muutaman tunnin unille
väsyneenä kaikkeen
pelkoa toisen puolesta
unohdan ajatella omia asioita
ehkä se on jopa hyvä
ikävä ystäviä
tuntuu kuin lauantaista olisi ikuisuus
pitkä työputki ja raskaat päivät
outo tunne kaikesta tapahtuneesta
erilainen kaipuu kuin ennen
tunnekuohuja jos jonkinmoisia
asiat vain jotenki taas mutkistuivat
jostai pienestä voi saada jotain niin suurta
niinkuin jostain pienestä voi myös
kasvaa jotain niin suurta
epämääräistä hömpötystä
järjestelmällisyyden tuhlaamista
onko elämä vain jäänyt paikoilleen?