IRC-Galleria

Niitäpä tuli mietittyä eilen.

Melkein puoli vuotta on pitkä aika olla ilman ihmistä, joka on aina ollut vierellä. Jonka äänen on kuullut puhelimessa, joka on pitänyt huolta. Samalla pitäisi kuitenkin hyväksyä ajatus, ettei sen ihmisen ääntä ja naurua enää kuule, eikä tuoksua haista, eikä kättä voi enää koskettaa. Kun joku on lopullisesti poissa.

Otetaanko jotkut ihmiset meiltä liian nopeasti pois? Vai pitäisikö vain olla kiitollinen niistä vuosista, joita meillä oli? Ja onko meillä vain tietty aika täällä, onko poislähtö ennalta määrätty joltain taholta? Enpä tiedä, eikä toisaalta kiinnostakkaan. Jäljellä on vain ikävä, ja pieni syyllisyys siitä, etten ollut mummon luona, etten vienyt pientä tytärtäni tapaamaan isomummoansa.

Mummon poismeno on myös herättänyt pelkoja. Pelkään että papalle ja äidille käy jotain. helppo toisten on sanoa: Eihän niille nyt yhtäkkiä mitään tapahdu. Ei pitänyt tapahtua mummollekkaan. Ei mummolla ollut mitään hätää. Sitten yhtenä päivänä vain kaikki romahti. ihmisen elimistö on viheliäinen, voi pettää milloin vain. Ihan yhtäkkiä päättää, ettei jaksa, ja riistää meiltä rakkaitamme.

Totta on että sain pitää mummoni paljon pidempään kuin moni muu omat isovanhempansa, ystävänsä, lapsena tai äitinsä. Niitä muistoja yhteisitä päivitämme vaalin rakkaudella, vaikka vielä muistaminen sattuukin. Ei se silti muuta sitä, että tämäkin suru on suuri. Minulle sinun pieni huolesi voi olla suuri suru, niin minä maailman pahan näen. Joillekkin vain yhdentekevät asiat on toiselle tärkeitä.

Näin unta, että mietin kynttilän sytyttämistä, joten meidän terassilla palaa taas tänään mummolle kynttilä. Se on ollut mulle aika tärkeää, että meidän lyhdyssä poltetaan kynttilää, aina kun siltä tuntuu. Koska mulla ei ole paikkaa missä pysähtyä muistelemaan.

Kiitokset kaikille, jotka ovat kulkeneet rinnallani tai surreet kanssani tämän puoli vuotta. Rakas, äiti, siskot, rakkaat ystäväni Sanna ja Sanna.

Eipä siinä sen enmpää.

Miten tämä voi olla näin vaikeeta? Tiedän jo sisimmässäni etten tuossa koulussa enää jatka, mutta jotenkin unelmastaan irti päästäminen on vaikeeta, vaikka haluan sitä itsekkin. Jotakin muuta pitäisi keksiä, nopeasti!

Tietenkin voisi kysyä, mikä kiire mulla on? Olen vasta 20-vuotias, kerkeän vaikka kymmenen vuotta miettiä mitä tahdon, ja silti työikää jää jäljelle vaikka kuinka. Tiedän vain että moni ihminen odottaa minulta niiiin paljon, joskus tuntuu että hitusen liikaakin, koska siis minähän en ole mikään tajuttoman fiksu ihminen, hyvä kun pääsen kokeista läpi.

Kaikkein hienointa olisi olla Emmin kanssa kotona pari vuotta.. Joo tiedän, yhteiskunnan tukien varassa elämistä, rentuksen sanoin: Feministit käy päälle jos kotiin jää. Eikä se ole minulle mahdollistakaan, kun kulta on kotona.

Voi paska kun uskaltais edes tehdä mielensä mukaan, ilman et tarttee miettiä kuinka monta ihmistä sen vääräksi tuomitsee.


Kynttilä mummolle, 5kk, ikävä on vieläkin valtava.

Saattaapi olla meikätytöllä alanvaihto edessä, kun ei selkä kestä...tai opettaja on ainakin hyvää vauhtia ajamassa mua pihalle sieltä. No jaa, katotaan.

Haaveet kaatuu....

Emmi täyttää tänään vuoden. <3

Miten aika menikin niin nopeasti, tuntuu kuin vasta hetki sitten olisin odotellut sairaalassa synnytyksen käynnistymistä, tuntuu kuin vasta äsken olisin pidellyt vastasyntynyttä tytärtäni käsilläni, kuiskannut, ettei äiti muistanutkaan kuinka pieniä ne vastasyntyneet onkaan.

Kun katsoo kaltaistani nuorta äitiä, moni luulee että olen heittänyt elämäni hukkaan. Mutta väärässäpä nuo ovat, epäilijät. Minähän olen saanut kaksi pientä kullanmurua, arvokkaampia kuin mikään maailman mammona.

Hyvää syntymäpäivää äidin kultaprinsessa. <3

Kerro, miten ja missä me tapasimme ensimmäisen kerran?

sinä joka kommentoit/luit tämän, kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä miten moni sinut muistaakaan. <3

Meillä meinaan kiiltelee paitsi keittiön tasot ja lattiat puhtauttaan, myös kaikki ovet ja laatikot...illalla pikkuleipä- ja kuivakakkusavotta, huomenna kutsut, sitten loppuviikoksi jää verhojen teko. *Huoks*...tekeminen ei lopu millään.


Mummo on tänään normaalia enemmän ajatuksissa. Kolme kuukautta tasan siitä kun lähti. Kaipaus on suunnaton edelleen.

Tasan puoli vuotta sitten sanoimme tahdon Hämeenlinnan maistraatissa. <3 Juhlia ei oikein ehdi, paitsi hyvän ruuan merkeissä, mutta ei se mitään, megapippalot tiedossa sitten 1.3.08.

Rakastan sinua kulta. <3

AhdistaaAhdistaaAhdistaaAhdistaaAhdistaaAhdistaaAhdistaaAhdistaaAhdistaaAhdistaa....


Oli muuten ihana ukonilma viimeyönä, piti oikein herätä sitä katsomaan. <3

Piti muka eilen tehdä jotakin kivaa, pyytää kavereita kylään ja katsoa tölsöä...ei sitten soitettu kellekkään, koska harvinainen tosiasia on ettei kukaan olisi tullut kuitenkaan. Trust me, i know. Jotain kymmenen kokemusta, joissa olen laittanut kaiken viimosen päälle ja sitten kukaan ei vaivaudu paikalle.

Sitten katseltiinkin heidin kaa kaksisteen c.s.i ny, ja huomattiin iloksemme että c.s.i las vegas alkaa taas <3<3 Loppuilta täytettiin ristikkoa syvän vitutuksen vallassa (tai en tiä, saatoihan se olla vain mussa....) ja sitten nukuin yöni huonosti. Ja nyt mä hitto vieköön ravaan pyykkituvassa ja mietin että taitaa meidän kylpyläreissu jäädä väliin kun ei ole anoppi mitään itestään ilmoitellu. Paska. Paska.

Koulu alkaa kohta <3<3