IRC-Galleria

Inkkari

Inkkari

Muokkaa tilaasi
Kuten tiedätte, olen ulkomaalaistaustainen Suomen kansalainen. Olen syntynyt maassa, jossa on ollut kahdeksan vuotta sota, täysin turha sota. Amerikkalaiset ja entiset neuvostoliittolaiset hyötyivät sodasta myymällä mm. vanhoja aseita ja varastamalla Lähi-idän maiden mustaa kultaa eli öljyä ja muita luonnonvaroja.

Olen ollut lapsuudestani lähtien tuntenut vihaa politiikkaa ja poliitikoita kohtaan. Pakenin omasta maastani ja sodasta ja äärimmäisten vaikeuksien jälkeen pääsin Suomeen. Luulin Suomen olevan tasa-arvon maa, jossa vallitsee täysi rehellisyys. Kouluttauduin Suomessa, sain Suomen kansalaisuuden ja otin huomioon, että äänestäminen on jokaisen kansalaisen velvollisuus. Osallistuin kunnallis-, eduskunta- ja presidentinvaalien äänestykseen. Aika kului Suomessa eläessä. Tyttäreni syntyi ja olin ylpeä suomalainen isä. Muutaman vuoden kuluttua, avioeron jälkeen, jätin yksinhuoltajuushakemuksen asianajajani kehotuksesta estääkseni tyttäreni pahoinpitelyn äidin ja tämän sukulaisten puolelta sekä estääkseni tyttäreni kansainvälisen lapsikaappauksen. Vaasan epärehelliset sosiaaliviranomaiset, poliisiviranomaiset ja rattijuoppokäräjätuomari syrjivät minua isänä, peittivät tyttäreni pahoinpitelyt ja auttoivat väkivaltaista äitiä kaappaamaan tyttäreni Suomesta Turkkiin. Luonnollisesti en halunnut menettää lastani enkä halunnut, että lapseni menettää isänsä. Päätin taistella epärehellisiä viranomaisia ja poliitikkoja vastaan. Taisteluni takia menetin yksityisyyteni, joka oli minulle elämässäni tärkeää.

Rehelliset ja pätevät poliitikot ottivat minuun yhteyttä, taistelimme yhdessä ja voitimme epärehellisiä viranomaisia. Sain tyttäreni takaisin ja yksinhuoltajuuden.

Taistelun aikana minut pyydettiin keskustan jäseneksi. Liittymiseen jälkeen aloin täydellä voimalla vaikuttaa siihen, että saisimme nämä epärehelliset viranomaiset pois vallasta. Osallistuin Vaikuta.nyt -koulutukseen ja olen nyt kunnallisvaaleissa ehdokkaana.

Nyky-yhteiskunnassa puolueiden antamat turhat lupaukset jäävät yleensä toteutumatta vaalitöiden ja äänestyksen jälkeen. Kansalaiset kokevat tämän helposti valheeksi, pettyvät politiikkaan ja poliitikoihin. Eli rehellisyys voittaa ja sillä saadaan ratkaistua ongelmat, mikä täyttää nyky-yhteiskunnan haasteet ja toiveet.

Kysyn koko ajan minulle läheisiltä ihmisiltä, miksi he eivät halua vaikuttaa maamme epäkohtien parantamiseksi. Kysyn, miksi he eivät halua osallistua äänestykseen. Vastaus täällä Vaasassa on RG-line:n asiat, Vaasan kaupungin johtaja Markku Lumion ja hänen alaisten lahjuksien ottaminen. Kaupunkimme virastoissa toimii hyvä sisko ja veli -verkosto, mm. jalkapalloilijat pääsevät suhteilla helposti kesätöihin tietokonepelien pariin. Maamme naisilla on miehiä huonompi asema työelämässä. Heitä yleensä ei oteta vakituiseen työsuhteeseen, koska heidän pelätään tulevan raskaaksi, jäävän äitiyslomalle ja aiheuttavan täten kustannuksia työnantajalle. Naisilla on samoissa tehtävissä huonompi palkka kuin miehillä, vaikka he tekevät yhtä paljon töitä kuin miehet.

Oikeusturvaterveisin kaikille
Niko Linsa (EOK:n jäsen) Vaasa
http://www.syrjityt.fi
Minulla on jano vaikuttaa niin kaupunkimme kuin koko Suomen epäkohtiin.

Meillä Suomessa tällä hetkellä isiä ei kohdella yhdenvertaisesti. Se näkyy varsin pitkälti huoltajuuskysymyksissä, joista meillä lausuntoja annettaessa on sosiaaliviranomaisten toimesta tiettyä asennevammaa. Aina lähdetään siitä, että lasten huolto myönnetään äidille ja vain poikkeustapauksissa lapset annetaan isälle. Kuitenkin täytyy muistaa se pieni lapsi, jonka elämään kuuluu sekä isä että äiti. Lapsen kehitystä ajateltaessa on erittäin tärkeää, että hänellä on riittävä suhde kumpaankin vanhempaansa kaikissa tilanteissa, avioliiton ollessa onnellinen tai erotilanteessa. Täytyy myös sanoa, että tuomioistuimissa käytäntö ei välttämättä ole riittävän hyvä siinä, että annettaisiin kummallekin vanhemmalle riittävän hyvät tapaamisoikeudet. Tässä asiassa on varsin paljon parantamisen varaa.

Suomella on omia kansainvälisiä sitoumuksia, ihmisoikeussopimuksia, mutta myös muita sopimuksia, joissa korostetaan perheen asemaa ja kummankin vanhemman asemaa. Nämä sopimukset ovat Suomessa jääneet liian vähälle huomiolle päätöksiä tehtäessä. Näiden kansainvälisten sopimusten asemaa on jatkossa syytä pyrkiä korostamaan ja toteuttamaan.

Olen Niko Linsa, 10-vuotiaan tyttäreni yksinhuoltaja. Taistelen suomalaisessa hallintokoneistossa lasten oikeuksien puolesta, tasavertaisen vanhemmuuden puolesta, tulevien isien puolesta, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hyvä sisko ja veli -verkostoa vastaan.

Äänestä tasa-arvoa, äänestä minua niin vien sinut ja ajatuksesi valtuustoon. Äänestämällä minua annat minulle voimaa vaikuttaa. Äänestä minua, taistelen puolestasi. Minä olen jo vaikuttanut ja tulen edelleen vaikuttamaan. Tehdään yhdessä töitä ja korjataan maamme ja kaupunkimme epäkohtia.

Näin vaikutan:

Haluan aktiivisesti vaikuttaa kansalaisten puolesta.

Olen vaikuttanut ympäri Suomea ja panostanut siihen, että Suomen lastensuojelulakiin on tullut muutoksia ja parannusta. Olen tehnyt enemmän töitä kuin kansanedustaja. Olen yötä päivää ajanut muutosta asiaan, joka tähän saakka on jäänyt vähemmälle huomiolle suomalaisessa oikeuskäytännössä ja sosiaaliviranomaisten työssä kansainvälisistä sopimuksista ja sitoumuksista huolimatta. Olen herättänyt niin Vaasan kuin koko Suomen siihen, miten lasten ja isien oikeuksia viedään.

Kunnallisvaalit (Esivaali)

Tue minua, että pääsisin Vaasan valtuustoon. Haluan täysvoimalla taistella hyvä sisko ja veli -verkostoa ja sukupuolisyrjintää vastaan. Äänestä esivaaleissa: http://kotivaalit.fi/Suomeksi/Kunta.iw3?candidate=6f5a25ae-1666-447e-aff0-7b0d87851b0b

Oikeusturvaterveisin
Niko Linsa EOK:n jäsen
Vaasa

EIT antoi tuomion SuomelleSunnuntai 17.08.2008 22:14

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT tuomitsi Suomen tiistaina oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden rikkomisesta. Suomen valtio joutuu korvaamaan vahingon hyvityksenä 2 500 euroa ja oikeudenkäyntikuluja 3 000 euroa.
Tuomio koski tapausta, jossa lääketieteellinen lausunto jätettiin toimittamatta asianosaiselle, kun hänen vakuutuskorvaustaan käsiteltiin vakuutusoikeudessa ja tapaturmalautakunnassa. Valittaja ei saanut vaatimuksestaan huolimatta nähdäkseen lääkärinlausuntoa.

EIT:n mielestä vakuutusoikeus oli menetellyt virheellisesti jättäessään toimittamatta valittajalle hänen vastapuolensa esittämät lääkärinlausunnot. Menettely oli loukannut valittajan mahdollisuutta osallistua asian käsittelyyn, ja siten loukattiin ihmisoikeussopimuksen turvattua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

(STT)
YK löysi parannettavaa Suomen ihmisoikeuksista
Julkaistu: 09.06.2008 21:24

Suomen ihmisoikeustilanteessa on YK:n mukaan edelleen parannettavaa. Ihmisoikeusneuvosto kehottaa Suomea tehostamaan syrjinnän vastaisia toimia.

Määräaikaistarkastelussa huomautettiin erityisesti etnisten ja seksuaalisten vähemmistöjen asemasta. Rasistisia ilmiöitä Suomen tulisi torjua myös internetissä. Ihmisoikeusneuvosto suositteli Suomelle esimerkiksi ILOn alkuperäiskansojen asemaa koskevan yleissopimuksen hyväksymistä ja allekirjoittamista.

Tarkastelu tehtiin Suomen antaman lyhyen raportin perusteella. Raportin laativat valtioneuvoston kanslia ja ministeriöt, mutta myös kansalaisjärjestöillä oli mahdollisuus kommentoida sen sisältöä.

Ihmisoikeusneuvosto tekee tarkastelun joka neljäs vuosi jokaisessa YK:n jäsenmaassa. Suomi kuului ensimmäiseen tarkasteluryhmään.

Lähde: http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=335295

Korppi ei korpin silmää nokiTorstai 05.06.2008 00:29

Vaasan poliisipäällikkö, vuodesta 2009 lähtien Pohjanmaan poliisipäällikkö, varatuomari Jussi Perttu valehteli Länsi-Suomen poliisiosastolle pelastaakseen alaisensa rikoskomissaari Kauko Harjulan, jonka tekemiä virheitä olin kantelussani esittänyt. Jussi Perttu kirjoittaa LSLH:n poliisiosastolle: "...Poliisilaitoksen lausuntona totean tutkinnan johtajan Harjulan menetelleen lainmukaisesti. Harjulalla ei ollut mitään aihetta epärehelliseen toimintaan ja valehteluun. Kun kysymyksessä on alaikäisen lapsen kuulusteleminen rikosasiassa, menettely oltava kaikin puolin asiallista ja hienovaraista. Tähän hän on jutun tutkinnassa pyritty..." Kauko Harjulan suojeleminen ei kuitenkaan auttanut paljoa. LSLH:n poliisiosasto kiinnitti rikoskomisario Kauko Harjulan huomiota vastaisen varalle esitutkintalain 39 pykälän säännökseen, joka käsittelee kuulustelukertomuksen tallentamista videotallenteeseen tai muuhun sellaiseen tallenteeseen. Lastani ei olisi kaapattu, jos he olisivat menetelleet Suomen lain mukaan.

Asiamme peitettiin, sivuutettiin ja viivästytettiin. Sosiaaliviranomaiset ja poliisi saivat huomautuksen ja loppujen lopuksi Länsi-Suomen läänin poliisijohto kirjoitti sisäasianministerille: "Poliisin lääninjohto esittää pahoittelunsa Linsalle hänen asiassaan aiheutuneesta viivästyksestä."

Jussi Pertulle kirjoittamani pyyntö, jonka mukaan olin pyytänyt erottamaan rikoskomissario Kauko Harjulan tehtävästään, jäi ilman vastausta. Kyllä Jussi Pertun olisi varatuomarina ja poliisipäällikkönä pitänyt tietää, että minua ja tytärtäni on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, raakamielisesti ja syrjivästi. Vastaamatta jättäminen rikkoo myös hyvän hallinnon periaatteita.

Vahva hyvä sisko ja veli -verkosto peitti tyttäreni pahoinpitelyt, antoi tyttärelläni uuden passin ja auttoi äitiä kaappaamaan tyttäreni Suomesta Turkkiin ja teki meistä näin ikuisia rikoksen uhreja.

Tapauksemme tässä maassa ei ole yksittäistapaus eikä voi pelkästään perehtyä lapsikaappaukseen. Epäasiallinen kohtelu ja epäoikeudenmukaisuus, joita olemme tyttäreni kanssa kokeneet, heijastuu käytännössä myös muissa asioissa mm. aiheessa "vaalirahakohu". Veropetturit yrittävät peittää tekemiään virheitä. Kansalaisten äänet ovat ostettuja, mikä taas rikkoo Suomen perustuslakia. Ennenaikaiset vaalit on tästä syystä pidettävä.

Hävettää, kun nyt entiset hyvät veljet Nordman ja Lumio tappelevat keskenään. Nämä henkilöt peittivät epärehellisten viranomaisten virheitä. He ovat tuomassa epäpätevyytensä Pohjalaisen kautta julkisuuteen. Hävettää myös, kun Lumio kirjoittaa minulle onnitellakseen minua ja luulee, että tulen olemaan onnittelun johdosta hiljaa. Väitetäänkö vielä, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa?

Niko Linsa
EOK:n jäsen
http://www.syrjityt.fi
Vaasa

PohjalainenMaanantai 12.05.2008 00:33

Pohjalainen-lehti muokkasi mielipidepalstalle kirjoittamani kirjoituksen otsikkoa koskematta kuitenkaan sisältöön. Mielipidekirjoitus julkaistiin tänään.

Alkuperäinen otsikko "Suomi ei ole oikeudenmukainen maa" muutettiin otsikoksi "Oikeudenmukaisuudessa parantamista".

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=327099

Niko Linsa
http://www.syrjityt.fi

EOKSunnuntai 11.05.2008 00:49

Tämä on Suomi, liittykää jäseneksi oikeutenne turvaamiseksi.

http://www.eurotvnews.com/eoktvohjelma.wmv

Niko Linsa
Vaasa
http://www.syrjityt.fi
http://www.eok.fi

Tekemäni adressi otettu käsittelyynPerjantai 09.05.2008 23:28

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on kokouksessaan 75/2006 (13.10.06) merkinnyt tiedokseen "syrjittyjen adressin", liite A 8 §.

Kiitos tukijoille ja allekirjoittajille!

Onko Suomi oikeudenmukainen maa?Maanantai 05.05.2008 14:10

IRC-Gallerian ylläpito poisti kirjoitukseni eilen ilman syytä, kun kirjoitin tähän "Suomi ei ole oikeudenmukainen maa". Nyt kirjoitan eri muodossa: Onko Suomi oikeudenmukainen maa?

Suomi liittyi ihmisoikeussopimukseen v. 1990, viimeisenä läntisenä maana. Vuonna 1953 ihmisoikeussopimus tuli voimaan Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Nämä maat ovat saaneet tuomioita tai päätöksiä seuraavasti:

Suomi 96 tuomiota, liittynyt sopimukseen v. 1990
Ruotsi 84 tuomiota, liittynyt sopimukseen v. 1953
Norja 20 tuomiota, liittynyt sopimukseen v. 1953
Tanska 29 tuomiota, liittynyt sopimukseen v.1953

Norja ja Tanska ovat melko samankokoisia verrokkimaita. Jos niiden oikeuskulttuuri olisi suomalainen, kum-mallakin olisi jo yli 200 tuomiota.

Naisten asema maassamme:

Maamme naisilla on miehiä huonompi asema työelämässä. Heitä yleensä ei oteta vakituiseen työsuhteeseen, kun heidän pelätään tulevan raskaaksi, jäävän äitiyslomalle ja aiheuttavan täten kustannuksia työnantajalle. Naisilla on samoissa tehtävissä huonompi palkka kuin miehillä, vaikka he tekevät yhtä paljon töitä kuin miehet.

EOK:n mielestä Suomen kansallisen raportin laatimisessa on epäonnistuttu, koska Suomen valtio salaa tärkeää ja olennaista tietoa. EOK on antanut asiasta lausunnon YK:n ihmisoikeusneuvostolle Suomen raportin määräai-kaistarkastelua varten.

EOK on havainnut vakavia puutteita erityisesti seuraavissa ihmisoikeuskysymyksissä:

- Oikeus tasa-arvoon lain edessä/oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin erityisesti tilanteissa, joissa vasta-puolena on ihmisoikeuksia loukannut kansallinen viranomainen.

- Diskriminoinnin kieltäminen, sananvapaus, lasten oikeudet ja järjestäytymisvapaus erityisesti tilanteis-sa, joissa kansalaiset haluavat toteuttaa oikeuksiansa, kun oikeusturvaloukkauksen on tehnyt kansallinen viranomainen.

Suomen valtio on sitoutunut noudattamaan kaikkia ihmisoikeuksiin liittyviä kansainvälisiä sopimuksia ja Eu-roopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä. Suomen oikeuslaitos sallii kuitenkin käytännöt, jotka jättävät huomiotta ihmisoikeuslainsäädännön sisällön ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätökset.

Niko Linsa EOK:n jäsen
http://www.syrjityt.fi
Vaasa