IRC-Galleria

KayTheRut

KayTheRut

Kokoro nai "aijou" daro? Mou wakatteru kara? Ima made mi te ki ta subete ha nisemono daro?

Lasten pahoinpitely!Sunnuntai 23.08.2009 21:11

Kopioi tämä itsellesi jos välität!


Nimeni on Chris,
olen kolme.
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi.
Toivon etten olisi ollut ruma.
Sitten ehkä äitini haluaisi
vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin.
En pysty puhumaan ollenkaan,
tai muuten olen lukittuna ylhäällä.
Koko päivän.

Kun olen hereillä
olen aivan yksin.
Talo on pimeä,
väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin
yritän olla mukava,
niin ehkä minä saan vain
yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton.
Isä on palannut
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen.
Nimeni on sanottu.
Painan itseni,
seinää vasten.

Yritän piileksiä
hänen pahoilta silmiltään.
Olen niin peloissani nyt,
alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
kutsuu minua rumilla sanoilla.
Hän sanoo, että on minun vikani,
että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua
ja huutaa minulle enemmän.
Pääsen vihdoinkin vapaaksi
ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo
ja minä alan karjua.
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut
kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle
luuni melkein murtuneena.
Ja minun isäni jatkaa
enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä.
Hänen kasvonsa on kieroutunut
käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa
ja suuntaa ovelle.
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana
loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
olen kolme vuotias.
Tänään isäni
murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi.
Sinun olisi pitänyt olla
yksi sydämetön henkilö,
jos tämä runo ei
vaikuta sinuun.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
on siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät
niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia

Kopioi tämä itsellesi jos välität!


alunperin siis sähköposti, mutta täältäkin se saa huomiota.

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.08.2009 01:09

PANIKOINTIA!

KEMONO ON MAAILMAN LOPPU!Lauantai 22.08.2009 20:35

Kay sanoo:
nonono.....onko se maailman loppu?!
WilQ sanoo:
:D:D:D:D
WilQ sanoo:
katoin taas jotai omaa..
Kay sanoo:
O.o
WilQ sanoo:
hyvä ku osaan lukee :D
Kay sano:
xD
Kay sanoo:
aivan!
WilQ sanoo:
"Kay sanoo:
nonono.....onko se maailman loppu?!"
WilQ sanoo:
tää just :D
Kay sanoo:
nii
WilQ sanoo:
"kemono..... onko se maailman loppu?" xD
Kay sanoo:
xD

Pimeä katuLauantai 22.08.2009 03:30

Katsahdan taakseni. Katu on tyhjä. Ei ketään.
Käännyn ja jatka matkaani pimeällä kadulla. Kuu valaisee tietäni. Suurin osa katulampuista on palanut. Tai niin oletan... pimeitä kun ovat.
Vanhat ja korkeat talot ovat kauniita. Niiden seinistä huokuu vanha-aika. Niiden ylhäinen olemus kertoo tarinoita.
Tarinoita surusta ja tuskasta... sodista ja epätoivosta. Tarinoita rakkaudesta. Tarinoita jostain suuresta, jota emme kykene ymmärtämään.

Kuljen katua pitkin ja vilkuilen ympärilleni.
Varjot elää.
Ne minua seuraa.
Liikehtivät levottomasti.
On hiljaista. Ainoastaan askeleeni kaikuvat korkeissa seinissä. Tuulee hiljalleen. Tuuli hivelee kasvojani ja leikittelee hiuksillani.
Yrittää houkutella syrjemmälle pimeyteen. Tuuli silittää kasvojani. Tunnen kuinka se sivelee poskeani ja siirtää hiukset kasvoiltani.
Suljen silmäni.
Hidastan askelia.
Nautin tuulen lempeästä ja viettelevästä kosketuksesta. Puiden lehdet kahisevat viereisessä puistossa. Korkea ruoho taipuu tuulessa. Taipuu sen tahtoon.

Havahdun!
Jatkan ripeästi matkaani. Askeleeni tihenevät. Hiljaisuus muuttuu. Se on painostavaa, ahdistavaa.
Käännähdän jälleen. En näe ketään. Jatkan matkaani. Kiedon huivin tiukemmin kaulaani. Tuuli takertuu hiuksiini ja yrittää pitää kiinni.
Yrittää estellä.
Saavun aukiolle.
Tyhjä.
Pysähdyn.
Varjot liikehtivät. Ne suunnittelevat jotain... yhdessä tuulen kanssa. Ne juonivat. Tahtovat jotain.

Tuuli kietoutuu ympärilleni. Suljen silmäni ja siinä seison.
Tiedän sen... jotain tapahtuu pian.
Jotain... mikä elämäni muuttaa.
Seison vain paikallani. Tuolla tyhjällä aukiolla. En välitä enää. Hengitän viileää ilmaa keuhkoihini.

Käännähdän ympäri.
Nuori mies.
Hyvin pukeutunut.
Komea.
Minua kohti astelee.
Kävelykeppi kopisee kivikatuun. Silinteri peittää miehen silmät.
Hän katseensa kohottaa minuun.
Ne silmät... kauneimmat koko maailmassa. Niitä ei kuvailla voi. Lumoavat!
Tuijotan vain tuota mystistä olentoa, joka minua kohti astelee. Kevyesti. Huolettomasti. Itsevarmasti.

Hän pysähtyy eteeni. Katsomme toisiamme.
Tiedän, mikä tuo nuori mies on.
Tiedän, mitä on tuleva tapahtuva.

Tiedän, etten voi paeta...

Silmäni suljen. Kuulen, kuinka tuo kaunis olento kiertää taakseni.
Tunnen, kuinka hän sivelee hiuksiani... ja kaulaani. Hän astuu lähemmäs. On aivan minussa kiinni. Pitää hennosti kiinni. Hivelee kaulaani... ja tunnen huulet kaulallani, sekä hampaat.

Huuto karkaa huuliltani yöhön...

Taiteiden YöLauantai 22.08.2009 02:51

Kiitos Niki ja Tua, oli kivaaaaaa <33

Idlattiin siis Taiteiden Yössä :3 idlattiin mm. Sargonnasin ja Serinan kanssa ja hauskaa oli xDD

ihmiset oli väsyneitä ja sen huomas xD siel vaa oli vähä viilee ;__;

WTF??Perjantai 21.08.2009 16:32

KULTTUURIOPETUS AMMATTISTARTTI????
mikäs vittu se on?? Sellaselle sitten päädyin..... -.-

Breaking Benjamin - Here We AreTorstai 20.08.2009 02:50

Sing it for me
I can't erase the stupid things I say
You're better than me
I struggle just to find a better way

So here we are, fighting and trying to hide the scars
I'll be home tonight, take a breath and softly say goodbye
The lonely road, the one that I should try to walk alone
I'll be home tonight, take a breath and softly say goodbye

You wouldn't like me
Keep moving on until forever ends
Don't try to fight me
The beauty queen has lost her crown again

So here we are, fighting and trying to hide the scars
I'll be home tonight, take a breath and softly say goodbye
The lonely road, the one that I should try to walk alone
I'll be home tonight, take a breath and softly say goodbye

...goodbye

So why are you so eager to betray?
Pick the pieces up, pick the pieces up
So why are you the one that walks away?
Pick the pieces up, pick the pieces up, pick the pieces up

O-oh

So here we are, fighting and trying to hide the scars
I'll be home tonight, take a breath and softly say goodbye
The lonely road, the one that I should try to walk alone
I'll be home tonight, take a breath and softly say goodbye


Just take a breath and softly say goodbye
POOOORNOPOOOOOLKKAAAAAAAA~!
voisko päästä tanssiiiiiii~? ;___________; olis niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin fiilistä!
Iha boring....viimeks tanssiessa tuli 5 vaiko 6 rakkulaa jalkapohjiin, mut se oli sen arvosta!! xD

Next Morning XIXKeskiviikko 19.08.2009 19:02

Makasin sängyssäni. Tuijotin jälleen kattoa. Kännykkä oli vatsani päällä. Odotin soittoa.
Odotin, että Zack soittaisi...
Chris oli luvannut käskeä Zackia soittamaan, kun näkee tämän. Ja he näkevät toisensa aika usein, naapuripihoissa kun asuvat.
Tuijotin valkoista kattoa. Alan jo muistaa katon uurteet ja kolot. Niin monta tuntia olen sitä tuijottanut.
Samassa kännykkäni pärähti soimaan! Nappasin sen ja painoin vihreää luuria.

”Nick? Zack täällä.” Kuulin Zackin äänen. Huokaisin syvään kuullessani hänet.
”Hei, et olekaan vastaillut minulle hetkeen”, totesin.
”Olen pahoillani. Minulla on ollut kiireitä...”
”Mitä kiireitä? Oletko todellakin ollut niin kiireinen, ettei sinulla ole aikaa parhaalle ystävällesi?” ihmettelin.
”Usko tai älä, mutta olen. Tapasin nimittäin jonkun.”
Pysähdyin täysin. En tiennyt mitä sanoa...
”Hänen nimensä on Anna. Todella ihana. Pidän hänestä paljon”, Zack kertoi.
”Missä tapasit hänet?”
”Sairaalassa... hän oli siellä veljensä tukena. Aloimme jutella ja no... Seurustelemme.”
Olin hiljaa.
Olin menettänyt Zackin...
”Toivottavasti teillä menee hyvin ja olet onnellinen hänen kanssaan”, esitin iloista.
”Siis haluan vain, että olet onnellinen”, lisäsin.
”Hyväksyt siis Annan?” Zack kysyi.
”Tietenkin! Olethan paras ystäväni! Haluan tavata Annan joskus”, jatkoin esittämistä.
”Tiedän! Ja haluankin, että tapaatte! Ajattelin, jos voisimme mennä kahville joku päivä”, Zack ehdotti.
”Totta kai! Soitellaan ja katsotaan mikä päivä”, sanoin.
”Juttelen Annan kanssa ja soitan sitten. Nähdään!”
*tuuttuuttuut*

Tuijotin kattoa. Olin menettänyt parhaan ystäväni... jollekin toiselle. Mustasukkaisuus nousi pintaan. Ei... Tuntui, kuin olisin menettänyt jotain. Kuin sydämeeni olisi ilmestynyt uusi tyhjä paikka...
Kyyneleet nousivat silmiini. Ne valuivat poskiani pitkin.
Itkin.
Itkin pitkään...

Venäjä?Tiistai 18.08.2009 01:15

Joo, alotan tossa kuukauden päästä sitte venäjän opiskelun :DD
miks kaikki järkyttyy siitä? O.o
Oon kiinnostunu kielistä ja haluun lukee niitä! :DDDD Jos paukut riittää ja innostusta on viel ens vuonna, alotan espanjan ;) Kielet on kivoi.

Kymppihaastattelu meni hyvin :3 paitsi ett olin vaa 15min myöhäs faijan takii... Se ei tullu tarpeeks aikasin hakee mua ja myöhästyin sen takii! Kiitti vitusti... ja meil on faijan välil kolmas maailmansota menos.... että terve...