IRC-Galleria

Helpotusta, surua, tuskaa, murhetta ja stressiä. Täydellinen combonaatio. Ei me muutetakaan vielä ihan "lähitulevaisuudessa". Eli helpotus suuri. Alkoi pelottaan ihan ..ehkä liikaakin. Murheen kryyniksi vain jää tuleva uusi pelotus, kun ollaan taas tässä pisteessä.. pisteessä jonka siis luulin jo olevan käsillä. Äffä siis haluaa asua yksin sen vähän aikaa, enenn kuin me muutetaan hänen luo. Tää vähän aikaa onkin vähän enemmän aikaa, kuin mä luulin. Ajattelin että puhutaan ehkä parista kuukaudesta.. joo.. taidettiinkin puhua kuukausista isolla k:lla.

Äf sanoi, että mä voin hakea töitä Tampereelta vielä ennen muuttoa. Jos saisin vaik semmoisen lyhyemmän pestin, että mitään vakituista paikkaa ei kande ottaa. Ja piruuttani sitten käväsin työkkärin sivuilla. Koulu loppuu kahen viikon päästä. (Iik.) Sattuipa sitten eteen tulemaan aivan unelmainen työnhakuilmoitus. Pestiaika yli 12kk. Tuskaa. Äf oli kuitenkin, kuten pari muutakin, sitä mieltä, että mun kandee hakee. ..että voinhan mä irtisanoutua sit jos muuttoa alkaa pukkaan päälle. Mua surettaa laittaa meidän ainutlaatuinen, oikeasti varmaan se elämäni suhde peliin. Entä jos jäänkin tänne töihin? Entä jos rakkaus lopahtaa, kun ei saadakaan toisiamme, kun aina vaan kaikkee ilmaantuu eteen ja väliin? Entä jos Äf hylkää mut? Toiset valitsee työn ja lasten väliltä.. minä työn ja miehen. Mihin se elämän reiluus yhtäkkiä hävis? Sinne stressin taakse piiloon.

Itkettää ja pelottaa. Pitääkö mun kertoa olevani YH-äiti, jos pääsen työhaaastatteluun? Ei pidä, mutta pakkohan mun on jossain vaiheessa hihkasta, etten voi tehdä sitä tai tätä ns. työajan ulkopuolella, jos sellainen tilanne tulee vastaan. Ohjeeksi sain, etten puhu mahdollisesta muutosta mitään. Tuntuu vaan niin väärältä pimittää tietoja ja sitten yks kaks yllättäen sanoa "seom moro!".