IRC-Galleria

nosoul

nosoul

Ohhoh, mullahan oli tällainenkin...

Mutinaa koulumurhista ja muustakin...Keskiviikko 24.09.2008 21:06

Lupasin itselleni eilen, etten käsittele tätä täällä.
Tänään kuitenkin joudun pyörtämään lupaukseni, koska kävin päivän mittaan monta hyvää keskustelua aiheesta. Joten... Tässä oma näkemykseni ja omia ajatuksiani tästä kaikesta.

Ensiksi haluan tehdä täysin selväksi, että kaikki sympatiani ovat kaikkien niiden puolella, joita nämä käsittämättömät teot ovat koskettaneet. Voimia heille, uhrien omaisille, läheisille ja tutuille. Tuskanne on varmasti isompi kuin kukaan osaa kuvitella. Rauha uhreille ja heidän muistolleen.

Sitten siihen minua häiritsevään asiaan. Eli Miksi kaikki vaan hössöttävät ja jeesustelevat näillä muutamilla seuraavilla asioilla?

Ampuma-aselaki ja sen tiukentaminen. Vaikka sitä ikärajaa nostettaisiin, niin mitä sitten? Se lopettaisi ainoastaan monen nuoren aikuisen harrastuksen, eli ampumisen ja mitä sitten? Luuleeko joku oikeasti ettei päästään vinksahtanut ihminen saa käsiinsä asetta jos tälläistä suunnittelee? Kyllä se sitten aseen hankkii vaikka varastamalla tai sitten se keksii jonkin muun keinon toteuttaa suunnitelmansa. Kuten Myyrmannin pommi-iskussa. Minkälaisen lain muutoksen Pääministerimme Vanhanen olisi ajanut läpi siinä tapauksessa? Myyrmannin pommi kun oli tehty omin käsin, NS. "kotikonstein". Ihminen on uskomattoman älykäs olento. Se löytää kyllä keinot tavoitteidensa saavuttamiseksi, jos niin haluaa.

Väkivalta pelit ja raskas musiikki. Siinä kaksi median "lempilapsista", aina kun jotain tälläistä tapahtuu. "Sekun pelasi niitä väkivalta pelejäkin... ja kuunteli sitä sellaista saatananpalvonta musiikkiakin..." Kukapa meistä ei olisi joskus pelannut kyseisiä pelejä tai kuunnellut raskaampaa musiikkia? Ei se tehnyt minustakaan murhaajaa. Eikä se tehnyt sitä sinustakaan.
Miksi siis syyttää kaikkea muuta kuin itse ongelmaa? Ihmisen pahoinvointia!

Jos pieni lapsi lyö toista lasta lapiolla takaraivoon niin:
Pääministerin ratkaisu asiaan: -Vanhanen tulee ja ottaa lapion pois.
Tästä seuraa se, että kun Vanhanen kääntyy ympäri, lapsi poimii maasta kiven ja heittää sillä sitä toista lasta...
Median reaktio asiaan: - Mediassa kirjoitetaan, että "pitäisikö lapiot kieltää? Mahdollisesti myös hiekkakakku lapio olisi hyvä kieltää, koska siitä voi saada huonoja vaikutteita."
Sitten on se tarhatäti, josta kaikki lapset pitävät. Tarhatäti, jolla ei välttämättä ole asianmukaista koulutusta, mutta hän on tarhatäti. joka oikeasti välittää. Välittää, Eikä ole vaan töissä siellä. Hän kysyy lapselta, jo ennen kuin kaikki menevät ulos leikkimään, että mikä lasta surettaa kun suupielet ovat alaspäin. Asia käsitellään ja selvitetään, lapset pääsevät leikkimään ja kukaan ei lyö ketään lapiolla. Mediallekkin jää näin aikaa taas kirjoittaa Johanna Tukiaisesta tai jostain muusta yhteiskunnallisesti "hemmetin tärkeästä henkilöstä".

Lapsien ja nuorten hyvinvointiin on panostettava. Sitä ei voi laiminlyödä ja sen määrärahoja ei voi supistaa. Vaan näihin on nimenomaan panostettava. Eikö tässä ole jo kuultu tarpeeksi tätä nuorten hätähuutoa? Eikö sitä ymmärretä? Vai eikö siitä välitetä? "Sekun maksaakin niin paljon palkata niitä nuorisotyontekijöitä..."

Muutetaanko aselakia vaan sen takia, että Vanhanen voi sanoa, että ainakin asiaan on puututtu ja voi näin nukkua yönsä rauhassa? Samalla me muut saamme odotella kauhulla, että missä seuraava vastaavanlainen tapaus nousee esille. Olipa se sitten tehty Ampuma-aseella, itsetehdyllä pommilla tai millä tahansa niin ei se auta että kaikki kielletään ja hankaloitetaan meidän kaikkien elämää uusilla, toinen toistaan typerimmillä säädöksillä. Järjenkäyttö ei tietääkseni ole kielletty.

Voimia ja lohtua kaikille jotka ovat menettäneet läheisiänsä näissä järkyttävissä tapahtumissa.
Sympatiaa ei ampujille ja pommimiehille minulta heru, mutta uskon, että jos asiaan ei osata taaskaan puuttua oikein, tämä tuskin jää viimeiseksi murhenäytelmäksi.. Valitettavasti...

"Meidän piti muuttaa maailmaa..."Maanantai 22.09.2008 21:05

Luokkakokous.
Tapahtuma johon varmasti jokainen meistä menisi ristiriitaisin tuntein. Tapahtuma jossa tapaat ihmisiä, vanhoja kavereitasi ja myös niitä ihmisiä, joiden kanssa et, syystä tai toisesta, tullut niin hyvin toimeen. Vuosien varrella olet ehkä ollut yhteydessä osaan heistä. Osa on saattanut kävellä vastaan kadulla, muttei kumpikaan ole sanonut sanakaan, koska kumpikaan ei ole täysin varma muistaako toinen ja olikohan hän sittenkään se joksi häntä luulit? Sitten on vielä se osa, joista et ole kuullut tai nähnyt, sen jälkeen kun koulun päätyttyä tienne ovat erkaantuneet.

Lauantaina 20.09.2008 jää historiaan päivänä jolloin minun oli palattava menneeseen.
Aina niinkin kauas kuin ala-asteen neljännelle luokalle! Oli tullut luokkakokouksen aika.
Pienten alkuhankaluuksien saattelemana, (autosta meni rengas) saavuin pelipaikalle tavoilleni uskollisena, myöhässä... Tällä kertaa tosin, en ollu edes viimeinen, joten näyttävä sisääntuloni ei ollutkaan ihan niin näyttävä.
Muutama Olut myöhemmin alkoi vanha jengi olla koossa. Ainakin niiltä osin ketkä nyt olivat paikalle päässeet ja vaivaantuneet. Katselin ympärilleni ja totesin ettei täällä kovin montaa outoa naamaa näkynyt... Muutamien henkilöiden kohdalla jouduin tosissani kaivelemaan muistini syövereitä, että osasin yhdistää kyseisen ihmisen vanhaan luokkakuvaan, mutta muuten "kuka kuvassa"- tehtävä alkoi olla selvä. (Toisin kuin allekirjoittanut)
Vielä muutama olut ja lisää itsensä kehumista ennen kuin virallinen esittelykierros alkoi.
Kun siinä sitten kuuntelin toinen toistaan hienompia tarinoita siitä, mitä kukin tekee nykyään, alkoi mielessäni soimaan Anssi Kelan - 1972.
Esittelykierroksen päätyttyä sain huomata kaikkien yhteiskuntamme osa-alueiden olevan edustettuina. Kaksi mieleenpainuvinta mainitakseni ensimmäisenä mieleen tulee nainen, vanha luokkatoverini, joka otti luulot pois kaikilta ilmoittamalla heti kärkeen olleensa jo neljä vuotta työtön ja ylpeä siitä. Toinen kommentti, joka sai allekirjoittaneen karun naaman vääntymään hetkeksi virnistykseksi tunnistettavaan tilaan, oli miehen, vanha luokkatoverini, joka metallialan miehenä ilmoitti ammatikseen Teräsmies... Luonnollisesti.
Edes se mies, jolla silloin koulu aikoina tuntui olevan tarve olla minua parempi, edes älyllisellä puolella (mihin nyt ei edes kauheasti vaadita), ei ollut mikään ydinfyysikkö hänkään. Ihan tavallinen jamppa hänkin. Nykyään melkeinpä mukava sellainen.
Mielessä meillä kaikilla varmasti kävi myös se ihminen, vanha luokkalaisemme, joka poistui oman kätensä kautta keskuudestamme joitakin vuosia sitten.
Pidettyämme hänen muistolleen hiljaisen hetken, jatkoimme vuosien kiinni kirimistä tarinoidemme saattelemana. Olut virtasi ja karaoke laitteisto huusi kilpaa laulajien (lue:huutajien) kanssa. Illasta oli kehkeytymässä kaikinpuolin mainio, kunnes... Alkoholin nauttiminen oli edennyt niin pitkällä, että oli avautumisen aika. Olin varautunut siihen, että joku mies tulee tilittämään jostain, miten vitutti sillon kun kerrankin liikuntatunnilla, tms. Mutta ei. Seuraavaan en ollut varautunut.

Neiti X (nimi muutettu) tuli luokseni ja alkoi kertoa tarinaa siitä kerrasta kun olimme ala-asteella, niin sanotussa yökoulussa. Yökoulun punainen lanka oli se, että koulun jälkeen koululle jäätiin luokan kesken yöksi ja siellä sitten pelattiin erilaisia pelejä, syötiin karkkia ja kaikilla oli kivaa. Tai ainakin piti olla...
Yökoulussa tuli ennen pitkää aika, kun kaikki lautapelit oli koettu, sählyäkin oli pelattu liikuntasalin lattia puhki ja oli hieman tylsää. No opettaja veti ässän hihasta ja ehdotti peliksi pullonpyöritystä.
Hyvä idea. Pullo pyöri ja kaiken maailman, kuka tykkää kenestä - totuudet ja mene istumaan sen viereen - tehtävät oli nähty. Sitten Pullon kaula pysähtyi Neiti X:n kohdalle ja hänelle langetettiin tehtävä pussata allekirjoittanutta. Nooh, sehän nyt ei tietenkään sopinut pahanpojan imagolleni, että tyttöbakteereja leviäisi komeisiin kasvoihini, joten otin jalat alleni ja niin sitä juostiin pitkin poikin koulun käytäviä, Neiti X perässäni.
Tuolloin jo lihaksikkaat ja kimmoisat reiteni tarjosivat ylivoimaisen vastuksen Neiti X:n 40cm lyhyemmille jaloille ja viisasti hän päätti luovuttaa. Osaltani pullonpyöritys sai nyt jäädä ja meninkin pelaamaan jotain tylsää lautapeliä johonkin nurkkaan, josta oli hyvät pakoreitit koulun leveille käytäville. Hassultahan tuo kaikki nyt tuntuu, mutta vielä hassumpaa oli nyt luokkakokouksessa kuulla, että tästä seurasi Neiti X:lle neljän vuoden terapia. Neiti X kun oli ollut toivottoman ihastunut silloin minuun.
Pyytelin nöyränä anteeksi, vaikken tiennyt miksi. Tein silloin niin kuin kaikki ikäiseni pojat. Kiusaannuin kun jouduin yllättävään tilanteeseen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Niin kai teen vieläkin, mutta se ilmenee nyt eri lailla... Vaan eipä se paljoa nyt lohduttanut. Ketään.

Aikani siinä vielä kuuntelin tuota kaikkea... Pyytelin anteeksi ja yritin kiemurella itseäni ulos keskustelusta. Olo oli melko ahdistava. Lopulta onnistuin lähtemään keskustelusta nolaamatta itseäni sen enempää kuin Neiti X:kään. Menin laulamaan karaokea ja luulinkin selvinneeni jo selville vesille, kunnes Neiti X päätti ottaa karaoken haltuun. Neiti X alkoi laulamaan dvd:ltä valitsemiaan biisejä, katsoen aina minuun, kun hän halusin omistaa jonki kohdan laulusta minulle. Taas ahdisti. Onneksi koko ryhmä tekikin juuri lähtöä paikalliseen ravitsemisalan liikkeeseen, joten taas pääsin tilanteesta ilman sen suurempaa draamaa. Paikallisessa jatkui kuitenkin saman suuntainen toiminta, joten oli aika tilata taksi alle ja suunnata kotiin.

Kiva oli kuitenkin, kaikesta huolimatta nähdä vanhoja kavereita ja ISO kiitos järjestäjille!
Kiitos ja anteeksi myös Neiti X. Yksi pyyntö tosin olisi: let the bygones be bygones!
6.9.08 Lopen Räyskälässä siatsevalla lentokentällä rytisi, mylvi ja paukkui.

Kaikki sai alkunsa joitakin aikoja sitten, kun mietittiin jatkoa Riihimäkeä 15.8.2008 sekoittaneeseen moottoripyörä kokoontumiseen. Samanlaista tapahtumaa kun ei voi, eikä kannata järjestää liian usein, oli vaihtoehdot vähissä. Onneksi vanha tuttava, mies joka on ennenkin järjestänyt onnistuneita kokoontumisia, astui esiin ja kertoi että oli jo kysellyt Lopen Räyskälässä siatsevaa lentokenttää, meidän ja muiden kaltaistemme kumipäiden käyttöön.

Rattaat lähtivät pyörimään, joskin hitaasti. Joskus tuntui jopa siltä ettei mitään tapahdu ja burnout, bulimia ja uskon puute oli monta kertaa enemmän kuin lähellä, kun porukalla yritettiin tapahtumaa järjestää. Jotenkin sitä kuitenkin kyseisenä lauantaina löysin itseni Lopen Räyskälässä siatsevan lentokentän kestopäällysteeltä. Tarinaa riittäisi siitä kuinka siihen oli tultu, mutta jätän ne nyt kirjoittamatta ja sen siaan kiitän niitä, keiden takia siinä oltiin.

Kauaa ei kerennyt tapahtuma vanheta kun alkoi tapahtua, tapahtuman sisällä. 10min stunttailu suoran aukeamisen jälkeen, näen kuinka musta kyykkypyörä "irtosi otteesta maan". Taivaanrannassa pyörii mies n.3m korkeudessa ja pyörä n.4m korkeudessa. Ei voi olla totta. Paikalle kiirehtiessäni huomaan että siitä kohtaan, missä pyörä nousi purjekoneen tavoin taivaalle, on n.100m siihen, mihin mies on hurjan ilmalennon päätteeksi laskeutunut. Miehen laskeutumispaikasta on vielä toiset 100m paikkaan johon pyörä, tai mitä siitä on jäljellä, on lopulta laskeutunut. Vauhtia on siis ollut keskimäärin riittävästi. Mies on tajuissaan ja hengittää. Käsiään hän ei pysty liikuttamaan, jonka johdosta emme uskalla siirtää tai kääntää miestä. Pian tunto alkaa kuitenkin palutua käsiin mutta kaikki ei silti ole kohdallaan. Vasen käsi lähtee olkapäästä ihan normaalisti mutta taittuu sitten Z-muotoon. Ambulanssin kaarrettua paikalle ja nahkaisen ajotakin kohdattua ensihoitajien sakset, saamme nähdä, että käsi tosiaan on irti,poikki, rikki, katki.
mies Lanssiin, ovet kiini ja sirrat huutamaan. Seuraan katsellaalla kun tuo "lentäjän poika" lähtee Töölöön leikattavaksi ja apea mieli valtaa koko tapahtuman. Rohkeimmat meistä kyselevät ääneen: -"kuka on seuraava?" Tästä kaikesta huolimatta loppu tapahtuma menee kuitenkin vasten odotuksia - mainiosti ja ilman sen suurempia havereita. Jokainen saa pelleillä niin paljon kun sielu sietää. Ja niiltä keltä sellainen löytyy, sehän sietää.

Tapahtuman loputtua pakkaamme autoihin tavaroita, kun tietoomme saatetaan, että Lentokentän eräässä konehallissa on ollut julkkishäät. Tai ainakin olisi pitänyt olla. Morsian kun oli jättänyt saapumatta koko tapahtumaan ja Sulhanen oli myös teillä tietämättömillä. Ainoastaan häävieraat ja 7päivää lehti oli ilmestynyt paikalle. Tuskastuneet vieraat olivatkin kuitenkin pian poistuneet, kun oli käynyt ilmi ettei onnellista hääparia tultaisi näkemään. Hääruoka oli täten jäänyt lähes kokonaan syömättä. Tässä kohtaa me, koko päivän temppuilleet, pakokaasulle haisevat ja huonosti käyttäytyvät motoristin ketkut astumme kuvaan ja kelpaamme julkkis häihin. Järjestäjä siis haistoi tilaisuutensa tehdä rahaa onnettomasti päättyneistä häistä ja kertoi meille että 10e/suu ja saamme syödä ja juoda juhlapöydän antimia niin että napa ruskaa. Ja niillä keltä sellainen löytyy, sehän ruskasi. Oli siinä muutamilla paikalle jääneillä, viimesen päälle hienoksi laittautuneilla, häävierailla ihmettelemistä kun "meitin jengi" pamahti paikalle! OPPIVATHAN OLEMAAN, SAATANA!

Illalla olikin sitten vielä toisen paikallisen mp-jengin saunailta, johon allekirjoittanut kerhoineen oli myös kutsuttu. Tulihan sielläkin piipahdettua. Tosin selvinpäin ja väsyneenä kuin nukkumatin unihiekkapussiin tipahtanut vesinokkaeläin. Aikaa ja tupakkia paloi kunnes suoraan pannusta ryystetty tulikuuma kahvi eikä suodatinpusseineen syödyt käytetyt kahvinpurut enää pitäneet tätä miestä hereillä, joten oli tullut aika suunnata kohti omaa sänkyä.

Seuraavana aamuna särki niveliin ja lihaksiin joita en tiennyt edes olevan olemassa, mutta oli se kaikki sen arvoista! Kiitos ja anteeksi.

K:oolla on väliä.Sunnuntai 31.08.2008 18:54

On lauantai 30.8.08. Katselen keittiöni ikkunasta kaukaisuuteen ja mietin syvällisiä.
Lasken katseeni hitaasti alas, alla olevalle parkkipaikalle ja näen verestävien silmieni lävitse vanhan tuttavani.
Viinan perkelehän se siellä. Pitkästä aikaa. Katson kuinka hän parkkeeraa rekensä minun parkkiruutuuni, tyylipuhtaalla taskuperuutuksella, jonka jälkeen hän
katsoo keittiön ikkunan lävitse syvälle verestäviin silmiini ja taputtaa kutsuvasti kädellään vieressään tyhjänä ammottavaa istuinta. Aikani on koittanut. Aika hypätä hänen rekeensä.


Viinan perkele katsoi parhaaksi jättää rekensä parkkiin minun parkkiruutuuni kun suuntasimme viereisen Ravintolan, Oliverin Terassille. Siellä kun alkoi aivan näillä minuuteilla soittaa Kaija K. Saapuessamme tonteille viinan perkele totesi kaikkien edunmukaista olevan, ettei hän näyttäytyisi julkisesti paikassa, jossa viinaa on lähes rajattomasti samoin kun sitä juovia ihmisiä, joten hän päätti astua minuun.
Kuuntelin ja odottelin toinen toistaan parempia biisejä, mutta -Tinakenkä tyttö- vaan odotti vuoroaan.
Loistavia biisejä tuo tummatar toki veti monia mutta kun olin päättänyt että -tinakenkä tyttö- kuunnellaan ja huutolauletaan mukana ennekuin lähden jonottamaan kohti tiskiä,
niin ei auttanut kun kuunnella kuivin suin.
Minähän en perkele jonossa ole kun tuo biisi alkaa. Siinä sitä olisikin otsikkoa Riihimäen sanomiin:
"Pub Oliverin terassilla ihmisjoukko talloutui jalkoihin kun hullaantunut Kaija K fani sekosi keikalla."
Lopulta -tinakenkä tyttö- räjähti ilmoille. Noin puoleenväliin sitä kerkesin kuuntelemaan kunnes viinanperkele sisälläni otti vallan. Asiaa ei ainakaan helpottanut hyvä ystäväni joka veti hihasta kohti tiskiä. Taas vietiin miestä...

Pitkään kuivin suin olleena päätin aloittaa heti rehvakkaasti ja tilasin juomia niin paljoin kuin pystyin kantamaan. Tarjoilia oli ilmeiseti ärsyyntynyt komeasta ulkomuodostani ja rehvakkaasta asenteestani, sillä kun hän drinkkien valmistuttua nosteli niitä tiskille eteeni, hän kaatoi yhden niistä syliini. Siinä sitä oltiin. Oikeanpuoleinen lahje polvesta alaspäin oli läpimärkä.
Sillälailla. Sain tietysti juomia ilmaiseksi, kera anteeksi pyytöjen, mutta eipä se hirveästi lohduttanut.
Tutut kyllä tietävät että pidän sitä vasemmassa puntissa mutta ihmiset jotka ovat kuullleet minusta, mutta eivät tunne, voisivat nyt luulla märän kohdan oikean polven ALApuolella johtuvan virtsankarkailusta.
Luonnolisesti luulin että tästä se ilta paranee ja paranihan se,
mutta ensin piti kuitenkin pitää huoli ettei puntti pääse kuivumaan liian nopeasti..
Istuin kaikessa rauhassa eräällä baarijakkaralla kun aivan yllättäen toisessa kädessäni ollut lasi räjähti käteeni. Olin aivan hämilläni. Kuinka kummassa lasi vaan räjähtää noin?
Siihen kun ei osunut kukaan eikä mikään. Eikä poikien teoria siitä, että olisin nähnyt jonkun hyvin ruskettuneen, isorintaisen vaaleaverikön ja siksi puristanut lasini rikki, pitänyt paikkaansa sekään.
No oli miten oli. Lasin räjähtäessä sen sisältämä neste sitten roiskui housuilleni, juuri samaiseen kohtaan kuin aikaisemmassakin tapaturmassa. Hienoa!

Ilta meni housujen kuivettua oikein mukavasti. Oliverin sulkeutuessa kuulin oikealla SIVUkorvallani, että kyyti oli seurueellemme saapumassa. Yritin vielä taivutella ystäviäni lähtemään kanssani Vastapäiseen YÖVUOROON mutta kohtasin voimakasta vastustusta. Olin lyöty. Lyöty ja Humalassa.
Kyydin saapuessa nousin autoon vaikka asun noin 10m päässä pub Oliveristä.
Mitähän sitä tuli taas ajateltua tai tuliko mitään?
Istuin kuitenkin beemer merkkisen vessan kyydissä uskollisesti kunnes kaikki seurueemme jäsenet oli viety kotiin ja suostuin vasta sitten menemmän kotiin.
Ovellani viinan perkele nousi minusta. Voimakkaasti humaltuneena hänkin.
Sovimme ettei hän lähtisi ennen aamua ajamaan ja katsoin kuika hän kömpi rekeensä,
veti viltin korvilleen ja aloitti kuorsaamisen. -"Hyvä" mietin mielessäni kun nousin rappusia ylös huoneistooni. riisuin vaatteet ja lysähdin sängylle.
Kaiken tämän jälkeen Ihmiskoneisto sammui ja unen parantava prosessi käynnistyi.

Nyt lähden syömään.

Anonyymit BatterystitMaanantai 11.08.2008 22:59

Lauantaina istuessani kaverini kansanauton takapenkillä ihmettelin omaa olotilaani.
Olin nukkunut pitkään. Ei siis pitäisi väsyttää. Nälkääkin olin jo ehtinyt siirtää, joten ravinnon puute ei myöskään pitäisi vaivata. Silti oloni oli surkea. Kärsin erinäisistä vaivoista.
Eriasteiset vapinat, univaikeudet, painajaiset, lämpövaihtelut, hikoilu, levottomuus, jännitys, pelkotilat, mielialamuutokset, ärtyneisyys, keskittymiskyvyn puute, kiinnostuksen vähentyminen aiemmin tärkeisiin asioihin, mustasukkaisuus, masentuneisuus, kielteisen ajattelun lisääntyminen, voimakas moraalinen krapula, ahdistus ja pelkotilat (esim. muiden ihmisten tapaamisesta) , jotka tasoltaan lähentelevät psyykkistä häiriötä, olivat nyt tosiasioita.
Pahimmillaan esiintyi näkö- ja kuuloharhoja sekä sekavuutta.
(ja kyllä! Kaikki tämä kansanauton takapenkillä)

Monet teistä katsovat nyt näyttöä, tyhmä ilme kasvoillaan!
-"Eihän tossa ole mitään eroa ton jätkän normaaliin käyttäytymiseen?"

VÄÄRIN! Tarkimmat teistä huomasivat varmasti sanat JÄNNITYS ja PELKOTILAT!
Kaikki muu täsmää kyllä aikaisempaankin käytökseeni, mutta nuo kaksi tunnetta ovat minulle uusia.
Mikä minua vaivaa?

Pysähdyimme Huoltoaseman pihaan ja yritän avata kansanauton takaovea hikisin, tärisevin käsin.
Kävellessäni autolta huoltoasemalle tunnen kuinka kentällä autoaan tankkaavan keski-ikäisen miehen kurimuksen katse porautuu syyttävästi niskaani. Jalat tuntuvat lyijynraskailta kun yritän raahautua kohti tuota ihmisgiljotiiniä joka automaattiovenakin tunnetaan. Selvittyäni täpärästi giljotiinistä jatkan matkaani sisälle ja ahdistun jo valmiiksi. Joudun väistämättä kohtaamaan ihmisistä pelottavimman, Kassahenkilön. Olennon joka odottaa minun saapuvan luokseen, kuin krokotiili joka vaanii saalistaan, jotta voi mielessään nauraa minulle ja tuomita minut sen perusteella, mitä olen ostanut. Kassahenkilön päästessä kahvitauolle hän vertailee "saaliitaan" muiden kaltaistensa kanssa ja näistä surkeimmille sitten nauretaan porukalla.

Pelaankin siis varman päälle ja ostan kaksi battery-tölkkiä. Katson lattiaan ja murahdan epämääräisesti kassahenkilön, tuon ilkeyden perikuvan, kysyessä: -"tuleeko muuta?"
Maksan ostokseni ja kiirehdin ulos.
Ulkona mulkoilen hätääntyneenä ympärilleni ja avaan toisen battery-tölkeistäni. Voimakas sihaus pääsee ilmoille ja alan ryystää purkista valuvaa nektaria kiduksiini.

Havahdun siihen kun alumiini tölkki on muutamaa sekunttia myöhemmin tyhjä.
Puristan tölkin miehisesti kädessäni ruttuun ja huokaan syvään.
Avaan silmäni ja ihmettelen kuinka sää on parantunut näin pikaisesti?
Kaikki pilvet ovat väistyneet ja äskön mustana kylmyyttä hohkannut aurinkokin
lämmittää nyt kasvojani kirkkaankeltaisin sävyin.
Elämä on sanalla sanoen ihanaa!
Katson polttoaine kentälle ja tuo autoaan tankannut mies on vanha tuttuni. Heilutan hänelle iloisesti samalla kun kävelen takaisin sisälle ostamaan äsken unohtamaani purukumia.
Tervehdin kassahenkilöä iloisesti astuessani sisään. Suoritettuani ostokset kiitän kohteliaimmin ja toivotan hyvää päivän jatkoa. Nousen kansanauton takapenkille ja sielläkin on jotenkin valoisampaa ja lämpimämpää. Juon toisen batteryn. Päivä eikun paranee.
Loppupäivän aikana juon vielä neljä (4) tölkkiä lisää tuota ihanaa elämän nektaria höystettynä "muutamilla" kupillisilla kahvia.
ja kaikki tämä ihan vaan se takia että saan sen päivittäisen vähimmäismäärän täytettyä.
Jotenkin sitä tuntee olonsa taas pysäyttämättömäksi, yliviritetyksi Duracell-pupuksi.

Taaskaan en kerkeä nukkumaan...

Rakkaudella, AndersböleMaanantai 04.08.2008 19:48

Voisin kertoa tarinaa viikonlopusta.

-Siitä kuinka Perjantaina kannoin kotiin muutakin kuin itseni. Nimittäin päätin lopultakin hankkia tietokoneen. Puhelin saa nyt siis toimittaa pelkästään puhelimen virkaa.

-Siitä kuinka perjantaina, ollessani kaverillani pokeri-illassa, hukkasin toisen kenkäni ja vieläpä ollessani selvinpäin. Saatana.

-Siitä kuinka lauantaina minulle avautui jälleen uusi mahdollisuus hukata valtavaa maallista omaisuuttani, yllätys yllätys, rakkaaseen harrastukseeni. Moottoripyöräilyyn. Jarrulevyt kun olivat ottaneet itseensä takapallon sulatuksesta ja vetäytyneet kieroiksi. Perkele.

-Siitä kuinka lauantaina minulle selvisi mikä on kaunein suomenkielinen sana.

-Siitä kuinka sunnuntaina minulle selvisi miten ajetaan Skodalla poliisi karkuun, jäädään kiinni ja selvitään tuosta kaikesta vielä ilman seuraamuksia.

-Siitä kuinka raivosin itselleni viikonlopun jokaisena päivänä kun viikonlopun tunnit eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen siihen mitä pitäisi ja mitä haluaisin tehdä. Siinä näiden keikka hommien varjopuoli.

-Siitä kuinka en lähtenyt Nesteralliin kavereiden kanssa, vaikka piti.

-Siitä kuinka vähän sitä tuli taas nukuttua, kuinka paljon nyt väsyttää ja siitä kuinka Helevetin kova ja komea jätkä mä olen.


MUTTA EI! NYT EN PUHU NIISTÄ!
Nyt haluan puhua KIRJASTA!
Puhua siitä ja kiittää pientäsuurtamiestä, Kurkunkastajaa,
joka lainasi tuon eepoksen omista kokoelmistaan minulle..
(ja kyllä! luen se minäkin kirjoja muutenkin kuin vahingossa. Jos ne vaan on hyviä)

"RAKKAUDELLA, HYNYNEN" on hyvä, ellei loistava kirja!
Kotiteollisuus-yhtyeen keulahahmo Jouni "Hynynen" Hynynen on kirjoittanut korutonta tarinaa elämästä, naisista, miehenä olemisesta ja kaikesta maan ja taivaan välillä, pilke silmäkulmassa ja kieli poskella. Juuri niinkuin minä, kieroutuneen huumorintajun omaava, puoliaivoinen preeriakoira siitä pidän.

SUOSITTELEN SITÄ LÄMMÖLLÄ IHAN JOKAISELLE JOKA NÄITÄ MINUN TYHJÄNPÄIVÄISIÄ PÄIVÄKIRJAMERKINTÖJÄNI EDES JOSKUS LUKEE JA TIETÄÄ TAI LUULEE ETTÄ OMISTAA SAMANLAISEN SAIRAAN JA KIEROUTUNEEN HUUMORINTAJUN! (Tunnet piston sydämessäsi jos tarkoitan sinua)
Lue, naura, oivalla ja kikata vielä vähän lisää. Yksi parhaista.
Nyt jatkan lukemista...

Arjen sankariPerjantai 25.07.2008 20:59

"Alkaa Peellä loppuu Aalla hienoo olla pohjanmaalla..." Näin laulaa bändi nimeltään Klamydia. Ja kuluneen viikon aikana niin olen laulanut minäkin!

Aina kun jokin vastoinkäyminen töissä on koetellut sietorajojani, HUUTOLAULAN tuon kyseisen kohdan niin kovaa kuin ikinä jaksan. On siinä riittänyt härmäläisillä ihmettelemistä!

Torstaina sain puhelun maailman toiseksi vittumaisimmalta mieheltä. Firmamme eräältä pomolta, jota olen joskus aikaisemmissa merkinnöissäni nimittänyt natzipääliköksi. Hän antoi minulle määräyksen että minun on vietävä hänen runneltu sotavaununsa (työauto) perjantaina mennessäni Riihimäkeen. Poijaat olivat sitten Seinäjoen työmaalla peruuttaneet pyöräkoneella siitä yli. Kuuleman mukaan vieläpä vahingossa.

No ei muuta kuin rankan ja kuluttaneen työviikon päätteeksi koukkaamme duunikavereiden kanssa kotimatkallamme Seinäjoen kautta. Siellähän se "sotavaunu" odottaa kuorma-auton lavalle teljettynä, "hieman" säälittävän oloisena. Hyvää ja tasaista työtä ovat pojat pyöräkoneella tehneet!

Tarkistettuani hieman arvelluttavan sidonnan, joka on siis valmiiksi tehty, totean että olen liian väsynyt, laiska ja saamaton siihen että muuttaisin sidontaa omasta mielestäni paremmaksi. Joten minä kuorkin puikkoihin ja duunikaverit perään saapumallamme pakettiautolla.

Riihimäen aakkosaseman näkyessä horisontissa tulee voittaja fiilis. Alkaa Hoolla loppuu Aalla hienoo olla himassa! Rankan viikon jälkeen tuntuu kotiin paluu extra hienolta ja edes kuorkin lavalla koko matkan pyörinyt, huonosti kiinnitetty "sotavaunu" ei ole saanut minua pysäyttämään koko kotiintulomatkana! Sitä se on kun ei jännitä!

Ja kun "sotavaunu" pysyy vielä sen Riihimäen tiukan E-rampin kyydissä, saan jättää auton hallin pihaan ja sujauttaa tuntilaput postilaatikosta sisään. Mietin itsekseni että olen varmasti ansainnut joka ikisen centin joka tuon lapun ansiosta minun tililleni ensi perjantaina kilahtaa! Nyt kotiin, pesulle ja sen jälkeen kavereiden kanssa veneellä Vanajan selälle kellumaan ja rauhoittumaan!

Po-ho-jan maal-la.Keskiviikko 16.07.2008 01:17

Maanantaina oli taas pitkästä aikaa pakata se iso reppu ja lähteä maailmalle. Oli vierähtänyt jo hetki siitä kun viimeksi olin ollut reissuhommissa ja nyt kun elämäntilanteeni suorastaan huusi jotain vaihtelua, uutta maisemaa, ei tämäkään keikka olisi voinut itseään paremmin ajoittaa..

Uusi työmaamme kaukana kotoa sijoittuu Seinäjoki-Oulu väliselle rata osuudelle ja siksipä majoittumisemme oli katsottu aiheelliseksi järjestää Kauhavalle. Kauhava. Paikka joka on kertojallenne tullut tutuksi joitakin vuosia sitten. Erityisesti siellä siatseva Ammattikorkeakoulu ja sen Y-kubinakin tunnettu "yökerho" on tullut tutuksi ja siksipä olikin ironista että juuri kyseisen koulun opiskelia asuntolan sängyn viereen oli tämänkin peikon määrä tiputtaa se iso reppunsa. Tässä sitä nyt maataan toista päivää opiskelia asuntolan soluasunnossa kera kolmen muun peikon.

Eilen kun olimme ensin tutustuneet 20m päässä asuntolasta siatsevaan y-klubin terassiin, otimme auton alle ja lähdimme tutustumaan lähi kyliin ja pitäjiin. Matkan taittuessa, maisemia ja nähtävyyksiä katsellessa, mietin hiljaa itsekseni niitä ihmisiä jotka kulkevat koko elämänsä töihin Nurmijärveltä Helsinkiin. Vietettyään kahdeksan tuntia pienessä sermi helvetissä, matka takaisin kotiin samaa moottoritietä voi alkaa. Itse en tuollaista kestäisi sillä vaikka näissä reissuhommissa on omat huonotkin puolensa, on näissä vaan omat, ahh niin ihanat ja upeat puolensakkin. Asiat näkee taas aivan eri vallossa kun saa vähän etäisyyttä ja eri näkökulmaa ihan kaikkeen.

Kierreltyämme aikamme oli palata Kauhavalle. Vielä nukkumaan menoa venyttäessäni mietin elämän järjettömyyttä ja sitä kuinka paljon sitä jäisikään näkemättä jos ei näitä hommia tekisi. Toki sitä voisi lomalla sitten aina "pyöriä" mutta jotenkin se ei olisi sama. Eikä sitä kerkeäisi kuitenkaan kaikkialle.

Tänään päivä menikin sitten töiden tehokkaasti täyttäessä vuorokauden sallimat ja antamat tunnit. Silti tuntui että aika lensi siivillä. Sitä ei edes huomannu kuinka kello näyttikin jo puoli paljon. Tänään näin. Saa nähdä miten huomena mutta sen tiedän että huominen ei ainakaan ole samanlainen. Ja siiitä minä pidän.

Tasan ei mee nallekarkit.Lauantai 12.07.2008 23:35

Nyt kun istun tässä lentävän peikkomobiilin (työauton) takapenkillä matkalla öiseen työvuoroon mietin viime aikoja.

Viimeajat on tuntunut siltä että elämä potkii päähän sillä isolla saappaalla ja oikeon vielä vauhdin kanssa. On tapahtunut paljon isojakin asioita lyhyessä ajassa. Ja se on vetänyt nöyrän mutta komean kertojanne vakavaksi. Kuin pienenä kruununa kaikelle muulle huomasin eilen autoni etukumit tyhjiksi. Tosin, aavistuksen liian myöhään.

Ajoin kerrostaloni pihasta pois ja osuin ensimmäiseen routakuoppaan jolloin raju rysäys säesti ilmoille suusta kantautunutta huutoani. -Mitä vittua?
Auto sivuun ja katsomaan. Molemmat etukumit olivat tyhjät ja apukuskin puoleinen vanne muistutti rikkinäistä kananmunaa. Ollen täysin käyttökelvoton. Ei terve.
Asiaa tutkittuamme totesimme että joku on käynyt laskemassa parkkipaikalla seisoneesta autostani renkaat tyhjiksi, koska nyt niissä pysyy ilma aivan entiseen malliin.

Noh, tukulla rahaahan saa uusia vanteita mutta silti. On se vaan mukava että joku viitsii tälläisen tehdä. Jäynä se on tämäkin. Tosin kalliimman puoleinen sellainen. Sitä en tiedä onko ilkivallan tekiällä minua vai minun autoani vastaan jotain, mutta silläpä ei ole minulle väliä. Toivottavasti en saa tietooni kuka tälläisen tempauksen on tehnyt koska jos saan sen selville voitte olla varmoja ettei asia jää tähän...
Perkele!

"Börjen" polttarit ja muuta mukavaa.Maanantai 30.06.2008 02:37

Lauantaina jatkunut Riihmäki Rock sai jäädä sillä suuntasin jo aamu seitsämältä kaverini huolella, hyvin ja hyvin huolella suunniteltuihin polttareihin.

Aamusta asti kumosimme juomia kurkkuumme ja katselimme kuinka päivänsankari suoritti erilaisia, toinen toistaan hauskempia tehtäviä pitkin eteläsuomea. Mm. Kauppakeskus häiriköinnin ja vartioiden moitteista selvittyämme juhlakalumme sai eksoottisen tankotanssi tunnin. Voi sitä kissamaisuutta ja erotiikkaa jonka "börje" huoneeseen välitti Borat-tyyppisessä uima-asussaan joka ei juuri jättänyt mitn arvailujen varaan.

Lopulta ryhmämme selvisi Helsinkiin jossa "Börjeä" kiusattiin mm. samalle päivälle osuneeseen sateenkaari kulkueeseen hänet soluttamalla, edelleen samassa uima-asussa...

Kaiken tuon ja monen muun sekoilun jälkeen alkoi se sankarin mielestä mieluisampi ohjelma. Siinä juhlakalu sai mm. kokeilla 49er kilpapurjehdus venettä yhdessä suomen huippuja edustaneen purjehtian kanssa. Sitten syötiin ja saunottiin. Kehuttiin toisiamme ja haukuimme muita. Niitä vähäosaisia, vähemmän rikkaita, rumia ja juntteja tuttujamme...

Loppuilta menikin sitten eri ravintoloita kiertäessä ennekuin matkamme takaisin Riihmäkeen alkoi.

Tänään sitten nukuin pitkään ja muutenkin olo on ollut normaalia suhteettomasti rauhallisempi. Väsyttää ja hikoiluttaa. Lopetankin kertomuksen ja menen hikoilemaan itseni uneen seuraavan lainauksen saattelemana:
"Kännissä ja kihloissa on kiva olla. Krapulassa ja naimisissa paskamainen!"

Kaikkea hyvää "Börjelle" ja hänen tulevalle vaimolleen avioliiton onnelliseen satamaan!"