IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

jalat maassa, sydän kuussaTiistai 06.11.2012 22:45

oon vaan niin onnellinen
Ootteko te koskaan ikinä ajatelleet, että maailmankaikkeus on kamalan kaunis asia? Ja tietenkin hyvin suuri asia. Yks yö tässä aika vasta minä mietin kuinka pieni osa kaikkea ihmiset on ja varsinkin kuinka pieni osa yksi ihminen on.
Ajattelin ja ajattelin. Sitten minut valtasi järjettömän suuri onnellisuus, minun ei tarvitse surra niin pieniä asioita, sillä on aina olemassa jotain niin suurta ja kaunista. Vaikka murehtisin kuinka pään halki ja poikki niin ne murheet ei ikinä voi olla niin suuria (eikä kauniitakaan).
Niin ymmärsin myös sen että aina kun minä olen olemassa niin on joku syy olla onnellinen.

maailmankaikkeus on niin kaunis
tähtitaivaita siihen asti kun on auringon vuoro loistaa
sateenkaaren pää ja ikuinen onni
tähdenlentoja, unelmia.

Tahdon tänään elää unelmissa ja eilen olla surullinen
tahdon olla minä ja matkustaa kuuhun

miksi juustossa on reikiä???

toivon kymmenentuhatta purkkapalloaSunnuntai 23.09.2012 17:09

01 Milloin viimeksi itkit? - eilen
02 Oletko koskaan kärsinyt sydänsuruista? - nojuu oon
03 Milloin viimeksi? - ääh :-D ehkä pari vuotta sitten
04 Milloin nautit elämästä? - NYT
05 Haluaisitko jättää jonkun teksiviestillä? - XD miks haluaisin??
06 Onko sinua jätetty tekstiviestillä? - haha joo
07 Pelkäätkö rakastua? - en oikeestaan
08 Satuttaako rakkaus? - ei sen pitäis :)
09 Mikä on pahin pelkosi? - varmaan rakkaiden menettäminen ja ettei mua hyväksytä semmosena ku oon
10 Kenen kanssa uskoisit seurustelevasi ensi vuonna tähä aikaan? - aleksi :)
11 Seurusteletko tällä hetkellä? - juuuu
12 Millainen on unelmien tyttö-/poikaystävä? - aleksi :-D semmonen kenen kanssa voi olla omaittensä ja voi kertoa kaiken, kaiken ei tartte aina olla semmosta lällynlää
13 Onko sellaista edes olemassa? - mulla ainaki
14 Oletko koskaan itkenyt ihastuksesi vuoksi? - njaa oon
15 Oletko ollut koskaan mustasukkainen? - no joskus mutten mää oikee jaksa olla
16 Oletko pussannut koskaan ketään jonka nimi alkaa P:llä? - een
17 Kuuluuko seksi seurusteluun? - joo
18 Menetkö joskus naimisiin? - ainaki haluaisin mennä
19 Kuinka pitkä on mielestäsi pitkä seurustelu? - yli 5 vuotta
20 Jos seurustelet nyt, kauanko olet seurustellut? - hiih 4 kk :-)
21 Pidätkö enemmän pitkistä hellistä suudelmista vai kielisuudelmista? - molemmat :-)

22 Oletko koskaan suudellut tuntematonta? - ööm en
23 Oletko kokenut kesäromanssia? - tavallaan XD
24 Jos et, olisiko se romanttista? - no olikai se sen hetken
25 Onko kukaan sanonut sinulle päin naamaa "rakastan sinua" ? - on
26 Entä oletko sinä? - ooon
27 Kuinka kauan pitää olla seurustellut, että voi sanoa "rakastan sinua? - ei siihen mun mielestä oo mitään aikarajotusta, kunhan oikeesti tarkottaa sitä nii sen voi sanoa milloin vaan
28 Kuinka monta kertaa sydämesi on särkynyt? - kerran
29 Kuinka monta sydäntä itse olet särkenyt? - enpä usko että yhtään
30 Oletko pahoillasi siitä? - ei tarvi olla
31 Onko kukaan tehnyt sinulle romanttista illallista? - on:-)
33 Oletko nyt täysin tyytyväinen rakkauselämääsi? - OOOON
34 Minkä kappaleen omistaisit kumppanillesi? aika monta mutta varmaan anna puun sinä olet minä
35 Onko sinulle omistettu kappaletta? - hmmmh en tiedä
36 Voiko exän kanssa olla kaveri? - voi jos molemmat on päässy yli suhteesta
37 Koska viimeksi sinulle sanottiin jotain kaunista? - eilen :-)
38 Onko kukaan koskaan sanonut sinulle todella kauniisti - on :]
39 Oletko rakastunut juuri nyt? - kyllä mää taidan olla
40 Miltä rakkaus tuntuu? - iha jees :-D haha no ei, kuin sen nyt vois selittää?
41 Mikä kappale tuo mieleesi rakkauden? - emmää nyt yhtäkkiä ossaa sanoa heh no ainaki se anna puu minkä aijemmin sannoin
42 Minkä kappaleen aikana voisit ruveta itkemään? - what are words
43 Oletko koskaan ollut todella ihastunut? - olen
44 Haluaisitko olla jonkun tietyn lähellä juuri nyt? - kelpaiiis
45 Oletko koskaan itkenyt surusta? - olen
46 Oletko herkkä ihminen? - oon mää aika
47 Pyysikö elämässä eniten sinua satuttanut sinulta anteeksi? - ei
48 Ketä ajattelet juuri nyt? - aleksii ii i i i :)
49 Milloin viimeksi itse pyysit anteeksi koko sydämestäsi? - en muista :-O
50 Miltä ihastuminen tuntuu? - hiiih:)
51 Muistatko kenestä pidit viime vuonna tähän aikaan? - jooh
52 Oletko elänyt koskaan vapaassa suhteessa? - häh no enkaixXD
53 Mitä pitää tehdä että sinut saa hurmattua? - olla hauska ja aito

54 Mitä mietit aina ennenkuin nukahdat? - vähän kaikenlaista
55 Entä ensimmäisenä herätessäsi? - noo emmä nyt ossaa sanoa
56 Oletko itkenyt jonkun takia? - oon
57 Voisitko ihastua varattuun? - voisin :-D mut en usko että niin tapahtuu
58 Voisitko alkaa yrittämään häntä? - en
59 Saiko tämä gallup sinut miettimään menneitä aikoja? - ei oikeestaan
- Onko olemassa poikaa, jolle voit kertoa kaiken? - on
- Oletko koskaan menettänyt ystävää? - en kokonaan
- Kadutko joitain asioita? - en
- Haluatko hautajaisiisi sen ihmisen joka on vaikuttanut elämääsi eniten? - häh no joo
- Ikävöitkö ketään joka ei koskaan palaa? - joo
- Uskotko avioliittoon? Toivotko sitä itsellesi? - uskon ja toivon
- Kumpi on hankalampaa: jättää se jota eniten rakastaa, vai ottaa takaisin se joka on loukannut? - ottaa takaisin se joka on loukannut
- Mikä olisi sukunimesi jos menisit naimisiin sen kanssa jolta viimeinen vastaanotettu viesti on? - rantanen
- Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa sydänsurujen takia? - naah
- Oletko ikinä itkenyt puhelun aikana? - oon
- Mikä oli viimeisin katsomasi kauhuelokuva? - EN KATO!! tuun muuten hulluksi
- Käytkö usein kävelyillä? - emmää nyt kovin usein
- Jos tyttö-/poikaystäväsi pettäisi sinua parhaan ystäväsi kanssa, kummalle heistä olisi vaikeampi antaa anteeksi? - huhhhuh en taho miettiä
- Ovatko sanat "minä rakastan sinua" yksi yleisimmistä valheista? - XD miks tässä aatellaan niin kyynisesti kaikista rakkausjutuista. en usko
- Oletko mukava kaikille? - yritän olla
- Oletko koskaan saanut todella pitkää anteeksipyyntöä? - varmaan
- Saako suukko paremmalle mielelle? - joskus:)
- Ärsyttääkö jokin asia sinua juuri nyt? - eei oikeestaan
- Voisitko elää ilman kännykkääsi? - voisin
- Pystyisitkö rakastamaan jotakuta jota kaikki ystäväsi vihaisivat? - pystyisin
- Haluatko hyväpalkkaisen ammatin, vai sellaisen josta pidät? - semmosen mistä pidän
- Jos joku katsoisi sänkyysi, mitä hän löytäisi? - pehmoleluhylkeen :-D
- Mikä on merkittävintä mitä sinulle on tapahtunut tänään? - ei oikee mikkään XD laiskottelupäivä
- Miltä sinusta tuntuu juuri tällä hetkellä? - väsyttääää
- Mitä aiot tehdä tänään? - nähä aleksia ja HARAVOIDA :-D ja lukea historiaa -_-
- Mitä tarvitset nyt? - unta
- Uskotko että asiat muuttuvat seuraavina kuukausina? - varmaanki juu
- Onko mielessäsi nyt joku jonka ei pitäisi olla? - eei?
- Haluaisitko sanoa jotain jollekin, muttet voi? - itseasiassa joo
- Onko maailmassa tyttöä/poikaa jonka vuoksi tekisit mitä tahansa - on!
- Onko söpöä kun tyttö/poika punastuu? - hiiii on :)
- Pidätkö tummista vai vaaleista farkuista? - eikiinnosta

smiling in the middle of a kissMaanantai 18.06.2012 03:29

one of the most amazing things in the world is having someone who falls in love with you whom you thought you never had a chance with.

:-)

miksen oo nukkumassa XD part millionMaanantai 31.10.2011 01:48





the stories we love best
live in us forever

voiks kirjoihin rakastuu

hmmmmmmmmmPerjantai 23.09.2011 21:18

ja löysin sen vihdoinKeskiviikko 21.09.2011 01:58

onnellisuus :-) ja ai miks? no siks vaan

jQAgdfMaanantai 27.12.2010 03:15

haluun uusii kavereita!!!!!!!
ja ps.
« Uudemmat -