IRC-Galleria

nancy_night

nancy_night

The eyes can mislead, the smile can lie, but the shoes always tell the truth

58,40+5,00Maanantai 13.07.2009 15:07

viime viikko oli kerrassaan kamala! ma oli vapaapäivä ja ihan ok sinänsä, mutta ne kolme iltaa sen saakelin prinsessan kanssa olivat täyttä tuskaa...kauheen fiksua jonkun vuokrafirman työntekijän ruveta aukomaan päätään vakituisille työntekijöille, juu. hypin riemusta ihan kirjaimellisesti, kun katsoin torstaina työvuorolistaa ja totesin, että ei tarvitse nähdä saati sitten olla kyseisen naikkosen kanssa samassa työvuorossa kokonaiseen yhdeksään päivään!

ao-naikkonen vituttaa töissä käytöksellään muitakin, ei siis pelkästään minua. työkaverin kanssa haukuttiin porukalla myös tätin ruma avo-auto, miehensä on sille ostanut ja muutoinkin todennäköisesti hemmotellut pilalle. jos tarvii kerran ostaa avo-auto, niin ostaisi edes hienon sellaisen. tämä yksilö muistuttaa lähinnä ylensyönyttä ferraria, mutta tuskin kiihtyy samaan malliin :D päätettiin myös, että jos nainen jää taloon kesän jälkeen, niin saa pomo alkaa kouluttamaan sitten kolmea uutta työntekijää, sillä me ei tuollasia kattella!

perjantain tyttöjen ilta sujuikin sitten oikein mallikkaasti, aloteltiin herwoodissa ja puhuttiinkin oikein kunnolla tyttöjen juttuja, oli ihanaa nähdä ja juoruilla pitkästä aikaa. hiljaiset hetket jäivät vähiin, jonkun suu kävi kokoajan :D. saatiin seurueen ainoa miespuolinenkin kunnolla punastelemaan, kun ruvettiin puhumaan seksistä. oma häpeänsä, se oli tyttöjen ilta :D. istuttiin alessa, sen jälkeen semaforissa, niin kuin vanhaan hyvään aikaan ja sieltä meitsi on sitten könynnyt vielä itsensä kahden aikaan apolloon, meitsihän on niin rahanaisia, että on varaa maksaa 6 euroo puolentoista tunnin baarittelusta. keskustasta aloin kotiutua siinä sitten viiden jälkeen la-aamuna...heräsin puolenpäivän jälkeen seuranani kohtalainen päänsärky. niimpä niin, olisikohan sitä pitänyt taas syödä ennenkuin alkaa kaatamaan alkomahoolia kurkustaan alas? mene ja tiedä...la reippaana sitten iltavuoroon 1 grammasen paratabsin jälkeen.

la iltana käväsin sitten töitten jälkeen bebopissa kavereita moikkaamassa. sekin on nyt kuukauden kiinni, kun siellä on ollut anniskelurikkomuksia ja niiltä on rangaistuksena viety kuukaudeksi luvat pois. oli auki vielä viime viikonlopun. tarvii käydä sitte jossain muualla...kuuntelin puolitoista tuntia kavereitten väsynyttä riitelyä ja lähdin kotiin kalevan kautta. hieman jänskätti, kun ajoin rampista ylös ja siellä oli jotain miekkosia hitsaamassa kaidetta, pysähdyin arvioimaan tilanteen ja totesin mahtuvani rampilla olleen kuorma-auton vierestä ohi.

eilen oli sitten iltavuoro, kiireinen sellainen ja kohdalleni osui harvinaisen vittumainen asiakas, joka ottaa edelleen päähän, hoidin tilanteen asiallisesti, mutta viikon aikanan kertynyt stressiä ei sitä helpottanut. jaksoi vielä vittuilla, vaikka olin ainakin kolmeen otteeseen pahoitellut asiaa.

sitoutumiskammoni on mietityttänyt tässä taas pitkin viikkoa...on ollut ikävä, vaikka luulin, että en sellaiseen enää kykenisi. eilen olin huolissani ja se on kamalin tunne jonka tiedän, kun et tiedä mikä on vialla ja et saa toiseen yhteyttä. syy kuitenkin löytyi. tuli vaan elävästi mieleen miten exästä sai aina olla huolissaan kun se jonnekin lähti ja joutui aina kaikenlaisiin hankaluuksiin ja hukkaili puhelintaan jatkuvasti.

tarvii tästä ruveta pakkailemaan nyt, että ehtii kolmeksi junaan..



kääk!Sunnuntai 05.07.2009 23:54

vessassani on vieras hammasharja!

:OMaanantai 29.06.2009 23:13

ei tää taida enää olla vaan jotain pientä säätöä, pikemminkin suurta sutinaa...

viimeisiä viedäänTiistai 23.06.2009 02:07

keskiviikkona tarvii mennä taas töihin :(
juhannus meni hyvin, torstaina ajettiin västilään saunomaan ja grillaamaan. Jekkukin päätettiin ottaa mukaan, mutta se ei erityisemmin ihastunut koirakaveriinsa könttiin, vaan seurasi minua joka paikkaan, sillä seurauksella, että molemmat koirat seurasivat minua joka paikkaan...

perjantaina jatkettiin sitten seuraavalle etapille, eli mökille lahdesjärven rannalle, koira mäni sanna-tädille hoitoon ja oli käynyt sannan töissä mummoja piristämässä :). kokkoa koitettiin kovasti väsätä, mutta ei siitä oikein mitään tullut kun puut olivat märkiä, mutta eipä toisaalta poltettu mökkiäkään, hyvä niin.

la nukuttiin hieman pommiin ja noustiin ylös vasta yhden aikaan, hieman siis tuli kiire. sitten otettiin suuntima kohti poria ja rmjtä. oli hyvä päivä, hyvää seuraa ja ei se sääkään niin kehno ollut kuin olisi voinut olla, aurinko ainakin yritti parhaansa.

tänään samoilin muutaman tunnin ideaparkissa ja ostin uudet juomalasit, en niitä joista olen jo kauan haaveillut, vaan hieman halvemmat...ehkä vielä joskus...sain jopa pidäteltyä itseni ostamasta lisää vaatteita, vaikka kaikkea houkuttelevaa näinkin. huomenna leffaan katsomaan jätä se! keskiviikko ja koko loppuviikko iltavuoroa, eli toisinsanoen tuskaa, lauantain vapaata lukuunottamatta. tottakai nyt sitten paistaa, kun meikäläisen loma loppuu...

matka jatkuujatkuujatkuu vaan...Lauantai 02.05.2009 19:34

[Ei aihetta]Tiistai 09.12.2008 23:20

kaikki kamut on nukkumassa.. ja må oon ihan jumissa täällä..
Out of work, out of pay
She knows she'll be measured
Paradise should be hers
She's got dirty feathers

[Ei aihetta]Lauantai 06.12.2008 21:25

mie lähen ny baariin :D