IRC-Galleria

salakuljettaja

salakuljettaja

Je t'aime mélancolie

Mr. Sandman.. bring me a dreamTorstai 20.11.2008 12:22

Ainoa vapaapäivä koeviikolla ja Kati Seise soittaa mulle klo 09:09 ;__; Elämä on niin vääärin. Tosin sen takia muistan millaista untä mä näin. Se oli suorastaan hämmentävä! Olin töissä ja löysin jostain pienen ketun, joka oli siis pienenpi kuin pikkurillini. Otin sen kämmenelleni ja lähdin hortoilemaan äitini työpisteestä Peksin työpisteelle, jossa se oli Sepon kanssa keskustelemassa jostain ihan hämärästä aiheesta. Seppo oli hieman lyhentynyt ja todella lystikkäällä päällä eli se siis hymyili aivan älyttömästi ja yritti ottaa mua keskusteluun mukaan. Keskustelu mahtoi liittyä kalastukseen, koska seuraavaks mä lähdin ulos talosta ja ympäristö olikin muuttunut kallioiseksi maisemaksi, jossa oli paljon puita ja virtaava joki. Sitten mä kävelin.. kävelin ja kävelin. Maisemat oli tietenkin tosi hienoja ja päädyin loppujen lopuksi suoalueelta sellaiseen Kaupin metsän näköiseen paikkaan, jossa oli ihan sikkenä kuraa. Sit tapahtuma hyppäs suoraa jonkin talon sisälle, joka oli aika huteraa tekoa, koska sen seinissä oli ihan sairaasti reikiä. Mä olin niinkö vaatteet päällä suihkussa sen kettuni kanssa, joka oli tosiaan ollu koko matkan ajan mun mukana. Sit yhtäkkiä se hävis. Mulle tuli tosi vainoharhanen olo ja pelkäsin et astun sen päälle, mutta sitten huomasin katonrajassa pilkahtavan tonttulakin! Kotitontut oli vieny mun kettuni.
The end

3 paskaa ideaaMaanantai 03.11.2008 18:48

Pitäis keksiä kuvanveistoon joku aihe ja vähän äkkiä, mutta yhtäkään hyvää ideaa ei tunnu syntyvän. Mulla on ollu jo ainakin 20 ideaa, jotka on kaikki joutanu roskakoriin joko a) kliseisyyden, b) huonon designin tai c) hirveän psykedeelisyyden takia :c

Nuuh. En ilmeisesti pääse enään vanhaan työpaikkaan keikkumaan eli joudun nähtävästi hakemaan jonnekin prismaan, jonka paikat on jo täytetty viime kesän kesätyöläisillä ;_; Turhauttavaa. Tosin ensi jaksossa tulee olemaan aikaa tehdä kuvistöitä koulun piikkiin, koska mullon vaan 2 kurssia ja jos en saa työpaikkaa taiottua niin.. voin tehdä vaikka kaikki keskeneräiset projektit loppuun 8> No jee. Se on halpa lohtu, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

Päivän kuumimpia sitaatteja :'3Keskiviikko 29.10.2008 20:55

"Ensin pitää löytyä unelma ja sitten vasta tehtävään liittyvä fakta."
- Vahtola (tietää kuinka huonoja oppilaansa ovat :'D)

"Minulle sisäreisikosketus on epämiellyttävä muistutus sukupuoleeni erottamattomasti liittyvistä löysistä rasvakertymistä."
-Tuntematon Henkilö

"Mistäs tässä nyt nälkä olis, ku eilen aamulla vasta syötiin."
"Antaahan tyttö, jos se äitiinsä tulee, ja jos se taas isäänsä tulee, niin suorastaan pyytää."
-Tuntematon Sotilas

I HAS A CHEESEBURGERPerjantai 03.10.2008 20:59

Nyt olen kokenut kaiken. Meentiin kavereitten kanssa mäkkäriin ja tilattiin neljään pekkaan 15 juustohampurilaista. Kivaa oli 8>

[Ei aihetta]Maanantai 29.09.2008 18:53

Hokasin äsken, että huomenna on viimeinen työpäivä ja sitten alkaa taas tylsä kouluelämä ;___; Paitsi, että ens jaksossa saan luvalla tuijottaa alastonta naista ja piirtää sieluni kyllyydestä dÒwÓb OMNOMNOMNOM.
Laskin jo myös mihin palkkani tulee menemään.. Siitä lähti heti 200 euroa kävelemään kaikkiin akuutteihin juttuihin T^T

Hee, tein eilen itselleni uuden reiän korvaan. Se tuli vanhan lävärin alle.. :3 Hassua ettei se ollut niin kivulias toimitus kuin viimeksi. Se ei edes vuotanut niin paljoa ja tää eka päivä on mennyt ilman mitään kipuja (ellei ala irrottelemaan korua ja laittamaan sitä takaisin montaa kertaa peräkkäin >__>)

it's a fucking SEAKING!Keskiviikko 24.09.2008 13:25

Vähän läppä! Joku yritys on nimennyt itsensä Seaking Oyksi :DD Tässä on linkki yhtiön nettisivuille; http://www.seaking.fi/

Randomia haasteluaMaanantai 22.09.2008 17:30

Ote Suvin ja Mikon keskustelusta Hämeenkadulla
.
.
.
Mikko: AINIIII! VOI PASKA!
Suvi: Hä?! Mikä nyt tuli?
Mikko: No mä unohdin kolme asiaa! Voi hitto! Voi vit.. *muminaa*
Suvi: No?
Mikko: No EKAKS! Mä unohdin lukiolaiskortin.. Ei hitto, mun porukat tappaa mut!
Suvi: No kuinni?
Mikko: Noku mä unohdin sen!!
Suvi: Okei... No mitäs muuta sä unohdit?
Mikko: No tokaks! ..... Emmä tiä. Mä en muista niitä enää.

Ladies and gentlemen; Pentin poika MIKKO! *taputuksia*


Jee, jee. Koeviikko alkaa huomenna ja sen lisäksi, että Mikko on ihan kujalla omasta elämästään Nooralla ei ole mitään hajua milloin sillä on kokeita. Se ei edes vaivautunut tulemaan tänään kouluun, koska se nukkui pommiin. Oon ihan varma, että se on lentäny ulos äikästä ja liikunnasta. Äikästä varsinkin, koska sillon Kanerva ja koska se ei ole todellakaan menossa tarkistamaan, koska sen kokeet on. Että näin se lukio suoritetaan.
Huomenna on yhteiskuntaopin koe enkä oo lukenu siihen kuin lauantaina 8) En muista siitä yli sadasta sivusta yhtään mitään- syystä tai toisesta-, joten tänään pitäis lukea koko koealue, jos haluan saada seiskaa paremman. IhQ dAaaH~

Viikonloppuna taas hopeakurssille. En millään jaksais vaivautua, kun siellä on niin tylsää. Ens kerralla tehdään kuningasketjua, jonka opettajan "mieliksi" osaan tehdä ilman ohjeita/opastusta ja jonka olen jo aloittanut. Onneks nyt on vaan la-su kun viime viikonloppuna oli pe-su. Oli pikkasen vaikeuksia nousta sunnuntai-aamuna ylös ja lähteä hortoilemaan kohti Saukkolaa.. Onneks tässä on kuitenkin tää koeviikko niin saan taiteilla rauhassa ja nukkua suurin piirtein niin pitkään kuin haluttaa.
Toivottavasti Aino tulee sinne! Se on nääs sellainen nainen, joka kiinnostaa. Sillä on niin vitusti papua, että se oli paskonu viime kurssilla yhden meidän työpyödistä :'DD En oo ehtiny jutteleen sen kanssa paljoa paskaakaan, koska oon tein viime viikonloppuna vain niitä töitä, mutta ens kerralla ei ole niin paljoa kiireitä... lD (Sanoo sarkastisesti: Hyvä että mun elämässä on jotain muutakin sisältöä kuin naisten perässä nilkuttaminen)


// EI JUMALISTE! D: Mun pikkuveljellä on kuvanviestintää ja ne tekee siellä sarjakuvaa. Se on sen mielestä ihan perseestä! STANA, meillä ei ees tehty sarjiksia kuin kerran kolmen vuoden aikana yläasteella vaikka kuvataideluokalla olinkin >________< Elämä on epistä

Apuaaa!Sunnuntai 14.09.2008 14:29

Ei jumalauta! Kahvinkeitin meni rikki! ;__; Sen tippalukko on ilmeisesti paskana, koska vesi suoraan sanottuna juoksee suoraan pannuun. Tyhmä juttu, koska kukaan ei osaa korjata sitä vaikka vika onkin noin yksinkertainen..

Loiloiloi ja munaa perseeseenPerjantai 12.09.2008 15:26

Voi paska! Tänään työpaikalla on virkistyspäivä ja mä jäin tänne ihan yksin ;__; Puhelin laulaa koko ajan ja pitäis siinä samalla tehdä muitakin hommia. Äääh.. Tepa ja äitikin nauro mulle, kun ne nakitti mut päivystään niiden juttuja... Tosi törkeää.

Pokemon Leaf green saapui vihdoin ja viimein! x'3 Eihän siinä mennyt kuin vähän päälle kuukausi, mutta nyt pääsen pelaan \o/

[Ei aihetta]Tiistai 09.09.2008 15:13

Kerrankin kun käytän valkoista paitaa niin ei tarvinnut mennä kuin tunti kun siihen oli jo kaatunut kahvia 8'DD

Jeejee~! Treffaan tänään pitkästä aikaa Tainaa. Saas nähdä millaista säätämistä siitäkin tulee.. x'3 Jutellaan varmaan niistä vanhoista ajoista kuin mummot konsanaan.

Pelini rantautui eilen Tuulille~<3 Mukavaa, kun se sentään tuli suhteellisen nopeaan. Pistettiin nääs torstaina Tuulin tunnareilla tilaus menemään huutonetissä ja se tuli jo tiistaina! Taisin löytää uuden luotettavan kaupan.. muahhahhaa

Rupesin eilen tekemään itselleni kaulaliinaa :3 Täytyy myöntää, että sukka on sukka sillä ostin ensinnäkin väärät lankakerät. Tarkoituksena oli ostaa kaksi harmaata kerää, jotka olisivat eri harmaata ja yhden melkein mustan kerän. Sen sijaan ostin yhden harmaan ja kaksi melkein mustaa. Onneksi ostin niiden lisäksi yhden karuselli-sarjaa olevan kerän, kun halvalla sai. Sillä sain tilanteen edes jotenkin pelastettua :'DD