IRC-Galleria

Nyt on kolme viikkoa kulunut ja neiti on kasvanut ihan hurjasti. Luonne on muuttunut päivä päivältä röyhkeämmäksi ja rohkeammaksi. Turkkiin on alkanut tulla valkoisia karvoja ja selkä tuntuu jo karhealta. Sisäsiistiksi opettelu jatkuu yhä tarmokkaasti. =) Yksinolo sujuu jo hienosti muutaman tunnin ajan, tosin lauantaina pikkuinen haukkui ja itki kun tulimme kotiin. Mietin, että johtuikohan siitä, että ei ollut koskaan ennen ollut illalla yksin noin pitkää aikaa. Hieman tuli paha mieli toisen puolesta =(

Eilen kävimme visiitillä maalla. Vilma nautti täysillä, kun sai olla ulkona koko ajan ja juoksennella nurmella. Äiti ja isä olivat myytyjä pienestä koirasta ja ihmettelivätkin Vilman kokoa. Veljen tyttö (3,5v.) oli myös innoissaan pienestä koirasta: "voi kuinka se on pieni", "isi katso kuinka suloinen pieni koira!". Vanha neiti Donna (9,5-vuotias bordercollie) ei pienestä tulokkaasta ollut ollenkaan innoissaan ja näyttikin sen oikein selvästi. Donna ei edes katsonut Vilmaan ja murisi jos meni lähelle. Näytti myös mieltään menemällä pois.

Tutustuipa Vilma myös siskoni kaksivuotiaaseen cockerspanieliin Maisaan!! Aluksi tutustuttiin ja kun "muodollisuudet" oli hoidettu, alkoi leikki. =) Tytöt leikki ainakin tunnin telmien pihanurmella. Sisko oli onnellinen, että kerrankin Maisalla oli leikkikaveri (kotona olevat koirat kun ei ole ihan Maisalle hyviä leikkikamuja). Vilma sai selättää Maisan monen monta kertaa ja hännästä sekä isoista cockerikorvista oli mukava vetää. Nauroimme vedet silmissä neitokaisten touhuja, oli se sen verta hauskan näköistä. Olin mielissäni, että Vilma sai kerranki temuta toisen koiran kanssa.

Matkamme jatkui Peten porukoille Lahnajärvelle, jossa tutustuimme saksanpaimenkoira Isaan. Isa oli melkoisen hämmästynyt pienestä mäykystä ja enempi kiinnostus suuntautui Vilman nakki-leluun. Vilmasta alkoi veto olla jo melkolailla pois ja tyttö nukkuikin mielellään sängyn alla.

Kun pääsimme takaisin kotiin, nukahti neito nopeasti. Oli ollut rankka päivä pienellä koiralla ku koko päivä oltiin oltu matkassa.

Eilisen kohokohta oli kyllä kun Vilma leikki vessapaperirullalla. Hirmuinen haukkuminen ja rähiseminen. Ja sitä kesti joku 10 minsaa! Meitsi nauraa masu kippurassa ja kuvaan toisen rähinöintiä digikameralla, jotta Petekin näkis kuinka suloisen pöhkö tuo meijän vipeltäjä on. =)

Eilen alkoi sitte kunnolla myös tämä "EI"- sanan käyttö. *syvä huokaus* Välillä tuntuu että hän oikein tarkoituksella näykkii ja puree ja kattoo kuin kauan ton hermot kestää. Tai sitte se on kiva leikki, mene ja tiedä. Leikistä tulikin mieleeni, paras leikki Vilman mielestä tällä hetkellä tuntuu olevan mamin kaa painiminen. Uskon että se o mukavaa pienen koiran mielestä siksi, koska olen samalla tasolla hänen kanssaan maassa ja se o kivaa sitte.... =)

Joo, ulkona o käyty joka päivä hyvin uskollisesti, mutta kyllä niitä pisui ja kakkoi tulee silti sisälle. Eilenki ku oltii käyty ulkona pisuilla ja yritin vielä että josko ois kakat tullu kans ni ei. Mutta annas olla ku päästiin sisälle, ni menny ku viis minsaa ja jo oli neiti paperilla vääntää torttua. Raivostuttavaa! Olen myöskin pohtinu et kuunteleekohan nuo meijän naapurit ku meitsil o kunnon kannustushuudot melkein ku Vilma tekee tarpeensa tuossa nurmella. Mahtaa ne aatellla et on siin seko muija... nooh, siinähän aattelevat. =)

Eilen tutustuttiin myös kaulapantaan ja taluttimessa kulkemiseen. Panta ei ollu Vilman mieleen ollenkaa. Pari kertaa kokeiltiin sisällä sitä pantaa ja ku lähdettiin iltakävelylle otettiin talutinkin mukaan ja kokeiltiin miten se kävely hihnassa onnistus. Alku oli melkoista vääntöä, mutta ku tehtiin silleen et Pete talutti ja minä menin edellä ja huutelin Vilmaa tulemaan, ni johan kulki koira taluttimessa ku vanha tekijä! =)

Harjoittelimme myös yksinoloa, koska lomani loppuu kohta ja Vilman on opittava olemaan yksin. Olimme saaneet isoveljeltäni hänen koiraporttinsa ja laitoimme sen olohuoneen ja eteisen väliin, jotta Vilma ei laittais koko kämppää ylösalaisin. Noh, Vilmahan sitte yritti pienistä raoista päästä olohuoneen puolelle, mutta juuttui raukkaparka masustaan kiinni. Onneks oltiin siinä vaiheessa vielä kotona! Otettiin portti pois ja Vilma oli onnesta soikeena ku pääsi olkkariin meuhkaan! Pete lupas kaventaa rakoi seuraavana päivänä. Kun lähdimme saunaan pieni koira nappisilmineen jäi tuijottamaan keskelle olohuoneen lattiaa.

Saunoimme nopeasti ja mennimme varovasti ulko-oven taakse. Kuuntelimme ulinaa ja haukuntaa, mutta mitään ei kuulunu. Sitte avattii varovasti ovi ja väliovi, mutta koiraa ei näy. Huhuilimme varovasti, eikä mitää. Sitte katottiin sohvan viereltä, ja siinähän se meijän karvanaama! Nukkui rauhallisesti pyyhkeen päällä. Oli väsähtäny raukka nii kovin iltakävelystä, että oli nukkunu koko meijän poissaoloaikamme. Olin tyytyväinen ekaan poissaoloharjoitukseemme. =)

Nukkumaan mentiin jälleen hirmu vastahakoisesti ja sänkyyn ois täytyny taasen päästä. Tänä iltana siirsin Vilman pedin heti viereeni, jottei yöllä tarveis nousta. Kun peti oli vierelläni, koiruus hyppäs heti petiinsä ja hetken häntä rapsutettuaan nukahti jälleen raskaan päivän päätteeksi. <3<3

Toinenki yö meni hyvin. Pariin otteeseen herättin ja siirrettiin se peti jälleen siihen mamin viereen. Aamulla heräsin siihen kun Vilma hieman kakos, eli yritti oksentaa. Huoli iski että mikähän sillä nyt on. Onneks mitää oksua ei sitte tullu kuitenkaa. =)

Aamu meni rutiinein, eli ulkona, nukkues, syödes, ulkona, leikkies, nukkues..... sitä se pienen koiran elämä melkein on. Niin ja sitä se omistajanki elämä näyttää olevan! =) =)

Puolen päivän maissa lähdimme käymään Ostarilla. Oltii edellisenä päivänä löydetty kolme korttia tien viereltä ja yksi niistä oli Nordean VisaElectron, joten päätin viedä sen konttoriin. Matkalla eräs ulkomaalainen poika huomasi ku Vilma mennä tepasteli korvat heiluen eteenpäin. Hän pysäytti minut ja kysyi mikä on koiran nimi ja kuinka vanha hän on. Vastattuani jatkoimme matkaa Vilman kanssa ja uusi tuttava tuli mukana kysellen kaikenlaista Vilmasta. Hän oli oikein myyty Vilman söpöydestä. =)

Pankkiin päästyämme kaikki alkoi tuijottaa meitä. Tiskin takana olevat pankkivirkailijat nousivat katsomaan ja kuiskivat toisilleen jotain. Kaikki hymyili nähdessään pienen otuksen. Kyllä minäkin hymyilisin jos näkisin suloisen koiranpennun. =) Kun pääsimme vihdoin ja viimein tiskille palauttamaan korttia, virkailija hymyili oikein leveästi ja totesi saaneen oikein suloisen asiakkaan.

Kotiin mentäessä saimme jälleen uuden ihailijan, YIT:n miehen. Hänellä itsellään on kuulemma pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira ja hän leperteli Vilmalle oikein innolla. Vilma otti rapsutukset ja lepertelyt innolla vastaan ja olinkin tyytyväinen neitokaisen rohkeudesta. =)

Ilta meni leikkien ja nukkuen. Olin hieman huolissani neitokaisen syömisestä, hän kun söi vain puolet siitä määrästä mitä kasvattaja oli suositellu. Masu neidillä oli kuitenki suloisen pyöreä, että kyse ei ole liian vähästä ruoasta ainakaan. Päätin kysäistä asiaa kasvattajalta seuraavana päivänä, jotta mieleni hiukka rauhottuisi.

Nukkumaanmeno onnistui jälleen kerran monen yrityksen kautta. Pikkuinen ei meinannu sitte millään rauhoittua. Myös tänäkin iltana ois sänkyyn pitäny päästä, vaan eipä me taaskaan sitä iloa neitokaiselle suotu. Kello taisi olla yli yksitoista kun tyttö sammahti ja aloitti tasaisen tuhinansa pedissään.

Ensimmäinen yö meni yllättävän hyvin. Olin varautunut valvomaan koko yön, toisen kärsiessä koti-ikävää, mutta vielä mitä. Neiti nukku ku tukki! Pari kertaa ulisi yön aikana ku heräsi. Siirsin hänen petinsä lähelle itseäni ja leikimme hiukan leluilla ni taas uni maittoi. Pidin kättä pedin vieressä, jotta se rauhottaisi omaa nuppuani.

Aamulla menimme käymään aamupisuilla ja tapasimmekin naapurin ison rotikan. Vilma ei ollu moksiskaan ja onneksi välimatkaakin oli sen verta, että ei ollu tarvista pelätä. Rotikan omistaja oli melko myyty pienestä mäykystä ja tunnistikin Vilman mäyräkoiraksi. =) Loppuaamu meni syödessä ja leikkiessä sekä paljon nukkuessa. Emännän rinnan päällä o mukava nukkua pienen karvaturrin. =) Pieni sydän pamppailee kovasti ja hengitys on kiivas. Siinä makoillessaan, kyynel jos toinenki vierähtää silmäkulmasta. Tätä on onni!

Päivän mittaa leikimme ja kävimme ulkona TOSI MONTA kertaa. Onneksi kasvattaja oli aloittanut sisäsiisteyskasvatuksen, nimittäin ei ole montaa pisua tullu sisälle, ja jos onkin on ne 99%:sti menny paperin päälle. Neiti huomasi myös kuinka mukava sohvalla on kölliä mamin kanssa, joten alkoikin melko pian kinua sohvalle. Olin kuitenkin päättänyt, että sohva on ihmisten istumapaikka, eikä koiran nukkumapaikka, joten en toista päästänyt. Huomasin kuitenkin oman virheeni, olimmehan aikaisemmin makoilleet yhdessä sohvalla, ni totta kai pieni koira ajattelee, että se on hänenkin aluettaan. Yritämme nyt opetella, että sohvalla saa makoilla mamin kanssa ainoastaan. (Epäilen kyllä, että ilman kunnon koulutusta saimme itsellemme sohvakoiran=) )

Kävimme illalla kaupassa koko perhe. Vilma sai temmeltää Otanimen nurmikoilla rauhassa ja me nauroimme jälleen toisen menoa. Moni ohikulkijankin kääntyi katsomaan ohi mentyään. Jokainen hymyili mennessään. Eikä ihme, on tuon pienen meno niin hulvattoman näköistä katsottavaa, että jörömpikin mies saa huulilleen hymyn. Minun käydessäni kaupassa, oli kolme naista kuulemma käynyt Peten ja Vilman luona. =) Onhan pieni koira ja mies aika suloinen yhdistelmä.

Taas lähestyi kovasti se nukkumaanmenoaika. Millään ei meinannu neiti rauhoittua nukkumaan. Ja niin kivaa ois myös päästä mamin ja isin kaa sänkyyn nukkuun. Onneksi Pete oli tiukkana (vaikka vähän kyl yritti et eiks se sais tulla ihan vähäksi aikaa), otti tytön syliin ja vei omaan petiinsä. Sinne hän taas nukahti nätisti tuhisten. Ensimmäinen päivä uudessa kodissa oli päättynyt. =)

Sunnuntaina se sitten tapahtui! Haimme Vilman kotiin Kiukaisista. Minulla oli ihan hirmuisen paha olo koko ajomatkan edellisen päivän tyttöjen illasta, jonka järjestin muutamalle hyvälle ystävälleni porukoiden rantamökillä. Innostus kuitenkin omasta hauvavauvasta vei pahan olon ja matka kasvattajalle tuntui tuskaisen pitkältä. Ilma oli onneksi viileä, eikä tuskaisen helteinen, niinku säämies oli perjantaina luvannu.

Kun pääsimme perille kaksi pientä karvaista kuonoa näkyi kaadetun penkin yli. Tunnistin heti meidän Vilman: hän oli se jolla oli valkoista alaleuassa. Ja mikä parta meidän nupulle olikaan kasvanu! Aivan suloinen! Otin pienen nyytin syliin kahden viikon tauon jälkeen ja tärinä oli jälleen suunnaton. Voi pientä, ajattelin. Jälleen hetken sylissäni oltua, neiti kuitenkin rauhoittui. Juttelimme kasvattajan kanssa ja joimme kahvit sekä syötiin hääkakkua, jota oli jäänyt edellisen päivän juhlista. Olin malttamaton lähtemään kotimatkalle, mutta jaksoin kuitenkin kuunnella tarkkaan mitä kasvattaja kertoi.

Olimme varanneet kotimatkalle pyyhkeen ja paljon paperia, jos pienelle tulee paha olo matkan aikana, onhan matkaa taivallettava auton kyydissä yli 200km. Vilma makasi sylissäni kiltisti nuuhkien välillä ilmaa pienellä kirsullaan. Pysähdyimme ensimmäisen kerran Humppilan kohdalla, jossa neiti pääsi kirmaamaan pitkällä nurmella. Näky oli aivan mahtava, pieni tappijalka yritti juosta minkä jaloistaan pääsi, mutta jalat tuntuivat vain olevan liian lyhyet. Juokseminen olikin enempi sellaista loikkimista. Nauroimme Peten kanssa vedet silmissä toisen touhuja. Muutamat ihmiset pysähtyiyvät myös katsomaan karvakuonomme touhuja ja hymyilivät suuresti minulle. Pysähdyimme vielä pari kertaa ennen kuin pääsimme lopulta kotiin. Vilman ensimatka auton kyydissä oli kympin suoritus! Ei pahaa oloa ja vinkuminenkin alkoi vasta kun käännyimme Otaniemen risteyksestä.

Kello oli jotain puoli seitsemän kun vihdoin ja viimein pääsimme kotiin. Matkaan oli mennyt koko päivä. Vilma alkoi tutustua uuteen kotiinsa tarmokkaasti. Koti-ikävästä ei ollut tietoakaan. Aluksi kierreltyään ja tutkittuaan paikkoja, alkoi leikki uusilla leluilla. Meno oli vallatonta. Lempileluksi osottautui heti siili, jonka Pete oli löytänyt kotoaan. Leikkimisen jälkeen syötiin massu täyteen ja käytiin pariin otteeseen ulkona. Ennen nukkumista leikittiin vielä hetki, jonka jälkeen pieni koiran alku olikin aivan naatti. Tyttö nukahti omaan petiinsä kiltisti ja aloitti ensimmäisen yönsä vieton nähden koiran unia.

Kävimme lauantaina 30.6. katsomassa uutta tulokasta Kiukaisissa. Olin aina tiennyt, että koiranpennut on pieniä ja tiesin että kyseisen rodun yksilöt ei aikuisenakaan kasva isoiksi, mutta kun sain Vilman syliini, en voinut uskoa kuinka pieni koiranpentu voikaan olla. Vilma pieni tärisi kauttaaltaan ja sydän hakkasi miljoonaa. Hetken sylissäni oltua, syke tasottui ja tärinäkin loppui ja uskallettiin jopa antaa pari suukkoa uudelle emännälle. Kyllä tämä pieni neiti valloitti kokonaan minun sydämeni ja isännänkin sydän taisi sulaa pikkuneidin nähtyä. <3

Nyt on odotettava kaksi pitkää viikkoa, että neitokainen saadaan kotiin. Nooh, nopeesti se aika loppujen lopuksi menee. =) =)