IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Yli tuhat ääntä kerännyt puolustaja Petteri Nummelin on Viihdeuutisten lukijoiden mielestä komein Leijona.

Kaikkiaan äänestyksessä annettiin yli 5 000 ääntä. Ykköseksi nousi Nummelin yli tuhannella äänellä.

– "Petterillä on koko joukkueen kaunein ja paras hymy!"
Leijonamaajoukkueen puolustajalla Petteri Nummelinilla on menossa juhlakausi. Viime kesänä hän palasi kahden NHL-kauden jälkeen takaisin tuttuun Luganoon ja paukutti siellä elämänsä piste-ennätyksen: Sveitsin liigan 41 ottelussa syntyi 62 tehopistettä.

Luganon pudottua mitalipeleistä Nummelin liittyi heti Leijonien MM-leiritykseen ja oli mukana maaotteluissa niin Unkaria kuin Sveitsiäkin vastaan ja tietysti viime viikonloppuna Tshekin EHT-turnauksessa.

Nummelin osallistuu jo 14:nnen kerran MM-turnaukseen. Samaan ovat yltäneet vain Tshekkoslovakian hyökkääjälegenda Jiri Holik ja Ruotsin Sven Tumba.

Esikuva

Mutta Petteri Nummelin ei itse tee numeroa ennätyksistään. MM-kisat ovat hänelle selvästi kevään huipputapahtuma. Pääsee tapaamaan vanhoja tuttuja Leijona-kavereita kuten Sami Kapasta, ja pelaamaan MM-turnauksessa mitaleista.

- Olen iloinen, kun pääsen pelaamaan maajoukkueessa, Unkarin ja Sveitsin reissut maajoukkueen mukana omasta tahdostaan tehnyt veteraani sanoo.

Nykyään Nummelin on MM-joukkueessa esikuva nuorille pelaajille, mutta hän muistaa hyvin senkin ajan, kun hän itse joutui parikymppisenä hakemaan jääaikaa Lahdesta. Se kausi päättyi kahdella tavalla riemullisesti. Reipas Lahti säilytti karsinnoissa liigapaikkansa, ja kun Petulle oli Tepsissäkin tullut muutama ottelu, niin hän saattoi hyvillä mielin osallistua myös TPS:n kultajuhliin.

- Nuorille pelaajille voi tehdä hyvää käydä muualla vähän kasvamassa, Petu sanoo oman kokemuksensa turvin.

Hänelle itselleen kasvu oli hyvin konkreettista, sillä seuraavalla kaudella hänet valittiin jo SM-liigan parhaaksi puolustajaksi. Tunnustuksia on tullut myöhemminkin. Arvokkain lienee valinta MM-kisojen parhaaksi puolustajaksi vuonna 2000.
Kuin kotona

Nummelinille Sveitsin MM-turnaus on melkein kuin kotikisoissa pelaisi. Hänelle on kertynyt jo yhdeksän kautta maan pääsarjassa. Niistä kolme ensimmäistä meni Davosissa. Sen jälkeen Nummelin on edustanut Luganoa kahteen otteseen ja yhteensä kuusi kautta.

Kaksi kertaa Leijonien luottopuolustaja on yrittänyt löytää pelillistä kotiaan myös NHL-seuroista, mutta kausi Columbus Blue Jacketsissa ja kahden vuoden jakso Minnesota Wildissa osoittivat, että taitokiekon mestari viihtyy paremmin Euroopassa.
NHL:n tyyli rassasi

- NHL:n pelitapa on pelaajan kannalta raastava. Voi olla, että tuntia ennen ottelua saat tiedon, että pelaat illan ottelussa. Tai sitten vartti ennen pelin alkua sanotaan, että et pelaakaan. Sellainen ei sovi minulle. Sellainen tuo vaan apeutta, Nummelin sanoo.

- Eurooppalaiset pelaajat tarvitsevat sellaisen ilmapiirin, jossa vakuutetaan, että nyt sinua tarvitaan. Sellainen motivoi, Nummelin jatkaa.

åååååååååTiistai 21.04.2009 03:44

MITÄ JOS?

001. Huomaisit olevasi raskaana? - Mä lukisin Pelkuri- novellin.
003. Ihastuksesi suutelisi sinua? - Asiaa voi miettiä monesta näkökulmasta.. ihan hyvä, täytyy sanoa!
004. Opettajasi suutelisi sinua? - No jos se ois pekka niin se ois selvä homma
005. Voittaisit lotossa miljoonan? - Lahjoittaisin rakkaalle ihmisille kaiken
006. Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - Sanoisin että: joo hyvä sielä mieeees!

VIIMEISET:

007. Viimeinen juomasi juoma? - Olvimiees
008. Viimeinen lukemasi koulukirja? - Magnet kurs 3
009. Viimeinen ostamasi tavara? - Olvin kontti
010. Viimeinen halaamasi ihminen? - Dima
011. Viimeinen sanomasi lause? - Hä?
012. Viimeinen tekemäsi urheilusuoritus? - Machomiestanssi
013. Viimeinen katsomasi elokuva? - Robocop 3

VOISITKO KOSKAAN ?

015. Ajaa päätäsi kaljuksi? - Tehty
016. Alkaa käyttämään huumeita? - Jos oisin Vesa
016. Tappaa? - Ei ei.
017. Karata kotoa ulkomaille? - Ehkä ehkä ehkä

SEKALAISTA:

018. Mikä on lempiruokasi? - Billys ja rilliruoka
019. Onko paras ystäväsi hyvä koulussa? - Dima: joo, Lasse: ei välttämättä
020. Haluaisitko käydä Amsterdamissa? - Mahdollisesti
021. Lempielokuvasi? - Kaikki Robocopit
022. Mitä mieltä olet tästä gallupista? - Iihan hyvä!
023. Oletko hyvä valokuvaamaan? - No tota.. se on semmonen juttu että.. ei tiiä
024. Huonoin ja paras koenumerosi ikinä? - kemiasta 6- ja paras on kymppi aika monesta.. enkusta vaikka.
025. Oletko koskaan käynyt Euroopan ulkopuolella? - Juu Afrikassa
026. Oletko koskaan nolostunut vanhempiesi takia? - Monesti.
027. Oletko koskaan salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? - No tuota en, J-P:n takia
028. Oletko koskaan ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? - Joo, tänään.
029. Mitä on rakkaus? - Semmosta että mies tykkää toisesta ja toinen tykkää miehestä.. ihan hyvä, sanoo Lipsi, ajatuskartta. tykkäätkö ite?
030. Mitä kaverit merkitsevät sinulle? - FUNKKIS!
031. Sinusta tuntuu juuri nyt? - Vituttaa.
032. Kuunteletko nyt jotain kappaletta? - Anna Hanski-Tunteisiin (Salkkarit Theme)
033. Oletko koskaan ollut rakastunut? - öö joo.. Dimaan.
034. Ikävöitko koskaan entisiä tyttö/-poikaystäviäsi? - No, en.
035. Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin? - No kyllä se välillä vähän on tuntunu.. en tiedä todellisuutta.
036. Onko sydämesi koskaan särkynyt? - On.
037. Missä olet tällä hetkellä? - Funkkiksen keittiö (yläkerrassa) with Puikko and Dima
038. Missä haluaisit olla? - 25. päivä Pietarissa
039. Kenen kanssa olet nyt? - With Puikko ja Dima
040. Kaunein kuulemasi kappale? - Anna Eriksson- Lintu
041. Paistaako ulkona aurinko? - No, eipä tällä hetkellä. tai paistaahan se ulkona, se ei vaan näy tänne.
042. Lempikarkkisi? - Karki.
043. Kahvia? - No tuota.. kahvia kiitos. tai viinaa..
044. Teetä? - Ehkä joksus.
045. Kaakaota? - Loppu alakerrasta.
046. Alkoholipitoisia juomia? - Olvia vielä 5 tölkkiä Luhdalla.
047. Oletko musikaalinen? - No tuota.. öö.. jyyyyyy.
048. Shoppailetko ? - No ostin pääsiäisena kahdella sadalla eurolla vaatteita.
049. Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa? No, ainaki kohta menee 60 pois.
050. Käytkö salilla? - Jos Hallik pakottaa. en mä muuten. oon mää muutenki..
051. Oletko koskaan meinannut kuolla? - Joo kun jäin seiskaluokalla auton alle J-P:n syndeil.
052. Oletko suomalainen? - Olen suomalinenlle.
053. Onko suvussanne ketään julkkista tai muuten vaan rikasta ihmistä? - Setä soitti Frederikin taustabändissä kitaraa. ihan totta.
054. Kuinka monta autoa perheelläsi on parhaimmillaan ollut samaan aikaan? - kolme.
055. Käytätkö itseruskettavia aineita? - aina Taina.
056. Entä rusketutko kesällä helposti? -Joo.
057. Kenelle lähetit tekstiviestin viimeksi, koska? - Nannalle, klo. 18:21
058. Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi, koska? - Sonja, klo. ootappas mä katon vielä kerran..
059. Entä haluaisiko kukaan muu olla sinä? - öö.. tuskin.
060. Paljon kello on? 00:42


-Dima ja Lasse ja Sanna vastas!!!!!!!!

MEET YOU ALL THE WAY!

hihihiSunnuntai 22.02.2009 20:36

1. mene kuvatiedostoihisi
2. valitse neljäs kuvakansio
3. sieltä neljäs kuva
4. selitä se.












Pitiki sattua :D joo eli viime keväänä oltiin ystäväni Tonin kanssa Kokkolassa vähän shoppailemassa :DD Tiia oli myös ja näpsäsi tämän kuvanki ;p aika huvittavaa x))

Jotain uutta musta :DDSunnuntai 22.02.2009 20:21

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta. Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1. Sanna on lyhenne kansainvälisestä nimestä Susanna.

2. Sanna on 175 cm pitkä ja vaaka näytti alkumittauksessa 119 kg.

3. Sanna on utelias ja kuuntelee koko ajan tarkkaan, mitä kukin tekee.

4. Sanna on opiskellut erityispedagogiikkaa avoimessa korkeakoulussa.

5. Sanna on kova ammattilainen, jolla on lämmin sydän ja halu auttaa muita.

6. Sanna on ollut ujo vieraita ihmisiä kohtaan, mutta kasvaessaan se on kummasti reipastunut.

7. Sanna on niin rautainen mimmi, että hän pystyy mihin vaan.

8. Sanna on julkkis. Hän kahakoi viime kesänä naispuolisen vartijan kanssa ja odottaa nyt syytettä.

9. Sanna on työskennellyt kalamyyjänä ja teki sitä hommaa myös viime talvena.

10. Sanna on upea, suoralinjainen ja varaava takka hieman isompiin tiloihin.
- Vanhemmat »