IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Koulu ja opiskelu
Perustettu
12.7.2005
Tilastot
Käyntejä: 3818 (1.7.2008 alkaen)
Koko
502 jäsentä
Tyttöjä: 239 (48 %)
Poikia: 263 (52 %)
Keski-ikä
34,1 vuotta
Otos: 379 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 33,5 vuotta
Poikien keski-ikä: 34,7 vuotta
Ylläpitäjä
crevil

Jäsenet (502)

marsku_81nebulusMarian`Lizah^^TuyaTontoAsistento^LisutusHaQuuBttrpäippöpalenskiTmuhanna]`SunzeTinkaliza
« Uudemmat - Vanhemmat »
Verkkouutiset kertovat, että Helsingin yliopiston ylioppilaskunta paheksuu kerjäämisen kieltämistä lailla. HYYn mielestä kerjäämisen kieltämisen perusteleminen kaupunkiviihtyvyyden parantamisella on kyseenalaista. HYYn mielestä kerjääminen ei ole turvallisuusuhka, eikä sen ihmisissä aiheuttama kiusaantuminen ole riittävä syy kriminalisointiin. Sinällään ihan järkeviä huomioita HYYltä.

Nykypäivän kieltoihin, sensuuriin ja rajoituksiin painottuneessa Suomessa kaikkiin yksilön vapauksiin puuttuviin säännöksiin on järkevää suhtautua jo lähtökohtaisesti kriittisesti ja miettiä tarkkaan, onko rajoitus välttämätön vai ei. Esimerkiksi tässä kerjäläisten tapauksessa kerjäämiskielto ei puutu millään tavalla itse ongelmaan, vaan ainoastaan oireisiin. Kerjääminen ilmiönä liittyy kaupunkien viihtyvyyttä olennaisemmin Euroopan unionin järjestelmiin ja kysymykseen siitä, olisiko EU:n koskaan edes pitänyt laajentua köyhiin, EU:n jäsenvaatimukset hädintuskin täyttäviin maihin, kuten Romania. Kerjäämisen kieltämisessä kyse ei ole muusta kuin ongelman lakaisemisesta maton alle; ”Poissa silmistä, poissa mielestä.”

HYYn kannanotossa olennaista on kuitenkin kysyä sitä, että miksi helvetissä Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ylipäätään ottaa tähän asiaan mitään kantaa. Ylioppilaskunta on yliopisto-opiskelijoiden edunvalvontajärjestö, ei yleispoliittinen yhdistys. Helsingin yliopiston ylioppilaiden etujen valvomiseen puolestaan ei kuulu millään tavalla se, että oppilaskunnan hallitus esittää etujärjestön suulla omia poliittisia mielipiteitään, joita lähellekään kaikki Helsingin yliopiston oppilaat eivät jaa. Tämä on erityisen tärkeä huomio sen vuoksi, että ylioppilaskuntien jäsenyys on pakkojäsenyys, toisin kuin oikeasti poliittisten ja aatteellisten yhdistysten. Jos tahtoo opiskella yliopistossa, ei ylioppilaskunnasta voi käytännössä erota ja sen toimintaa on pakko tukea rahallisesti. Kysymys liittyy välittömästi perus- ja ihmisoikeuksiin.

Suomen perustuslain 13§:n mukaan jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Tämä merkitsee sitä, että yhdistysten jäsenyyden tulee lähtökohtaisesti perustua vapaaehtoisuuteen, eli ihmisen perustavanlaatuisiin oikeuksiin kuuluu oikeus olla kuulumatta yhdistyksiin. Kuitenkin yliopistolain 46§:n mukaan kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin, kuuluvat ylioppilaskuntaan. Yliopistolaki ja pakkojäsenyys ylioppilaskunnassa ovat vastoin perustuslain takaamaa yhdistymisvapautta. Tämä on mahdollista siksi, että julkisoikeudellisten yhdistysten osalta automaattijäsenyyttä on pidetty mahdollisena edellyttäen, että laissa selvästi ilmaistaan tällaisten yhdistysten julkiset tehtävät. Jos yhdistykseen on pakko kuulua, on perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta olennaista, että yhdistys myös toimii vain ja ainoastaan sille kuuluvalla alueella.

Yliopistolain mukaan ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua laissa säädetyn yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Lisäksi ylioppilaskunnan erityisenä tehtävänä on nimetä opiskelijoiden edustajat tiettyihin yliopiston toimielimiin, yliopiston opintotukilautakuntaan sekä tarvittaessa osallistua laissa säädettyjen opiskelijain perusterveydenhuoltoa koskevien tehtävien toteuttamiseen. Yliopistolaki kertoo hyvin selkeästi, mitkä ovat ylioppilaskunnan tehtävät.

Missään kohdassa lakia ei sanota, että ylippilaskunnan tehtäviin kuuluu ajaa tiettyjä hallituksen jäsentensä poliittisia näkemyksiä asioista, joilla ei ole minkäänlaista tekemistä tieteellisen tutkimuksen, opiskelijoiden hyvinvoinnin tai minkään muunkaan yliopistoon tai opiskeluun liittyvän asian kanssa. Se, tuleeko kerjäämisen olla laillista vai laitonta, ei kuulu millään tavalla ylioppilaskunnalle, koska kyse on asiasta, jolla ei ole pienintäkään yhteyttä ylioppilaskunnan tarkoitukseen tai yhteenkään sen tehtävään. Tämä on äärimmäisen tärkeää sen vuoksi, että antaessaan lausuntoja, ylioppilaskunta antaa nämä lausunnot kaikkien jäsentensä nimissä. Eli kun ylioppilaskunta astuu tonttinsa ulkopuolelle ja ottaa kantaa asioihin, jotka eivät sille kuulu, se tekee tämän edustaen kaikkia jäseniään ja käyttäen koko jäsenistönsä arvovaltaa.

Ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden vuoksi on moraalisesti kieroutunutta, että ylioppilaskunta esittää mielipiteitä asioista, jotka eivät sille kuulu, ja joista sen jäsenistöllä ei ole minkäänlaista yksimielisyyttä. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys merkitsee sitä, että jokaisen yliopisto-opiskelijan on pakko tukea ylioppilaskuntaa riippumatta siitä, miten ylioppilaskunta toimii. Pakkojäsenyyden kannalta ei ole mitään väliä, miten paljon ristiriidassa ylioppilaskunnan ajama politiikka on opiskelijan poliittisten mielipiteiden kanssa. Vaikka ylioppilaskunta antaisi kannanoton, jonka mukaan kaikki juutalaiset tulee ajaa ulos Suomesta, olisi juutalaisen opiskelijan pakko tukea heidän toimintaansa jopa rahallisesti, mikäli hän tahtoo ylipäätään opiskella yliopistossa. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys merkitsee sitä, että ylioppilaskunnan hallitus voi esittää mitä mielipiteitä tahansa ja jokaisen opiskelijan on pakko yksinkertaisesti niellä nämä mielipiteet ilman mahdollisuutta erota yhdistyksestä ja lakata tukemasta sitä.

Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys on perusteltu siksi, että ylioppilaskunnalla on tietty, rajattu tehtävä yliopistomaailmassa. Tämän rajatun tehtävän tarkoituksena on varmistaa esimerkiksi se, että ylioppilaskunta käyttää sille pakosta luovutettuja resursseja valvoakseen jäsentensä etuja, eikä puuhaillakseen sille kuulumattomia. Kun ylioppilaskunta ylittää sille laissa ja sen omissa säännöissä ilmoitetun tehtäväpiirin, se murentaa koko pakkojäsenyyden oikeutuksen. Ylittäessään tehtäväpiirinsä ylioppilaskunta käyttää pakolla keräämiään resursseja väärin ja tehtävänsä vastaisesti. Ylioppilaskunta ei ole poliittinen järjestö, eikä sen tehtävänä ole ajaa minkäänlaista tiettyä politiikkaa, olivat sen hallituksen jäsenet mitä mieltä tahansa. Ylioppilaskunta on ylioppilaiden etujärjestö ja sen tehtävänä on vain ja ainoastaan ajaa jäsentensä etuja. Kun ylioppilaskunta toimii poliittisena järjestönä, se menettää ainoan oikeutuksensa pakkojäsenyydelle.

Kirjoitin hiljattain koulusurmien herättämistä aivopieruista blogissani (http://www.henri.okn.fi). Ihmettelin miten ensimmäinen keino estää vastaavat tapaukset olisi kieltää käsiaseet täysin unohtaen, että halutessaan ihminen toteuttaa verityönsä hyvinkin mielikuvituksellisin keinoin. Esimerkiksi Kölnissä vuonna 1964 nähtiin jonkin tasoista mielikuvitusta kun Walter Seifert -niminen mies tunkeutui peruskouluun ja otti hengiltä kaikkiaan kymmenen ihmistä - aseinaan keihäs ja liekinheitin.

Oulussa tapahtui vähän aikaa sitten erittäin valitettava teko, jossa keski-ikäinen opettajamies surmasi vaimonsa ja kaksi pientä lastaan omistamallaan metsästysaseella. Syytä tähän hirmutekoon ei tiedetä, eikä luultavasti koskaan tulla tietämään varmasti. Ainoa varma asia on se, että syystä tai toisesta miehen mielenterveys on pettänyt. En tiedä onko hän hakenut tai saanut apua mahdollisesti orastavaan mielenterveysongelmaan, enkä tiedä onko taustalla jotain suurempaa perhedraamaa. En ala arvailemaan enkä syyttelemään - heidän tuomionsa on nyt tuonpuoleisessa.

Onneksi meillä on kuitenkin ajattelun ammattilaisia, psykologeja, näitä hienoja ihmisiä joiden ajattelun taso helposti ylittää keskivertoihmisen ymmärryksen. Perheen sisäisiin surmatekoihin erikoistunut Jyväskylän yliopiston kriminaalipsykologian dosentti ja koulupsykologi Jaana Haapasalo on onneksi osannut syväluotaavassa tutkimuksessaan kiteyttää olennaisen.

"Itsensä tappava perhesurmaaja on useimmiten mies, niin kuin Oulun lauantaisessa perhesurmassa.

Syitä tähän voi hakea esimerkiksi miesten kasvatuksesta, fyysisestä vahvuudesta ja siitä, että miehet käsittelevät naisia useammin aseita."

Hassua, miten vielä vuosi sitten Helsingin Sanomissa, samaa henkilöä haastatelleessa artikkelissa todettiin lastensa tappajaksi useimmiten oma äiti.

"Oman lapsensa surmaajista on enemmistö naisia. Kun Kuopion yliopistossa tutkittiin lapsiin kohdistuneita henkirikoksia 25 vuoden ajalta, omien lastensa surmaajista yli 60 prosenttia oli äitejä."

Näin tilastot saadaan näyttämään erilaiselta, riippuen siitä miten niitä haluaa tulkita. Mielenkiintoista on myös se, että kun 60 prosenttia lastensa surmaajista oli naisia oli Haapasaaren toteama surmatöiden taustoista hieman erilainen:

"Suuri osa lapsensa surmaavista äideistä on elänyt avo- tai avioliitossa ja huolehtinut kasvatuksesta tunnollisesti. Elämäntilanteen heikentyessä he ovat sitten päätyneet tekoonsa. Taustalla ovat parisuhde- ja mielenterveysongelmat tai perheen talouden romahtaminen. Perimmäiset syyt löytyvät esimerkiksi surmaajan lapsuuden rankoista kokemuksista."

Itse lähtisin hakemaan syitä miesten tekemiin surmatöihin näistä samoista tekijöistä kuin naisten kohdalla. Välineet eivät ole koskaan rikoksen syy, enkä usko että miesten kasvatuksessa, fyysisessä vahvuudessa tai aseiden käsittelyssä olisi mitään syytä surmatöihin.

Keskitytään kuitekin aseisiin ja Haapasalon varsinaiseen ajatukseen.

"Pidän metsästystä, niin kuin urheiluammuntaakin, poikkeavana harrastuksena. Mielestäni ei ole normaalia, jos ihminen on kiinnostunut aseista. Se on tappava harrastusväline", Haapasalo pohtii.

Voisin muistuttaa Haapasalolle, että myös pesäpallomaila ja hyppynaru ovat tappavia harrastusvälineitä. Toisella voi lyödä hengiltä, toisella hirttää itsensä. Pesäpallon kantavana ajatuksena on vielä kaiken lisäksi lyödä sillä mailalla palloa - voisin nähdä asiassa yhteyden ihmisen pään lyömiseen. Poikkeava harrastus siis. Veitset tappavat lukuisia suomalaisia joka vuosi. Tämä niin viattomasti ruokapöytäämme soluttautunut tappoväline vasta julma onkin. Pidän syömistä ja ruoanlaittoa poikkeavana harrastuksena, toivottavasti veitset kielletään. Maanantaina (20.10.) pyöräilijä oli julmasti surmannut jalankulkijan kadulla, aika poikkeava harrastus tuokin.

"Hän (Haapasalo) muistuttaa, että esimerkiksi metsästyksessä ampumisen tarkoitus on aina eläinten surmaaminen. Nykyisin se ei ole tarpeen hengissä säilymisen takia."

Niin, miksi surmaamaan mitään eläimiä kun nykyään jauhelihaa saa kaupan lihatiskiltä. En varmasti ole ainoa, jonka mielestä kaupan hyllyn lihat ovat pääosin huonompia kuin metsästä saaliiksi saadun eläimen liha, joka on prosessoimatonta, aitoa luomulihaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Haapasalo voisikin ystävällisesti kertoa minulle miten pääsen nauttimaan puhtaasta riistalihasta tappamatta eläintä sitä ennen.

Metsästämällä saatu liha on kaikkein humaaneimmin tuotettua lihaa; edes mallifarmilla jossa karja kuuntelee Mozartia ja nauttii päivittäisestä selkähieronnasta ei eläin voi kokea yhtä hyvää elämää kuin metsässä. Jos ihminen ei riistaeläintä tappaisi, sen tekisi joku muu peto.

Ei sovi myöskään unohtaa metsästämisen rentouttavaa, liikunnallista ja yhdistävää vaikutusta. Vietän viikot kaupungissa; teen pitkää päivää yrityksessäni, opiskelen, teen vaalityötä ja kaivan vielä aikaa perheellenikin. Elämäni on välillä hyvinkin kiireistä, enkä osaa sanoin kuvailla sitä nautintoa kun pääsen veljeni ja ystävieni kanssa luontoon pois kaikesta muusta. Metsälle lähteminen on aina yhtä jännittävää, eikä kilometrien kävely tunnu miltään, kun mahdollisuus saada se suurin ukkometso voi olla aina seuraavan puskan takana. Virkistävän päivän jälkeen on mukava rentoutua erätulilla kahvikupposen ja makkaran kera, kertoillen eräjuttuja.

Uskon että ilman metsästysharrastusta Suomessakin olisi huomattavasti enemmän itsemurhan tehneitä miehiä - helvetti, mitä muuta nuori ihminen voisi tehdä esimerkiksi Kainuun kylissä tai Lapissa? Tiedän useita ihmisiä joiden elämän ainoa sisältö on metsästäminen - mitä he tekisivät jos se vietäisiin heiltä pois?

On huolestuttavaa miten nykyään on niin paljon todellisuudesta ja luonnosta vieraantuneita ihmisiä hyvinkin vaikutusvaltaisilla paikoilla antamassa lausuntojaan julkisuuteen. Lisäksi näillä ihmisillä esiintyy huomattavaa likinäköisyyttä - ei koskaan nähdä omia varpaitaan pitemmälle. Aina halutaan kieltää jokin, mitä itse ei ymmärrä tai harrasta. Voisikohan joku psykologi tutkia tätä ilmiötä?

HenChaOmat asiani lyhyestiLuonut: HenChaKeskiviikko 15.10.2008 01:59

Ihmiset ovat keskimäärin aika laiskoja lukemaan, joten kerron lyhyesti omat asiani mitä ajan:

- Linnanmaalle liikuntakeskus ja uimahalli, vituttaa lähteä kauas uimaan täpötäyteen halliin. Lisäksi Raatin remontti on perkeleen kallis hyötyyn nähden.

- Järjenkäyttöä maahanmuuttoasioissa

- Keskustan kehittymistä

- Moottoriurheilukeskus täytyy ehdottomasti rakentaa, moottoriurheilu on kehittävä ja kasvattava harrastus, josta itse pidän :)

- Lasten päivähoitopalvelut mahdollisimman laadukkaita ja hyvin saatavilla (luonnollisesti, jotta oma lapsi pääsee)

- Yrityksiä tulee auttaa kaikin tavoin, yritykset tuovat rahaa ja rahalla saa palveluita meille kaikille - olen toki itsekin yrittäjä.

- Kaikinpuolin järkevää päätöksentekoa, joka perustuu faktoihin eikä perstuntumaan.


Jos jaksat, lue myös seuraava kirjoitus niin tiedät vähän taustaa.
« Uudemmat - Vanhemmat »