IRC-Galleria

Onko Suomessa langetettu kuolemantuomioita miesten välisestä seksistä? Miten kävi sotamies Anna Yrjänäntyttären? Koska lesbot astuivat suomalaisille teatterilavoille?


Vantaan kaupunginmuseossa avautuu 11.5.2007 näyttely Sateenkaari-Suomi, joka on johdatus seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden historiaan Suomessa 1600-luvulta nykypäivään. Näyttely kertoo lesbojen, homojen, biseksuaalien ja transihmisten aseman muuttumisesta: kuinka rikollisista, sairaista ja synnintekijöistä tuli 2000-luvulle tultaessa kansalaisia, jotka ovat tasavertaisia %u2013 tai ainakin lähes tasavertaisia valtaväestön kanssa.

Näyttelyssä käsitellään muun muassa lainsäädännön muutoksia, ristiinpukeutumisen ja suomalaisten transihmisten historiaa, homoseksuaalisuutta maaseudulla, kaupunkien kellari- ja kapakkakulttuuria ja järjestäytymisen historiaa. Aiheita esitellään myös kulttuurin ja kirjallisuuden näkökulmista. Runsas kuvitus on ainutlaatuinen kokonaisuus arkistojen ja yksityiskokoelmien aarteita.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kirja, jonka ovat toimittaneet Kati Mustola ja Johanna Pakkanen. Kirjan kustantaa Like.

Vantaan kaupunginmuseo sijaitsee Tikkurilan vanhalla rautatieasemalla 15 minuutin junamatkan päässä Helsingistä. Lähijunat R, H, Z, K, I ja kaikki kaukoliikenteenjunat pysähtyvät Tikkurilassa.


SATEENKAARI-SUOMI
seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa
11.5.-30.9.2007

AVOINNA
Ke 11-16, to 13-18, pe-su 11-16
26.6. %u2013 12.8.2007 ti-su 11-18
Sisäänpääsy: 2 %u20AC / 1 %u20AC, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi

VANTAAN KAUPUNGINMUSEO
Tikkurilan vanha asema
Hertaksentie 1
www.vantaa.fi/kaupunginmuseo
Lisätietoja: Marjo Poutanen (09) 8392 4189
marjo.poutanen@vantaa.fi

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.