IRC-Galleria

KayTheRut

KayTheRut

Kokoro nai "aijou" daro? Mou wakatteru kara? Ima made mi te ki ta subete ha nisemono daro?

Next Morning XXIPerjantai 04.09.2009 21:08

Istuin kahvilassa ja tuijotin kahvikuppiani. Odotin Zackia ja Annaa. Olimme sopineet tapaavamme.
”Laita jotain mukavaa päällesi, vaikka se huppari, jonka annoin sinulle joskus. Se sopii sinulle”, oli Zack sanonut. Hän kai halusi, että Anna saa minusta hyvän ensivaikutelman. Olin sitten pukenut sen ruskean hupparin ylleni, Zackin mieliksi. Hiukset olin jättänyt auki ja ne peittivätkin suurimman osan kasvoistani.
Pyörittelin kahvikuppia edessäni ja katsahdin kelloon kärsimättömästi.
Missä he oikein ovat?
Olin oikeastaan tullut etuajassa... en halunnut myöhästyä ja olin istunut jo 15 minuuttia siinä. Oma vikani, että jouduin odottamaan. Huokaisin ja vilkuilin ympärilleni, jos kahvilassa sattuisi olemaan tuttuja. En ainakaan tunnistanut ketään kahvilassa olijaa.
”Nick!” havahduin mietteistäni huudahdukseen. Huomasin Zackin astuneen juuri kahvilaan mukanaan viehättävä nuori tyttö, jolla oli vaaleat kiharat hiukset ja tumman punainen pitkähihainen paita, joka paljasti tytön olevan täysin muodoton.
Tuhahdin hiljaa mielessäni ja ihmettelin, mitä Zack näki tuossa tytössä.
”Hei! Pääsitte tänne asti”, naurahdin nopeasti.
”Totta kai. Emme jättäisi mistään hinnasta tulemasta”, Zack naurahti kepeästi. Hän saattoi Annan pöydän, jossa istuin, luokse ja esitteli meidät;
”Anna, tämä on paras ystäväni Nick. Nick, tässä on Anna.”
”Tervehdys!” sanoin ja ojensin käteni, johon Anna tarttui, hyvien tapojen mukaan.
”Hei. Mukava vihdoin tavata.”
Annan ääni oli hyvin miellyttävä, ehkä vähän hiljainen.
”Samoin”, valehtelin päin naamaa. En olisi edes halunnut tavata Annaa.

Next Morning XXTiistai 01.09.2009 19:09

”Nick? Huhuu?”
Havahduin Georgen heiluttaessa kättään silmieni edessä.
”Ai anteeksi. Mitä sanoitkaan?” katsahdin Georgeen.
”Mietin, että oletko vielä täällä maan pinnalla”, George naurahti ja vajosi takaisin oman piirustuslehtiönsä taakse.
”Olenhan minä, ainakin tällä hetkellä”, sanoin ja jatkoin oman kuvani luonnostelua.
”Tiesitkö, että Zack seurustelee?” töksäytin.
”Zack? Mistä asti?” George kohotti katseensa piirroksestaan.
”Kuulemma jo viikon”, sanoin.
”Niinkö? En tiennyt. Kenen kanssa hän on?” George palasi piirrokseensa.
”En ole varma. Joku Anna. En ole nähnyt”, myönsin ja jatkoin myös piirrostani.
George on ystäväpiirini rennoin. Hän on hauska ja viihdyn todella paljon hänen seurassaan. Etenkin silloin kun haluan ottaa rennosti. Piirrämme usein yhdessä ja juttelemme turhuuksia. George on myös basisti ja vokalisti samassa bändissä Tonyn ja Jonaksen kanssa. Käyn muuten usein heidän treeneissään kuuntelemassa. He ovat hyviä!
George on aika pitkä myös. Samoin hiukan lihaksikas. Hänellä on lyhyet vaaleanruskeat hiukset ja otsatukassa on leveähkö violetti raita. Se on aika hauskan näköinen, täytyy myöntää, mutta se on osa Georgen hassuttelua. George pukeutuu aika neutraalisti, ehkä hiukan rockahtavasti.

”Oletko kade?” George kysyi.
Katsahdin pojan tummiin silmiin ja huokaisin.
”Myönnetään, olen kade. Siis en ole varma haluaisinko itse seurustella Zackin kanssa, mutta ajatuskin hänestä toisen tytön kanssa... Se saa minut mustasukkaiseksi!” parahdin teatraalisesti. George naurahti.
”Hei! Kyllä se siitä! Olen varma, ettei tuo suhde kestä pitkään. Zack huomaa ennen pitkään, ettet siedä Annaa ja snaps!” – George napsautti sormiaan – ”Au revoir Anna!” George sanoi turhan hilpeästi.
”Hmm... ehkä olet oikeassa”, huokaisin.

Datistelua.Sunnuntai 30.08.2009 05:47

Täällä sitte kukutaan Nikin, Tuan ja Kallen kans >:3
vähä ihmiset alkaa väsyy, kohta kaeketi mennääki nuQ, mutta katteellaaaaaan :3

Tekis mieli kattoo MoHiiiiiii x333 mutt en tiiä jaksaako.... Voes kattooki :333
no emt xD Tua vaa o hiukka turha herkkä kauhulle, jtn se ei pakosti oies maailma paras idea, jollei Tua mee nuQ koht, kuten epäilen... :3333

Tuossa Twisteriäkin pelattiin ^^ Oli hauskaa, mutta ny vaa sattuu joka paikkaan xDDDD aamulla mahtaa olla paikat jumissaa...... ja pitäs olla kirkol klo 13. -.-

Private-lanit!Perjantai 28.08.2009 23:31

Joo täällä Kalle-Sankarin kanssa alotellaan private-lanei meillä >:3
Nikistimen pitäis huomen tulla käymään ja Kanalintu tulee ehk huomen kans tänne lanittaaaaaa xDDDDD

Loltz! Katotaan mitä täst tulee meikän ja Kallen aivoil xDDDD

Laukku!Perjantai 28.08.2009 15:55

JESH! Sain vihdoin uuden koululaukun >:3 ja mun BMTH:n paidan X333

Marilyn Manson & Bring Me The Horizon?Perjantai 28.08.2009 00:45

MARILYN MANSON TULEE SUOMEEEEN!!! X333333
JA mutsi lupas maksaa mun lipun sen keikalle!
JA mutsi lupas maksaa mun lipun myös BRING ME THE HORIZONIN KEIKALLE!!!! X3333

Huomenna varaamaan liput BMTH:n keikalle ja maanantaina Mansonin keikalle!

Oli pakko ku Tompsilleki vastasin...Maanantai 24.08.2009 19:29

1. Anna arvosana ulkonäölleni asteikolla 4-10 ?
2. Halaisisitko minua ?
3. Jos heräisit vierestäni, mitä sanoisit ?
4. Voisitko koskaan satuttaa minua ?
5. Voisitko koskaan rakastaa minua ?
6. Mitä sanoisit jos muuttaisin pois ?
7. Mitä tekisit, jos seisoisin ovesi takana ?
8. Mitä tekisit, jos kuolisin ?
9. Välitätkö minusta ?
10. Kopiothan tämän itsellesi, että pääsen kostamaan ?

Vanha KartanoMaanantai 24.08.2009 01:48

Astun hämärään ja harmaaseen halliin. Korkeaan ja synkkään tilaan... joka on joskus loistanut arvokkuutta ja kauneutta. Nyt sen seinät huokuvat vain muistoja. Askeleeni kaikuvat tuossa valtaisassa eteisessä. Edessäni nousevat uljaat portaat, jotka johdattavat kartanon muihin osiin.
Seison kartanon eteishallissa, jonka aika on syövyttänyt.
Vienyt sen hohdokkuuden.
Silti...nuo seinät muistuttavat arvokkuudesta. Nuo valtaisat maalaukset, jotka aika on pölyttänyt. Nuo maalaukset, jotka esittävät kartanon herttuoita ja herttuattaria heidän perheineen. Perheitä, jotka ovat kohdanneet tragedioita...

Astelen hallin poikki, suurille oville. Toinen ovista irti saranoiltaan on ja on kaatunut. Ovien takaa paljastuu kaunis tanssisali. Suuret ikkunat ovat rikkoutuneet. Tunnen viileän tuulen ihollani.
Suuri kristallikruunu keskellä salia makaa. Kristalli narahtelee askelteni alla. Nostan yhden kristallin maasta.
Jäätävän kylmä.
Hyvin kaunis.
Se kuun kajossa välkehtii.
Sen nyrkkiin puristan. Katseeni kohotan.
Katson suurta salia.
Kuvitella voin...
Suuret tanssiaiset.
Kauniit värit.
Lumoavat asut.
Ihastuttavan musiikin.
Viima kulkee hiusteni läpi ja saa minut värähtämään.

Seison ylhäisen makuuhuoneen ovella. Katson vanhaa sänkyä...
Petivaatteet ovat edelleen paikoillaan. Astun huoneeseen varovasti. Pelkään tuota huonetta.
Huoneessa tässä... kamalia on aikojen saatossa tapahtunut. Pimeys ahdistaa.
Siihen sänkyyn moni kuollut on.
Moni vaimo on miehensä siihen tappanut...
Moni mies on vaimonsa siinä raiskannut...
Moni lapsi on siihen kuihtunut...
Katson ympärilleni. Huone on suuri ja hyvin kaunis. Se joskus uljas on ollut. Uhkunut arvokkuutta. Nyt...
Se vain kamalia muistoja viestittää...

Muistan jokaisen vierailuni tuossa kartanossa, jokaisen hetkeni siellä.
Joka kerta vannon, etten ikinä enää palaa tuohon kauheiden tapahtumien tyyssijaan...
mutta jonkin siellä vetää minua puoleensa... Joka kerta palaan aina.
En voi jättää palaamatta.
Tuo vanha kartano... on sieluni ottanut omakseen.
Monien muiden tavoin...

Digimonit <33Maanantai 24.08.2009 00:21

Rakastuin jälleen Digimoneihin <33 Kattonut tänään ensimmäisen tuotantokauden sekä elokuvan <33

TYHMÄT GALLERIA JA NAAMAKIRJA!Sunnuntai 23.08.2009 23:56

Miks mä en saa ladattuu uusii kuvii kumpaakaan??????????? ;_____________;