IRC-Galleria

Daealis

Daealis

In nomine Anton Lavey, et Nietsche et Lucifer. Ramen

Selaa blogimerkintöjä

Kolmen päivän satunnaiset.Tiistai 19.06.2012 01:21

Tilasin juuri Amazonista Sam & Max: Freelance Police -animaatiosarjan DVD-boxin. Katselin kovalevyn syövereihin ja bongasin sarjan ja sarjan mukana erilaisilla varmuuskopiomedioilla kulkeneen Puuttuvat jaksot.txt -tiedoston. Heitin sarjan nimen Amazoniin ja laukesin välittömästi housuihini nähdessäni, että jumalauta siitä on tehty DVD! Kuukauden päästä postilaatikkoon tipahtaa parhautta.

Kävin lauantaina hieman antievankelioimassa luterilaisten jeesusteltassa. Provinssialue oli kuollut kahdentoista maissa päivällä, niin käppäilin telttaan ja höpisin mukavia jeesustelijoiden kanssa. Viitisen minuuttia keskusteluun siitä miten on nähty kaikkea hienoa seurakunnassa, kuinka pyhän hengen temppuja on todistettu ja miten herätystä silloinkin oli, "vahingossa" livautan juttuun sanavalinnan joka antaa ymmärtää etten enää uskokkaan satuihin. Sitten katsellaan kuinka hihhulin pää savuaa kun raukat yrittävät ymmärtää miten tuollainen on mahdollista. Sen sijaan että kertoisivat kuinka heidän henkilökohtainen homoeroottinen fantasiasuhde jeesukseen syntyi, jeesustelijat jäätyvät aivan täysin eivätkä pysty käsittämään että juttelivat juuri sielun asioista ateistin kanssa ihan sivistyneesti.

Sitten heitetään itse lisää vettä myllyyn ja kerrotaan hihhuleille henkilökohtainen tarina siitä, kuinka jätin kaiken hengellisen ja uskonnollisen taakseni. Ja jälkeenpäin vielä jäi sellainen tunne, että sain ehkä käännytettyäkin sakista yhden :D

Kyllä, minulla oli varsin kivaa Provinssissa :P

FestarihahmoMaanantai 18.06.2012 01:43

Amazon <3Keskiviikko 13.06.2012 21:14

Olen hiljalleen vakuuttumassa Amazonin hienoudesta. Kolusin Akateemiset ja Suomalaiset kirjakaupat läpi fyysisesti ja virtuaalisesti, enkä saanut Ray Kurzweilin singulariteettikirjoja näkyviin. Fuck you & off to Amazon. Sain samat kirjat välittömästi tilaukseen, ja kun kerran siellä olin, tilasinpa TheAmazingAtheistin kirjan samalla ja John Allen Paulosin Innumeracy: Mathematical Illiteracy and Its Consequences.

Hell Yeah.

Saunafilosofiaa syvimmillään.Tiistai 22.05.2012 00:02

Näin siis saunassa tänään.

Minä: Pierettää.
Dragsu: Painu pihalle, pierut tykkää päästä vapauteen.
Minä: Mistä sä sen tiedät? Se on ollu koko elämänsä vangittuna mun suolistossa. Se on vähän niin kuin turkistarhattu kettu, ei se selviydy villissä luonnossa. Se täytyy pitää pienemmissä tiloissa.
Dragsu: Tarhapieru.
Minä: Nimenomaan. Nyt taidetaan olla jonkin syvällisen äärellä.
Dragsu: Kirjaimellisesti.

LätkääPerjantai 11.05.2012 01:27

Ilmainen striimi Mertarannan selostuksella, olkaa hyvä.

Koska haistakaa paska, MTV ja ylihinnoitellut kanavat.

http://www.venturetv.me/channeltrip.php

TrolledTorstai 03.05.2012 23:16

Emännyksen kaveri on maha pystyssä neljättä kertaa ja kertoi että ovat leikkausta suunnitelleet seuraavien "varmojen päivien" varmistamiseksi(kyllä, maailmalla on joku kolmekymppinen nainen joka uskoi sellaisiin). Aikoivat naisen operoida. Toivottavasti emäntä kertoo terveiset eteenpäin, kun suosittelin, että operoikaa se mies.
Koska:
1)Halvempaa, yksinkertaisempi operaatio
2)Nopeampaa, paikallispuudutus, pari tuntia
3)Turvallisempaa. Verrattuna naisten putkien solmintaan, miesten pieni viilto ja tikki päälle on naurettavan turvallinen.

Jossain päin pohjanmaata minulle täysin tuntematon henkilö saattaa saada skalpelista palleihinsa seuraavan vuoden aikana, minun ansiostani. MUAHAHAA!

Jumala hyväksyy homot!Keskiviikko 25.04.2012 00:57

Jumalaa ei häiritse homoseksuaalisuus lainkaan, siitä näppäränä näyttönä vaikka tämä liskolaji, jossa ei esiinny koiraita lainkaan.

Eli taisi arkkiin nousta lesbopari, kun pikkusieluinen jumala tappoi 99% maailmasta tulvalla.

DexterPerjantai 30.12.2011 05:05

Kutoskausi loppui. Taas yksi sarjamurhaaja sai puukon kylkiluiden väliin ja maailma on vähän parempi paikka. Toiselta kaudelta peräisin olevat kauhuskenaariot Dexterin päässä käyvät toteen siskon kävellessä paikalle kun sarjamurhaajaa vietiin.

Seiska ja kasikausille on sopimukset kirjoitettuna.

Premieriä odotellessa. Perkeleen Dexter pisti taas parempaan suuntaan. Kolmoskauden flopin jälkeen on tasaisesti petrattu ja nyt ollaan jo hyvää tahtia ylittämässä ensimmäisten kausien tasoa.

Vaikea se on homommaksi pistää.Perjantai 19.08.2011 00:37

demotivational-posters-still1.jpg

Pyydän anteeksi kaikilta homoilta, joita loukkasin kyseisellä kuvalla.

El baby.Maanantai 08.08.2011 06:28

Mikä on hauskaa? Kuollut vauva.
Mikä on vielä hauskempaa? Kuollut vauva, jolla on pellenenä
Mikä on vielä hauskempaa? Tynnyrillinen kuolleita vauvoja, joilla on pellenenät.
Mikä on vielä hauskempaa? Pohjalla on yksi vielä hengissä.
Mikä on vielä hauskempaa? Se yrittää syödä tietään ulos tynnyristä.
Mikä on suorastaan hysteerisen hulvatonta? Vapauduttuaan vauva palaa santsaamaan.

Mikä on hauskempaa, kuin kymmenen kuollutta vauvaa tynnyrissä? Kuollut vauva kymmenessä tynnyrissä.

Miten vauvan saa matkimaan koiraa? Valele bensalla ja heitä tikku päälle. 'WUFF!'

Miten vauvan saa matkimaan kissaa? Pakasta vauva ja heitä pöytäsirkkeliin. 'MIAUUU!'

Miten kaksi kuollutta vauvaa saa mahtumaan ämpäriin? Tehosekoittimella.
Entä miten ne saa pois sieltä? Pillillä.
Jos ei ole pilliä? Nachoilla.

Miksi vauva kannattaa laitta tehosekoittimeen jalat edellä? Että näkee sen ilmeen.

Kuinka montaa vauvaa tarvitaan talon maalaamiseen? Riippuu kuinka lujaa heität ne seinään.

Miksi kuollut vauva ylitti kadun? Se oli nidottu kiinni kanaan.

Miten saa vauvan lopettamaan ympyrän konttaamisen? Naulaat toisenkin käden kiinni lattiaan.

Mitä eroa on pussillisella hiekkaa ja vauvan sisälmyksiä? Hiekkaa ei voi kurlata.

Mitä eroa on pizzalla ja vauvalla? Pizza ei kilju uunissa.

Mitä eroa on jäätelöllä ja vauvalla? Monet pitävät sinua outona, jos syöt jäätelösi sinapin kanssa.

Mikä on hassumpaa kuin löytää kuollut vauva tyynyltäsi aamulla? Muistaa, että olit eilen humalassa ja harrastit seksiä sen kanssa.

Mikä on sininen ja sätkii nurkassa? Vauva joka leikkii muovipussilla.

Mikä on musta, hiiltynyt ja itkee? Vauva joka hakee leluaan takasta.

Miten vauvan saa mahtumaan lipastoon? Katkoo siltä raajat.

Mikä on mauttominta kuolleen vauvan syömisessä? Kynnet.

Mikä on punainen ja hymyilee jatkuvasti leveämmin? Vauva joka syö partakoneen teriä.

Mikä on punainen, hopeinen ja törmäilee seiniin? Vauva haarukat silmissään.

Mikä on punainen ja pomppii kahdeksaakymppiä? Vauva joka on sidottu auton perään.

Mikä on äänekäs ja kutistuu? Vauva roskanpuristimessa.

Mikä on punavalkoinen ja roikkuu puhelinlangalla? Vauva jonka heitin lumilinkoon.

Mitä eroa on kuolleella vauvalla ja vesimelonilla? Meloni kelluu.

Mikä on kirkkaansininen, pinkki ja sähisee? Vauva joka yrittää irrottaa itseään pistorasiasta.

Miksi perhe otti kuolleen vauvan mukaan eräretkelle? Pitihän heillä olla jotain mukanaan mitä sytyttää tulee, että saavat vaahtokarkit paistettua.