IRC-Galleria

raudantakoja

raudantakoja

lunta tulvillaan...

Loppu läheneePerjantai 22.05.2009 15:53

Jälleen on yksi merkkipaluu lukiolaisen elämässä saavutettu: kävin tänään ilmoittautumassa ylioppilaskirjoituksiin! Kyllä nyt tuntuu hienolta.

Aika se vain rientää melkoista laukkaa. Vielä pari kuukautta sitten edessä olevat kirjoitukset tuntuivat vielä kohtuullisen kaukaisilta, mutta sitten löi viimekuinen YO-info järisyttävän faktan pöytään. En itse juuri kiirehtinyt asiaa, joten eilen illalla tutkintoilmoitusta täyttäessäni jännä fiilis kiri pintaan: tässä valmistellaan jo loppua! Lappu ja 78 euroa rahaa jäivät koulun kansliaan noin puoli tuntia sitten. Ensi syksynä tehdään sitten lopullisesti tili historian ja yhteiskuntaopin lukion oppimäärästä.

Tässä meneillään oleva koeviikko on lukioaikani kolmanneksi viimeinen, mutta sitäkin merkittävämpää on, että tämä on viimeinen kevääni tavallisena lukiolaisena. Ensi vuonna olen jo kirjoitukset suorittanut ylioppilas ja todennäköisesti valmistautumassa päätä pahkaa lääkiksen pääsykokeisiin. Toivottavasti hyvät kirjoitustulokset ovat avittamassa pääsyäni sinne!

Tavoitteeni kirjoitusten suhteen ovat seuraavat:

L - äidinkieli, historia ja yhteiskuntaoppi
E - biologia
M - kemia, pitkä matikka, pitkä englanti

Ruotsia en ole aikeissa kirjoittaa lähinnä periaatteesta, mutta myös osaltaan siksi, että pääsy edes B:hen voi osoittautua hankalaksi, eikä sellaisella arvosanalla mitään tee. Myöskin fysiikka kaikkien syventävien kurssien suorittamisesta huolimatta on jäämässä pois. Mutta onpahan maailmankaikkeus täydellisesti hallinnassani...

Syksyllä pitäisi siis kirjoittaa kahdessa ensimmäisessä kirjoituksessani kaksi L:ää. Se tulee olemaan hankalaa, sillä taso on yleensä kova. Mutta se on mahdollista. Näissä kahdessa reaaliaineessa minä todella uskon itseeni - niinkin kovasti, että valitsin toisen niistä pakolliseksi aineeksi. Myös äidinkielen tavoite on pelottavan korkea, mutta ihmeitähän tapahtuu harvasen päivä.

Sitä ennen on kuitenkin pakko yrittää rentoutua ainakin juhannukseen saakka, sillä sen jälkeen tämä ns. lomani alkaa jäädä jo liian lyhyeksi kirjoituksiin lukemisen kannalta. Jospa välimeren hiekkarannat hieman asiaa helpottaisivat, vaikka omantunnon tuskat sinne lentämisestä ovatkin valtavat.

Hyvä Norja!Sunnuntai 17.05.2009 22:41

Kaikkien aikojen kovatasoisin Eurovision -laulukilpailu sai arvoisensa päätöksen, kun Alexander Rybak siivitti Norjan viisuvoittoon kaikkien aikojen piste-ennätyksellä. Sanottavaa ei juuri jäänyt, sillä vaikka kilpailu kuhisi varteenotettavia vastustajia, ei kenestäkään lopulta ollut vastusta tuolle minskiläis-syntyiselle norjalaistaiteilijalle. Karismaattisella esiintymisellään ja omaperäisellä, energisellä ja menevällä sävellyksellään Rybak oli todella voittonsa ansainnut!

Nähdessäni Norjan esiintyksen ensimmäistä kertaa ennakkokatselmuksessa noin kuukausi sitten olin jo aivan varma, että maa on tänä vuonna vahvoilla. Viikkojen kuluessa maa nousikin jo vahvaksi ennakkosuosiksi ja päivää ennen finaalia voitonvarmat norjalaiset varailivat jo halleja ensi vuoden kisoja varten. Hämmästyttävää kyllä, moinen ylimielisyys ei tuntunut häiritsevän sen kummemmin yleisöä kuin raatiakaan.

Loppujen lopuksi olin vilpittömän onnellinen Norjan ja erityisesti vasta 23-vuotiaan Rybakin puolesta. Tälle äärimmäisen lahjakkaalle muusikolle Euroviisuvoitto oli todellinen momentum, joka saattaa olla miehen avain Euroopan suurille konserttilavoille. Mies otti voittonsa vastaan vilpittömästi onnellisena, eikä maan voitonvarmuus kertaakaan muuntautunut itse esiintyjän ylimielisyydeksi. Tuollaisia ihmisiä sitä vaan ihmiset tykkäävät katsoa ja kuulla.

Voi saatana sitä Venäjää!Lauantai 16.05.2009 16:22

Euroviisuhuuma Venäjällä sai pahan takaiskun tänään puolen päivän jälkeen, kun tapahtuman yhteydessä järjestetty Gay Parade -tapahtuma päättyi poliisin väliintuloon. Poliisi provosoitui, kun kymmenkunta mielenosoittajaa alkoi huudella iskulausetta "Homofobia on häpeä!". Tunnetusti äärimmäisen homovastaisessa maassa tällainen toiminta johti kahakkaan ja arviolta viiteentoista pidätykseen. Yksi mies, marssin järjestäjiin kuulunut Nikolai Aleksejev pidätettiin naiseksipukeutumisesta.

Minua hävettää Venäjän puolesta. Euroviisut ovat tapahtuma, joka on ollut maalle näytönpaikka ja valmistelut ovat olleet sen mukaiset. Kummatkin semifinaalit ovat olleet järjestelyjen puolesta huikeaa tykitystä aina ylväitä välinumeroja myöten ja Olimpiysky on laitettu viimeisen päälle. Kilpailun tasokin on pariin viime vuoteen verrattuna hyvä. Ja sitten tapahtuu jotain tällaista! Kaikki tämäkö kannatti latistaa vain siksi, että Moskova nyt varmasti pysyy patriarkaalisena ja perinteisiä sukupuolinormeja edustavana, hyveellisenä ortodoksikaupunkina?

Venäjällä homovastaisuus on yleistä. Neuvostoaikana homoseksuaalisuus oli laissa kiellettyä, joskin sitä sovellettiin varsin värikkäästi. Silti olisi voinut kuvitella, että viimeistään 2000-luvulle tultaessa maa olisi hieman muuttunut. Vielä ennen Euroviisuja kaatui kiistelty lakialoite, joka olisi kieltänyt kokonaan "homoseksuaalisuuden edistämisen" Venäjällä (tarkoittanee juuri homoaktivismia ja homoseksuaalisuutta käsittelevää kulttuuritarjontaa). Kommunistisen puolueen, pienten oikeistopuolueiden ja Ortodoksisen kirkon ajama laki kaatui lopulta valtapuolue Yhtenäisen Venäjän vastustukseen.

On ymmärrettävää, että Venäjä on vielä nuori valtio joka ei kykene muuttamaan kulttuuriaan hetkessä. Euroviisujen kaltaiset tapahtumat ovat kuitenkin aina loistava tilaisuus osoittaa, että muutokseen pystytään. Ilmeisesti se on kuitenkin tällä hetkellä liian vaikeaa, vaikka valtapolitiikka mitä ilmeisemmin on viranomaisten kanssa asioista eri mieltä. Se ei kuitenkaan voi tehdä tapahtunutta tekemättömäksi ja valitettavasti tämä on yksi niistä asioista, jotka Moskovan Euroviisuista tullaan muistamaan. Olipa harmi, että viisuhuuma näin pahan takaiskun juuri finaalipäivän aamuna. Ainakin näillä näkymin on aika mahdotonta yrittää nauttia tapahtumasta politiikasta erillisenä tapahtumana - mutta itsepä Venäjän virkavalta tapahtuman politisoi!

Sinänsä on aika ironista, että näinkin homovastaisen maan suurin musiikillinen vientituote markkinoi itseään lesboimagolla...

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Gay+Parade+Moskovassa+p%C3%A4%C3%A4ttyi+v%C3%A4kivaltaisiin+pid%C3%A4tyksiin/1135246004820?ref=rss

Tasa-arvo kehittyyPerjantai 15.05.2009 18:27

Suomalainen seksuaalitasa-arvokehitys on jälleen edennyt: Eduskunta äänesti tänään homoparien oikeudesta adoptoida toisen puolison lapset yhteisesti omikseen. Näin ollen puolison sukupuoleen sidottu, sukupuolisyrjintään syyllistyvä lainsäädäntö muuttuu ja homoparien lapset saavat oikeuden myös toisen vanhempansa sukuun, nimeen ja elatukseen. On sydäntälämmittävää ajatella niitä miehiä ja naisia, jotka ovat tänään tulleet isiksi ja äideiksi - ja niitä lapsia, jotka ovat saaneet uudet vanhemmat.

Olen iloinen, että oikeusvaltio Suomi on osoittanut vapaamielisyytensä ja oikeudentuntonsa asioissa, joissa perisuomalainen junttirasismi, uskonnollinen suvaitsemattomuus ja konservatiivinen pelottelu nostavat päätään ja hankaavat äänekkäästi vastaan. Vain kusipäinen valtio ei hyväksy toisiaan rakastavan parin oikeutta lapsiin ja vielä kusipäisempi valtio kieltää tämän rakkauden kokonaan. Onhan meidän ymmärrettävä, että yhteiskuntamme rakenteiden sisällä asustaa jos jonkinlaista eläjää, eikä kaikki raamatullisista ja muuten perinteisistä normeista erottuva ole väärin! Sääli, että tämänkin keskustelun aikana muun perussuomalaiset idiootit ovat osoittaneet juuri tällaista ahdasmielisyyttä...

Järkyttävää on kuitenkin huomata, miten Suomen oikeisto on kaiken "vapauden" korostamisen keskellä jämähtänyt vanhakantaiseen arvokonservativismiin. Keskustan kansanedustajista ainoastaan alle puolet kannatti lakiesityksen läpimenoa. Kokoomuksen leirissä vastaan äänesti vain neljä, mutta kokonaista 18 olikin jättäytynyt suosiolla pois kiusallisesta äänestyksestä. Politikointia, mitäpä muuta. Kukapa muu äänestäisi "vapaus"-puoluetta, joka paljastuu arvomaailmaltaan vanhakantaisen koti, uskonto ja isänmaa -linjan jatkajaksi... SDP saa hävetä kolmea lakia vastaan äänestänyttä, mutta onneksi Suomessa sentään on kaksi rehellisesti oikeudenmukaista puoluetta, joilla on tasa-arvo -kysymyksiin yksinselitteinen myöntyvä vastaus: Vasemmistoliitto ja Vihreät.

Mutta vaikka oikeuden voitolla oli koettelemuksensa, en voi periaatteessa sanoa olevani yllättynyt: vaikka kirkon ja perinteiden painoarvo on edelleen maassamme vahva, on tasa-arvo-ajattelu silti aina ollut vahvuutemme.

UnelmahöttöäTorstai 14.05.2009 03:06

Kuten tiedämme, jättiläismäinen katastrofi uhkaa pientä asuin planeettaamme.

Varhain tänä aamuna kaikki maailman viisaimmat ihmiset alkoivat yhdessä pohtia ratkaisuja koko ihmiskuntaa koskeviin ongelmiin. Tämän vuoksi kaikki esteet kansojen yhtenäisyydelle on päätetty poistaa kokonaan.

Kaikki sodat tullaan lopettamaan. Pysyvä rauha saatetaan koko maapallolle vajaassa vuodessa. Tämän vuoksi kaikki sorretut kansat ovat saaneet vapautensa. Israel on tunnustanut Palestiinan itsenäisyyden ja alueen verenvuodatus on sitä myöten loppu. Etelä-Ossetia on liitetty Venäjään kansanäänestyksellä. Pohjois-Irlanti tullaan liittämään Irlannin tasavaltaan vuoden loppuun mennessä.

Eri uskontokunnat korjaavat näkökantojaan. Katolinen kirkko suhtautuu myöntyvästi homoliittoihin ja naispappeuteen. Poliittinen islamismi lopettaa pyhän sotansa. Naisten huivipakko lopetetaan Iranissa ja Saudi-Arabiassa. Kastijärjestelmät on purettu. Israel julistautuu virallisesti sekulaariksi maaksi.

Länsimaat luopuvat kerskakulutuksestaan ja elintasostaan, jotta kaikilla maailmassa olisi ruokaa ja vaatetta. Lapsityövoima ja orjuus tullaan lopettamaan. Suuryritysten toimivaltaa kehitysmaissa on rajoitettu. Ihmisoikeuksien valvonta tiukkenee.

Ilmastonmuutos on päätetty pysäyttää vuodessa. Maailma siirtyy fossiilista polttoaineista kestäviin energiamuotoihin muutaman vuoden sisällä. Öljyn pumppaaminen lopetetaan kokonaan. Jatkossa kaikki kansat käyttävät maapallomme yhteisiä resursseja yhdessä. Luonnonsuojelua tehostetaan ja luonnon monimuotoisuutta pyritään lisäämään.

Ja sitten me kaikki heräämme.

Sääli, että niin moni näistä asioista tuntuu niin kovin epätodennäköisiltä tämän päivän maailmassa. Lienee aiheellista kysyä, kuinka suureen vaaraan koko olemassaolomme täytyy asettaa, ennen kuin tällaisia asioita ryhdytään tekemään? Riittäisikö meteori tai avaruusolioiden hyökkäys? Sillä meillähän ei ole jo valmiiksi odottamassa ekokatastrofia, ympäristötuhoja, ilmastonmuutosta… Tuntuuko teistäkin hölmöltä, että tällaisia asioita varten täytyy luoda uhka kaiken menettämisestä?

Mutta eipä tätä tämmöistä liene paljon järkeä ajatella. Ei tällaista maailmaa tule koskaan olemaan. Ei se vain toimi niin, koska… niin, miksi?

Ei tarvitse huolestuaTiistai 12.05.2009 22:36

Testaa kuinka sekopää olet! Pyyhi edelliset vastaukset ja laita omasi tilalle… jos uskallat ;) Tämän jälkeen lähetä tämä kaikille kavereillesi!

Olen...

[ ] karannut ikkunasta
[1] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[2]syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[3]rikkonut tahallaan jotakin
[4] heitellyt esineitä
[ ]ollut ambulanssin kyydissä
[ ]vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ]rikkonut lasin baarissa
[ ]suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ]häiriköinyt suurta tapahtumaa
[ ]kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[5]matkustanut pummilla
[ ]ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[ ]kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[6]shoppaillut tilini tyhjäksi
[ ]juonut raakaa vodkaa
[ ] lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen
[ ]värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ]tiedän mikä on mepore
[7]lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[8]ollut päivystyksessä
[ ]soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[9]tanssinut pöydillä
[10] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[11] kiivennyt aikuisena puuhun :D
[ ] jumittunut baarin vessaan
[12] nukkunut väärinpäin sängyssä
[ ] kuvitellut olevani satuhahmo
[13] leikkinyt ruoalla
[ ] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[14] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[15] saanut diagnoosin/ diagnooseja
[16] valehdellut ikäni
[ ] saanut sakot
[ ] syönyt kolmiolääkkeitä
[17] kuullut tai nähnyt harhoja
[18] pohtinut olenko oikeasti olemassa.
[19] suunnitellut hautajaiseni.
[20] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[ ] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[21] pukeutunut täysmustaan
[22] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ] kokeillut huumeita
[23] koukussa kofeiiniin
[ ] soittanut terveysneuvontaan
[ ] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ ]tiedän mitä on semper
[ ]lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[ ] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[24] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[25] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[26] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[27] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[28] pitänyt bileet ilman syytä
[29] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[ ] käynyt täysi-ikäisenä useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[30] fantasioinut vampyyreista
[ ] tanssinut napatanssia
[ ] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[31] uinut vaatteet päällä
[ ] aiheuttanut palohälytyksen
[ ] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[ ] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[ ] laulanut täysi-ikäisenä singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ] salakuljettanut jotain tullissa
[ ] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[32] suunnitellut karkaamista ulkomaille
[ ] käynyt ennustajalla
[33] kokeillut spiritismiä
[ ] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[ ] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän
[34] nähnyt enneunia
[ ] saanut paniikkikohtauksen
[ ] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[ ] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ]tapellut kelan kanssa
[ ] maannut koko päivän peiton alla
[35] ollut nukutuksessa
[ ] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[ ] leikannut omia hiuksiani
[ ] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[36] sekoittanut todellisuuden ja unen
[37] heittänyt kännykän seinään
[38] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[39] riidellyt itseni kanssa
[40] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[41] suudellut varattua henkilöä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[ ] tunnistin tästä testistä itseni

Arvosteluasteikko:

Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä…
yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni.
yli 30: Keskivertotapaus. Ei tarvitse vielä huolestua.
yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaaÂ…
yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
yli 85 Onnittelut, olet pihalla kuin lintulauta

[Ei aihetta]Torstai 07.05.2009 02:56

Voihan vitunvitunvitunvitunvitunvitunvitunvitunvitunvitunvitun vittu saatana perkele nii

Taas vaalikoneiden aikaTiistai 05.05.2009 03:53

Näin on taas tullut aika vaalikoneella leikkimiseen. Ensimmäisenä uhrinani on aina yhtä luotettava MTV3:n mainosvaalikone, jonka maine ei ole turhaan pilattu loogisilla, olennaisilla tai tärkeillä kysymyksillä tai järjellisillä tuloksilla. Mutta menkööt tämän kerran. Listaan jälleen 10 parasta ja 10 huonointa ehdokastani puolueineen ja prosentteineen.

TOP 10

1. 81.63 % Jussi Saramo Vasemmistoliitto
2. 78.29 % Nils Torvalds Ruotsalainen kansanpuolue
3. 77.44 % Fredrik Almqvist Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
4. 77.00 % Jarmo Ritanen Vasemmistoliitto
5. 76.92 % Juha Sandberg Vasemmistoliitto
6. 76.91 % Eero Väätäinen Vasemmistoliitto
7. 76.62 % Arja Alho Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
8. 76.42 % Kiba Lumberg Vasemmistoliitto
9. 76.33 % Minna Sirnö Vasemmistoliitto
10. 76.23 % Anna Mikkola Vasemmistoliitto

BOTTOM 10

147. 61.09 % Raimo Kotala Suomen Senioripuolue
148. 60.53 % Sirpa Pietikäinen Kansallinen Kokoomus
149. 59.72 % Vesa-Matti Saarakkala Perussuomalaiset
150. 59.59 % Minna Luomala Suomen Kommunistinen Puolue
151. 58.09 % Markku Henneken Itsenäisyyspuolue
152. 57.51 % Anne Linnonmaa Kansallinen Kokoomus
153. 55.77 % Taina Hollo Suomen Kommunistinen Puolue
154. 53.54 % Kai Pöntinen Kansallinen Kokoomus
155. 52.45 % Nina af Enehjelm Ruotsalainen kansanpuolue
156. 51.14 % Joona Puhakka Kansallinen Kokoomus

Yllättäen listani näyttää varsin mukavalta: kymmenestä parhaasta seitsemän vasemmistoliittolaista ja kärjessä Jussi Saramo. Demareiden mukanaolon vielä ymmärrän, mutta kakkosena häärivän henkilön mukana olo on täysi mysteeri: RKP? Vanhoillistakin vanhoillisempi bettre folkin oikeistolainen kielipuolue. Mitä se tekee ihmisläheisen ja oikeudenmukaisen vasemmistolaisella listallani? Varsinkin kun saman puolueen ehdokas löytyy myös listani häntäpäästä samaiselta paikalta! Ja miksi kummassa Anna Mikkolakin on vasta kymmenes...

Luuserilista täyttyi odotetuksi kokoomuslaisista, populisteista, junttinationalisteista ja... mitä ihmettä? Näenkö todella Suomen kommunistisen puolueen kaksinkertaisena tällä listalla? Puolue jonka olen Vasemmistoliiton jälkeen kuvitellut olevan ehdottomasti omia arvojani lähimpänä! Ei, kai se Kokoomuksen hilipalihippaa -mainos yläreunassa jotain onnistui sotkemaan. Vai ovatko kommunistit todella liuenneet noin pahaan jamaan, että yhteiset linjat löytyvät ennemmin kokkareiden kuin vassin kanssa?

Sääliksi käy Joona Puhakkaa. Mies lienee pudonnut liian monta kertaa pää alaspäin liian tyhjään altaaseen.

[Ei aihetta]Torstai 30.04.2009 18:21

HEMMOTELTU KERMAPERSEPORVARI

[ ] Olen ainoa lapsi perheessäni
[ ] Perheeni omistaa enemmän kuin kaksi kiinteistöä
[ ] Vähintään toinen vanhemmistani on johtoasemassa työpaikallaan
[ ] Meillä on kotona poreallas
[ ] ... ja uima-allas
[ ] ... ja vähintään kolme kylpyhuonetta
[ ] ... ja yli viisi tietokonetta
[ ] En tiedä minkälaiset pyykit kuuluu pestä minkäkinlaisessa lämpötilassa
[ ] En osaa käynnistää astianpesukonetta oikein
[ ] Perheeni matkustelee paljon ulkomailla
0

NOLO KOMMENTTEJAKERJÄÄVÄ GALTSULISSU

[ ] Otan itsestäni joka päivä ihan samanlaisia kuvia
[ ] Blurraan ihoani
[ ] Tungen meikkivoidetta huuliin
[ ] Kulmakarvoissani on vähintään yksi lovi
[ ] Nickissäni on kinGi, jAu, rawr tai eatworld
[ ] Nautin itseäni huomattavasti vanhempien limaisten amisten huomiosta
[ ] Minne menenkin, mielessäni on päällimmäisenä IRC-Galleria
[ ] En voisi laittaa muokkaamatonta kuvaa galtsuun
[ ] Minut tavoittaa galtsusta paremmin kuin kännykällä
[ ] "ETTE USKALLA SANOO MOI MULLE!" / "KATTOKAA MUN KUVII!!!" / "KOMMATKAA MULLE!!"
0

NÖSSÖ JA HARMAA HISSUKKA

[ ] En väitä vastaan
[ ] Punastelen paljon
[x] Keskiarvoni on reilusti yli 9
[ ] Koska minulla ei ole mitään muuta tekemistä iltaisin kuin läksyt
[ ] Paras ystäväni on perheenjäsen
[ ] En haluaisi juoda alkoholia
[ ] En viihtyisi bileissä
[ ] Minulla on silmälasit
[ ] Käytän lenkkareita aina
[ ] Manga ja anime ovat elämäntapani
1

TYPERÄ WNB-MALLI

[ ] Kävin mallikurssin mutta en ole saanut töitä :(
[ ] Maksoin kurssista ja ilmoittauduin itse, kukaan ei "löytänyt" minua sinne
[ ] Pukeudun paljastavasti koska kuvittelen saavuttavani sillä jotain
[ ] Mulla on aina korot
[ ] Meikkaan joka päivä vaikka kävisin vain postilaatikolla
[ ] Olen pitkä
[ ] Ja laiha
[ ] Kuuntelen sitä mitä NRJ pakkosyöttää minulle
[ ] Jos Demissä lukisi että sandaalit + tennissukat on hyvä yhdistelmä, seuraavana päivänä se olisi varma asuvalintani
[ ] Fiorella-farkut + valkoiset bootsit = <333
0

TOSI COOL SKEDEPELLE

[ ] Veto, Justice, CKY, The Kooks jne <3
[ ] Osaan vähintään yhden tempun skedellä
[ ] Skeittaan 24/7 ja se on elämäni
[ ] Lumilautailu on myös mukavaa
[ ] Omistan Melodican, Vansin, Volcomin, DC:n tms. vaatteita
[ ] Omistan Vansin, DC:n, C1rcan, Etniesin tms. kengät
[/] Mulla on oma kaveriporukkani jonka kanssa hengailen
[ ] Kuvataan aina kavereiden kanssa kun skeitataan
[ ] Omistan Wayfarer-tyyliset aurinkolasit
[ ] Mun letti on kunnon pörrö ja mun pitäis mennä parturiin
½

LAHJAKAS MUUSIKONALKU

[x] Soitan jotain soitinta
[x] Osaan soittaa useampaa kuin sitä yhtä soitinta
[ ] Osaan lukea sujuvasti nuotteja samalla kun soitan
[ ] Osaan tehdä itse nuotteja
[ ] Kuuntelen musiikkia 24/7
[ ] Esiinnyn usein pienissä paikoissa ja toivon että minut löydettäisiin sieltä levy-yhtiölle
[x] Kuuntelen tuntemattomiakin bändejä
[x] Tiedän mikä on metronomi
[ ] Osasin soittaa jotain jo ennen kuin menin ekaluokalle
[ ] Olen säveltänyt paljon omaa materiaalia
4

MOPON/COROLLANRASVAA TIHKUVA AMIS

[ ] Käyn ammattikoulua
[ ] Lukio ei ollut edes vaihtoehto minulle
[/] Mulla on lippis tai pipo aina päässä
[ ] Poltan tupakkaa
[ ] Mun tyttöystävä on peroksiidiblondi ja ainakin kolme vuotta mua nuorempi
[ ] Ajan pillurallia päivät pitkät
[ ] Kuuntelen vaan jumputusta mikä herättää huomiota kun ajan kaupungila
[ ] Nuuskaan
[ ] Pelaan lätkää
[ ] Haen mielelläni yläasteikäisille tytöille juomia
½

HEDELMÄINEN TUOREMEHUA KUSEVA FRUIDE

[ ] Wesc<3
[ ] Mulla on hihaton huppari
[ ] Galtsuteinit on ystäviäni
[ ] Oon galleriassa 24/7
[ ] Kamppi<3
[ ] Jack&Jones<3
[ ] Ihkuboksini vie paljon tilaa
[ ] Eikä se tietenkään ole järkäs!!
[x] Ajan skootterilla
[x] Mulla on paljon tyttöjä kavereina
2

IHANA INDIE

[ ] Mulla on ruskeat pitkät hiukset
[/] Valokuvaus on intohimoni
[ ] ... ja polaroidit ihania
[x] Kerään vinyylilevyjä
[x] Musta ne on paljon kivempia kun CD:t tai musiikki tiedostomuodossa
[ ] Ostan muutenkin levyjä mieluummin kuin waretan musiikkia
[x] Miksi farkut aina löystyvät :(
[/] Amelie on ihana elokuva
[x] Kirjoitan mielelläni
[x] Kuuntelen indietä
6

ÖRISEVÄ PITKÄLETTINEN HEVARI

[ ] KUUNTELEN VAAN HEVIMETELIÄ
[ ] Mulla on pitkät hiukset
[ ] Käytän maastohousuja
[ ] Omistan maiharit
[x] Soitan jotain bändisoitinta
[ ] ... tietenkin bändissä
[ ] Housuistani roikkuu paljon ketjuja
[x] Käytän bändipaitoja
[ ] Örisen paljon ja se onkin suosikkitapani kommunikoida
[ ] Jos kappale on hidas se on paska
2

OON SAATANA HARDCORE!

[x] Olen itsevarma
[ ] Uhkaan usein lyöväni jotakuta
[/] Olen äkkipikainen
[ ] Minulla on/oli venytykset
[ ] Kuuntelen hardcorea tai ainakin jotain sen alalajia
[ ] MOSH PITTIIN!!!
[ ] Jos suutun olen väkivaltainen
[ ] ... ja huudan
[ ] Kukaan ei haasta kanssani riitaa
[ ] ... ja se jopa ärsyttää minua!
1½

Olen kai sitten indie. Olipa täällä vaihtoehdot. I'm uncategorizable!

...ja ikään kuin lisäyksenäPerjantai 24.04.2009 02:42

Antaapa nyt mennä kun suu on valmiiksi vaahdossa.

Norjalainen tutkimus on nyt ensimmäistä kertaa on tuonut esiin konkreettisen tutkimuksen piratismia harrastavien ihmisten ostoinnokkuudesta tekijänoikeuden alaisen materiaalin suhteen. Enpä jaksa edes laskea, montako MPAA:n ja vastaavien tahojen ylläpitämää myyttiä kaatuu, kun piraatit näyttävätkin olevan muita innokkaampia ostajia, ainakin musiikin kohdalla. (http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Tutkimus+Piraatit+ostavat+musiikkia+muita+useammin/1135245411430)

"Tutkimuksen mukaan ilmaislatailua harrastavat 15–20-vuotiaat norjalaiset ostavat musiikkitiedostoja verkkokaupasta kymmenen kertaa useammin kuin ne samanikäiset, jotka eivät lataamista harrasta. Koko väestön tasolla ilmaislataamista harrastavat norjalaiset ostivat myös hieman muita enemmän cd-levyjä. Norjan ilmaislataajat ostivat tutkimusaikana keskimäärin 3,2 levyä. Muut hankkivat vain 2,9 äänitettä. " (HS.fi)

Luonnollisesti tämä ei todista mitään. Ainakaan sitä, että musiikki löytäisi tällä tavoin parhaiten kuulijansa. Kuten Bjørn Rogstadt levy-yhtiö EMI:stä Aftenposten-lehdessä toteaa, "Kukaan ei voi kiistää, että tällä hetkellä musiikin kulutus lisääntyy mutta myynti vähenee. Sitä ei voi selittää mitenkään muuten, kuin että luvaton lataaminen heikentää musiikin luvallista myyntiä". Mikä on siis tilanne? - Musiikkia kuunnellaan, musiikkia myydään ja musiikkia ladataan. Artisti löytää kuuntelijansa, kuuntelija artistinsa, ja jopa raha vaihtaa omistajaa monin paikoin näiden kahden välillä... Hetkinen, eikös sen pidä ollakin niin?

Joka tapauksessa tämän tapahtumarikkaan ja antoisan tekijänoikeuspäivän lopuksi tyydyn muistuttamaan, että onhan tekijänoikeudessa jotain hienoakin. On täysin oikeutettua, ettei kukaan muu voi tehdä rahaa tai saada hyötyä toisen tuottamasta taideteoksesta, sen allekirjoitamme kaikki. Tekijänoikeuslaki tämän kaltaisena ei vain turvaa millään tavalla taiteilijan oikeutta tuotokseensa, siinä suojellaan sen patentin omistavaa laitosta - mikä suuryritys se nyt ikinä onkaan. Lisäksi nettipiratismissa ei ole kyse hyötymisestä tai rahantavoittelusta, ainoastaan jalosta yrityksestä saada kaikki taide kaikkien saataville - onhan taide luonteeltaan kommunistista ja kuuluukin olla kaikkien saatavilla.

Niin ja tietysti itse tekijänoikeuspäivässäkin on jotain hienoa: tarjosivatpa alan mussuttajat minulle kaksi elokuvalippua yhden hinnalla! Kiitos tekijänoikeus ja kiitos suuryritykset, vakaa ja uppoamaton piraattilaivamme poistuu tas horisontin taakse, musta lippu mastossaan liehuen. Aye!

Juttu Aftenpostenissa (norjaksi): http://www.aftenposten.no/kul_und/musikk/article3034488.ece