IRC-Galleria

Kun heräsin seuraavan kerran olin pyörällä päästäni ja oloni oli kamala. Makasin paikoillani ja tuijotin kattoa. Pikku hiljaa aloin liikkua ja katsoin ympärilleni. Makasin olohuoneen sohvalla ja Cassie leikkii uudella nukellaan, jonka olin ostanut hänelle joululahjaksi. Huoneen valaistus oli hyvin himmeä.

Käänsin kylkeäni ja vedin kädet rinnalleni. Huomasin ranteideni ympärillä siteet. Mitä oli tapahtunut? Nousin varovasti istumaan ja katsoin ranteitani. Olinko...? Ei, kyllä muistaisin.
”Alex?” Cassie sanoi. Katsoin Cassieta.
”Alex heräsi!” Cassie huudahti. Samassa Steve ja Nata ryntäsivät keittiöstä.
”Oletko kunnossa?”
”Miksi oikein teit niin?
”Etkö tajua miten paljon rakastamme sinua?”
”Voimmeko auttaa jotenkin?”
Steve ja Nata hössöttivät yhteen kovaan ääneen ja tuntui kuin pääni halkeaisi.
”HILJAA!” huusin ja puristin päätäni.
”Mitä tapahtui?” kysyin.
Steve ja Nata katsoivat toisiaan.
”Etkö muista?” Nata kysyi varovasti.
Pudistin päätäni.
”No, löysimme sinut aamulla unilääkkeiden ja viinipullon kanssa ja... olit viiltänyt ranteesi auki. Onneksi ehdimme ajoissa sitoa haavat,” Steve kertoi.
”Me ehdimme huolestua jo todenteolla,” Nata sanoi.
En kyennyt sanomaan mitään. En muistanut yhtään mitään! Katsoin vain siteitä ranteissani. Ja kaikki pimeni jälleen...

Kuulin ääniä. Huutoja, kiljuntaa, puhetta, kuiskauksia... Paljon ääniä... mutta mitkään niistä ei kiinnostanut minua. Tahdon vain... en tiedä.
Kuolla? En tiedä... silloinhan Cassie jäisi yksin... ja Natalie... ja Steve.
Steve... en tiedä piittaanko enää.
Pidänkö hänestä yhä? En tiedä...
Mutta Natalie... Häntä minä rakastan! Olen rakastanut häntä aina, mutta... nyt jokin on muuttunut!

Kuulin ääniä. Huutoja, kiljuntaa, puhetta, kuiskauksia... Paljon ääniä... mutta mitkään niistä ei kiinnostanut minua. Tahdon vain... vajota syvyyteen.

VIIKKO MYÖHEMMIN

”Haloo? Onko neiti Natalie Hansel?”
”On.”
”Levingdonin sairaalasta, päivää. Oletteko te Alexandra Rowleyn lähiomainen?”
”Olen. Onko jotain tapahtunut?”
”Viime yönä neiti Rowleyn arvot romahtivat jostain tuntemattomasta syystä, tohtorit yrittävät keksiä syytä siihen, ja neidin sydän pysähtyi. Teimme parhaamme, mutta emme saaneet neiti Rowleyta heräämään. Syvin osanottoni, neiti Hansel.”
*tuuttuuttuut*

Niin... kaikki siis päättyi. Kuolin. Kerrankin tunsin olevani onnellinen, oikeasti onnellinen. Ei tarvinnut miettiä enää mitään. Suren silti rakkaitteni puolesta, etenkin pikku Cassien, nyt... Hänellä ei ole ketään. Eikä Nataliellakaan... Häntä minä aina rakastin. Hän oli kuin sisko. Steve... hän selviää. Hän selviää, tiedän sen, mutta Cassie ja Nata... heistä en olisi niin varma. Toivon kuitenkin parasta... Rakastan heitä niin <3

Terveisiä tuonpuoleisesta!

_______________________

Tämä on omistettu kaikille rakkailleni <33
Jokainen teistä on mulle tärkeä <33

RAKASTAN TEIT KAIKKII <333