IRC-Galleria

Ilmoitusluontoinen asia: ette tuu näkemään - ettekä saamaa helpolla yhteyttä - minuu keskiviikon jälkeen 15 päivään.
Olen interreilaamassa, ja matka reitti on kutakuinkin Italia-Kreikka-Makedonia-Serbia-Kroatia. Älkää siis soitelko miulle - tekstiviestit voi olla välillä ihan jees.
Katsellaan, selviänkö hengissä takaisin vai en, vai löydänkö jonkun paremman paikan kuin suomen asuinmaaksi.

Eli siis, nyt kannattaa kaikki informaatio, hommat ja muut paskanakit ja kaikki mihin minuu jollai tavalla tarvii tai haluu kertoo tehdä nyt, ennen kuin katoan maailmalle, koska miut näkee seuraavan kerran ties milloin. osittain myös toivon ettei noita tule yhtään.

että näin.

tidii !Sunnuntai 26.07.2009 01:54

vedin varmaa pohjat ainakii henkkoht. valokuvauksessa - 1708 kuvaa noin viidessä tunnissa.
että noin, olo onkii hiukan nuutunut.

[Ei aihetta]Lauantai 25.07.2009 18:29

kuka haluu lähtee miun kaa kattomaan Ice Age 3:sen huomenna, maanantaina tai tiistaina ? ;c

hii.Sunnuntai 14.06.2009 01:03

otin riparilla 556 kuvaa, jossa mie esiinnyn vaa yhessä. - ja sekii on itselaukaisimella otettu kokoryhmäkuva.

eh, ei kukaan sattunut miusta ottamaan yhtään kuvaa vahingossa ?

hmph.Keskiviikko 03.06.2009 21:04

ei vitti, luulin et vanhemman hävittäminen kaupassa ois vaa pienten lasten ammattitauti.

Mie näköjään harrastan sitä vieläkii, onnistuin kadottamaan äitin kolme kertaa yhdessä kaupassa.
tuskastuminen ja turhautuminen olivat erittäin lähellä pintaa.
.. ja sitten sillä voisi olla kaverina sellainen maailman pienimmän pupulajin edustajatoveri :]

pitäis varmaa kasvattaa takapihalle porkkanapelto.

ei vittu nyt kävi kusisesti.Keskiviikko 27.05.2009 03:02

joku ois voinu ystävällisesti potkii minuu perseelle et oisin tehny ens vuoden kurssivalinnat ajoissa ja silloin KUN KURSSEILLE OIS MAHTUNU VIELÄ !

juupajuu, taitaa mennä lukio neljään vuoteen, naurattaa vaa :E

vittujee.Tiistai 12.05.2009 01:39

maksoin hairstorelle 89 euroa ja kampaaja otti ja meni pilaamaan miun hiukset.

vitutus on suunnaton.

[Ei aihetta]Torstai 30.04.2009 16:04

ah kesä tulee hihi.
mut apua sit en voi enää pitää miun tavaramerkkiä eli pipoa päässä, mitä teen sit ? ;c

seinänaapuri on hankkinut itellee turvavalvonnan kotiinsa, ja tällä hetkellä turvatiimin joku mies vierailee toisen naapurin luona.
pitäiskö tää ottaa jonkinsortin vihjailuna ?

[Ei aihetta]Tiistai 21.04.2009 00:31

ah uus putki tulee huomenna tai keskiviikkona tai torstaina ! <3
käyttämätön, ois uutena maksanu yli 300 euroa, mut sain 160 eurolla hihi. + plus kotelo

sen jälkeen minua ei liene enää näkyvän kauheasti.