IRC-Galleria

Olin ulkona. Otin kirjan mukaan ja ajattelin mennä Alvariin tai jonnekin oottaa et Satu soittaa ja kertoo minne ne menee. Mut Alvarissa oli ihan monta ihmistä tupakkapuolella enkä halunnu mennä änkee. Kävelin jokirantaan jossa oli tyttö ja poika jotka pelas ristinollaa väriliiduilla maassa. Valtasin tyhjän penkin ja yritin lukea Ihmisen Tahraa mut jokilaivoilta tuli niin paljon meteliä etten pystyny keskittyy. Vaikkei se kyl siitä johtunu. Olisin halunnu kirjottaa siellä mut en voinu kun ei ollu konetta mukana. Tuli monta ajatusta mieleen joista tiesin et ne katoo kun tuun kotiin. Niin siinä just kävi.

Jäljelle jäi vaan tyhjä ja pölö olo. Nukkua varmaan pitäis mutta miten?

Äh. En saa ittenni menemään ulos. Murisuttaa. Tarttisin hyvän kaverin joka nyt just soittais ja sanois et mennää ulos. Vaiks vaan kävelee. Ihan mihin tahansa kotoota. En haluu olla täällä yksin kissan kanssa. Murrrrrrr.

Oli ihan armoton vitutus. Mieletön. Pitkään. Monta tuntia. Kun on asioita jotka ei mulle kuulu. Ärsyttää. Miks ei voi puhua? Miks ei voi sanoa mihin ne liittyy? Ei mulle. Ei enää. Kai se on uskottava.

Mut täällä Alvarissa helpottaa heti. Ilmanen netti ja NIIN kilttejä ihmisiä ettei voi muuta kun unohtaa vitutus ja elää tässä hetkessä jossa on nyt ihan hyvä olla. Ulkona on pilvistä ja miut tullaan ehkä kohta hakemaan syömään. Murisen sit varmaan taas, mut mä yritän olla ihmisiks. Koska tottahan se on että on uus elämä alussa eikä mulle enää oo mikään pakko kertoa kaikkea. Haluisin vaan. Haluisin kuulla kaiken ja tietää kaikesta. Olla semmonen ihminen jolle voi kertoa, ihan mitä tahansa. Mut ei kai sit.

Nyt mä teen sen kultsikoulutushomman ja oon ajattelematta niin kauheesti. Yritän olla välittämättä.

Pesin tänään vielä Elinan ikkunat. Ärsyttää kun tuli viiruja vaikka monta monta kertaa putsasin ja avasin uudestaan ja pyyhin ja katoin eri vinkkeleistä. Mikrokuituliinat on ihania ja kamalia. Ne kerää pölyä ja poistaa sen, mut jättää semmosen pinnan joka kerää lisää. Pikkuhiljaa. Raivostuttavaa. Toivottavasti kummitäti on tyytyväinen silti. Sain sentäs liat pois vaiks pölyviiruja jäikin.

Äiti tosin saataa murista koska unohdin kissojen laatikot. Molemmat. Enkä olis ehtinytkään kun niiden viirujen kanssa tappelin. Äh, ei miusta oo kunnon lapseks. Olkoon.

Sit tulin Turkuun. Kissan kanssa. Se mökös ensin ja pisti pahasti vastaan (pahemmin kun pitkään aikaan) mut sit se rauhottus ja on ollu kultainen ja kiltti. Semmonen vaan kun se nyt sattuu olemaan. I-H-A-N-A.

Meit katottiin jo ikkunasta kun tultiin. Kissa kipitää omilla jaloillaan aina Puutarhakadun pätkän. Se tietää, osaa ja muistaa.

Kiva olla kotona. Ihan samanlaista kaikki kun ennenkin ja silti jotenkin erilaista. Toinen on jo vähän menossa. Välillä se on ihan poissa ja pitää muistuttaa ettei vielä. Ei ihan vielä. Ensin pitää päästä syliin ja kerätä varastoon hellyyttä ja lämpöä että sitä on sit pimeinä syysiltoina.

Nyt on nukkumaanmenoaika ja viimeset sivut Virpi Hämeen-Anttilan Alastonkuvista. Ihan pirun hyvä kirja. Harmittaa kun lukee hyvää kirjaa kun tietää että kohta se loppuu. Ja sit on silti pakko lukee kokoajan kun on niin tärkeetä tietää mitä tapahtuu ihan kohta.
Lukeminen on muutenkin hassua kun pääsee toisten ajatuksiin. On ne sit oikeita tai kuviteltuja, mut hyvät kirjailijat osaa laittaa kuvitellutkin tuntumaan niin oikeilta et vihloo. Ja sit voi yhen sivun ajaks kadota omasta maailmasta ja päästä eri elämään.

En jaksa kirjottaa vaiks on ollu ihan kiva päivä. Sain vohveleita puutarhanperkaamisesta :) Ja muutakin.

Kävin moikkaa Maijaa ennen kun se lähtee.

Ja Inka myöhästys koneesta vaikka olisin tosi paljon halunnu sen tänne just nyt kun se ei ollutkaan unta.

Mietin tänään montaa juttua mut en oikeesti jaksa kirjottaa.

Vaiks sitä et onks ihminen koskaan niin rehellinen itelleen ja muille et vois kirjottaa kaiken julkiseen päiväkirjaan? Onks semmosta ihmistä olemassa? Ja mimmonen semmonen sit on? Onks sillä elämää?
Tai sit semmonen ajattelee vaan ihan eri tavalla. Jos vaiks ajattelee vaan lintuja, istuu kaikki päivät kiikarit tassuissa metsässä bongailemassa niitä, niin sit varmaan voi?

Vai voiko?

Oon tosihyvällä tuulella. Vieläkin. Ihmeellistä. En oikeen tiiä mistä se tuli ihan yhtäkkiä mut tulipa silti. Tuli vimma ja innostus. Kävelin nopeesti ja kovaa eteenpäin Helsingin yössä ja vaan nautin. Semmonen nauravainen, leikkisä olo mut samalla rauhallinen ja tyyni onnellinen tyttö.

Ehkä se johtu keikasta.
Olin kuuntelemassa Semifinalissa Projekt-aikavirhe bändiä. (Janskun Timo soittaa siinä). En tykänny yhtään, vaikka luulenkin että ne soitti hyvin. Mut kun se kuulu NIIN kovalla. Vaiks oli kädet korvissa niin silti kuulus. Oon onnellinen silti kun menin. Tykkään Janskusta ja tykkään Timosta ja tykkään kun miut kutsuttiin mukaan. Toivottavasti ens kerralla kans. Otan sit korvatulpat mukaan. :) Vaiks en mä kauheesti semmosta kotona kuuntelis kun se on kuiteskii aika kaukana Suurlähettiläistä ja Brassemusiikista ja sen semmosesta.

Tai sit se johtu ipanoista.
Olin tänää hoitamassa niitä "normaalisti!" ekaa kertaa tosi tosi pitkään aikaan. Varmaan oikeesti vuoteen. Sillee et oltiin vaan niillä ja pihalla. Syötiin ja leikittiin. Ei ne ees ollu mitenkään erityisen kilttejä tai muutenkaan erikoisia, mut ne on mun. Ne on mulle niin kovin tärkeitä ja rakkaita. Tiiän ne niin hyvin. Tykkään olla ja jutustaa. En puhu kenenkään muun kanssa niinku niiden.

Tai sit se johtu töistä.
Oon saanu niin paljon tarjouksia erilaisista töistä etten tiiä ollenkaan kerkeenkö enää kaikkea ja kalenteri on täys. Hirmu kivaa nähdä tuttuja ihmisiä ja auttaa vähän pienissä jutuissa. Tänään pesin ikkunoita ja tutustuin Tuusulaan (harmi kun en kerenny Illiä mennä moikaa!). Ehkä mä vielä kehityn koska nyt tuli kiirus. Tykkäsin silti hirmusesti.

Huomenna mennää kattoo Pompun ja Karoliinan kans karvaa. Sekin on kivaa. Ja huomenna ahkerasti kirjotan vähän sähköposteja ja viekkaan wikiin. Oon oikeen reipas tyttö. Toivottavasti.

TAI SIT SE JOHTU VAAN SIITÄ ET elämä VAAN JOSKUS on kivaa! :)

Virven kanssa suunniteltiin kultsikokousta. Hassua kun kahvipaikka valitaan nykyään sen mukaan missä voi nördää. Wanhan terassin tyttö ei tienny mikä on w-lan :) mut sit eksyttiin vanhaan hyvään tuttuun Javaan ja siellä sai polttaa, kahvia ja nördätä. Hienot suunnitelmat tulikin. Ja kivaakin oli. Kiits, vöörbis.

Äiti tuli mut hakemaan hirmu kiireellä maailmanpelastukseen ja vauhdilla mentiin hietsun rantaan asti jollon pinki soitti ja sanos et se on huomenna.. maailmanpelastus siis. Että näin. Mut tallusteltiin sit mamman kanssa kaupunkiin hissuksiin ja poistin sen kännykästä samalla 50 vanhaa viestiä. Se on kyl yks käsi tietotekniikan kanssa. :) miun ihku mamma.

Leffaan yritin mut se oli täys. Verenluovutukseen yritin, mut nekään ei ottanu. Oon karenssissa antibioottien takia. Tuli hiukka surku olo kun kukaan ei minuu huoli, mut sit soitin Pertulle. Se kävi kaupassa sillä aikaa kun hain alkosta pullon punkkua ja sit se paistos munakkaat. Kivaa. Helppo olla sen kanssa. Ihku kaveri.

Eksyttiin Turkoosiin monen mutkan kautta ja sit menikin pitkään piirtäessä ja fiilistellessä hyvää musiikkia. Lopulta omaan sänkyyn oman kissan kanssa mesee ja galtsuu. Huomenna Tuusulaan ja naperoita hoitaa.

Näin nää päivät menee..

Paha olo. Koko kroppa murisee mulle. Silmät menee kiinni ja kyyneleet valuu. Miks mä oon tämmönen? En haluu. Oon kävelevä tuhokone. Satuttaja. Miks satutan kaikista tärkeintä? Vielä semmosella tyhmällä asialla millä ei oo mitään merkitystä. Mikä vaan oli pakko sanoo koska mä oon mä.

Olis niin helppoo jos olis tuttu ja turvallinen elämä niinkun ennen. Olisin turvassa. Iteltäni. Kun en halua olla tämmönen kun oon. Tarviin turvan. Semmosen tumman ja pitkän ja komeen. Pelottaa mitä kaikkea pahaa saankaan vielä aikaan itteni kans. Mut pitäis laittaa tiukkaan pakettiin missä olis vaan kaunista ja yksinäistä. Sit saisin tulla pois kun olisin kasvanu järkeväks ja oikeeks ihmiseks joka osaa ottaa toisten tunteet huomioon. Koska turvaa ei enää ole. Karkotin sen. Ite. Koska kuvittelin olevani vahva ja väsynyt. Pärjääväni omilla jaloilla paremmin. Höpötin itteäni. En mä oo.

Nyt on lusmu olo, vaikka vihdoin on semmosta aikaa jonka vois käyttää hyödyllisesti johonkin järkevään. Pah. Koko päivä menny mitääntekemättömässä säädössä. Toisaalta tänään onkin virallinen nukkumispäivä assyjen jälkeen, mutta silti. Jos kerta oon hereillä niin miks vaan makaan sängyssä ja seuraan tyhmiä kannuja irkissä. En ymmärrä.

Kohta ees kokoustetaan tyttöjen kanssa. Jotain järkevää. Ja huomenna Virven kans viekkaasta. Vähän jännittää tänpäivänen kun jos tsybyt on päättäny muuttaa nurmijärvelle ja äkkii ni mitä mä sit teen?
Monta olis hommaa tekemättä ja miun tarttis ne tehrä.

Viikko vielä ja yks päivä niin Juha lähtee. Epätodellista. Nyt taas kun on ollu toisessa maailmassa helsingissä, ei enää muista sitä elämää siellä. Voi olla et tulee rankka viikonloppu kun herää todellisuuteen. Tai sit ei. Hyvähän on mulla olla kai ja toinen pääsee karkuun maailmalle.

Lähetin tänään postia tutuille jos sais hommia. Pieniä kivoja hommia. Saa nähdä vastaako kukaan. Ei voi tietää.

Voiks muuten olla kiltti ja kommaa mun galtsuu koska mä oon huomionkipee pirpana?

Vihdoin. Kello on puol kakstoista. Oon sängyssä, oikeessa sängyssä. Peiton alla. Kuudelta piti loppuu työvuoro ja sit mennä kotiin heti äkkii suihkuun ja nukkuu, mut sit olikin duraselpupu päällä. Siivottiin niin hulluna. Tuoleja vino pino, miäääletön määrä laitettiin kasaan. Ja voi sitä sotkun määrää.. (Itameille tiedoks et v****u te ootte sikoja!) Ei niin paljon roskaa vois kuvitella lähtevän edes törkysimmästä nördestä.

Mut sit pääs saunaan. Kuumaan saunaan höpöttää ja juomaan lamaannuttavan lonkeron.

En jaksakaan kirjottaa. Sanat katoo ja lauseet ei rakennu. Nukun vähän. Ja paijaan pientä viatonta ja mustaa kaunista. Yötä.