IRC-Galleria

Äärirasia

Äärirasia

joku wilho

[Ei aihetta]Perjantai 03.04.2009 20:14

Jumala on...

Jumala on
kun sanoja ei ole

kuolematon resonanssi viemäriverkostoissa
pilvissä, pilvenpiirtäjissä, murhaajissa
sinussa
sinun lävitsesi
ihmisten ja talojensa uurteisiin
ja kaupungit rakentaneiden käsien historia

Jumala on Kuolema
pimeä, pelko, kadotus, ikuisuus joka tuhoaa
ja tuhannet ovat hänen sylissään
emmekä voi nähdä, ja yritämme ymmärtää

ja Jumala on Jumalan ääni
joka syntyy uudelleen hiljaisuudessa
liekki joka hävittää metsät
ja puut jotka kasvavat takaisin Ollakseen

Jumala on leikissä, julmuuksissa
inhossa
jokaisessa muutoksessa

ja Sinä olet jumalainen mahdollisuus
sinä olet potentiaalia
sinä olet hetki joka on osa ääretöntä

Minulla ei ollut mitään sanottavaaPerjantai 03.04.2009 03:48

Aika on erillään unohduksesta ja unohdus osa aikaa
me olemme erillämme molemmista
mutta meidän kätemme voivat silti kurkottaa niiden ohi
toisiamme kohti

kuin elementit...

pilvet ovat osa taivasta kuin meidän sydämemme tahti
on osa ruumista
mutta henki on vapaa näkemään taivaan pilvettömänä
olemaan osa pilveä tai ei mitään

niinkö yö kuvittelee taivaalle aamun?

ja lohduton tyhjyys on, ja ei ole
se on ohi valahtava päivä ja... yhtä konkreettinen
kuin kukka, tai romahtaneet haaveet

pilvet ovat räjähtäneet kasvoillemme
pommit ovat sataneet atominsa
kehomme on jakaantunut tuhansiin, ja miljooniin osiin
se liikkuu hitaasti
kaikki alkaa uudelleen. kukkia ilman henkiä
ja hengittäviä kukkia
selittämättömästi
ilman tarkoitusta, ilman jumalaa

kuka tahtoisi tämän?
se on naurettavaa, olla tavoittamatta mitään
ja sanovat, nauru on positiivinen asia
positiivinen asia negatiivisessa kehossa
hylkien toisiaan rinnakkain
peilikuva peilikuvan varrella
rinki vasten rinkiä, kiertävät rakastavaiset
aavemaisen varmat ja tarkat askeleet

toistensa sylissä
he haaveilevat timanteista ja joskus he
unohtavat haaveensa
mikä oli eilinen? tai tämä päivä?
en voi lukea ikuista kirjaa
vaikka olen sokea kaikelle paitsi kirjalle
se on ainoa ystäväni lukitussa mielessäni

jumala, henki, hetki
avaa mieleni omaksi itsekseen
olen hetken peilikuva
ja minua katsovat lukemattomat henget
olen kirjan sivulla ja heijastun jonkun silmille
kuka oli tyhjyys? ystäväni?
ja rakkaani kuoleman oven suulla
kuin sisar minäkin kannan hänen kasvojaan

me olemme kuoleman sisaria
ja toistemme heijastuksia, häiveitä
lukemattoman täyteläisiä
äärettömän onttoja

kun, jos, joskus minä unohtuu
täyttyäksemme on rikkoonnuttava
palaset ovat rakennelma
ilon askel on aina rajalla Hänen vierellään
ja mikään ei ole ylimääräistä
vaikka rakenne on käsittämätön
ja kasvonsa kuin usvan peitossa

[Ei aihetta]Maanantai 30.03.2009 22:12

scriabin ja surulliset pianokonsertot ja sitämyötä sitten valahdin johonkin
syvälle taas
tuntui että ei vittu, ei saamari, ei perkele ja kaikki vanhat jumalat
ei ja ei ja ei
no... antaa hetken olla. suklaavohvelia ja teetä.
antaa niiden olla vähän aikaa savupiiput ja pilvet
ei mitään Minua sinne väliin

se lepäsi, itki lähes. kuka erottaa Minän kyyneleet?
merta se on kaikki..
ja heräilin sitten, ja nyt mie naurahdin ja hymyilin.

hitto. kaikenlaisia paviaaneja... norsuja.. kirahveja..
au-tomaatteja. ja kengännauhoja, ennenkaikkea niitä.
suurenmoisia kengännauhoja joihin kompastua ja seota.

kaiken tämän auringon ja tähden ja meren ja sielun keskellä

mikä ihmeellinen syvyys

[Ei aihetta]Torstai 26.03.2009 00:37

olipa kerran elämä
kauan sitten
eilen
nikamat ja taipuvat sääret
kiehnäykset jotkut, joskus olleet..
ja nyt, lapsi
hän katsoo kun luen bukowskia
päässäni valtavat kuulokkeet

tähdet tuijottavat
eivät ketään erityisesti
mutta mitä kuulevat
kuulisivat?

minä voin ajatella tämän
matkalla veeärrän junassa
kolmen ihmisen verran
yön siimeksessä

kuin jossain suojassa
hekin kuvittelevat

tuossa peto-laitteessaan
raiteillaan
lävitsemme jyristelevä tuomiopäivä

kohti ikuista unohdusta
peittojen mutkassa
sotaratsujen selässä
rakastaen, ratsastaen..

heidän rauhallisten sydämiensä peitossa
villissä laukassa
piileskelevää pelkoa
ikuisuutta murskaantumassa tomuksi
ja ennenkaikkea ei mitään
paitsi mikä voi olla
täällä tyhjyydessä. (kyllä, tyhjyys on aina olemassa)
Asiat ovat aika huonosti, ja itsekseen niiden kanssa koettaa vain pärjätä jotenkin. (toisin sanoen välttelee mahdollisuuksia)
En ole tarpeeksi vahva muuhun. (ja taas)

Voi vain jotenkin yrittää täyttää sitä tilaa, huolimatta viisaudesta ja mistään hyveistä. (siihen on pyrittävä koko ajan huolimatta mistään mikä sen voisi estää)

Juuri nyt elämä on siinä tilassa että se on karmeaa pysähtynyttä kaaosta ja kaiken säteilyä missä ainoa oikeutus on itsensä selviäminen huomiseen, sokeana rampana tai kuolleena. (ei juuri nyt vaan aina ja ei kuitenkaan)

vittumaisen yksin vaikka sitä koettaakin kieltää, vittumaisen väsynyt vaikka koettaakin olla pirteä
vittumaisen ahdistunut vaikka tietääkin että on olemassa jotain muutakin
peloissaan että tämä kestää vaikka tietää että tämä ei kestä (se on totuus eikä ainaisuus muutu mutta mitä tein sen eteen?)

väsynyt menetyksistä kuolemasta totuuksista valheista itsestä ja unista ja pankeista ja puhumisesta ja nauramisesta ja hekumasta ja seksistä ja raakuuksista ja verestä ja mielikuvituksesta ja kirjoittamisesta ja hulluudesta ja kaipauksesta ja pettymyksistä ja yksinäisyydestä ja yrittämisestä (väsynyt muttei koskaan todella voimaton, enemmänkin pelokas)

väsynyt elämiseen, sen paljouteen mahdollisuuteen ja kaikkeuteen minussa (kyllä ja nyt olet tässä)

[Ei aihetta]Tiistai 10.03.2009 21:32

jos ja kun on väärin, totuus mikäli haluat sen mieltää totuudeksi
on että se on nyt tai ei koskaan

koko ajan henki on olemassa
mä olen hengen ori ratsu ja jos tahdon siihen vajota niin hengen rappio
mä olen hengen siunaaja ja ovien avaaja

suuri on tyhjyys
mikä on kuva joka tehdään siihen tästä meistä itsestä
se on loputon mahdollisuus

osittaista DFW-pastissiaKeskiviikko 25.02.2009 16:05

Vuosi 2009. Taivas on matalalla ja pilvet lipuvat häivähtäen. Hennon harmaat pilvet ovat pyöreitä, untuvaisia ja loistavia. Taivas näyttää juhlalliselta. Taivaan alla on talo, auringossa. Talon sisällä on huoneistoja päällekkäin, sivuttain, vieri vieressä. Talon vieressä on puiden rivi, ja niiden takana maantie. Tiellä liikkuu autoja hiljakseen. Yksi linja-auto pysähtyy pysäkillä ja tummatakkinen nuorukainen nousee sisään. Bussikuski murahtaa. Matkarahat laskeutuvat näkyville. Nuorukainen lausuu hiljaisella, mutta korkealla äänensävyllä: Kiitos. Nuorukaisen iho on varsin kalpea. Hän katsahtaa muita matkustajia varovaisesti kävellessään valitsemalleen istumapaikalle. Vanha rouva, nuori nainen, nuori mies. Bussikuski kääntää hiljaa autonsa liikkeelle, renkaat sutivat hieman kevätpakkasen kiillottamalla tiellä. Radiosta kuuluu niin hiljaa jotain musiikkia että se peittyy auton äänten alle. Bussin etääntyessä, nuori poikalapsi katsoo äänettä talon ikkunasta ja näkee kuinka Kristusta kootaan kaupungin ylle. Aurinko menee pilvien taakse, mutta pilvet ovat yhä pyöreitä ja untuvaisia.
En ollut pettynyt, siksi hän lakkasi kirjoittamasta.

Vannon että jonakin näistä päivistä lähden vielä ulos, kunhan tiedän tarkkaan missä on "jonnekin".

Silloin on väsynyt rukoilemaan, kun jumalakin ajaa jo henkilöautoa.

Yksi askel johtaa savupiippuun, väärä askel taivaalle.

Ikkunasta katsoessa peiliä ei aina edes muistakaan.

Rakkaus auttaa meitä kamppailussamme selväjärkisyyden kanssa.

Selväjärkisyys on sveitsiläinen linkkuveitsi, harmi vain että elämme usein mielisairaalassa.

Lowercase - Going Away PresentSunnuntai 22.02.2009 02:11

Mitä vittua, tehtiinkö 90-luvun lopussa vielä hyvää musiikkia Amerikassa? No totta hemmetissä, tai niin ainakin minun korviini solahtelee ja kun katson että Lowercase on tehnyt tämän levytyksen vuonna 1999 on pakko kääntää kelloa taaksepäin ja ajatella että jätkäthän pilailee! Ja tämä on luokiteltu vielä emoksi, last.fmn urpon urpolauman toimesta. Sathanas, tämä mitään emoa (eli nykyajan purkkapoppia) ole, tämä on rock'n'rollia, eli vaarallista ja lähellä kuolemaa.

(Tosin jos ajatellaan että emo alkoi embracesta ja päättyi tähän yhtyeeseen, niin olen yhtä mieltä. tahtoisin myös oikeastaan nähdä sen BFMV-fanitytön joka tätä suostuu kuuntelemaan. Hän voisi olla mielenkiintoinen tapaus.)

Jossain määrin tämä muistuttaa etäisesti, eli aika hyvällä tapaa alitajuisesti Joy Divisionia mutta on kuitenkin varsin erilaista. fiilis on samanlaisen uhkaava, etäinen, surullinen, periksiantanut. Mutta tässä ei ole samanlaista öisen kaupungin tuntua mielestäni, vaan enemmänkin sellaista hyvinkin pientä, henkilökohtaista, rantojen ja hylättyjen omakotitalojen tuntua, samalla tapaa kuin 90-luvun alussa vaikuttaneella Codeinella.

Tämä on myös raskasta musiikkia. Rouhevaa, tytisevää, humisevaa, huojuvaa, hallusinatoorista. Koska itsekin tätä kirjoittaessani elän varsin kaamoksellisessa tilassa, tämä musiikki ikäänkuin luo täydellisen soundtrackin omille ajatuksilleni. Ennenkaikkea tuntuu siltä että näillä jätkillä on ollut pakottava tarve tähän musiikkiin, joka on tunne jota ei voi tekemällä tehdä. Se tulee jos on tullakseen.