IRC-Galleria

Jumalauta, että voi ihmistä vituttaa! Ulkona on nätti ilma ja mä oon jalkavammasena jumissa sisällä. En keksi mitään järkevää tekemistä. Voiks enää pahemmin mennä? No ehkä jollain menee pahemmin mut on tää silti helvetin turhauttava tilanne.

Älä sinä luovuta kulta
Tiedän, että rakkaus iskee välillä tulta
Joskus liiankin innokkaasti
Silloin sitä vastaan ei jaksa taistella voimakkaasti
Elämä ei aina mene kuten elokuvissa
Toisinaan joutuu räpiköimään eteenpäin piikkipuskissa
Ei elämä aina ole tanssia terälehdillä ruusujen
Liiankin usein toistuu kierre vastoinkäymisen
Ei elämä aina sinua jätä tuulta odottamaan
Se pistää sinut itse puhaltamaan
Ja toisinaan olo on kuin keskellä painajaista
Kuin olisi astunut sisään kuoleman porteista
Vaikka sinulla olisi kuinka paha olla
Vaikka tuska voittaisi kaiken sata nolla
Niin sinä et ole lähdössä minnekkään
Sillä, jos sinä hyppäät, mnäkin hyppään
Oli suo, oja tai kuilu miten syvä tahansa
Minä autan sinut sieltä pois ja jatkan matkaa sinun kanssasi
Varjelen sinun tunteitasi, herkkää mieltäsi
Kannan sinut läpi pelon, vieritän kivet tieltäsi
Ja sitten, kun kaikki loppuu
Olen ihan vierelläsi
Ja pidän kiinni kädestäsi
Koska, kukaan ei voi hajottaa meitä
Eikä kukaan voi murtaa teitä, joilla me astellaan
Sillä me niitä hallitaan
Ikuisesti ja ainiaan



Omistettu mun koko elämälle
Sasulle<3

Sade ropisi selkääni vasten. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni joka kerta, kun ukkonen jyrähti taivaalla. Kyyneleet maistuivat suolaisilta poskillani kylmän sateen seassa.
Kävelin pitkin puistoa, joka oli rapistunut vuosien saatossa. Enää siellä eivät leikkineet lapset keinuissa ja hiekkalaatikossa. ei kuulunut lasten naurua tai iloisia huudahduksia. Ainoat äänet, mitä kuulin, olivat ukkosen jyrinä ja irvokkaat äänet, jotka kuiskivat pääni sisällä.
Kuulin miten junan pilli vihelsi ja miten jotain kovaa lätkähti maata vasten. Jarrut kirskuivat niin kovaa, että korviin sattui. Kuulin miten juna viiletti ohi ja tuuli pyyhki naamaa. Mieleeni jäivät vain äänet ja junan valot. En muistanut miten poliisit olivat tulleet paikalle ja minua oli kuulusteltu. En muistanu ystävieni kyyneleitä enkä vanhempien lohduttavaa syliä. En itkenyt silloin, enkä itkenyt edes hautajaisissa. En vonut ymmärtää, että minulla ei ollut enää parasta kaveria. Se kehen luotin kaikista eniten, oli minut jättänyt ja lähtenyt. Lähtenyt, koska ei kestänyt enää elämää. En tajunnut sitä vielä silloin. En huomannut ystäväni puuttumista edes hänen omissa hautajaisissaan. Kuljin vain haamuna paikasta toiseen. Olin kuin robotti, joka teki kaiken rutiinin tapaisesti. En maistanut ruokaa, enkä haistanut ilmaa. Näin vain silmissäni nuo kammottavat hetket ja kuulin korvissani junan pillit.
Pari kuukautta meni ennen kuin huomasin ystäväni puuttumisen. Silloin jouduin epätoivoon. Toinen puoli minusta halusi vain seurata ystävääni. Toinen taas halusi jatkaa elämää. Mielessäni käytiin veristä sotaa. Onnellisuus, se kai on elämän tarkoitus. Voisinko olla enää onnellinen?
Ystäväni oli vienyt osan minusta mukanaan. Osan, jonka olin hänelle täysin omistanut ja joka rakasti ystävääni täysin rinnoin. Silti osa minusta oli vielä jäljellä ja se osa halusi nähdä huomisen. Elämä on yhtä taistelua. Ystäväni ei vain kyennyt enää taistelemaan. Luovutettuaan hän haavoitti myös minua. Enkä ollu varma pystynkö enää taistelemaan. Löysin kuitenkin rohdon, joka hiljalleen palautti minut takaisin rintamalle. Lääkkeen, jonka nimi on toivo.

Olen huoleti, olet siinä
Aivan lähellä, kiinni minun elämässä
Nukun vaan ja sitten kun herään
Et ole täällä enää ja se tekee kipeää
En kuitenkaan luovuta
En anna surun viedä voimia
Joka hetki olet lähelläni, ihan vierelläni
Ja sitten kun aika loppuu, kaikki tummuu
Pidät kiinni kädestäni
Minua pelottaa kulkea aivan yksin
Läpi koko elämäni
Mutta olet mielessäni nytkin
Etkä lähde koskaan sydämestäni
Elät ikuisesti muistoissani
Ja niin kauan kuin olen maailmassa
Minun ei ikinä tarvitse pelätä
Sillä sinä suojelet minua ylhäältä
Sieltä pilven päältä
Ja varmistat jokainen sekunti
Että minulla on kaikki hyvin

Mialle kiitokset
Sun ansiosta tää juttu on syntynyt
Sun ansiosta mä sain inspiksen tähän
Tää on omistettu sulle<3

Käsikädessä käveltiin Kaisaniemenkatua
Sä huusit kaikille: Antakaa latua
Olit tyttö ronskinlainen ja sen tiesit itsekkin
Mua melkein oksetti kun sua pussasin

Sä oot niin ruma. Sä oot niin ruma
Sä oot niin ruma. Silti oot niin kuuma
Sä oot niin ruma. Sä oot niin ruma
Sä oot niin ruma. Silti oot niin kuuma

On sulla naama lepakon
Mutta silti saan mä erektion
On sulla korvat elefantin
Ja helvetin pahalle haiseva emätin

En olis arvannu, että et oo jannu
Ellen olis sua juhannustansseissa pannu
Sua katson pitkään ja taas saan mä sen
Kuin lehmä lypsykonetta sua tarvitsen

Itseksen pelkään ja mietin mä vaan
Millaisen lapsen mä kanssasi saan
Se varmaan tosi komee otus ois
Jos sen mä saan, niin annan heti pois



Kalmydian paras biisi...
Käykää kuuntelemassa jos kiinnostaa
http://www.youtube.com/watch?v=ec41fUvoDuE&feature=channel_page

Hei.
Minun täytyy kirjoittaa sinulle. Olen pelkuri, enkä uskalla soittaa
tai ilmestyä kouluun, mutta minun täytyy saada kerrottua sinulle,
mitä tunnen.
Ihastuin sinuun jo kauan ennen kuin sinä tiesit, että minä olen
olemassa. En ole koskaan aikaisemmin ihastunut. Olin jo ajatellut,
että ehkä se ei ollut minua varten, kun huomasin äkkiä miettiväni
sinua liian usein.
Säikähdin, koska olit tyttö. Kieltäydyin uskomasta. En voinut
kuvitella, että minä olisin kiinnostunut omasta sukupuolestani.
Se tuntui jotenkin väärältä, vaikka kukaan ei ole opettanut
minua pitämään sitä inhottavana.
Kun sinä aloit tehdä tuttavuutta minun kanssani, suojamuurini
nousivat. En halunnut päästää sinua lähelleni. Teeskentelin,
että olit minulle ilmaa. Vastarintani ei ollut kuitenkaan kovin
tehokasta, vaan äkkiä löysin itseni sinun seurastasi. Päätin, että
olisin ystäväsi. Päätin, että en kertoisi sinulle mitään tunteistani.
Se oli vaikeaa, mutta pystyin siihen. Hankalinta oli kuitenkin se,
että toisinaan olin aivan varma, että sinäkin tunsit jotain minua
kohtaan. Aloin ottaa selvää sinusta ja jotain kautta sainkin kuulla,
ett käyt Setan nuortenryhmässä
Vähitellen aloin toivoa. Mutta en uskaltanut sanoa mitään.
Toisaalta olisin halunnut kertoa, mutta toisaalta taas en. En ollut
varma, että tahtoisinko edes seurustella kanssasi. Minusta tuntui, että
olisin kaikkein mieluiten halunnut olla ihastunut johonkin poikaan
niin kuin suurin osa tytöistä. Välillä ajattelin, että
en merkinnyt sinulle mitään. Sinullahan oli Dora. Jossain vaiheessa
sain päähäni, että seurustelet Doran kanssa ja tahdot
vain pitää minua joanain leikkikaluna. Se suututti minua.
Eniten minua kuitenkin suututti se, että en tiennyt mitä sinä
todella tunsit minua kohtaan. Joskus katsoit minua, enkä saanut
ilmeestäsi aivan selvää. Kun sanoit silloin kinua vitsillä tyttöystäväksesi,
en enää kestänyt. Tahdoin saada vastauksen. Mieleeni
ei juolahtanutkaan, että sinäkin olisit ehkä epätoivoisesti miettinyt,
mitä minä tunsin sinua kohtaan. Olin vain niin vihainen siitä,
että olin joutunut olemaan niin kauan epätietoisuudessa. Kun
juttu sitten päättyi riitaan, olin tavallaan helpottunut. Enää
minun ei tarvinnut miettiä sinua. Kuvittelin jopa, että nyt
minusta voisi tulla "normaali". Tietysti tiesin, että niin ei kävisi,
enkä syvällä sisimmässäni olisi sitä halunnutkaan.
Olen kaivannut sinua. Niin paljon. Lehtijuttusi pysäytti minut
ja sai tajuamaan, kuinka sokeita olemme molemmat olleet. Onni
on ollut aivan silmiemme edessä, emmekä ole nähneet sitä. Minäkin
haluaisin pyytää sinulta anteeksi. Riidan jälkeen meidän olisi
pitänyt puhua, niin monilta väärinkäsityksiltä olisi säästytty.
Jutussasi kirjoitit, että et kuulu minu maailmaani. Se ei pidä
paikkaansa. sinä kuulut minun maailmaani enemmän kuin
ehkä kukaan muu.
Jos luulet, että voisimme vielä selvittää asian, tule meille
tänään illalla. Isä ei ole kotona, joten voisimme puhua kaikessa
rauhassa.

Sinä kuljet minun ohitseni. Päivittäin sinä kuljet ohi aivan
läheltä ja minä voin haistaa hiuksesi tuoksun, nähdä silmiesi
hymyn ja tuntea askeltesi kaiun lattiaa vasten. Voisin kietoa
käteni ympärillesi, niin läheltä sinä kuljet. Vosin sivellä kasvojasi
ja suudella otsallesi karanutta hiuskiehkuraa. Tämän kaiken
voisin tehdä ja paljon muutakin, jollet sinä kuitenkin kulkisi niin
kaukana minusta. Vieraus venyttää meitä erottavat kome senttimetriä
valovuosiksi, joiden ylitse en pysty kurkottamaan.
Sinä olet sanonut minulle niin vähän, että lauseet voisi laskea
kahden käden sormilla. Minäkään en ole puhunut sinulle, paitsi
ajatuksissani joka hetki. Ajatuksissani minä kerron sinulle helliä
salaisuuksia.
Haluaisin istua kanssasi pimeässä huoneessa ja kuiskalla korvaasi
runoja.
Haluaisin suudella sinua sateessa, kun pisarat tanssivat ympärillämme
kuin kyyneleet, jotka eivät muista, että n iiden pitäisi
surra.
Haluaisin maalata sormiisi mietiskelevien aaltojen värit.
Miksi minun on niin vaikea lähestyä sinua? Olen kai ajatuksissani
luonut sinusta kuvan, johon olen ihastunut ja jota en halua
rikkoa. Mielikuvaa ei voi halata. Tahtoisin oppia
tuntemaan sinut oikein kunnolla, vaikka et sitten olisikaan
mitään sellaista kuin olen kuvitellut. En halua vain haavekuvia,
tahdon tutustua todelliseen ihmiseen. Mutta en vain saa sitä tehdyksi.
Lähelläsi minut valtaa pelko siitä, että inhoat minua, vaikka
et edes tunne minua. Yritän selittää itselleni, että ethän voi
inhota ketään, jota et tunne.
Kuinka minä sitten voin olla ihastunut johonkuhun, jota en tunne?
Sinä tulet uniini melkein joka yö. Sinä hymyilet minulle ja kävelet
minua kohti. Katsot minua silmiin, enkä väistä katsettasi.
Unissani minä olen rohkea ja itsevarma. En pelkää mitään.
Voisin suojella sinua kaikelta. Unissani me matkaamme kaukaisiin
maihin, joista kukaan ei ole koskaan kuullut mitään. Meidän
yllämme taivas kaartuu korkeana ja ihmeellisen värisenä. Se on
niin kaunis, että meidän on pakko katsoa toisiimme, jotta emme
pakahtuisi. Sinun silmäsi ovat syvät ja tummat. En osaa täysin
tulkita katsettasi, mutta se on niin oudon kiehtova, että minua
alkaa itkettää.
Herään siihen, että olen itku partaalla. Painan kasvoni tyynyä
vasten, mutta kyyneleet eivät vain tule. Miksi minun täytyy herätä,
kun unissani olen niin paljon onnellisempi?
Sinä olet jo osa elämmäni, ja minusta tuntuu siltä, että nämä
minun tunteeni sinua kohtaan ovat tärkeämpiä kuin mikään
muu aiempi elämässäni. Siksi minun täytyy noukkia sisältäni
itsevarmuuteni hiukkaset ja tulla juttelemaan sinulle. Meistä täytyy
tulla ystävät. Minun täytyy ainakin yrittää, koska muutoin
vietän koko loppuelämäni kirjoittamalla sinulle tällaisia samanlaisia
tekstejä, joita sinä et koskaan tule näkemään.

Kun enkelit katsovat muualle
suutelen epäröiviä huuliasi
salaa
Katsot minua
silmäsi ovat niin suuret ja kauniit
niiden ilme niin tumma
että minua alkaa itkettää

Tällanen uskomattoman kaunis runo löytyi Salla Simukan kirjoittaman Kun enkelit katsovat muualle kirjan alusta<3

En tiedä mikä sai minut rakastumaan sinuun, en tiedä
mikä laukaisi tämän kaipuun.
Tietysti olit kaunis, mutta oli sinussa muutakin,
katseesi ja eleesi, ne lävistivät sydämeni.
Olemuksesi, se jotenkin vangitsi.
Se veti minua puoleensa,
se oli mieleenpainuvaa vaikutusta,
radiosoiton kaltaista.
Olit kuin kaunis rakkauslaulu, joka jäi soimaan mielessäni,
jäi soimaan alitajunnassani,
jäi soimaan sydämessäni,
ja syvällä sielussani, olet kuin minulle tehty, olet
laulu johon en koskaan
kyllästy, eikä me edes hyvästelty,
jokin ei anna minun unohtaa sinua, mutta toivottavasti
se on vain hyvä asia
****************
Kultaiseen hiekkaan sä sydämen piirsit,
katsoit mua kuin aarretta,
kuiskasit sanat I love you.
Suudelman hellän ja suloisen,
sä painoit mun huulillein.
Me hiljaa siinä istuttiin, katsottiin ja
yhdessä myös lähdettiin.
Emme koskaan palanneet yhdessä, vain minä.
Istuin kultaisella hiekalla,
en enää nähnyt rakkauden merkkiä, sydäntä,
se oli poissa.
Meri oli huuhtonut sen mukanaan,
mys meidän rakkautemme.
****************
Jokainen sana, jonka sanoit poltteli ihollani.
Minä olin kaivannut niin paljon ääntäsi.
Sitä, kuinka kuiskasit korvaani kauniita
sanoja, viettelit mieleni mukaan leikkiisi, joka veisi
meidät taivaisiin.
Luoja miten olinkaan ikävöinyt sitä.
Joskus sinä lähdit sanomatta sanaakaan, katosit vain.
Silloin taivas itki kanssani, suri kohtaloani. Sitä,
kuinka jouduin olemaan yksin.
Jokainen päivä istuin taloni portailla, katselin ruusupensasta
portinpielessä ja kohotin katseeni jokaisen kuulemani askeleen
takia. Vain siksi, että ikävöin sinua.
Silloin, kun ikävä painoi päälleni tummana varjona, mietin
karheita taiteilijan sormiasi, suloista, hieman sekaisin olevaa
hiuspehkoasi ja käheää ääntäsi, sekä niitä sinisiä silmiäsi, joihin olin
ensisilmäyksellä rakastunut.
Tapasi puhutella minua, oli ihan omaa luokkaansa.
Äänesi suuteli korviani, sormesi tanssahtelivat ihollanin ja saivat
minut ekstaasiin.
Öisin saatoit herättää minut vain sanoaksesi rakastavasi minua.
Maksaisin mitä tahansa, että saisin nuo yöt takaisin. Että saisin taas
tuntea sormesi ihollani, henkäyksesi kasvoillani. Mutta en voi.
Se on menneisyyttä. Sinä olet menneisyyttä.

Älä särkymistäsi pelkää,
Ehkäpä juuri sirpaleistasi
Tavataan paras minäsi

Muistan viel selkeesti
kun sut ekan kerran näin
Ja kuinka rakastuin suhun suinpäin
Katoin sua suoraan sun kauniisii silmiis
Tiesin, et jos sut saan
en tuu koskaan päästää irti.

Oot puolet mun sydämestä puolet mun elämästä
Jos tää olis unta en koskaan haluis herätä mä

Jokainen yö aina kun nukun
Nään unissani silmäsi niihin mä hukun

Olis paljon asioita joita tekis mieli sanoo
Mutten pysty kertoon puoliakaan niistä ääneen kato
Ei vaan riitä sanat kuvaan tätä tunnetta mun rinnas
Ei vaan riitä vaik sanoisin et oot täydellinen gimma
Unelmieni nainen jonka haluun ikiomaksi
Joka ei tule pistään sydäntäni kivikovaksi

Eksytään kaksin ja ollaan kaksin yhdessä
Ja kuljetaan yksin niinkun eksyneet yleensä
Tule mukaani ja mennään jonnekin kauas
Jossa voidaan olla kaksin ja rauhas

Jos vielä voisin, sulle kertoo tahtoisin
Kuinka tärkee mulle on
Tää ystävyys loppumaton

Sä tiedät kyllä, että nää on sulle<3