IRC-Galleria

Näen ilman jäähtyvän.

Usva tulvii aamuisin sakeana kotirantamme takaa. Auringon painuessa mailleen on jo varaa odottaa veden jäätyvän, ja elämän pikkuhiljaa katoavan ympäriltämme. Kylmä pohjoistuuli pieksii kesän hellimää ihoa ja nipistelee ikävästi kylmään tottumattomia sormia. Puut ovat jo alkaneet varautumaan talveen ja ensimmäiset lehtisateet hellivät jo kaikkein onnekkaimpia kulkijoita.

Sairaus, stressi ja apatia ovat kaikkialla läsnä. Ihmiset ympärillämme murtautuvat pian ulos kesän vapautuneisuudesta ja alkavat etsiä ongelmiaan: niinhän kaikki tekevät, eikä kukaan halua jäädä omastaan paitsi. Kuoleman vuodenaikaan ei sovi olla liian iloinen. Silloin tuntisi itsensä liian oudoksi.

Kylmenevät ilmat ja pakkasten ensilaukaukset jättäisivät ihmisolennon mielellään koloonsa nukkumaan - mikäs sen mukavampaa kuin lämmin peitto ja villasukat? Kuuma kahvi ja nisupulla kotiin tullessa, ja illalla monta tuntia huonoa massaviihdettä kanavien täydeltä. Ehkä jokin hyvä kirja saisi tuntemaan älykkääksi ennen nukkumaanmenoa... tai Aku Ankka. Pitäisikö tuntea itsensä huonoksi ihmiseksi, vai onko tämä kaikki luvallista?

Iltojen pimetessä synkkenee myös mieli. Mitä minäkään muka kesällä tein, josta voin olla enää tyytyväinen? Sehän kuolee luonnon mukana. Ajatukset omasta riittämättömyydestä monille tyypillisen arjen alkukankeuden jäljiltä pudottavat itsetuntoa ja ainainen työ ilman huvia tylsistyttää. Entä vaivaako yksinäisyys? Ketä ei, vaikka samoja kavereita näkisi vähintään yhtä paljon kuin ennenkin. Muiden ihmisten ongelmat luovat lisää ongelmia. Loppuuko tämä kaikki jouluna?

Kaiken karun keskellä on nähtävillä jotain kaunista ja ainutlaatuista. Auringon viileät säteet ruskalehtien hautaamalle tielle, pakkasen jäljiltä kimmeltävät ruohot ja yöpakkasten aikainen saunahetki ovat asioita, joita haluaa kokea uudelleen ja uudelleen joka ainoa vuosi. Se riippuu vain siitä, haluaako sitä itse asiassa nähdäkään - pilaisiko jokin kaunis lahjakkaasti alkaneen syksyni?

Hyvää syksyä kaikille!