IRC-Galleria

Funball Talissa 8.11.2008 !Maanantai 10.11.2008 15:33

VGS lähti Taliin puolustamaan mestaruuttaan. Myyrmäessä kolmisen kuukautta takaperin sitten hankittu turnausvoitto oli nyt vähän enemmän kiven alla, tiedossa oli kovempia ja parempia joukkueita kuin edellisellä kerralla. A-sarjan pelit aloitettiin ottelulla Kivikon Nutaa vastaan. VGS kokoonpano oli tänään iso ja kova: Teemu, Ville T., Ville V., Make, Jake, Krisse, Juha, Ale ja Jonne viimeisien hetkien ilmottautumisellaan.

Gentlemans - Kivikon Nuta

Ensimmäinen peli pitkästä aikaa Funball- areenalla oli melkoista jäätymistä, Kivikko oli aika kova joukkue heti ensimmäiseksi otteluksi, vaikka heillä oli vain neljä pelaajaa. Peli meni aika tasaisissa merkeissä, 0-1, 1-1, 1-2, 2-2, 2-3, 3-3, 3-4, 4-4. Tiukan ottelun päätteeksi ottelu sitten päättyi myös 4-4, Juhan ja Krissen tehdessä molemmat kaksi osumaa per naama. Tahmainen alku mestaruuden puolustukselle.

Manager Teemu kävi hakemassa Gentlemansseille yhden pelin lisää ja vastaan saatiin 19.15 alkavassa pelissä FC Lihas, joka oli voittanut Myyrmäessä Fair Play- palkinnon. Sitä ennen kuitenkin hoidettiin peli jossa oli vastassa From Da Hoodz. Ja pelaajat olivat kyllä jostain muualta kun Suomen huudeilta.

FDH - Gentlemans

VGSn pieni jäätyminen näkyi vielä tässäkin pelissä, pienet FDH pojat juoksentelivat kovaa vauhtia ja perässä ei meinattu pysyä. Onneksi näin ei ollut, vaan Gentlemanssit jyräsivät pikku pojat heikosti alkaneen pelin päätteeksi. Pojat halusivat pelata lujaa mutta 140cm pituutta ja 30kg painoa ei ihan riitä VGSn heiluttamiseen. Esimerkkinä yhden pelaajan roikkuessa Krissen housuissa, mutta Krisse ei horjahtanutkaan vaan piti palloa vieläkin hallussa. Ja kun puhutaan fyysisestä pelistä, Make on totta kai komean 173cm(nappiksien kanssa) kroppansa kanssa mukana. Maaleja teki lähes koko joukkue, Juhan tekiessä pari enemmän kuin muut. 7-12 lopputulos oli hieno saavutus


FC Lihas - Gentlemans

Heti FDH pelin jälkeen, alkoi samalla kentälle meidän peli Lihasta vastaan. Tytöt eivät näyttäneet kauhean vaarallisilta, mutta kun peli alkaa sillä että Lihas tekee 0-1 maalin, oli hetken semmonen OMGLOLWTF-fiilis. Juha sanoi että vastustajien ulkonäkö saattoi vaikuttaa pieneen lamaantumiseen. Noh, takasin päiväjärjestykseen, Jaakko taas pahanteossa tyttöjä vastaan, Jaakko iski niitä taas väärällä tavalla. Maaleja iski taas lähes koko joukkue, Ale kovimpana tekijänä neljällä byyrillä. Ai tulos, 2-13. Myös Tuomo "Körmy" Karppinen loisti viimeiset 30sek kentällä venyen hurjaan venytykseen.

Pieni tauko joukkueelle vihdoin, seuraava vastustaja olisi Höntsät, joka oli voittanut ottelunsa suvereenisti 14-7 ja 5-9, Kivikon Nuta vastustajana 5-9 ottelussa. Kova ottelu tiedossa, jätkät skarppasivat hemmetisti.

Höntsät - Gentlemans

Ihmeteltiin missä vastustajat ovat, toiselle puolella oli vain yksi tyttö joukkue. Pillien soidessa, tytöt hyppäsivät kehiin ja taas tuli OMGLOLWTF-fiilis. Nämä järkytykset alkavat olla jo liikaa vanhalle managerille. Totta kai luultiin että pelistä tulee helppoa, tyttöjenhän ei pitäisi osata pelata fyysisesti. Ja lisää OMGLOLWTF-fiiliksiä. Ville Virtanen ajetaan tylysti laitaan ja alkaa hirveä kulma vääntö, minkä tytöt voittavat ja tekevät siitä 3-3 tasoituksen. Ööööö. Wat? Tytöt menevät 4-3 johtoon, vaikka VGS pelaa lähes parhaalle kentällisellänsä. Sitten pelastajaksi nousevat Ale ja Juha jotka kärjessä tekevät vihdoinkin ratkaisevat maalit, ei yhtää liian aikasin tietenkää, pidetään vähän jännitystä yllä. 4-4 Ale, 4-5 Juha, 4-6 Ale. Peli onneksi päättyi ennen kuin tytöt tulivat taas. Siis tasoihin. 4-6 lopputulos. Azat palasi myös viimeiseksi 30sek kentälle pitkästä aikaa.

Pieni tauko taas, Jakomäen nuoristalo olisi seuraavaksi vastassa. Tämäkään porukka ei aivan ollut Suomesta alkuperäisin, tumman näköistä porukkaa oli koko jengi. Kiva päästä pelaamaan näitä kansainvälisiä pelejä ihan talissa (=

Gentlemans - Jakomäen(Zimbabwen) Nuorisotalo

Peli alkaa melko koomisesti, joku viheltää valevihellyksen ja tummat miehet juoksevat kentälle kuin heillä olisi leijona perässä, tämä tietysti opetettu siellä Afrikassa päin ;) Jakiksen kärki vetää maalia kohti mutta pallo osuu tolppaan ja kierii maaliviivaa pitkin menemättä maaliin, vaikka mustat miehet tuulettavat saalistaan. Teemu käy hakemassa maaliviivalta pallon ja tummat miehet antavat kunniaväylän Teemulle josta mies laittaa kärkkärillä pallon suoraan maalin perukoille, 1-0. Peli oli todella kovaa, fyysisempää kuin talvisarja peleissä. Jakomäen maalin edustalla oli yllättäen tumma mies, jolla oli Oranssit Nike Talariat jalassa ja käytti niitä potkimalla muita nilkoille. Kaikki VGS pelaajat taisivat saada osansa Talarian oranssisesta pinnoituksesta. Pelin yllättäjä Gentlemans puolelta oli Make, joka kaivoi rasisti-vihansa tähän peliin ja iski puolet VGS maaleista ja herätti joukkueen kriittisimmillä hetkillä tehden upeita maaleja. 6-4 maali syntyi Maken hakiessa pallon ulkopuolelta, vetäen sitten vastustaja pelaajaa päin (tahalteen), jonka jälkeen hurja veto upposi aivan oikeaan ylänurkkaan. Ottelu päättyi 8-4, Maken tehdessä siis 4 maalia.

Nyt vähän pidempi tauko, jonka jälkeen vastassa oli vielä tuttu joukkue Tikka. Maalipörssi tilanne ennen viimeistä peliä oli yllättävä, Make johti 12 maalillaan ja Ale toisena 9 maalillaan. Juha oli varmasti myös mukana tiukasti tässä taistelussa, mutta mies ei jaksanut laskea maalejaan.

Gentlemans - Tikka

Make ja Ale saivat ratkaista maalikuninkuutensa, Juhan ja Teemun antaessa heidän pelata lähes saman verran. Ensiksi Ale tulee 10 maaliin, mutta sitten Make karkaa 13. Make tekee 14, Ale nousee 11. Ale nousee jo 12, mutta sitten Make alkoi vyöryttää, 15, 16, 17. Make vei maalipörssin näillä 17 osumallansa, tehden yhden enemmän kuin Ale 3kk sitten Pohjola Stadionilla. Ale jäi 13 maaliin, joka on myös hieno saavutus. Pelin lopussa "Jaakko jäätyy" huudot lämmittivät sydäntä.

Make on ehkä aliarvostetuin pelaaja Sami Kapasen rinnalla, mies tekee kovaa duunia mutta se ei melkein koskaan näy tilastoissa. Nyt Make pääsee historialliseen kerhoon, yhdessä turnauksessa eniten maaleja tehnyt VGS-pelaaja. Jokainen joukkue sai myös hopeisen Addun pallon, joka päätettiin antaa joukkueen parhaalle pelaajalle jonka joukkueen pelaajat äänestivät. Ääniä saivat Krisse, Ville V., Ville T. Ale, Juha, mutta eniten ääniä sai maalitykki Make, jolle pallo ansiokkaasti kuului. Fair Play- kortti jaettiin Krisselle managerin päättämänä ja pelaajat myötäilivät päätöstä. VGS odotteli taas jonkin näköistä palkintoa, 5 voittoa ja yksi tasuri on aika kova saavutus, Keimolan Karpaasit tosin olivat voittaneet jokaisen ottelunsa. Kumpikaan näistä joukkueista ei saanut mitään käteensä, kun Höntsät veivät eniten maaleja- palkinnon. Joukkue oli murskannut Tikan sopupeli lukemin päättyneessä ottelussa 32-6. Jaa-a. Fair Play- joukkue oli taas FC Lihas, joka sai 16 hengen risteilyn. MITÄ VITTUUAUAUAUAUAUAUAUAUauaUAU!??!?!?! OMLOLWTF-fiilis oli takaisin. Jotta sydän pysähtyisi managerilla väkisinkin, sai ZalamaZeeprat parhaiten pukeutunut joukkue palkinnon, joka oli 16 hengen risteily. Sanaton fiilis. Mutta kiva oli turnaus (=

Managerin valitsemat kuumat pelaajat TOP 5:

1. Make
2. Ale
3. Krisse
4. Ville V.
5. Juha

Ennätyksiä

Eniten maaleja turnauksessa:
Make 17maalia (Funball Tali)
Ale 16 maalia (Funball Myyrmäki)
Olavi 9maalia (Hesacup '07)
Sami K. 8maalia (Hesacup '08)

Paras pelaaja- Palkinto valinta:
1. Ville Tuulio 2krt
2. Ale, Make 1krt

Pistepörssi/maalipörssi voitot:
1. Olavi, Sami K., Ville V., Make 1krt

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.