IRC-Galleria

Vitusta viinaan

rivoa,

mutta

viinasta

Rakkauteen normaalia.

Siinä välissä vain ajatonta murhetta.

Astun paskaa haluttomasti

otan itseeni ja vihaan kalpeasti,

olen vain jotain ajassa

tai

sen pinnassa,

liikkuvaa lihaa,

puutetta.

Revittyä tunnetta yrität tavoittaa

rakentaa

Jotain halpaa kaipuuta maistaa...

Olla taas sitä yhtä paskaa,
ravittua sontaa, jotain mahtavaa

Rikottua inhottua lihaa, mutta
silti täyttä vihaa

Ollutta ja mennyttä,

kuopattu.

Onko mitään missään,
ellei

huuda

Onko missään järkeä,
jos

huutaa.

Onko kaikki vain paikoillaan
vaikka yrität,

tai olet.

Jos maasta voisi louhia rakkautta,

olisimme kuolleita

Paskaa emakkopäivää, te erämaan lahnat. Maailma on pilalla takianne.

Maattu on matkaa, kuoltu hetkiä

Ei eletty elämää, vain nautittu tuskaa

Ripoteltuja sälöjä,

haistettua nautintoa, makuja kuoleman

Kaikkea turhaa,

ei lainkaan elämää.

Varsin mainiota settiähän tämä uusi smetana on.

On luotu sanat, sanat menneetkin, kuolleet hetket johonkin. On sanat jotka ei muutu, on hetket jotka tuntuu.

Vieläkin.

Plus unettomuutta niin paljo ku haluat.

No anyway, onneksi olen paras ja komein mitä maailma tuntee. Ja ihanakin. Onneksi myös tyttöystäväni Neiti Koura tajuaa tämän karmean faktan ja on (vielä) pysytellyt haarojeni välittömässä läheisyydessä.

Aamun ratoksi lisään teille myös lyhyen, mutta sitäkin kauniimman kappaleen. Olkaa hyvät.