IRC-Galleria

Hiningenteki

Hiningenteki

Olen kultivoitunut kaulamakkara

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Minä olen Jumalasi.Sunnuntai 31.08.2014 03:37

En alkanut pelleilemään rotumääritelmien kanssa, enkä edes selitä kummemmin asioita. Teidän pitää vain uskoa. Olen se minä, Ainoa Oikea Jumalanne. Opetus__lapseni @Sove selittänee tarkemmin, kuten aina.

Eniten vituttaa tällä hetkellä se, että kaikesta antamisesta huolimatta en saa edes velkojani takaisin. Ei kai se nyt kovin vaikea yhtälö ole muutamaa kopekkaa nakata takaisin, jos kuitenkin takiani elämänne on mallillaan. Tai mällillään.
Loppusissaan se velka mitä aiheutatte on kohtalokas. Otan saman linjan kuin kristittyjen jumala ja EN vastaa mihinkään. Pahoittelut siitä muuten. Karkotin sen äpärän muualle häiritsemästä. Kuten tusinan muutakin heikkolahjaisempaa pienokaista.

Tällä hetkellä päällä on siis viha, mutta koetan käyttää aikani viherkasvien parissa ja nauttimalla muutaman litran väärin tehtyä alkoholia. Samaan aikaan ihmettelen teidän kieroutuneisuuttanne ja mietin hiukan isompaa puhdistusta. Se ei ole kaukana. :)

Hiivaista silakkaa ja ienkipuaLauantai 30.08.2014 14:09

Eli sen kunniaksi voitelua ja särkylääkettä perinteisen hulluuslääkkeen lisäksi. Päivä tulee olemaan EEPPINEN, koska en tee mitään. Koskaan. En nytkään.

No ehkä huijasin hiukan, ajattelin kiduttaa lasta ja lukea kirjaa. Ja suihku voisi olla varsin kova juttu. Ei välttämättä tuossa järjestyksessä. Äitiäkin ois ikävä.

Joten, ei muuta kuin varsin miellyttävää päivää kaikille.

Ps, jostakin syystä tuo merkinnän yhteisöihin tagaaminen ei enää onnistu, muilla sama ongelma?

KasaTiistai 19.08.2014 05:42

Monesti olet vain kaatopaikka. Tai lähes aina. Monet vain kaataa ilolla kipua päällesi.
¨
No mitä sitten? No voisin vittu vaikka saada rahaa siitä sonnasta. Kysymys kuuluukin; saanko? No vittuentosiaan. Vaikka toisinaan haluaisin...

Meillä joillakin sattuu ja on kysymyksessä vain se, että miksi ja miten, tai vuoksi. Eikä usein syytä ole. Syyn nimi on inhimillisyys. Toisen(kin) olo JA viihtyvyys. Kärsimys on monesti vain epärelevantti sivutuote sellaiselle joka haluaa viihtyä. Joten uhrit koska ihmisyys. Ja joska ihmisyys niin uhrit. Eikä tarvitse edes nälkää, koska eläimiä olemme.

Miksi edes lopultaan monet raataa, treenaa? Perusajatuksena on vain olla parempi, ei saavuttaa edes. Olla jotakin jota EI voi saavuttaa? Rikkoa?

Onnellisuuteen sellainen ei käy. Onni on harmoniaa, lähestymistä ja ymmärtämisen taikaa.

Kuvaton televisio.Sunnuntai 17.08.2014 22:53

Tänään radiota kuunnellessa tuli mieleen ihmisten järisyttävä kehitysvammaisuus.

Joka toisella ihmisellä tuntuu olevan ongelmana ymmärtää, että radioon soitettaessa ei pidetä sitä helvetin toosaa isolla, koska vitun typerää ja ääni alkaa kiertämään. Vai tykkääkö ihmiset oikeasti äänestään niin helvetisti, että pitää mankka veivata täysille että saa sitä omaa vähä-älyistä mölinää kuunnella haarat kosteana?

Tämä ilmiö siis toistui KOLMELLA eri radiokanavalla kun ajeleskelin autolla. En vain VOI ymmärtää. Jos edes joskus kuuntelee/ on kuunnellut radiota, niin varmasti on ko. ilmiöön törmännyt ja haluaisi tuollaisen korvia raiskaavan infernon välttää. Jos tunnistat itsesi tekstistä, ole hyvä ja suorita välitön jälkiabortti itsellesi.

Pilalla. Kaikki. Tulispa maailmanloppu nopeammin.

TuskatonPerjantai 15.08.2014 04:06

Miten sitä kaipaakaan paikkaa, jotain
johon vain ryömiä
Ei ajatuksia tai tuskaa, vain
pimeyttä.

Ritardi ässholePerjantai 15.08.2014 04:02



Ok? No ei vitussa. Paskaa kaikki, paitsi musiikki menettelee.

:pKeskiviikko 13.08.2014 07:04



Syksy tulee. Tule sinäkin. Haaremissa on tilaa. :)

SaatanastsaasdasdTiistai 12.08.2014 04:49

Eikö sekään natsaa?

Ei. Ilmeisesti.

Vanha ja iljettävä kirjoittaa jotakin taas ja on paras silti. Eikö teitä edes hävetä? Jotkut edes yrittää tuottaa jotakin, mikä voisi olla luettavaa ja te vain oksennatte ihmisten silmille. Syöpää on nähty, jopa kuolemaakin, mutta pahinta on nykyisyys. Ei mitään halua toimia toisen kanssa. Antaa edes jotakin muistettavaa. Kyllä vika on ihmisissä; hankalassa kombinaatiossa päästä helpolla ja olla jotakin parempaa.

Järjetöntä.

Nyt kun menette seuraavan kerran peilinne ja pippelinne eteen, niin tehkää jotakin. Älkää vain puhuko siitä, miten olette jotakin. Erityisesti jättäkää pois se new-age-l0l-omg-paska, ja olkaa jotakin.

Lopulta se tekee teistä erilaisen ja tärkeän.

Vitun sama.Tiistai 29.07.2014 07:31

Olen kuullut huhuja, että on muka liian kuuma. Tai lämmintä. Tai vaikeaa olla. Mystistä.

Mielenkiintoisesti ihmiset jaksaa valittaa kuumuudesta, kylmyydestä ja mm. kaikesta mitä on olemassa. Ei kai sitä saatana koskaan tyytyväinen voi olla? Toki sitä itsekin joskus saattaa huomata, että ajatus kiertää sen lämmön ympärillä, mutta jos on niin vitun kuuma ja hankala olla, niin eikö sitä voisi sitten asialle ihan oikeasti tehdä jotain? Ei se viilentyminen kuitenkaan niin mahdottoman kompleksinen asia ole.

Tälle persoonalle on muodostunut kesäksi kuuttimainen pulahtelu suosioon. Viime kesänä en uinut. Tavoitteeksi tälle kesää tuli otettua se kertaluontoinen riisuutuminen, mutta jo neljä kertaa olen uinut. Sen pahuuden lisäksi olen harjoittanut varjoisia paikkoja ja viileää ajattelua siitä, että tämä LÄMPÖ ei tule kestämään kovinkaan pitkään. Kohta on viileää. Tai kylmää. Vituissa jääpuikot ja kyrvät kasvaa sisäänpäin. Ei sillä että se muuttaisi henk.koht. elämää mihinkään.

Ottakaa nyt ihmiset se perse sieltä kuumuudesta pois ja nauttikaa kun kerrankin täällä VITUN aromailla saa nauttia jostakin lämmöstä. Vaikka tuskimpa te kehityvammaiset sellaiseen pystytte.
Kyllä. Tämä kyseinen tila on jatkunut jo pitkään. Neitsyet kun alkavat jo varastostani loppumaan.

Ei minulla muuta tänään.