IRC-Galleria

Sinä.

Aika meni nopeasti, mutta minä tulin. Tulin kotiin. Sinun kotiisi. Jotenkin aloin kaipaamaan Sinun takkasi lämpöä, sitä että keskustelemme yhdessä ja saan vain olla siinä kotoisassa tilassa ja huoneessa, jossa on lämmin valkoinen takka. Minun ei tarvinnut enää selittää missä ajatukseni harhailivat.

Ehkä olisin vain kiljaissut ja kiukkuuntunut. Kysymys jäi leijailemaan ilmaan. Miksi en voi asua muualla, täällä on vain sääntöjä ja isäni kasvot.
Asuin vielä kotona. Olin vielä kotona. Kävin vain ulkona, postilaatikolla. Luin sanomalehden. Siellä oli uusi kämppä ilmoitus. Voisin käydä katsomassa siellä vain ensiviikolla. Kerron tästä isälleni. Hän ymmärtää, haluan pois kotoa. Hän voisi antaa minulle rahaa muuttoa varten.

"Sinulla on kaikki. Olen luvannut antaa sinulle kaiken, miksi haluat muuttaa pois kotoa?" Hän kysyi. Hän ihmetteli, mutta antoi minulle luvan mennä, maksoi jopa kaksi seuraavan kuun vuokraa.

Kämppä oli hieno. Sain kutsua sinne kavereitani. Osa heistä muutti luokseni. Isäni lähetti minulle osoitteen muutoksen. Hämähdyin, mutta jatkoin asumista. Olihan minulla parveke ystävieni savukkeita varten. Kaunis ikkunalauta.

Vuokraisäntä. Häätö. Miten kävi minulle näin. Isäni. Minä kaipaan. Lähdin pois. Kaduille. Etsin kaikki ystäväni kämpät, mutta niistä ei löytynyt minulle yösijaa. Ei edes lepoa, ei takkaa.

Takka oli lämmin. Eilen siinä oli tuhkaa, mutta silti se oli Sinun kotiasi.Minä halusin kotiin, minua väsytti. Kun peittelet minut, kai mustat laulaa minulle iltalaulun. Äänesi on niin tuttu.

Olen pahoillani, että lähdin. Olin kaduilla, tietämättömillä kaduilla, jopa puiden ylimmillä oksilla, mutta lähetit minulle kirjeen. Kirjeessä luki: "Osoitteen muutos" Havahduin. Olitko muuttamassa pois, mutta kirjeessäsi oli minun etunimeni. Olinko minä todella muuttamassa? Minähän muutin, mutta oliko tämä kaikki lopullista?

En tiedä mitä ajattelin, kunnes istuin hiekkarannalla. Halusin levätä. Hän tuli minua vastaan. Kysyi miksi olin niin hämilläni osoitteen muutoksesta. Olin asunut isäni luona jo kauan sitten. Koko ikäni olin siellä asunut ja minun oli aika itsenäistyä. Minä myönnyin. Hänellä oli mukana pullollinen punaviiniä. En tuntenut häntä, mutta joimme silti samasta pullosta.

Aamulla heräsin. Ei minulla ollut itsenäistä elämää. Hän oli kadonnut aamunkoitteessa vain tyhjäpullo oli peitetty hiekkaan. Ei hänellä ollut väliä, en tiennyt hänen nimeään, mutta puhelinnumero oli taskussa. Sitten otin osoitekirjan ja menin Isäni luokse ja halusin kysyä olisiko mahdollista päästä edes vuokralle. Tiskaisin jokaisen talon asukkaan tiskit, imuroisin ja kiillottaisin astiat kiiltaviksi.

Hän ei sanonut mitään vanhentuneen punaviinin hajusta. Hän halasi minua ja hänellä oli ollut minua ikävä. Hän ei halunnut, että olin vuokralainen, vaan olin perheenjäsen.

Nyt haluankin olla takkatulen äärellä ja Isä laulaa minulle iltalaulun. Hän on onnellinen, hän ei pitänyt siitä vanhan punaviinin hajuisista vaatteista. Hän teki minulle uudet vaatteet, joissa ei ole punaviinisiä läikkyjä, vaan ne ovat puhtaan valkoiset. Olin kotona. En tarvinnut enää sääntöjä sillä tunsin Isäni ja olin hänen tyttärensä, joka tuli Isäänsä. Minä en ole tyhmä, olen viisas. Olen lempeä ja Isäni haluaa antaa kaiken mitä tarvitse juuri minulle, tuhlaajatytölle.

Kahvia ja teetä. Aikuisuus. Kuka on ikinä väittänyt, että minä todella siihen kasvaisin. Se kaikki tapahtui minun huomaamatta. En ole enää kovinkaan nuori, vaikka niin itselleni väitin. Olen aikuinen ja ottanut vastuuta itsestäni. Kai aikuisuuteen kuuluu kärsimys, kasvukipuja, joista pääsee eroon vain aikuistumalla. Minusta siis tuli aikuinen yhdessä pienessä vuodessa, vaikka olenkin vielä aika lapsi. Mutta jos voisin kasvaa vielä, ehkä koko elämä on pelkkää kasvamista.

Elokuu

Ja se tavallinen elämä.


Asuntolassa.

Ehkä olisin vain ollut hiljaa. Ottanut lasillisen omenalimonadia ja samalla vain unohtanut, että olin vain omassa keittiössäni. Samalla otin kraanasta lasillisen vettä. Se oli viileää ja simaisin vettä iholleni, koska se oli vahinko. Pyyhin veden pois kämmeneltäni.

Hän oli takanani. Kirjoitti kuin minäkin. Samalla katsoin ikkunaan. Ilta oli viilenemässä ja pilvet raottivat kohti horisonttia. Luokkahuone oli hiljaa. En saanut ainuttakaa sanaa suustani. En edes vilkaisut taakse. Ei hänkään, kirjoitimme molemmat kuin aina ennenkin. Minulla oli vain se paperipussi, johon pistin päiväkirjani.

Minulla oli muutakin. Ajatuksia oli jemmattu pienen paperipussiin. Minä kasvan, minä elän ja minut sade kastelee. Minä iloitsen ja nauran kilpaa paperipussien kanssa.

”Kaikki sen tiesivät Neiti Onnelan tavoista ja elämänkaaresta, perheestä ja sen poikaystävästä. " Neiti Ketola totesi minulle kyynisesti.

kirjoitan novellini loppuun. En koskaan saa sitä valmiiksi.

Olin vuosi sitten suoraan sanottuna lapsi. Tänään olen jo aikuinen. Jotenkin oli vain se vaikea ymmärtää, että yhdessä vuodessa ihminen voi kasvaa huimasti.

Jatkuvien huonojen sattumusten sarja oli minulle kääntänyt suuntaa. Elämääni ei ollut kuin koulu, koti ja ympäristö. Uudet ystävät ja jokainen uusi ajatus. On se vain niin julmaa joutua maksamaan omat laskunsa ja mennä kaupaan jos on nälkä.

Stalkkausta. Niin siitä sai mielihyvää. En saisi olla ilkeä ja tulla lapsen tasolle. Kai se elämä joskus on vain itselleni mieluista. Varsinkin kuin se täydellinen pari ei ollutkaan täydellinen. Nyt vain sain olla rauhassa ja vain nauraa teinikihloille. Ei kannata nuorena, koska ihmiset voivat muuttua. Minä ainakin muutuin. Itseni mielestä parempaan suuntaan. En ole se lapsi, vaan aikuinen nuori itsenäinen nainen.

Ongelma on tullut eteeni miten nyt voisin ottaa itselleni pienen taon ja vain antaa sen viedä. Olla muuttumatta ja nauttia elämästä. Ei liikaa muutoksia niin lyhyeeseen aikaan.

1. Uskon Jumalaan, en siis ole ollenkaan fanaattinen uskovainen.
2. Sisarukset <3 Niitä taitaa olla yli keskiarvon.
3. Haluaisin kasvattaa itselleni parran. Sellainen sänki olisi sopiva.
4. Ekoilu on minulle neuroottista.
5. Isostelu on kivaa, mutta myös ärsyttävää, jos olet mukana riparidraamassa.
6. <3 Mä vaan tykkään siitä.
7. Kirjoittaminen on uskon jälkeen tärkein. Toisaalta ne elävät symbioosissa, ilman rukousta ei niin hyvää tekstiä synny.
8. Minun kanssani on helppo olla erimieltä.
9. Boikotoin kaikkea, jopa omia tunteitani. (Jos niitä vain olisi)
10. En halua elää isona normaalia elämää, koska se on hanurista. (normaalilla tarkoitan: mies, 2 lasta, kultainennuotaja ja omakotitalo.)
11. Kunnioitan hippejä.
12. Lempisanani on: Abstrakti.
13. Haluan olla vielä parempi ihminen.
14. Minulla on päiväkirjoja, esim. nolouspäiväkirja, tekstiviestipäiväkirja, rukouspäiväkirja, pääpäiväkirja, viidenvuodenpäiväkirja, ihastuspäiväkirja, unipäiväkirja... Ainakin 6 kirjoitan samanaikaisesti.
15. Minulla on erittäin epämääräinen huumorintaju.
16. Minulla on syntymähumala, joten en käytä alkoholia.
17. Olen erikoinen teini, seuraan avoimesti eduskunnankyselytunteja.

Tee sinäkin 17 asiaa itsestäsi! Kommentoi edes... No ei tarvii tiedät muutenkin nämä keskeiset asiat minusta.

”Kaikki mikä on vähintään oman järjen ja maailman vastaan. Kaikkeen ratkaisu on boikotointi.”

Pieniä sanoja, lauseita ja se hymyn leimahdus, joka tulee minua käytävällä vastaan. Pieni kommentti, joka saa minut täydellisesti hyppimään katolta, muttei katolta. Tämä tunne on mennyt liian pitkälle.

Maria suuttui. Kuulin sen Jaanalta. Minä hehkutin liikaa, en tiedä edes miksi. En voi olla taas sellainen kuin olin muutama kuukautta sitten.

Hymy, vihreä paita ja silmät ovat takertuneet ajatuksen kulkuuni. Haluaisin puhua ja kuunnella hänen ääntä. Ääntä, joka ei sopeudu kehon ulkonäköön. Vastaan hänelle, mutta en kysy häneltä.

Olin ruokalassa, yksin ja olin boikotissa. Tunteiden vastarintaa.

* Nimet muunnettu henkilöiden X ja Y:n suojelemiseksi. :)

Tunsin silmien kirvelyä aamullakin silmissä. Punaisuus oli hellittänyt ja lähdin kouluun. En viitsinyt jäädä sänkyyni makaamaan, vaan halusin kouluun. Siellä sain tuulettua. Inhosin matematiikkaa ennen, kunnes se oli vain yhdessä päivässä lempikouluaineeni.


Hienoa, että olet täällä. Halusin vain olla kanssasi.

Painajainen
Kyyneleet tuntuivat olevan vesihanaassa, jolla pesisin käsiäni.
"Pese kätesi"
kuuluu olan takaa,
Ota kyyneleesi ja lähde,
Millä sen voin koota, kun kädet ovat pestynä kyyneliin,
Kokoaisin likaiset kyyneleeni pestyillä käsillä,
En tiedä missä olen,
Harjaa hiuksesi,
Ne ovat sotkussa,
Pistä ne suorina silmiesi eteen,
Anna niiden koskettaa poskiasi,
Tuntea hiusten hellyys iholla,
Ja vaipua uneen
Sieltä sinä tulitkin

Tänään olen jäänyt erääseen kliseitä täynnä olevaan rakkausromaaniin. Samalla ajatuksiini tuli... Kuvaus tämän hetkisestä luovuudestä.
Hän on kuin pyörremyrsky. Saa ympärillä olevien tyttöjen päät pyörryksiin ja eksymään unelmiensa mereen. Ei hän ole kuu, jota taivaalta saada. Olen niin nuori, että en halua joutua sen myrskyn silmään. Haluan tyynen horisontin, kirkkaana kimmeltävän meren ja aamuauringon nousevan.
En haluaisi uskoa näkemääni, kuulemaan ja tuntemaani. Haluaisin paeta taas kerran, vaikka tiedän, että vielä tulee päivä, jolloin en pakene, vaan olen ja heittäydyn. Minulla voisi olla edes mahdollisuus, mutta jätän sen käyttämättä. Nyt otan esille järjen kilven, vaikka se raskas on kanttaa.

Joskus elämä vain on sitä. Läpi näkyvyyttä, jota kaikki näkee. Ei kykene piiloutumaan kun vain läpinäkyväisyys tulee.

Tänään päätin stalkata kahta henkilö, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Toisaalta mietin kuinka teiniä henkilö x on henkilö k:n kanssa. Ei ilmennyt yhteyksiä, eikä suuria yllätyksiä. Maailmaa järkyttäviä ja uhmaavia kuvia. IRC-galleria suhteet ovatkin erittäin tavallisia. Lisäksi huomasin valvoneeni. Olen taas varmasti ihastumassa ja se on inhottavaa. En vain pidä siitä mielentilasta, kun olen pessimisti sen asian suhteen.
Tää kyttäys alkaa käydä pakkomielteeksi, joten en puhu enää kauaakaan pelkästä viattomasta ja hauskasta harrastuksesta. Kun en ole juoruilemassa tavallisten ihmisten tavallisesta elämästä, olen kyttääjä irkissä, siis galleriassa.
Mulla on syysloma! Ja minä vain googlaan ja piileskelen nurkantakana. Tämä alkaa käydä säälittäväksi. No sitähän se on, kun ei edes halua elää omaa elämää.
Nyt mä vain selailen täällä mikä lie sivustolla ja mietin: "Ollakko vai eikö olla?" Mietin pitäisikö lähettää viestiä, mutta sitten taas en uskalla. Muutaman klikkaus voi koitua kohtaloksi. Valitan olen vain ujo. Yleensä en ole ujo, mutta tää tunne on niin inhottavaa. En pysty hallitsemaan itseäni. Kauheaa.. No minä lähden ulos, en voi istua toimettomana. Tai itseasiassa olen tehnyt sitä jo viimeisen tunnin. Jään tänne, enkä mene opistolle takaisin. Tiedän, että pakeneminen näissä tilanteissa on minulle tyypillistä. Mulla menee hermot! <3
Olin kilpailevassa yrityksessä ja ilokseni huomasin, että pihkassa olo -palvelun mainosta. Onneksi en ole vielä noin alas vajonnut. En yleensä vajoa niin alas. Toisaalta kyllä pohjaa olen koskettanut. Kaikkea sitä joutuu elämänsä aikana kokemaan. Onneksi minulla on aikaa ja paljon.

kysymyksiä? Vastaa, kirjoita ja kysy pois!

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?