IRC-Galleria

Ensimmäinen yö meni yllättävän hyvin. Olin varautunut valvomaan koko yön, toisen kärsiessä koti-ikävää, mutta vielä mitä. Neiti nukku ku tukki! Pari kertaa ulisi yön aikana ku heräsi. Siirsin hänen petinsä lähelle itseäni ja leikimme hiukan leluilla ni taas uni maittoi. Pidin kättä pedin vieressä, jotta se rauhottaisi omaa nuppuani.

Aamulla menimme käymään aamupisuilla ja tapasimmekin naapurin ison rotikan. Vilma ei ollu moksiskaan ja onneksi välimatkaakin oli sen verta, että ei ollu tarvista pelätä. Rotikan omistaja oli melko myyty pienestä mäykystä ja tunnistikin Vilman mäyräkoiraksi. =) Loppuaamu meni syödessä ja leikkiessä sekä paljon nukkuessa. Emännän rinnan päällä o mukava nukkua pienen karvaturrin. =) Pieni sydän pamppailee kovasti ja hengitys on kiivas. Siinä makoillessaan, kyynel jos toinenki vierähtää silmäkulmasta. Tätä on onni!

Päivän mittaa leikimme ja kävimme ulkona TOSI MONTA kertaa. Onneksi kasvattaja oli aloittanut sisäsiisteyskasvatuksen, nimittäin ei ole montaa pisua tullu sisälle, ja jos onkin on ne 99%:sti menny paperin päälle. Neiti huomasi myös kuinka mukava sohvalla on kölliä mamin kanssa, joten alkoikin melko pian kinua sohvalle. Olin kuitenkin päättänyt, että sohva on ihmisten istumapaikka, eikä koiran nukkumapaikka, joten en toista päästänyt. Huomasin kuitenkin oman virheeni, olimmehan aikaisemmin makoilleet yhdessä sohvalla, ni totta kai pieni koira ajattelee, että se on hänenkin aluettaan. Yritämme nyt opetella, että sohvalla saa makoilla mamin kanssa ainoastaan. (Epäilen kyllä, että ilman kunnon koulutusta saimme itsellemme sohvakoiran=) )

Kävimme illalla kaupassa koko perhe. Vilma sai temmeltää Otanimen nurmikoilla rauhassa ja me nauroimme jälleen toisen menoa. Moni ohikulkijankin kääntyi katsomaan ohi mentyään. Jokainen hymyili mennessään. Eikä ihme, on tuon pienen meno niin hulvattoman näköistä katsottavaa, että jörömpikin mies saa huulilleen hymyn. Minun käydessäni kaupassa, oli kolme naista kuulemma käynyt Peten ja Vilman luona. =) Onhan pieni koira ja mies aika suloinen yhdistelmä.

Taas lähestyi kovasti se nukkumaanmenoaika. Millään ei meinannu neiti rauhoittua nukkumaan. Ja niin kivaa ois myös päästä mamin ja isin kaa sänkyyn nukkuun. Onneksi Pete oli tiukkana (vaikka vähän kyl yritti et eiks se sais tulla ihan vähäksi aikaa), otti tytön syliin ja vei omaan petiinsä. Sinne hän taas nukahti nätisti tuhisten. Ensimmäinen päivä uudessa kodissa oli päättynyt. =)

Sunnuntaina se sitten tapahtui! Haimme Vilman kotiin Kiukaisista. Minulla oli ihan hirmuisen paha olo koko ajomatkan edellisen päivän tyttöjen illasta, jonka järjestin muutamalle hyvälle ystävälleni porukoiden rantamökillä. Innostus kuitenkin omasta hauvavauvasta vei pahan olon ja matka kasvattajalle tuntui tuskaisen pitkältä. Ilma oli onneksi viileä, eikä tuskaisen helteinen, niinku säämies oli perjantaina luvannu.

Kun pääsimme perille kaksi pientä karvaista kuonoa näkyi kaadetun penkin yli. Tunnistin heti meidän Vilman: hän oli se jolla oli valkoista alaleuassa. Ja mikä parta meidän nupulle olikaan kasvanu! Aivan suloinen! Otin pienen nyytin syliin kahden viikon tauon jälkeen ja tärinä oli jälleen suunnaton. Voi pientä, ajattelin. Jälleen hetken sylissäni oltua, neiti kuitenkin rauhoittui. Juttelimme kasvattajan kanssa ja joimme kahvit sekä syötiin hääkakkua, jota oli jäänyt edellisen päivän juhlista. Olin malttamaton lähtemään kotimatkalle, mutta jaksoin kuitenkin kuunnella tarkkaan mitä kasvattaja kertoi.

Olimme varanneet kotimatkalle pyyhkeen ja paljon paperia, jos pienelle tulee paha olo matkan aikana, onhan matkaa taivallettava auton kyydissä yli 200km. Vilma makasi sylissäni kiltisti nuuhkien välillä ilmaa pienellä kirsullaan. Pysähdyimme ensimmäisen kerran Humppilan kohdalla, jossa neiti pääsi kirmaamaan pitkällä nurmella. Näky oli aivan mahtava, pieni tappijalka yritti juosta minkä jaloistaan pääsi, mutta jalat tuntuivat vain olevan liian lyhyet. Juokseminen olikin enempi sellaista loikkimista. Nauroimme Peten kanssa vedet silmissä toisen touhuja. Muutamat ihmiset pysähtyiyvät myös katsomaan karvakuonomme touhuja ja hymyilivät suuresti minulle. Pysähdyimme vielä pari kertaa ennen kuin pääsimme lopulta kotiin. Vilman ensimatka auton kyydissä oli kympin suoritus! Ei pahaa oloa ja vinkuminenkin alkoi vasta kun käännyimme Otaniemen risteyksestä.

Kello oli jotain puoli seitsemän kun vihdoin ja viimein pääsimme kotiin. Matkaan oli mennyt koko päivä. Vilma alkoi tutustua uuteen kotiinsa tarmokkaasti. Koti-ikävästä ei ollut tietoakaan. Aluksi kierreltyään ja tutkittuaan paikkoja, alkoi leikki uusilla leluilla. Meno oli vallatonta. Lempileluksi osottautui heti siili, jonka Pete oli löytänyt kotoaan. Leikkimisen jälkeen syötiin massu täyteen ja käytiin pariin otteeseen ulkona. Ennen nukkumista leikittiin vielä hetki, jonka jälkeen pieni koiran alku olikin aivan naatti. Tyttö nukahti omaan petiinsä kiltisti ja aloitti ensimmäisen yönsä vieton nähden koiran unia.

Kävimme lauantaina 30.6. katsomassa uutta tulokasta Kiukaisissa. Olin aina tiennyt, että koiranpennut on pieniä ja tiesin että kyseisen rodun yksilöt ei aikuisenakaan kasva isoiksi, mutta kun sain Vilman syliini, en voinut uskoa kuinka pieni koiranpentu voikaan olla. Vilma pieni tärisi kauttaaltaan ja sydän hakkasi miljoonaa. Hetken sylissäni oltua, syke tasottui ja tärinäkin loppui ja uskallettiin jopa antaa pari suukkoa uudelle emännälle. Kyllä tämä pieni neiti valloitti kokonaan minun sydämeni ja isännänkin sydän taisi sulaa pikkuneidin nähtyä. <3

Nyt on odotettava kaksi pitkää viikkoa, että neitokainen saadaan kotiin. Nooh, nopeesti se aika loppujen lopuksi menee. =) =)