IRC-Galleria

KaappiM0rso

KaappiM0rso

Nuku rauhassa ikuista untasi meidän kaunis enkelimme <3 25.9.1996-22.9.2013
Teistä on tullu miulle uskomattoman tärkeitä, pystyn luottaa teihi, koska kaikki on tullu tänne ilman mitäää käsitystä niist ihmisistä joiden kanssa tulis elämää seuraavan melkein vuoden, kaikki oli samas tilanteessa, ja nyt kaikki on yhtä. Ollaan niin samanlaisia, mut kaikki on kuitenkii niin aitoja, kenenkää ei tarvii esittää, saa olla sellanen ku on. Se on miun mielestä upeeta ! ♥ Huumorintaju on kaikkilla yhtä kieroutunu, kaiken voi sanoo äänee, se on jotain niin... en oikee ees osaa sanoo :---D Love ya all ♥


surkeus :ccPerjantai 03.08.2012 02:44

tahtoo assyille heti nyt! Melkein kuolen ku nakertaa oikee urakalla :cc Lohdutan itseäni sillä, että kyllä ne winter assemblytkii siel nopeesti tulee ja hyvää kannattaa ottaa cc: Sinne on sitte päästävä päätin sen just :DD mutta nyt pitänee vaan tyytyy fiilistelmään AssemblyTV:een kautta :3

KUOLEMA!Sunnuntai 29.07.2012 05:20

mökillä, keskellä metsää, salamointia, liikaa slenderiä, sade, lopputon pimeys, itkettää, pelottaa, ahdistaa, ei mul muuta ihan perus cc:



sängyn alle piiloon --->
viimeistä kertaa kun psykiatrini kanssa nähtiin juttu aloi viimein luistaa. Kumpikaan ei piilovittuillu tai ollu ilkee, ei tylyjä sanoja. Pelkkää hyvää, aloin ymmärtää, että ei se Ritari ollukkaan niin paha ihminen. Nyt on poli takanapäin, psykologi tapaamisia kalenteriin merkitty 0 kpl.

Vuosi sitten, mulle sanottii, että miulla olis edessä vielä kaks kertaa pidempi ja raskaampi matka ku mitä olin siihen mennessä taivaltanu. Parantuminen tuntu toivottomalta, osaisinko olla enää onnellinen kaikkien niiden kyynelten jälkeen..? Epäilin mahdollisuuksiani parantua, mutta halusin uskoa parempaan huomiseen, sitten pystyin uskomaan ja paljon myöhemmin parantuminen alkoi. Otin pienen pieniä askelia oikeaan suuntaa. Tahtoni parantua oli niin voimakas, että tein kaikkeni sen eteen, että hymyni muuttuisi tekohymystä aidoksi ja terveeksi hymyksi. Ensin minulle sanottiin, että realistinen tavoite parantumiselle olisi kolme vuotta, nyt istun Trion pohjakerroksessa puisella penkillä ja haistatan vitut tuolle ennusteelle ! Kaikki on mahdollista jos jaksaa vain uskoa.

Tänään siis psykiatrini sanoi ihanimmat sanat mitä vaan voin kuvitella "olet nyt virallisesti terve", masennus on selätetty ja ymmärrän, että ajatus kuolemasta pitikii miut hengissä.

tein sen !Keskiviikko 18.07.2012 16:53

Hetken jo pelkäsin, että kusin koko jutun. Epätoivo, ahdistus, pelko, mutta enää ei mitään niistä! Enää vaan odotan ja toivon, että selviin. Nyt se on totta, muutto Porvooseen, uusi elämä ja uusi minä. Enää ei tarvii kestää tätä paikkaa, ikäviä ihmisiä, jotka luulee tietäväsä musta jotain. Joku vois sanoa, että pakenen tätä kaikkee, niin kai mie sitte teen, mutta mulla on oikeus olla vapaa ja elää oikeesti. Enää kukaa ei pysty tukehduttamaan mua mun menneisyytee. Se, että oon päässy tähän pisteeseen on taas yks ihmeistä, ainakii mulle.

...ja näin jokapäiväinen selviytymispakko muuttui selviytymystahdoksi.

jos vain voisin..Keskiviikko 18.07.2012 05:38

Miks en voi unohtaa? Palaan vaan sen kaiken vanhan luo mielessäni, häpeä asioita, joitan en saa tekemättömäksi, vaikka kuinka haluaisin. Olin typerä silloin, mutta olenko nyt sen viisaampi..?

SE O PETRIII !!!Sunnuntai 15.07.2012 03:11

HUH ! Oli kyllä sellanen meno, että oksat pois :--D Kurkku on sen olonen, et huudettu on, jalat kuolee, päätä särkee ja vaatteet/hiukset/vittu ihan kaikki on shampanjassa. Ja en ymmärrä, että pieni munaset miehet innostuu esittelemään kaluaan ? Mikä idea on tunkea eteen ja yrittää kiivetä lavalle alasti ? :--D oli sekii kyl tavallaa hauskaa xDD

tylsyyden karkoitus !Lauantai 14.07.2012 14:58

Koht Pioneereille kanssa Humalaisen Morsoveljeni !

MÖKILLÄ !Sunnuntai 08.07.2012 01:40

Mökkielämää... Tappelin aika päivän nettiyhteyden kaa ja sitte muunsin puhelimesta modeemin :---D ja nyt ulkona dataamas, mojito lonkero, musiikkia, facebook ja maailman parasta viihdettä eli stream c: ainii ja alastomia miehia vesihiihtämässä tossa about 20m päässä :---D käy tää näinkii xd
En tiedä tosiaan mitään. Se on ehkä ihan hyvä. Ei mun juuri nyt tarvitse. Voin vaan olla ja ottaa ilon irti hetkestä. Rauhottua. Hyväksyä sen, että hyviä asioita tapahtuu ja olla onnelinen niistä. Puolenyön aikaan kiertäessäni ravirataa ympäri sellaisen ihmisen kanssa, jolle en ollut edes ennen puhunut heräsin siihen todellisuuteen, että olin oma itseni. Kyllä, sanoin typeriä asioita, mutta se taisi vain naurattaa tätä uutta tuttavuutta, joka vieressäni kulki. Aika kului tosi nopeasti, vaikka olisin juuri silloin halunnut kellojen pysähtyvän. Yleensä mua ahdistaa hiljaisuus jonkun seurassa, on sellainen pakottava tarve sanoa jotain. Niin se nytkin ahdisti, mutta ei niitä sanoja aina tarvita. Joskus voi vain katsoa kaunista kuutamoa, se puhuu puolestamme.

Mun piti aina välillä tarkistaa kenelle oikein puhuin, oliko siinä oikeasti se ihminen mitä luulin. Ja siinä oli. Sain nauraa sydämmeni kyllyydestä, ei kenelläkään voi olla niin täydellisenkieroutunutta huumorintajua. Yleensä mua jännittää tutustua uusiin ihmisiin, ei kuitenkaan paljoa, vain vähän, sopivasti. Kävellessäni sovittuun paikkaan pääni oli tyhjä. Mikään ajatus ei mahtunut sinne. Olisin halunnut ajatella ja muistaa jälkeenpäin mitä ajattelin, mutta ajattelemisesta ei juuri silloin tullut mitään.

Kellon tuntiviisari lähenteli jo yhtä. Lähdimme kävelemään viel kylällepäin. Yritin puhua jotain, mutta hiljaisuus tuntui paremmalta. Mietin kuitenkin kokoajan, että pitäisi sanoa jotain. Ehkä hän halusi minun olevan hiljaa, ehkä hän ei jaksanu enää puhua, ehkä, ehkä, ehkä... Voin vain arvailla. Oletin hänen lähtevän omille teilleen kääntyessäni kotikujalleni. "Meet sie nyt johkuu vai tuut sie...", yritin kysyä, mutta vastaus tuli ennen kuin sain kysyttyä kysymykseni. "kai mä voin sut kotiiki saattaa". Kävelimme keskeltä risteystä. Ei autoja missään. Koko Kausala oli täysin autio. Tulimme taloni kohdalle. Hetken mietin, mitä nyt tehdä ja sitten halasin häntä. Kiitin häntä ja sanoin, että mulla oli ollut tosi hauskaa. Hetken hän katsoi ihmeissään. Teinkö virheen? Ei olisi pitänyt halata, älä käsitä väärin. "Ei mitää, nähää taas sit ku tuun käymää täällä", hän sanoi. En tiedä hymyilenkö, ainakin minun olisi pitänyt tehdä niin.

Päivä oli pelastettu. Istuessani junassa oloni oli omituinen. Vähän surullinen, kuuntelin niitä biisejä joita olen yrittänyt olla kuuntelematta. Olisin kaivannut piristystä, ja piristystä sainkin. Jälleen kerran, nämä ovat suuria asoita henkisesti pienelle tytölle.
Kiitos, u make my day.