IRC-Galleria

tardif

tardif

ei tiedä pitäisikö alkaa aktiiviseksi?

68Sunnuntai 23.03.2008 22:15

Näin tänään jotain kummallista. Olin käymässä paikassa jossa on kissoja. Kissat on ihania, mutta ne on kuitenkin jotenkin aika itsenäisiä eläimiä. Vaikka toki kissatkin tarvitsee ihmistä, jopa vielä enemmän kuin koirat. Mutta ehkä kissat eivät ole samalla tavalla sosiaalisia kuin koirat.
Se ihmeellisyys oli se, että kohtasin kissan jonka omistaja sai laitettua sen muovipussiin. En oo ikinä nähnyt että yhdenkään kissan olisi saanut laitettua muovipussiin ja että se olisi pysynyt siellä. Mutta ei tämä yksilö edes tahtonut pois sieltä. Se vaan katseli suurilla kissan silmillään sitä pussin suusta töllisteleviä ihmisiä, eikä häiriintynyt edes pienistä kutitus yrityksistämme.

Luulen että jos mie olisin yrittänyt saada kissaa muovipussiin, se ei olisi sinne menny vapaaehtoisesti saatika pysynyt muovipussissa. Eikä ainakaan olisi rauhallisesti katsellut ketkä sitä muovipussissa kourivat.
No siis kysehän on luottamuksesta. Siitä että kissa pystyi luottamaan siihen että sen omistaja suojelee sitä kaikelta pahalta. Niin pahoilta ihmisiltä kuin kaikilta muiltakin pedoilta. Kissahan on laumaeläin ja ihminen kai kissan lauman johtaja. Ja laumanjohtajalla on vastuu laumansa jäsenistä. Minusta oli aika hienoa, että tämä kyseisen kissan omistaja oli kissansa silmissä saavuttanut semmoisen auktoriteettiaseman että kissa saattoi noin kovasti luottaa omistajaansa ja kunnioittaa tätä.
Mieki tahtoisin päästä tuollaiseen asemaan, että jotkut ihmiset tai eläin voisi luottaa minuun noin paljon. Siis tahtoisin sen vastuun ja tietenkin myös kunnioituksen joltain olennolta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.