IRC-Galleria

Ensimmäinen varsinainen vapaapäivä kovaa vauhtia katkeroituvan hotellisiivoojan elämässä. Meillä oli collegani kanssa mitä kokeilunhaluisimpia suunnitelmia: olisiko tänään vuorossa Lisebergin kuulu huvipuisto, kalahalliksi muutettu kirkko vaiko istuskelua Slotskogenissa skandinaavisessa serassa? Totuus on kuitenkin tämä, että nukuimme liian pitkään, aloitimme päivämme terveellisesti salmiakilla ja Fazerin sinisellä, P osti meille molemmille kaikkea jännää paikallisesta Alkosta (täällä ikärajat kys. liemiin ovat 21 vuotta, joten minä jäin kiltisti seisoskelemaan pyörien luokse) sekä haimme viimein ruotsalaiset henkilötunnuksemme. Pomo soitti ja kysyi tulenko huomenna töihiin kymmenestä kolmeen, kruunun kuvat silmissä pyörien myönnyin vaivalloisesti. Kehtaapahan sitten paremmin olla maanantaina "kipeä" kun ystävät Suomesta saapuvat. Pitäisi soittaa ihmisille, mutta kännyköissä loppui puheaika. Sitten päädyimme jotenkin taas tänne. Ehkä saamme aikaiseksi käydä kaupungilla tuhlaamassa valuuttaa ja illalla taitaa telkkarista tulla jatkoa eräälle mielenkiintoiselle seksivalistusohjelmalle.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.