IRC-Galleria

Istuin luokan perällä ja yritin tähyillä taululle. Olin jättänyt silmälasit kotiin enkä ollut jaksanut laittaa piilolinssejä aamulla. Siksi minun oli vaikeaa nähdä, mitä opettaja taululle kirjoitti.
”Alice, näytä vähän niitä muistiinpanoja,” tutkin Alicen vihkoa. Alice sattui myös olemaan yksi parhaimpia ystäviäni. Alice lopetti kirjoittamisen ja antoi vihkonsa minulle.
”Miten sinä aina onnistut jättämään lasit kotiin?” Alice puhisi.
”Onnistun vaan, älä valita,” tuhahdin ja kopioin samalla muistiinpanoja Alicen vihkosta. Alice huokaisi syvään.
”Ja läksyksi sitten sivun 142 tehtävät,” opettaja sanoi. Kaikki pakkasivat tavaransa ja lähtivät luokasta.
”Ja sitten kotiin!” hihkaisin.
”Jep. Hei, voitko olla vai oletko kenties Maxin kanssa?” Alice kysyi.
”En ole nähnyt Maxia koko viikkoon, joten... Tietysti voin olla,” naurahdin.
Haimme takit kaapeistamme ja lähdimme kävelemään meille. Alicen luokse emme oikein voineet mennä, sillä hänen veljensä olivat pahassa vatsataudissa.
”Oletteko puhuneet Chrisin kanssa?” Alice kysyi.
”Olemme. Tekstaamme aika paljon, ja sehän on hyvä. Olihan se ero aika rankka, mutta onhan siitä jo sentään pari kuukautta,” totesin.
”Mmm... Totta. Ettekö ole sitten nähneet pahemmin vai?”
”Silloin tällöin. Jotain juteltiin kylläkin jos menisin viikonlopuksi heille,” kerroin.
”Niinkö? Sehän on hienoa!” Alice hihkaisi. Alice osasi aina olla niin positiivinen ja iloinen. Sen takia viihdyn hänen seurassaan niin hyvin.

Tutustuin Aliceen jo päiväkodissa ja olemme olleet siitä lähtien hyviä ystäviä. Olemme olleet aina samalla luokallakin, ihmeen kaupalla. Mutta parempi vain meille. Alice on pieni, oikeastaan me molemmat olemme, ja hento, jota minä en ole. Olen meistä kahdesta se muodokas, pieni ja pippurinen. Alice on vain pieni ja pippurinen.
Olemme monella tavalla samanlaiset. Ulkonäönkin puolesta hiukan. Kummallakin meillä on rastat; minulla mustat, joiden seassa on muutamia punaisia ja violetteja rastoja; Alicella myös mustat, joiden seassa on oransseja rastoja. Kumpikin meikkaa voimakkaasti ja kummallakin on lävistyksiä; minulla on snakebites(mustat renkaat), vasemmassa kulmassa kolme(mustat piikit) sekä kummatkin korvat täynnä(hopeat renkaat); Alicella alahuulessa keskellä(musta rengas), ylähuulessa madonna(musta pallo), oikeassa kulmassa yksi(mustat pallot) sekä vasemmassa korvassa muutama(mustat renkaat). Pukeudumme samalla tavallakin, mustaan ja aika emomaisesti, mutta emme kuitenkaan ole emoja tai gootteja, vaikka niin monet sanovatkin.
Olemme kumpikin 16. ja asumme aika lähekkäin. Meiltä ei ole matkaa Alicelle kuin ehkä parisataa metriä.

”No, mutta onko Chris kunnossa? Hän on vaikuttanut hiukan poissa olevalta,” Alice sanoi.
”Siitä en tiedä. Hän sanoo olevan kunnossa, mutta ei taida olla,” huokaisin.
”Outoja nuo pojat. Mikseivät he voi vain myöntää asioita?” Alice ihmetteli.
Kohautin vain olkiani.
”Jaa-a. Sen kun tietäisi.”