IRC-Galleria

Äärirasia

Äärirasia

joku wilho

[Ei aihetta]Perjantai 19.02.2010 00:27

vuoret siirtyivät paikaltaan
salama iski metsän tuleen

kaikkialla oli kadotuksen todellisuus

hän käänsi hitaasti
kasvonsa kohti liekkejä

ja nautti niistä
kuin eilisen vuolaasta virrasta


täällä olen ollut
vähän kuin kotonani

täällä tyrannia tuntuu
niin koskettavalta
että siitä voi puhua

täällä ystävät ovat heitä
jotka tietävät
miten humaltua elämästä

se on jo niin paljon
että kaikki merkitykset
on syytä unohtaa

mutta tosi koti on aina
se missä varjot
rauhassa lankeavat
valon päälle


Jumalalle

sinä jätkä siellä
odottamassa

pyydän vain
jätä tuli kytemään
niin löydän kyllä tien kotiin

AsioistaKeskiviikko 17.02.2010 23:24

Asiaan, eli musiikkiin.

Levyjen pyörittelystä on tullut viime aikoina varsin eriskummallista tekemistä. Eriskummallista, joka on syvempää kuin mitä voit lukea uutisista, koskaan.

Tuntuu että levyjen kuuntelemisesta on tullut jotain synteettistä kokemista. Tuntuu että levyt eivät enää ole pelkästään musiikkia vaan ravintoa. Levyt eivät ole enää levyjä, vaan tiloja.
Olenko tulossa vanhaksi?
Vai onko ihmiskunta vasta lapsenkengissään?

On nykyaikaa pyöritellä musiikkiaa maha hyvin täynnä, hissin kolistessa, jääkaapin huristessa, kaiutinten vuodattaessa hurinaa, jotain outoa ääntä, edestakaisin, ylösalas, tyhjään huoneeseen joka on pään sisällä.

Odottaa junaa, korviin soiden jokin etäinen ääni, ehkä melodia, tiukasti puserrettujen keskiääniä vahvistavien nuppien läpi, tiukasti puristettujen aivoaaltojen väliin.

Rakastan Jotain!
Mutta, Kuunteletko Mitään?
Minä yritän hiljentyä Sen Äärelle.
En useinkaan onnistu.
Olen nykyajan lapsi.
Olen yksi virtapiiri teknologian aiheuttamissa ADHD-sfääreissä. Mutta yritän silti.

Musiikkia tapahtuu kun Joku sielu joka ei ole aivan täysin turhautunut elämään (tai on yltäkylläisen tyytyväinen sen turhuuteen), saa kehonsa virtapiirit ja ääriulokkeet yhteistoimintaan ja heittäytyy Rummun tai Kohinan vietäväksi.

Kuunteletko?
Kun kaupungit tuntuvat kasvavan isommiksi ja ihmisten liikkeet alkavat yhä enemmän muistuttaa spastisia leikkauksia (hyvän tähden, joita on jo lastenohjelmissa), voinee pitää jonkinlaisena Tapahtumana sitä että jotain saadaan todella aikaiseksi pelkän liikkeen ja kiivaan ihmettelyn sijasta.

Tajuntamme tuntuu olevan vielä lapsenkengissä, samalla kun kehomme viskoutuu metrotunneliin jo miljoonasosalla siitä nopeudesta jolla komeetat harhailevat avaruudessa. (Pahinta on ehkä että tiedämme omasta mielestämme vähemmän kuin komeettojen ajatuksista. JA ME KUVITTELEMME TIETÄVÄMME JOTAIN.)

Siispä, Kuunteletko?
Musiikki on merkittävää hiljaisuutta silloin kun korvasi ovat virittyneet seuraamaan ajan hypernopeudella etenevää tyhjää luotijunaa.
Musiikkia on pehmeä elämän tamburan helke siinä huoneessa jossa odotat kuolemaa päivinä kertyvien vuosien ajan, tyhjien pitsakoteloiden ja huomisen sanomalehden kanssa. Musiikki ei voi olla verovirasto tai byrokratia, vaikka sitä imisikin moinen vampyyri.

Musiikkia on sekin humina jonka Graham Lambkin tallensi huoneessaan New Yorkissa kasettinauhurille, jotta joku voisi ehkä kuulla sen. Musiikkia on se kun hiljennyt kuuntelemaan.
Vessan vetäminen on musiikkia sydämelle jonka sisällä on tilaa yhdelle tyhjennykselle.

Kuunteletko?
Musiikki on toivo siitä että ehkä me haluamme kuunnella,
ja jättää hetkeksi ajan jälkeemme. Tämän kirotun, pitkän ajan jossa odotamme Jotain. Musiikki antaa mahdollisuuden olla Se, Sinulle, Juuri Silloin.

Musiikki on sininen syvä huone pääsi salaisimmassa kammiossa, herkässä kohtaa, sydän ikkunan alla.

(En häpeile myöntää olevani romantikko, koska samalla voin häpeilemättä myöntää rakastavani musiikkia.)

Ja niin edelleen.
Älkää kuunnelko minua.
En tiedä mistä puhun.
Kysymys on silti kommunikaatiosta.

Virittäkää vastaanotin, heittäkää se helvettiin
ja astukaa ulos korvienne kautta.
Paljain jaloin, pääsette ehkä koskettamaan taivasta.

[Ei aihetta]Maanantai 15.02.2010 14:39

Laskujen maksaminen siirtyy päivä päivältä. Kuinka pitkälle kuminauhaa voi venyttää että se katkeaa. Ja vitut niiden kestävyydestä joka tapauksessa.

Veljen kanssa autossa puhuimme pankeista. Mieletön välitön kylmyys. Kuka on tämän järjestelmän luonut ihminen? No, me kaikki olemme.

Pentti Saarikosken runoja tuossa vierelläni, kaikki ne, keltaisissa kansissa. Miellyn edelleen.

Tunnen häpeää siitä että kirjoitan. Perhana.
Jotain mun päästäni pitäisi ehkä niksauttaa perinpohjin. Mutta ei sitä niksautusta ole, ei pysyvää, ei hyvää, ei nopeaa, EI HELPPOA. On vain kaikkeen palaaminen ja hetkellistä lähtemistä.

Menen kyllä tänään tuonne.

Jukuhauta. Elämä tuntuis nyt vievän konkreettisempaan kokemiseen, luovan ilakoinnin sijasta.

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.02.2010 17:25

Mitä me teimme että suomi syntyisi? pistimme sormen sen peräreikään, laiska laiska pullan tuijotus silmissämme ja haukotus kohti turhuutta kaikuen.

tämän teknologisen herhiläispesämme surina peittää alleen sen rakenteen heikon, ylvään sydämen sykkeen

jotkut istuvat torneissaan joiden alla laakeana levittäytyy jätteen sinfonia, koko nouseva myrsky valmiina heittämään sen tumman möskän heidän piilotetuille kasvoilleen

toiset katsovat pelonhiessään peseytyen, liasta sormet mustina, humalalla voideltuina, enemmän tai vähemmän valmiina, nauraen tai itkien

toiset ja me olemme olemassa
kaupunki elää ja hengittää planeetan suonista pulppuavasta verestä ja todesta

Hoksaisimmeko vasta tulivuoren ryöpytessä herätä nauramaan kuin ne narrit joita olemme?
Kun Kaikki vapisisi jumalan konekivääritulessa.

Mutta todella uskon että Me emme tarvitse mitään tulivuorta, vain aavistuksen verran sielun laavaa. Vain sen että vedämme pyttymme riuskalla otteella ja sanomme että nyt on tehtävä oikeaa Paskaa!

...On nukuttava pitkään ja unohdettava Laiskuus.
On mentävä unen yli vaikka se upottaisi askeleen alta...

...Tahdon kulkea yli tien niin että minun askeleeni eivät kuulu,
mutta ne tuntuvat. Olla Elävä pisaramies betonin veripinnalla...

...Tahdon olla konekiväärikaukosäätimen luodit osumassa tyhjää mielen ruutua vasten, vaihtamassa kanavaa valon puolelle pimeän silmän tuijottaessa...

[Ei aihetta]Tiistai 09.02.2010 02:18

Haluaisin vaan lähtee täältä
jonnekin tosi kauas, vittuun

en KUOLLA

kuolema on sama kuin hiekka jalkojen alla

mä olen kuollut jo monta kertaa

nössöyteni on hiipuvaa kuoleman balalaikkaa
rakkauteni on kuoleman savukkeen savua

pointti: olen jo kuollut


mutta niiden yksien urpojen
(lue: ehkä jumalten)
armosta kimaltelen täällä silti
ja omalla jumalpäälläni säihkyn
enemmän kuin ne jätkät osasi aavistaa

haluaisin lähtee tästä kuitenkin joskus
tästä saamarin sekasotkusta
jossa harmaa sekoittuu mehuun
enkä tiedä voinko syödä tätä rinkeliä

JUMALA AUTA
mun pääni sisältä tule ja sinkoudu
keskelle mun herkkiä käsiäni
ja sytytä sormeni taas liekkeihin

en halua olla kuin paiserutto
mengelen ruiskussa!
en vittu halua mennä kouluun
näin kyrpäisenä aamuna!
en halua tehdä tätä runoa
jolle hitler hihittäisi!

en tahdo ajaa tätä rupista bussiani
enää yhtään metriä pitemmälle
jos en saa itseäni oivaltamaan
että on olemassa
rakkauden jarrupoljin

se koko hervoton helvetin horisontti

siispä otan rauhallisesti
kuin psykoosissa
astun ulos, sytytän savukkeen
nyt teen sen!
poltan sitä seksikkäästi
keimaillen tutkailen maisemia
katson kimmeltäviä tähtiä

tähdet huutaa alas päähäni
tämän mantran:

olen alasti olen tullut
olen alaston minä tulen
minä tulen sinä voihkit
minä olen sinä tulet
sinä aukeat minä tulen
me menemme sinne

sä olet se HELVETIN KUU

tämä ei ole lavastusta
tämä on koko kitarasoolo
kertosäkeistö ja traaginen loppu
feenixin pyrstösulat meidän
aistillisissa huokauksissamme
en halua lähteä tästä
en anna bogartin kävellä sateeseen
en anna sun sulkea tätä vessan ovea

haluan vain tehdä sen!

istua nyt ja kuiskaillen
"rakkautta, rakkautta" kuin sekopäät
me kuiskailisimme sitä kameroidemme
takana tuulena hulmuten varpaissa
televisioiden räjähtäessä ekstaasista
tuuleen tuhansia lasisirpaleita
sydämen sykkiessä
hiekan kimmeltäessä kesän unelmissa
yli ajatuksen selkeyden pehmeyden

tämä on ME-PLANEETTA!
tämä on puhdasta runkattua spermaa
tämä on suosikkini kaikista elokuvista
tämä on kertomus joka ei lopu
tämä on ihan höpinää vain
multa sulle, rakkaudella

minä haluan vain lähteä tästä
olla mä
ja tulla sinuun

piste. loppu. kiitos.

[Ei aihetta]Tiistai 09.02.2010 01:23

olen, olen rakastellut.
olen ollut kuin tuhat kättä.
olen ollut jotain jumalaista.

miten voi olla tämä ihminen?
joka kokee näin?

mitä minä nytkään tiedän?

vain tämän ajatuksen ja tunteen.

kaipaan Sinua.
tunnen että meillä on paljon asioita elettävänä.
tunnut läheiseltä, hyvältä, oikealta osalta tulevaisuuttani.

kulkemista. sitähän tämä on.
pohjimmiltaan loputtoman yksinkertaisia juttuja.
sisäkkäin.
toteuttamista, itsensä toteuttamista.
keskenään.

OperationLauantai 06.02.2010 00:49

Shimmering pathways to indifference.
Whimpering at the gateway, looking sideways.
Left, Light trickling from above.
Looking at it, hell, and heaven.
Their neon is not good enough. But this one seems all too real.
The fur of the skin of the nameless one grafted on to the suit, 900 dollars or less.
Not enough, but yet unknown. Nothing is wholly obvious without becoming enigmatic.
Reality itself is too obvious to be true.

We trade skin for emotion, suck others to become ourselves.
Parasitic to the core, our single cell program indulging.
Which blood is mine. Who is this, is this me in a syringe.
i know the answer, but neglect replying for the sheer thrill of it
The unknown knows us better, but it will never tell.
We need skin, we need money, we need meat, we need nosejobs.
We need someone to blow our cocks and someone to remind us of our need.
You BETTER run You LIIIIIAAAAAAAARRRRRRRRRRRR
You HYPOCRITE
You CRIPPLE
Because of your disease You've made it past the decades
like a one legged dog
Nothin ever stays the same
Nothin, yeah nothin, nothin, nothin,
but you're still runnin'
with your umbilical cord hanging between your legs

You're born from a womb with a robotic spider spinning you like a web
An asymmetric composition of flesh and emotion hanging crystalline
between blood red walls, emitting sound and images to the eye-screens
passing in one second, all filtered, compressed, processed
You would've been happier if you'd chosen to join your mother in her world
In her world you would've been an eternal duplicate,
You would'be been your happy mother reflecting the mirror image of her
into the mirror image of her. Bio-historical feedback resonating in a chamber
of flesh and thought, but you we're printed for a purpose.

The primary objective:
To keep spreading into more self, to expand the organism,
Swallowing emotion and nutrition to turn inside out with another birth,
a snake shedding it's weeping skin at the roots of the garden
slithering satisfied at the roots of the perceived problem
in dirt and shit with a smile until the system malfunctions
and the corpse is left at the feet of the others, the bones slumping
slowly through rotting skin, another birth.

"Hey Mom! When it rots can we dig up the bones?"

In birth and death, the masochistic pleasure of
excretion and discovery
of soul or a body with a soul, no soul
copy, deletion
Our one purpose to excrete and multiply at the same time
taking a shit with life
the more vain the thing excreted, the more pleasure
from losing it
Ourselves as our vanity the greatest vanity the most beautiful thing
we need to clone, the process not yet perfected, the un-perfect replicant
of the soul cell divided through our carnal duplication machinery
nearly mindlessly following patterns set by a blind thing
that seethed the first of us
the haphazard circuits breathing now, with excessive personality
and dividing
with time into another screaming thing on the screen,
beautiful prismatic light reflected

The simple Adam and Eve program spreading
uncertainly from point alpha,
a single virus, or a mutation of the primary program
able to wipe it all into a tabula rasa
mankind sleeping with a pillow of a void underneath their slow mind
desperately trying to reach singularity
excitedly exclaiming: your sooo cool im coming down there
tommorow tho there better be something fun!
the fucking mind that hangs peering over the edge
at the moment of an orgasmic high
grasping at invisible, uncomprehensible straws
whispering to each other looking at the semblance of what they feel

they have to do all this just to scrape by
They're all scratching each other's backs
looking at the empty beer bottle some empty thing
not realizing
Waking up in the wasteland with a pleasurable mental distortion
shaping the view into a more comfortable thing.
Our consciousness discussing business arrangements
for more acceptable parameters.

A Solution.
Initiatilizing the "You can't hurt me, not with my cheese helmet!"-program
to survive another death/release/birth/love
Reminding oneself to become blind from the modern holocaust:
A day without laughter is a day wasted.
Waiting for the sufficient attraction, that will make a She/He re-initiate texting
for satisfaction of the carnal system lying naked next to Her with dried up
sperm
a collage of dead possibilities white on the thigh and the rubber of a Durex condom

But the moment I was dressed, the clothes and the make-up made me feel the person He was
and I walked outside and left her there sleeping and i felt like i'd been used
used to become what i wanted to be, what i always wanted to become and there was no need
to say anything more

kaikesta vähänPerjantai 05.02.2010 23:51

en mennyt sinne
sillä tämä planeetta on täynnä vessanpyttyjä
mutta jos löytäisin yhden
huuhtelisin jokaisen yhdellä kädenliikkeellä

en valitettavasti tiedä mitään ovista,
en edes lukkojen rakenteesta

näen vain vessanpyttyjen jättimäiset varjot
horisontissa

jotain ne aikovat tehdä

olen eräs taitava narri
kompastun omiin nauhoihini
siteeratessani totuutta

kompastun totuuteen
kun nauran sille
ilman olettamuksia

sitten,
se pussaa minua
ja lähtee pois
heristäen takamustaan
viettelevästi

olen siis matkallani taas
kulkurin on taivallettava
outoja reittejään
hänen on kulutettava kenkänsä

koska kengät vain kuluvat
ja meidän on käveltävä

on niin yksinkertaista
kun vain riisuu vaatteensa
ja odottaa
sitten vasta alkaakin tapahtua

muuten,
koiperhoset syövät mielellään
kaikkea mahdollista

tahdotko lyödä minua
rullatulla sanomalehdellä?

sillä haluan olla kärpänen

mutta emme puhu kärpäsistä

on tärkeämpiä asioita

esimerkiksi sydän

jos sydäntä hakkaa
niin sen toiminta lakkaa

haluatko lyödä minua
rullatulla sanomalehdellä
nyt?

sillä en puhu sydämestäsi
oikeasti

sinun sydämesi ei nimittäin
kuulu minulle

kysymys on halusta
ja yltäkylläisyydestä
vähyydestä
ja vähyyden määrästä
peileistä
aisteista ja muusta

myös rakkaudesta

kun tajuamme olevamme
pelilaudan toisilla puolin
voimme astua sen yli
ja syleillä toisiamme
itsenämme
unen huoneessa, hetken

maailmaPerjantai 05.02.2010 23:40

en voinut pelastaa sinua
kaikki on hiiltynyttä
poltin kaiken löytääkseni
sinut, pitääkseni sinut

nyt peitän luurangon
valkealla vaatteella
jonka löysin

sain sen kaikilla rikkauksillani
joita piilottelin ja häpesin

nyt se on haudallamme

eniten yhä pelkään
että vika oli sinun
kun synnyin

mutta pyyhit kyynelet silmistäni silti

äiti
olen vasta pieni lapsi
sinulle
ja haluat minun jo lähtevän
mukaasi

tähdet ovat yhä kirkkaita

olinko vasta hetki sitten
täällä?
johditko minut harhaan
omalla heijastuksellani?

mistä on kysymys?
onko tämä jokin tragedia?
onko tämä surua
vai pelkkä tarinan päätös?

kosketat minua kuolleilla sormillasi
ne ovat kuumat ja polttavat
täynnä tuntematonta
jonka hehkun tahdoin
jokaisella vimmaisella suudelmallani
joskus kesyttää

vain yksi kipinöivä kyynel
enää otsaltani putooa
siitä missä silmäni sulkeutuu
se silmä joka orastaa
auringon ytimestä heijastuksen
ja sitten valkeus saapuu

taas, taas, tuo ikuinen koittaa

[Ei aihetta]Perjantai 05.02.2010 23:25

Wilhelm Tell ampui nuolen
Foucaltin omenan läpi
mutta hän kuoli HIViin

homoseksuaalit
ovat väärässä yhä
kaikesta

me olemme tehneet
aivan kaiken mahdollisen
estääksemme heitä
elämästä

emme pysty enempään

meidän on suljettava ovet
nyyhkytettävä
myönnettävä hirveyden tappio

katseltava sitä kaikkea
kuin paperilta

sulaa hulluutta heijastuu
iiriksillemme

olemmeko todella
näin surkuhupaisia?

lämmin kädenpuristus riittäisi
mutta näemme vain vuoria

haluan huvittuneena katsoa
kun kaikki kuolevat
liian myöhään
liian aikaisin
ja sitten myöntää
kyynelsilmin
elämän hymyilevän
enemmän meidän kauttamme
kuin mitä kuolema koskaan uskaltaa