siispä raskasrakenteinen ja mahdollisesti parrakas mies tulevat helposti mieleen. Tässä kontekstissa ylläolevat laulunpätkät saavat hieman uusia merkityksiä.

Tämänlaista törkyä kun on maailma pullollaan niin ei ihmekään että lakeja ollaan tiukentamassa jotta saataisiin sensuurijärjestelmiä aikaiseksi. Internetin suodatus on vähän puhuttu aihe, sillähän on virallisesti tarkoitus estää pääsy "lapsipornoa levittäville sivustoille" eikä tätä kukaan halua vastustaa. Laittoman materiaalin levitystä on vaikea puolustaa, mutta päätöksen laillisuudesta olisi nyt tekemässä poliisi eikä tuomioistuin. Mahdollisesti siis yksi nimetön viranomainen voisi tehdä päätöksen suodatuksesta omien näkemystensä ja arvojensa perusteella, eikä mitään valvovaa mekanismia ole esitetty. Ja mistäs sen tietää vaikka käytännöksi muodostuisi että lastensuojelujärjestöjen raportoimat internet-sivutkin pistettäisiin suoraan listalle poliisin sen enempää asiaa tarkistamatta, turhaa työtähän se olisi.

Tarvitaan vain yksi henkilö sopivaan asemaan joka ei pidä Nalle Luppakorvasta ja joka julistaa tämän saastan pedofiili-symboliksi ja lapsille haitalliseksi materiaaliksi. Sehän suorastaan ihannoi miehiä jotka "näkevät unta" lapsista, siis pedofiileistä. Suodatuksen tapahtuessa anonyymisti, tämä henkilö voisi olla joko poliisiorganisaation tai lapsipoliittisten järjestöjen sisällä. Kansa tuskin koskaan saa tietää ketkä ovat vastuussa sensuurista.

Sitten kun Nalle Luppakorva -sivustot alkavat suodattua ja kyseistä nallea etsinyt törmääkin suodatusilmoitukseen, ei varmaan lämmitä mieltä että poliisilta voi pyytää sivuston avaamista. Entäs jos siellä olikin oikeasti lapsipornoa? Miten poliisi suhtautuu ihmisiin jotka pyytävät oikeaa lapsipornoa pois suodatuslistalta? Kuka uskaltaa pyytää itselleen aiemmin tuntemattoman sivuston uudelleenavaamista?

Pysyköön siis Nalle Luppakorva, pedofiili, suodatuksessa iänikuisesti.
Aina välillä joku muistuttaa minua minijääkaapista, jota minulla ei ole. Tänään näin tapahtui taas. Ja joka kerta se vituttaa rajattomasti. Ei sentakia että tahtoisin minijääkaapin, vaan se mitä tapahtui kun luulin sellaisen saavani. Kyseessä oli siis verkkokauppa.com avajaiset.

Verkkokauppa mainosti että 200 ensimmäistä avajaispäivänä saa käytännössä ilmaisen minijääkaapin, hintaa taisi olla 10 senttiä. Olin paikalla noin 120 ensimmäisen joukossa mutta mitään jonoa ei ollut. En tässävaiheessa ajatellut asiaa sen kummemmin. Olen vähän typerän abstrakti ihminen ja ajattelin että ajoissa paikanpäällä oleminen riittäisi. Verkkokaupan toimesta mitään järjestelyjä ei kuitenkaan oltu hoidettu jonotuksen toteutumiseksi, ja kävi sitten pahasti.

Siinävaiheessa kun väkeä oli monta sataa ja ovet olivat avautumassa, sitä tajusi että sieltähän ei pääse pois enää mitenkään ja kohta väkimassat alkavat liikkua. Väkeä tosiaan oli tullut kauempaakin, takanani oli pari pikkupoikaa muistaakseni Riihimäeltä. Pienen kokonsa ansiosta nuo pari pikkuista pääsivät nopeasti massojen läpi ja saivat minijääkaapit, minä en. Ei tässä niin mitään, muttakun siellä puristuksissa oli aikamoinen tuska. Ihmiset huusivat ja melusivat, väkimassat eivät tahtoneet pysähtyä edes edestä kuuluvaan huutoon että joku kaatui ja oli jäämässä jalkoihin. Lasiovi lähti sijoiltaan, käytävässä ollut mainosteline sai kyytiä ja ehtiessäni sisäänkäynnille paikka oli täynnä paperisilppua. Portaissa lojui jonkun kenkä, jonkun reppu, kaikenlaista. Homman kruunasi toki se, että väki ei uskonut kun 200 meni täyteen, ja paikanpäältä ei päässyt pois koska kassa oli aivan tukossa jonosta.

Kaksi päivää tapahtuneen jälkeen koko keho oli niin krampissa etten päässyt juuri liikkumaan, onneksi olin edellisenä päivänä ostanut jo särkylääkettä kun kaikki paikat olivat jo tuolloin vähän rikki. Onneksi särkylääkkeet ovat halpoja, mutta kalliimpia silti kuin luvattu minijääkaappi. Koin kohtuulliseksi vaatia verkkokauppa.com:lta tapahtuneesta anteeksipyyntöä, mutta he eivät kokeneet kohtuulliseksi moista tarjota.

Välittömästi tapahtuneen jälkeen kun lähetin sähköpostia, minulle joku oli jo lupaamassa jotain muuta tilalle kun en minijääkaappia saanut. Tai siis, ei luvannut vaan tarkka sanamuoto oli "Voisin yritää järjestää jotain". Tästä eteenpäin mihinkään sähköposteihin ei tullutkaan enää vastausta, oli aivankuin asiakaspalvelua olisi ohjeistettu että asiaa koskeviin viesteihin ei vastata. Alistuin tilanteeseen, mutta joka kerta kun se on tullut puheeksi on ahdistanut rajattomasti. Enää ei sentään vilise päässä kuvat tapahtuneesta kun verkkokauppa mainitaan, aiemmin kun näin mielessäni kuinka nuori tyttö painautuu lasioven kulmaa vasten ja huutaa kivusta kun ei pääse ohi eikä pois. Ovi sentään osoittautui heikommaksi lopulta ja vääntyi sijoiltaan irti, ja pääsin itse kyseisestä kohdasta ohi suhteellisen kevyesti pienillä naarmuilla.

Kun verkkokauppa.com ei halunnut vastata, lähetin lopulta kauppakeskuksen johdolle viestin asiasta että verkkokauppa ei halua keskustella tapahtuneesta. Esitin viestini lopuksi että haluan joltain taholta anteeksipyynnön tapahtunesta ja tunnustuksen virheestä. Kun ihmisiin sattuu tälläisessä tilanteessa niin jonkun on otettava vastuu, vaihtoehto on että verkkokauppa pitää asiakkaiden fyysistä kipua hyväksyttävänä osana tavallista kaupankäyntiä. Kauppakeskuksen johto oli ottanut sitten yhteyttä verkkokauppaan ja sainkin sieltä vastauksen, ilmeisesti lakimiesten muotoileman sellaisen.

"Pahoittelemme tosiaankin ennalta arvaamatonta väenpaljoutta ja toisaalta kauppakeskuksen silloisten vartijoiden kyvyttömyyttä hallita isoja väkimassoja. Avajaisia varten oltiin varustaudutte ylimääräisille vartijoilla, mutta väkeä oli tosiaankin häkellyttävän paljon oven takana kun ovet avattiin."

Ja hitot! Niitä vartijoita ei näkynyt missään, ja verkkokaupan henkilökunta keksi että ovet avattua on hyvä idea juosta täyttä vauhtia alta pois. Ilmeisesti odottivat että ryntäys tulee kun ovet avataan, miksi ovet sitten avattiin vaikka mitään keinoa väenhallintaan ei ollut? Henkilökunta keksi myös käydä katsomassa tilannetta toisten portaiden kautta ennen avaamista, jolloin pääovien luona olevat näkivät että verkkokaupan toisella ovella väkeä kulki portaita alas ja sitten takaisin ylös. Tämä herätti tunteen että toiset ovet oli avattu, ja hätäreaktion että nyt on kiire tai ne toisella ovella menevät saavat jääkaapit.

Huomatkaa myös miten Verkkokauppa pahoittelee olosuhteita, ja usuttaa vastuuta kauppakeskukselle. Kauppakeskus sensijaan ei halunnut esittää anteeksipyyntöään, ja entisiltä vartijoilta sitä ei taida saada myöskään. Kyllä minä väittäisin että kun verkkokauppa tämän kampanjan ajoi läpi niin se on verkkokaupan tai kauppakeskuksen vastuu. Tahdon vain että joku sanoo "sori, tehtiin virhe" eikä että "paska säkä, ei ollu meidän vika". Kaikenkaikkiaan tuntuu että oli mukamas asiakkaiden vika että satuttivat itseään paikanpäällä, niinkuin mitä hittoa?!

Koitti tarjota vielä ilmaista minijääkaappia siinä, ehtona tosin että tulisin ostoksille. Mitään syyllisyyttä ei siis tunneta kivun aiheuttamisesta, yritetään vaan jatkaa bisneksen pyöritystä. Tulin tulokseen että vaikka sen jääkaapin hakisin niin jäisi häviäjän olo tapahtuneesta, se olisi ikäänkuin tapahtuneen hyväksymistä että oli oma virheeni että minuun siellä sattui.

Esitin vielä verkkokaupalle että mikäli joku taho tunnustaa tehneensä virheen ja pyytää anteeksi niin homma on sillä hoidettu ja tapahtunut anteeksiannettu. Ilmeisesti kuitenkaan yksikään vastuussa ollut taho ei koe toimineensa riittämättömästi, ja joudun toteamaan että verkkokauppa.com:n mielestä asiakkaidensa hyvinvointi on toissijainen asia ja jää bisneksen varjoon. Mitään vastausta en nimittäin enää heiltä saanut.

Että tämmöinen nostaa verenpainetta jälleen kerran. Samanlainen tunnepurkaus tulee jokakerta kun joku sanoo "minijääkaappi" tai usein myös sanasta "verkkokauppa", kerran vastaava olo on myös tullut kun joku mietti miten kesällä voisi pitää juomat kylminä... se hiton minijääkaappi kun olisi siihen aika pätevä.

Onko se nyt muka niin pirun vaikeaa sanoa että tuli kämmättyä ja pyytää anteeksi?!

Internet-suodatus ja sen tulevaisuusMaanantai 22.05.2006 10:29

Kasasinpa hieman ajatusviivoja internetin suodatuksesta ja miten se koskettaa lapsipornoa. En jaksanut kirjoittaa isompaa artikkelia, alkaa into loppua, joten julkaisenpa tämän muistiinpanolistan sellaisenaan. Tässä on...

* Suodatus on näillä näkymin toteutumassa

* Pelkkää PR:ää

- Lastensuojelujärjestöt hakevat näkyvyyttä lapsipoliittisille asioilleen tällä projektilla
- Internet-operaattorit taipuvat negatiivisen PR:n pelossa jota tulisi jos uutisoitaisiin että heitä ei kiinnosta
- Ministeriö tahtoo näyttää siltä että tekisi jotain, itse ongelman puinti ei kiinnosta

* Suodatuksen vaikutukset lapsipornon levitykselle

- Juuri mitään seurauksia ei käytännössä ole
- Merkityksettömiä tilastoja tullaan julkaisemaan järjestelmän oikeutukseksi
- Ilmaisia tapoja saada lapsipornoa tulee olemaan yhä suodatuksesta huolimatta (usenet, p2p)
- Kaupallisia tapoja saada lapsipornoa yhä myös suodatuksesta huolimatta (usenet)
- Vain teknisesti osaamattomimmat tahot jäävät pois pelistä
... Seurauksena asiakkaiden turvallisuus paranee

* Suodatuksen vaikutukset muuhun internet-toimintaan

- Kynnys virheellisen suodatuksen kyseenalaistamisesta tuntemattomalla sivulla on suuri
- Tekijänoikeusteollisuus varmasti tulee esittämään järjestelmän laajentamista
- Laajentuuko rasistisen materiaalin suodatukseen myös?
- Jos järjestelmä olisi ollut toiminnassa Myyrmanni-tapauksen aikaan, pommisivuja suodatettaisiin nyt
... Tulee varmasti ajankohtaiseksi uudestaan kunhan joku typerys teloo itseään netistä löytämillään ohjeilla
- Entäs shokkisivut kuten goatse, tubgirl, lemonparty, ...
- Järjestelmää mahdollisesti tullaan vaatimaan phishing-sivustojen suodattamiseen pankkien asiakkaiden suojaksi
... Periaatteessa hyvä idea mutta laajentaa järjestelmää ja lisää ylläpidon tarvetta
- Muutkin haittaohjelmia levittävät sivut ovat seuraavana sulkulistalla, samoin krakkerointitietoja levittävät
... Proof-of-conceptit ohjelmistovirheistä muodostunevat täten myös suodatusperusteeksi
- Tehotonta järjestelmää tultaneen vaatimaan laajennettavaksi muidenkin protokollien suodattamiseksi (irc, ftp, smtp)

* Todellisia lapsipornoon liittyviä ongelmia joita suodatuksella ei ratkaista

- Välitön lasten hyväksikäyttö
... Yhtäkään lasta ei pelasteta suodatuksella
... Yhtäkään hyväksikäyttäjää ei saada kiinni suodatuksella
- Köyhyys ja nälkään kuolevat lapset
... Miljoonia kuolee nälkään vuosittain, 850 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä
... On lapsia joilla ei muuten olisi ruokaa ellei lapsiporno-työ toisi soppaa pöytään
- Tutut pahat sedät ja tädit
... Suurin osa lasten hyväksikäytöstä tapahtuu jonkun tutun toimesta
... Hyväksikäyttäjät iskevät tosimaailmassa, suurimmat uhat ovat lähellä uhreja eivätkä internetissä
- Lasten suojeleminen haitalliselta materiaalilta
... Internet on yhä täynnä muuta saastaa joka löytyy paljon helpommin kuin lapsiporno
... Väkivaltaa, onnettomuuskuvia, pornografiaa, muita seksuaalisia ääriryhmiä (esim. uloste-fetissi, eläimiinsekaantuminen)
... Jotkut vähän vanhemmat lapset (yläaste-ikäiset) tuppaavat omatoimisesti levittämään toisilleen yllämainittua materiaalia
- Pedofiilien määrän kasvu ja ilmiön paheneminen
... Pedofiilit ovat ihmisiä siinä missä muutkin ja tarvitsevat tukea identiteetilleen
... Internetin yhteisöissä pedofiilit omaksuvat salassa toimivien rinkien arvot yhteiskunnan arvojen sijasta
... Salaiset yhteisöt perustetaan tekniikoilla joita ei suodateta, osittainen suodatus olisi varoitus tarkkailusta

PuuhMaanantai 15.05.2006 11:19

Taas pitäisi jaksaa meuhkata kaikenlaisesta, ei vaan intoa aina riitä.

Internetin suodatuksesta on tehty hallituksen esitys, josta käy hienosti ilmi mitä operaattorien vapaaehtoisuus tarkoittaa. Se on tätä "joko teette tai sitten itkette ja teette" tyylistä vapaaehtoisuutta jossa vaihtoehtoja annetaan vapaaehtoinen suodatus ja pakotettu suodatus.

Esitys pohjustaa itseään sillä että tätä tehdään myös muualla pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa. Esitys selittää että tätä ovat ajamassa niin liikenne- ja viestintäministeriön, oikeusministeriön, sisäasiainministeriön ja valtakunnansyyttäjänviraston edustajatkin. Kyse lienee siitä että kukaan ei halua vastustaa näin arassa aiheessa koska se näyttäisi pahalta. Demokratia kun toimii myös passiivisesti, kansan äänellä on merkitys myös silloin kun edustaja pelkää mitä kansa mahtaisi sanoa jos jotain ei tehtäisi. Tämmöinen on naurettavaa ja antaa liioitellun paljon valtaa arkoja aiheita ajaville järjestöille.

Suodatukselle katsotaan olevan tarvetta ilmeisesti monien suurten lukujen takia, esimerkiksi muiden maiden suodatusjärjestelmien raportoimat "estomäärät" jotka eivät kuvaa yhtään mitään. Toinen numero on Pelastakaa Lapset ry:n nettivihjeen saama vihjemäärä, joka kertoo enemmänkin kansalaisten aktiivisuudesta kuin siitä miten paljon netistä löytyy lapsipornosivustoja. Pelastakaa Lapset ry ei tietenkään suostu kertomaan miten monta eri sivustoa on raportoitu, tai miten paljon ilmiannot koskevat samoja aineistoja. Mahtaako moisia tietoja olla kerättynäkään, ne kun eivät sovellu PR-käyttöön pienuudestaan johtuen.

Suodatuksen tullessa käyttöön voisin julkaista ohjeet siitä miten internetistä saa maksua vastaan tai ilmaiseksikin gigatolkulla lapsipornoa eivätkä palveluntarjoajat pystyisi sitä halutessaankaan estämään. Sensijaan laki antaa hienoja porsaanreikiä esimerkiksi p2p-liikenteen suodatukselle sillä perustein että p2p:tä käytetään lapsipornon levitykseen. Laillisilla käyttötarkoituksilla niin merkitystä, ministeriö on siunannut jo tämänlaisen toiminnan ja todennut hyväksyttäväksi että asiallinenkin liikenne kärsii kunhan edes vähän lapsipornoa suodattuu.

Ministeriössä ei ymmärretä miten internet toimii, tai miten tietokoneet toimivat. Kopion käsite taitaa olla täysin hukassa myös jos kuvitellaan että suodatetut kopiot jotenkin vähentäisivät lapsipornon määrää maailmasta. Jos yksi levityskanava kärsii, käytetään muita. Bonuksena ministeriö pitää huolen että levitystavat joilla materiaalin levittäjät ja hakijat on helppo selvittää eliminoidaan kokonaan. Mikäli suodatustoimiin jaksetaan panostetaan, tulevaisuudessa materiaalia voidaan levittää pääasiassa vain tavoin joita minkään maan viranomaisilla ei ole mitään mahdollisuuksia jäljittää tai suodattaa. Kysyntä tai tarjonta eivät katoa mihinkään koska ne ovat kiinni ihmisistä ja sopeutuvat tilanteeseen.